Ihanaa näin karpaten, kun tulee syötyä harvemmin, jää aikaa kaikelle muulle, esim.
sille ruoanlaitolle :) Nyt meni punajuuret uuniin, saavat vuohenjuustotahnan niskaansa paistamisen loppupuolella. Lisäksi jauhelihapihvejä, nams!
Kommentit (45)
en syöttäis ikinä omille lapsilleni mut kukin tyylillään. Luin juuri tutkimuksen missä itäsuomessa on miesten kuolleisuus verisuonitautiin vähentynyt 80% kun siirrytty voista margariiniin...että mieti sitä ap.
Kyseisessä tutkimuksessa myös lopetettiin tupakointi ja lisättiin liikuntaa. Uskon, että tupakoinnin lopettaminen ja liikunnan lisääminen on tässä tutkimuksessa ollut kuitenkin se mikä on oikeasti vaikuttanut verisuonitauteihin kuolleisuuteen.
Itse noudatan Heikkilän ohjeita. Olen erittäin terve, elinvoimainen ja olen hoikistunut entisistä mitoistani 66/168 nyt mittoihin 57/168. Veriarvot on myös priimaa ja ovat ollut jo kaksi vuotta, niin kauan kuin olen ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, eikä paluuta takaisin peruna-pulla-leipä-pasta elämään ole. Elän elämäni parasta aikaa. Liikunnan harrastaminen on helppoa, koska energiaa on aivan eritavalla. Lisäksi ruokailun jälkeen minua ei koskaan turvota eikä väsytä.
Jokainen voi myös miettiä syökö elääkseen vai elääkö syödäkseen? Itse syön elääkseni. Ruoka on ravintoni, ei lohduke tai ilon aihe.
kun vaan jotenkin saa painoa alas. Viimeisin esimerkki se tyyppi joka laihdutti huonoilla hiilareilla tms. leivoksilla jne. ja silti veriarvot parani :DDD.
Hän vetoaa uusiin, entisestään tiukentuneisiin yhdysvaltalaisiin ravintosuosituksiin: kova (tyydyttynyt) rasva nostaa kolesterolia ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä kakkostyypin diabetekseen.-?Nämä eivät ole Puskan tai THL:n suosituksia. En minä ole vastuussa maailman ravintosuosituksista
Jenkkiläiset elintarvikeyhtiöt määrittelevät nuo virallisterveen ruokavalion suositukset. Täällä Suomessa mennään vain sokeasti heidän talutusnuorassaan.
Tänäänkin odottaa ihana, höyryävän kuuma pasta-annos patongin kera :) Ja BMI on 19,1.
rasvoja, jotka tekevät heistä sairaita. Missä vastuu?
Tai oikeammin sanottuna ruokailurytmiä?? =)
ei heilahtele. Ja meillä lapset syö pitkälti samaa ruokaa, paljon vihanneksia, sopivasti kalaa ja lihaa ja maitotuotteita. ap
kun ei ole koskaan tarvinnut miettiä syömisiä siltä kannalta, että jotain pitäisi rajoittaa tai lakata syömästä kokonaan.
Kohta valmistuu lounaaksi kanamaissikeittoa ja jälkkäriksi taidetaan ottaa kaapista konvehteja.
valistus todella aivopessyt teidät :) ap
olet sitä mieltä että ihmisen tulee syödä harvoin....teikäläisiäkin on niin moneen junaan ja toisaalta mäkin voin väittää että olen lääkäri :D tai mikä vielä parempaa olen astronautti
en syöttäis ikinä omille lapsilleni mut kukin tyylillään. Luin juuri tutkimuksen missä itäsuomessa on miesten kuolleisuus verisuonitautiin vähentynyt 80% kun siirrytty voista margariiniin...että mieti sitä ap.
olet sitä mieltä että ihmisen tulee syödä harvoin....teikäläisiäkin on niin moneen junaan ja toisaalta mäkin voin väittää että olen lääkäri :D tai mikä vielä parempaa olen astronautti
ateriavälit voi pidentyä huomaamattasi. Ns. virallisterveellinen ruokavalio suosittelee välipaloja ja se kuuluu siihen. On minulla asiakkaita, joille suosittelen ihan vt-ruokavaliota, mutta suurin osa on ottanut vhh-ruokavalion osaksi elämäänsä, oli laihduttamista tai ei. ap
en syöttäis ikinä omille lapsilleni mut kukin tyylillään. Luin juuri tutkimuksen missä itäsuomessa on miesten kuolleisuus verisuonitautiin vähentynyt 80% kun siirrytty voista margariiniin...että mieti sitä ap.
enemmän tyydyttyneitä rasvoja kuin se määrä, mitä ihminen pystyy voita syömään päivässä...
mä syön lyhyin väliajoin ja vähän terveellisesti eikä verensokeri heittele eikä mun tarvi laskea hiilareitani :D mä en tajua tuollaisia kummia ruokavalioita kun ihmisen pitäis osata syödä kaikkea normaalia ruokaa terveellisessä määrin!Ja nimenomaan 3-4h välein.
ei tarvi rajoittaa mitään kun osaan syödä kohtuudella.
ja kakkosen pasta-annos ei oo rasvanen,
vaan tosi terveellinen??
-ohis
- toinen "ohis"
en syöttäis ikinä omille lapsilleni mut kukin tyylillään. Luin juuri tutkimuksen missä itäsuomessa on miesten kuolleisuus verisuonitautiin vähentynyt 80% kun siirrytty voista margariiniin...että mieti sitä ap.
Kuolleisuus verisuonitauteihin vähenee automaatttisesti kun syntymäpainot nousevat. Perehdypäs vähän historiaan ja tutkimuksiin. Tuo olisi tapahtunut ihan millä ruokavaliolla vaan. Ja en ole itse karppaaja.
Olis kiva, jos näistä tyypeistä oltais tarkkana.