Avioliittoni/parisuhteeni pahin pettymys
on se, että kuvittelin joskus (ja toisinaan sorrun siihen edelleen) että mieheni olisi minulle elämänkumppani, tärkein ihminen, ja ellei nyt paras ystävä niin ainakin _ystävä_.
On vaikeaa päästä pettymyksestä yli, kun kerta toisensa jälkeen huomaa että olemme lähinnä kuin kämppikset, jotka harrastavat välillä seksiä keskenään.
Ja itseäni ärsyttää, etten meinaa millään pystyä tajuamaan tätä, ja kun kerta toisensa jälkeen vaan jaksan toivoa jotain enemmän, niin aina saan pettyä.
Toivoin niin että mieheni olisi sellainen ihminen, joka tykkäisi seurastani, että häntä kiinnostaisi tehdä yhdessä kanssani asioita, kiinnostaisi jutella kanssani, viettää aikaa kanssani.. ettei oleminen ja juttelu kanssani olisi "pakkopullaa" tai "velvollisuus".
Ja älkää käsittäkö väärin, en tarkoita että tahtoisin jatkuvaa nyhjäystä. Molemmilla on omat työt, omat kaverit, omat harrastukset, omaa aikaa, ja se on ok.
Olisi vaan niin mukavaa, jos tuntisin että mieheni haluaisi olla kanssani. Tykkäisi ajatuksesta, että lähtisimme yhdessä leffaan. (lähtee se nykyäänkin, mutta sellaisella "no, kai se on pakko, lähdetään nyt sitten leffaan niin rouva on tyytyväinen ja saa taas hetken aikaa olla panostamatta mihinkään"-asenteella.) Ei sano suoraan, mutta näenhän minä. Eli vaikkapa nyt sitten jos ehdotan leffaan menoa, mies sanoo vaan etttä "jaa" eikä tee elettäkään järjestääkseen meille lapsenvahtia, katsoakseen mitä leffoja menee, ehdottaakseen päivää.. kaikki jää mulle, jos haluan leffaan päästä.
Ja kun sitten ollaan menossa, mies vitkuttelee pukemisessa, puhuu autossa puhelimessa matkalla elokuvateatteriin koko matkan mennessä ja tullessa kavereidensa kanssa, leffan alkua odotellessamme lukee ilmaislehtiä... keskusteluyrityksiini vaan vastaa yksisanaisesti. Kaikesta näkee, ettei seura kiinnosta.
Sitten tulee halimaan ja kiehnäämään, kun haluaa seksiä.
Kysyttäessä sanoo kyllä, että rakastaa minua ja että tahtoo olla kanssani, mutta olen tullut siihen tulokseen että on pelkkää mukavuudenhalua ja sanahelinää. Teoissaan en rakkauttaan näe.
Jotenkin olen vaan niin pettynyt. Ei tällaisen takia erota viitsi, kun on lapsiakin, mutta... olen vaan niin yksinäinen. (ystäviä kyllä on paljon, mutta kaipaisin jotain muuta, sellaista kuin kuvittelin aviomiehestä itselleni saavan).
No, aina ei saa mitä haluaa...
Kohtalotovereita?
Kommentit (31)
Ja sitten kohtasin miehen joka todella haluaa olla minun kanssani, kokonaisvaltaisesti joka hetki. Onneksi asumme eri kaupungeissa joten yhdessäolohetket ovat kultaakin kalliimmat.
ja he tuntuvat kärsivän tilanteesta myös kovasti. Mietin aina, miksi he eivät eroa, mutta lapset on tehty jne niin eihän se helppoa ole. Kamalaa silti :(
Auttaisko, jos et syyllistäisi yhtään, vaan kertoisit miehellesi, että hän on sinusta aivan ihana ihminen ja kaipaat hänen seuraa enemmän?
Mies sitten halusi eron ja löysi heti jonkun naisen jonka kanssa tekee kaikkea mitä ei minun kanssani ikinä. Ei vaan minun kanssani huvittanut.
Sain juuri sitä mitä sinä halusit. Ihmisen joka on kiinnostunut seurastani ja haluaa tehdä asioita yhdessä perheenä sekä kaksin minun kanssani.
Ja keskustelua on joka päivä, ihana hetki koittaa kun lapset menevät nukkumaan, katsotaan yhdessä telkkaria ja jutellaan niitä näitä.
raahaa se mies jollekin avioliittoleirille. Kiinnostumattomuus on lopun alkua.Siihen väliin on helppo kolmannen osapuolen alkua.
Been there, done that. Nyt kun katson elämää taaksepäin niin sen opin, että kun näen vaaran merkit (mies ei ole enää mustasukkainen, ei huvita keskustella, minun työasiat eivät kiinnosta pätkääkään....) niin on viimeinen vaihe tehdä jotain.
Sain juuri sitä mitä sinä halusit. Ihmisen joka on kiinnostunut seurastani ja haluaa tehdä asioita yhdessä perheenä sekä kaksin minun kanssani. Ja keskustelua on joka päivä, ihana hetki koittaa kun lapset menevät nukkumaan, katsotaan yhdessä telkkaria ja jutellaan niitä näitä.
Ihan kuin minun kirjoittamani! Mukavaa, että muillakin on käynyt yhtä hyvä tuuri :)
Tsemppiä sinulle ap. Koeta saada suhteenne tyydyttäväksi myös sinulle. Kokeile keskustelua, pariterapiaa tai ihan mitä vaan että saisit muutosta aikaiseksi. Luulisi miehenkin olevan tyytyväisempi kun vaimo on iloisempi..
Sain juuri sitä mitä sinä halusit. Ihmisen joka on kiinnostunut seurastani ja haluaa tehdä asioita yhdessä perheenä sekä kaksin minun kanssani.
Ja keskustelua on joka päivä, ihana hetki koittaa kun lapset menevät nukkumaan, katsotaan yhdessä telkkaria ja jutellaan niitä näitä.
Ja siis (en muista vastaajan numeroa) kysyi että jos yrittäisin syyllistämättä sanoa miehelle että tahdon olla hänen kanssaan ja tykkään seurastaan.. Olen kyllä toiminut näin. Mies hymyilee ja jankuttaa että "kyllä mäkin haluan olla sun kanssa" mutta siihen se sitten jää. Ei näy teoissa, mikään ei muutu.
Ja voi että, kuinka olenkaan yrittänyt löytää meille molempia kiinnostavaa tekemistä! Tai jotain, jota mies tahtoisi tehdä kanssani (...seksin lisäksi..) ei löydy. Olen ehdottanut kaikkea, mihin meillä olisi mahdollisuus, mutta ei miestä kiinnosta. Elokuviin lähtee (kunhan hoidan kaikki järjestelyt) mutta se menee juuri noin kuin avauksessani kuvailin.
Pitäisi vaan keksiä keinoja kestää. Ja tappaa jotenkin tämä toivo ja haikailu, ei tarvitsisi aina pettyä.
ap
ja sitten taas järkiinsä tultuaan ihmettelevät taas, miksi miehet eivät olekaan enää heistä valtavan ihastuneita.
Uskokaa jo, se narikassa roikottaminen ja ulkoruokintaan sysiminen jättää jälkensä siihen mieheenkin.
Ei miestä sellaiseen saa. On hyvin perinteinen, jäyhä suomalaismies, ei häntä saisi tuollaiseen ikinä.
Toisinaan jo toivon, että mieheni löytäisi jonkun toisen ja olisin "vapaa" etsimään, josko mäkin löytäisin jonkun jota seurani kiinnostaisi...
ap
ja sitten taas järkiinsä tultuaan ihmettelevät taas, miksi miehet eivät olekaan enää heistä valtavan ihastuneita.
Uskokaa jo, se narikassa roikottaminen ja ulkoruokintaan sysiminen jättää jälkensä siihen mieheenkin.
En koskaan ole ollut mikään erityinen lapsi-ihminen, ja jopa pikkulapsiaikana yritin saada meille kahdenkeskistä aikaa ja panostaa parisuhteeseen..
ap
-onko sinulla muita ystäviä kuin miehesi, ethän vaadi häneltä liikaa, jos tämän olet jo puinut niin
-miksi olet naimisissa miehesi kanssa?
-oletkin sanut jo hyvä vastauksia, mutta vielä varmemmaksi vakuudeksi avioliitto voi olla todella ihanaa, koska paras ystävä on aina lähellä ja yhdessä voi tehdä kaikenlaista mukavaa...
-onko sinulla muita ystäviä kuin miehesi, ethän vaadi häneltä liikaa, jos tämän olet jo puinut niin
-miksi olet naimisissa miehesi kanssa?
-oletkin sanut jo hyvä vastauksia, mutta vielä varmemmaksi vakuudeksi avioliitto voi olla todella ihanaa, koska paras ystävä on aina lähellä ja yhdessä voi tehdä kaikenlaista mukavaa...
enkä mielestäni vaadi liikaa.
Olen naimisissa mieheni kanssa, koska meillä on yhteiset lapset, koti, ja aikoinaan kun naimisiin mentiin, otin "vihkivalat" ihan tosissani.
ap
Osaan kyllä onneani arvostaa.
Olen monesti miettinyt mistä johtuu että asiat näin "kivasti". Ja uskon että suurin syy on miehen perusluonne ja olemus - en usko että kaikki edes haluavat samaa, ottavat elämän vähän eri tavalla ja toimivat eri tavalla. En itse usko että esim. parisuhdeterapialla voi muutta asian perusasetelmaa...
Tsemppiä sinullekin.
t. pienen pojan äiti
mutta jos ehdotan, että tehtäiskö vaikka jotain yhdessä sen sijaan, niin se ei sovi.
Silloin kun tapasimme, mies halusi viettää kanssani aikaa ja meillä oli kivaa yhdessä. Nykyään kelpaa vain seksi.
t. 20
ikävä kyllä.
Me emme mieheni kanssa ole "tiimi" vain kaksi erillistä ihmistä. Silti on ns. hyvä mies, hyvä isä jne, ei mikään luuseri. Minäkin haaveilin/haaveilen yhteen hiileen puhaltamisesta. Aikaisemmin kauhistelin kun joillain on yhteinen koko perheen sähköpostiosoite, nyt kadehdin heitä, sehän tarkoittaa juuri tätä yhteyttä. En tarkoita että kaikki pitäisi jakaa, mutta keskustelua, yhteistä suunittelua jne.
Voimia sulle ap.
muuttui meillä vuosien myötä, erosimme. Ennemmin olen yksin (lasten kanssa), kuin elän jatkuvassa pettymysten ketjussa. Paljon onnellisempi olen näin.
Mies sitten halusi eron ja löysi heti jonkun naisen jonka kanssa tekee kaikkea mitä ei minun kanssani ikinä. Ei vaan minun kanssani huvittanut.
Sänkyyni se sitten haikailee vieläkin, vaikka tuo toinen on muuten kivempaa seuraa.