G: Mitä kieliä osaatte puhua?

suomea, ruotsia ja englantia. Italiaa ymmärrän hyvin mutta en enää puhu juuriikaan, ja ranskaa luen joten kuten. Saksasta osaan alkeet.

sitten kielitaidoltaan erinomaisia jos korkeakirjallisuuden kirjoittaminen on se mittari.

Et vai? Suomen kielen taitosi on siis varsin keskinkertainen ellei kehno.

määritelmä? Itse luen mainitsemaasi Rushdieta, kuten kaikkea muutakin englanninkielistä kirjallisuutta alkukielellä.

En ole tosin koskaan kirjoittanut romaania englanniksi - onko tämä sen erinomaisen kielitaidon raja?

No osaatko kirjoittaa yhtä hyvin kuin Rushdie tai kuka hyvänsä korkeakirjallisuutta kirjoittava? Mielestäni heillä on erinomainen englannin kielen taito. Sanasto on laaja ja ilmaisu rikasta. Ja älä väitä että olet lukenut Rushdien tuotannon ilman sanakirjaa, koska olet ymmärtänyt joka sanan ;-) Vaikka jos näin on, ehkä kielitaitosi on siinäkin tapauksessa erittäin hyvä.

Ruotsia(=äidinkieleni) suomea ja englantia kaikkia yhtä hyvin.

Ranskaa ja Saksaa aika hyvin.

Italiaa ja Espanjaa kohtalaisesti.

Venäjän opiskelut aloitin viime syksynä.

pyörii vähintään Salman Rushdien tasoisia englannin taitajia... Osaan suomea ja englantia ja uskallan niitä myös puhua. Ruotsia ymmärrän, mutta puhuminen on tuskaa.

aika paljon naisia, jotka asuvat ulkomailla, myös englanninkielisissä maissa. Netti pienentää maailmaa, ja netin kautta voi osallistua kotimaan keskusteluihin.

Luepa vaikka Roman Schatzin kirjoituksia, niin huomaat, että vieraan kielen voi oppia aikuisiälläkin. Ja todella hyvin.

nyt esim. Suomessa. Englannissa sanaston määrä on kymmen- ellei satakertainen suomeen nähden ja ero Salman Rushdien ja suomalaisen ulkomailla asuneen kotiäidin kielitaidossa on todellakin suuri. Eri asia tietenkin on mihin kieltä tarvitsee, ei kaikkien tarvitse olla Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajia. Minun englannin taitoni on suomalaiseksi oikein hyvä, mutten menisi silti kehumaan englantiani erinomaiseksi.

Sanaston opettelu taitaa olla kielitaidossa se helpoin kohta.

Ja kuka helvetti on Salman Rushdien, jota hehkutetaan. Saako pientä näytettä hänen ylivertaisesta englannin kielen osaamisestaan???

FYI, erinomainen kielitaito ei tarkoita, että olisi natiivipuhujan tasoinen, joskin suhteellisen lähellä sitä. Suomalaisilla on tapana arvioida oma kielitaitonsa todellista huonommaksi, ja sitten paheksutaan niitä, jotka ääneen uskaltavat sanoa olevansa hyviä jossain.



Puhun suomea, englantia, ruotsia, ranskaa, espanjaa, portugalia sekä vähän venäjää ja jonkin verran italiaa.

Vikram Seth ja Salman Rushdie kuitenkin ovat oppineet kirjoittamaan hyvää englantia, miten voit olla varma siitä, että sinulle tuntemattomat muut ihmiset eivät voisi puhua ihan hyvää englantia hekin? Kun se kerran on mahdollista?

sitten kielitaidoltaan erinomaisia jos korkeakirjallisuuden kirjoittaminen on se mittari.

Natiivit taitaa oll niitä huonoimpia. Englannissa esimerkiksi rajattomat työmahdollisuudet suomalaisille tekstittäjinä ja vastaavissa hommissa, paikalliset natiivit kun ei osaa kirjoittaa mitään ilman sanakirjaa

Vikram Seth ja Salman Rushdie kuitenkin ovat oppineet kirjoittamaan hyvää englantia, miten voit olla varma siitä, että sinulle tuntemattomat muut ihmiset eivät voisi puhua ihan hyvää englantia hekin? Kun se kerran on mahdollista?

Intilaisena hän on kaksikielinen.

vähän jotain muuta

Et vai? Suomen kielen taitosi on siis varsin keskinkertainen ellei kehno.

määritelmä? Itse luen mainitsemaasi Rushdieta, kuten kaikkea muutakin englanninkielistä kirjallisuutta alkukielellä.

En ole tosin koskaan kirjoittanut romaania englanniksi - onko tämä sen erinomaisen kielitaidon raja?

Suomenkielisiä Finlandia-tasoisia romaaneja pystyy lukemaan lähes jokainen suomalainen niin ettei vastaan tule sanoja, joiden merkityksestä ei ole varma. Mutta takaan että aniharva natiivi englanninpuhuja pystyy lukemaan Booker-palkittuja teoksia niin etteikö vastaan tulisi sanoja, joiden merkityksestä ei voi olla varma.

kyseessä on hyvä kirjallisuus vaan se että kirjailija on käyttänyt mahdollisimman harvinaisia ja kummallisia sanoja joita ihmiset eivät ymmärrä?

englantia, ruotsi vähän ruosteessa, jonkin verran bulgariaa...

noita voin sanoa osaavani. Lisäksi osaan hieman (matkailijatasolla) espanjaa ja hollantia.

kyseessä on hyvä kirjallisuus vaan se että kirjailija on käyttänyt mahdollisimman harvinaisia ja kummallisia sanoja joita ihmiset eivät ymmärrä?

Luokkayhteiskunta Englannissa tuo voi hyvinkin olla koko palkinnon idea. Kuka osaa kirjoittaa niin omituista kieltä, että varmasti ei kansa ymmärrä mitään, voittaa

muita kieliä ovat:

- espanja

- ruotsi

- saksa

- igbo



joita niinkään voisin sanoa osaavani, mutta koulussa on tullut opiskeltua ruotsia ja saksaa



Espanjassa ollaan asuttu jos jonkin aikaa.

oikein mitään muuta. Englantia mongerran tyydyttävästi, ruotsia ymmärrän luettuna jonkin verran - ja venäjää olen opiskellut muutaman vuoden, mutten osaa sitä yhtään.



olen siis lähes ummikko ja häpeän sitä silmittömästi.

Ten days after the war ended, my sister Laura drove a car off a bridge. The bridge was being repaired: she went right through the Danger sign. The car fell a hundred feet into the ravine, smashing through the treetops feathery with new leaves, then burst into flames and rolled down into the shallow creek at the bottom. Chunks of the bridge fell on top of it. Nothing much was left of her but charred smithereens.



I was informed of the accident by a policeman: the car was mine, and they'd traced the licence. His tone was respectful: no doubt he recognized Richard's name. He said the tires may have caught on a streetcar track or the brakes may have failed, but he also felt bound to inform me that two witnesses - a retired lawyer and a bank teller, dependable people - had claimed to have seen the whole thing. They'd said Laura had turned the car sharply and deliberately, and had plunged off the bridge with no more fuss than stepping off a curb. They'd noticed her hands on the wheel because of the white gloves she'd been wearing.



It wasn't the brakes, I thought. She had her reasons. Not that they were ever the same as anybody else's reasons. She was completely ruthless in that way.



Margaret Atwood Booker-palkittu vuonna 2000, romaanin The Blind Assassin alku:



"I suppose you want someone to identify her," I said. "I'll come down as soon as I can." I could hear the calmness of my own voice, as if from a distance. In reality I could barely get the words out; my mouth was numb, my entire face was rigid with pain. I felt as if I'd been to the dentist. I was furious with Laura for what she'd done, but also with the policeman for implying that she'd done it. A hot wind was blowing around my head, the strands of my hair lifting and swirling in it, like ink spilled in water.

First Paragraph:



By dawn at least half of the members of the Kelly gang were badly wounded and it was then that the creature appeared from behind police lines. It was nothing human, that much was evident. It had no head but a very long thick neck and an immense chest and it walked with a slow ungainly gait directly into the hail of bullets. Shot after shot was fired without effect and the figure continued to advance on the police, stopping every now and then to move its headless neck slowly and mechanically around.



I am the b----y Monitor, my boys.



The police had modern Martini-Henry rifles yet the bullets bounced off the creature's skin. It responded to this attack, sometimes with a pistol shot, but more often by hammering the butt of its revolver against its neck, the blows ringing with the clearness and distinctiveness of a blacksmith's hammer in the morning air.



You shoot children, you f-----g dogs. You can't shoot me.



As the figure moved towards a dip in the ground near to some white dead timber, the police intensified their attack. Still the figure remained erect, continuing the queer hammering on its neck. Now it paused and as its mechanical turret rotated to the left the creature's attention was taken by a small round figure in a tweed hat standing quietly beside a tree. The creature raised its pistol and shot, and the man in the tweed hat cooly kneeled before it. He then raised his shotgun and fired two shots in quick succession.



My legs, you mongrel.



The figure reeled and staggered like a drunken man and in a few moments fell near the dead timber. Moments later a crude steel helmet like a bucket was ripped from the shoulders of a fallen man. It was Ned Kelly, a wild beast bought to bay. He was shivering and ghastly white, his face and hands were smeared with blood, his chest and loins were clad in solid steel-plate armour one quarter of an inch thick.



Meanwhile the man responsible for this event had drawn his curtains and was affecting to have no interest in either the gunshots or the cries of the wounded.



At dark a party of police escorted him and his wife directly from his cottage to the Special Train and so he neither witnessed nor took part in the wholesale souveniring of armour and guns and hair and cartridges that occurred at Glenrowan on June 28th 1880. And yet this man also had a keepsake of the Kelly Outrage, and on the evening of the 28th, thirteen parcels of stained and dog-eared papers, every one of them in Ned Kelly's distinctive hand, were transported to Melbourne inside a metal trunk.

Nyttäkääpä nyt se hieno ja kielellisesti rikas lause noista teksteistä