Päiväkotiin tutstuminen ennen hoidon alkua-montako kertaa kävitte?
Eli siinähän se kysymys melkein olikin.
Kommentit (10)
Lapsi oli 1v4kk hoidon aloittaessa. Eka päivänä käytiin tutustumassa tunti, toisena ja kolmantena päivänä oltiin pari tuntia, neljäs ja viides päivä 3 tuntia ulkoiluineen. Kuudes ja seitsemäs päivä lähdetiin lounaan jälkeen. Kahdeksantena lapsi jäi yksin pariksi tunniksi. Ysi päivänä oli 4 tuntia yksin ja vikana tutustumispäivänä nukkui siellä päikkäritkin. Yksikään päivä ei ollut liikaa vaikka vanhemmalle olikin puuduttavaa siellä notkua noin monta päivää.
Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että joku käy siellä useamman kuin yhden kerran tutustumassa!
Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että joku käy siellä useamman kuin yhden kerran tutustumassa!
Varsinkin mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Ei tulisi mieleenkään.
ennenkuin yksin sinne jää. Mutta siis ennen hoidon alettua, siis maksetun ajan, olen kunkin muksun kanssa käynyt kerran "tutustumassa". Sitten olen ajoissa suunnitellut, monenako päivänä olen itse mukana ja kauanko lapsi on alkuun yksin siellä. Mitä pienempi lapsi, sen tärkeämpää on aloittaa hänen temperamentin mukaan. Eli olen ollut itse vielä lomalla, kun hoitomaksu jo juokee ja lapsi ollut lyhyitä päiviä alkuun. Itse olen ollut tutustumiskerran lisäksi käytännössä aina vain yhtenä hoitopäivänä mukana.
Jos ette maksa vielä hoidosta, niin ei hlökunta käsittääkseni ole kovin innoissaan, että siellä hillutaan kovin usein. Tuota en ole itse älynnyt, että kävisi etukäteen siellä pihalla sulkemisajan jälkeen usein. Hyvä idea saada paikat tutuksi rauhassa.
Jos ette maksa vielä hoidosta, niin ei hlökunta käsittääkseni ole kovin innoissaan, että siellä hillutaan kovin usein. Tuota en ole itse älynnyt, että kävisi etukäteen siellä pihalla sulkemisajan jälkeen usein. Hyvä idea saada paikat tutuksi rauhassa.
niin se olisi se kahden viikon tutustuminen. Se on siis käytäntö ainakin meidän tarhassa. Ja ekat maksut menevät siltä päivältä kun lapsi ekan kerran jää yksin vaikka se vielä "harjoittelua" olisikin.
Kahden viikon jakso meilläkin on ollut ja se on hyväksi havaittu. Alkuun tosiaan vanhemman kanssa, sitten ulos leikkimään hetkeksi ja siitä pikkuhiljaa aikaa kasvatettiin.
Ekassa aloitus mies piti lomaa nuo kaksi viikkoa ja tokan aloituksen hoidin minä.
Maksu tosiaan alkaa juoksemaan siitä hetkestä kun lapsi jää sinne ekaa kertaa yksin, vaikka vain kymmenen minsaksi.
Tuo pehmeä lasku on tosiaan ollut meidän kohdalla hyvä ratkaisu.
alkuun jäi sitten yksin hetkeksi ja pidennettiin siitä sitten. Tosin lapsi oli lähes 4 v. Eli ikä vaikuttaa myös.
Me oltiin etukäteen viikonloppuna käyty leikkimässä tyhjällä päiväkodin pihalla, sitten maanantaina menin lapsen kanssa päiväkotiin ja olimme puoli päivää, tiistaina olimme yhdessä koko päivän siellä, keskiviikkona myös koko päivä, mutta nyt lähdin ulkoilun ajaksi itse kävelylle, torstaina menimme yhdessä, mutta lähdin ulkoilun alkaessa pois ja tulin vasta päiväunien jälkeen hakemaan ja perjantaina lapsi oli sitten itsekseen koko päivän.
Ja tiedoksenne, että maksoin hoidosta jo koko tämänkin viikon osalta, eli ilmaiseksi lapseni ei siellä ollut hetkeäkään. Lapsi oli hoidon alkaessa 1-vuotias ja luonteeltaan hyvin ujo, jolla kestää tosi pitkään uskaltaa touhuta vieraassa paikassa, maanantaina hän lähinnä istui sylissäni katselemassa, eikä suostunut syömäänkään, kun paikka ja maut olivat vieraita.