Luitteko vauvasta homoparin lapsesta?!

kuin alkaa uusia lapsia alulle panemaan joillakin hedelmöityshoidoilla.

Aika paljon tuota on myös tutkittukin, etenkin Jenkkilässä, ja todettu että vanhempien seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta lapsen suuntautumiseen. Tutkimuskohteina olivat erityisesti homoparien lapset.

ja myöhemmin aikuinen. On vain rikkaus, ett lapsella on paljon välittäviä vanhempia ympärillään. Toki itsekin äitinä ahdistuin ajatuksesta, että synnyttäisin lapsen, joka ei kuitenkaan täysipäiväisesti asuisi kanssani. En varmasti moiseen pystyisi, mutta jutun äiti vaikuttaa todella epäitsekkäältä upealta naiselta!! Hänhän tarjosi homoparille suuren unelman ja on silti osa lapsen arkea, äiti.



Kyllähän nykyisin on mitä kummallisempia uusioperhevirityksiä, miksi siis tämä mailli olisi tuomittava. Lapselta kun ei riistetä mitään pois, koska hänellä on äiti ja isä(t). Huvittavaa oli, kun joku aiemmin kommentoi, että lapsi kokee itsensä äitinsä hylkäämäksi... Miksi kokisi, eihän äiti tätä ole hylännyt, vaan on tiiviisti arjessa mukana?!? Tuskin kaikki ne tuhannet lapset, jotka elävät vuoroin isällään vuoroin äidillään tuntevat itseään hylätyiksi. Tämä on nyt 2000-lukua, hyvässä ja pahassa.

Minä en ymmärrä tätä (tai tästä aiheesta toisaalla käytyä) keskustelua ollenkaan juuri sen vuoksi, että mielestäni homo- ja lesboparit sekä heidän " kannattajansa" vetoavat niin uskomattomiin argumentteihin ettei se ole enää todellista! Esimerkiksi se, jos heille huomautetaan asian luonnottomuudesta (vedoten siihen, etteivät miehet tai naiset keskenään (ilman sitä vastakkaista sukupuolta) pysty lisääntymään), he sanovat, että " onhan sairauksienkin hoito - ylipäätään lääketiede, luonnotonta asian todelliseen laitaan puuttumista" . Siis miten nuo kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?? Aika kaukaa haettua logiikkaa. Uuden ihmisen tuominen maailmaan, ja jo olemassa olevan sairauden parantaminen - juu ihan sama asia.



Tai kommentit siitä, että " tulee niitä häiriintyneitä / kiusattuja lapsia heteroperheistäkin" . Miksi ihmeessä kukaan tietoisesti haluaisi asettaa oman jälkikasvunsa sellaiseen asemaan, missä lähtökohtaisesti voidaan olettaa vaikeuksia? Ainakin keskimääräistä enemmän? ENKÄ NYT TÄSSÄ TARKOITA SITÄ, ETTÄ ESIMERKIKSI LÄTTÄJALOISTA KÄRSIVÄN TULISI OLLA HANKKIMATTA LAPSIA - jälleen yksi kaukaa haettu vasta-argumentti.



Ikäänkuin asia olisi niin, että kun kerran yksi portti on avattu - sitä ei voida enää sulkea tai edes sen käyttämistä hillitä. Nyt kun hedelmöityshoidot kerran ovat sallittuja - niiden pitää olla sallittuja kaikille. Kun kerran osa miehistä lähtee parisuhteessa, jossa lapsia - on ihan ok ettei lapsella ole lähtökohtaisesti ollenkaan isää (ts. tietoa edes omasta biologisesta isästään) -> yksin elävien naisten hedelmöityshoidot. Missä vaiheessa tästä touhusta lähti järki? Missä kohden mentiin yli - ja reippaasti?



Ja kyllä, minulla on kokemusta homoista ja lesboista. Ja ei en pelkää heitä, tai kummaksu heitä muutenkaan ihmisinä. Yksi rakkaimmista ystävistäni teki myöskin ratkaisun synnyttää lapsi, ja antaa hänet kahdelle miehellä homoparisuhteeseen - asia on siis käynyt hyvin lähelläni, ja olen sitä paljon pohtinut. En siis lausu näitä sanojani kevyesti tai välinpitämättömänä, toivoisin vain asiallisempaa keskustelua ja parempia argumentteja (hieman myöskin itsekriittisyyttä / kykyä tarkastella omaa toimintaa objektiivisesti!) homo- ja lesboparien taholta.

Katselin juuri dokumenttiohjelman Viinan vammauttamat. Se on järkyttävää katsottavaa. Siinä todettiin äidin runsaan alkoholinkäytön vammauttavan eri tavoilla, jopa hyvinkin vakavasti 500-600 lasta vuodessa (!) näiden sikiökaudella. Puhutaan FASD:stä, eli sikiöaikainen alkoholivamma. Monet noista lapsista jäävät yhteiskunnan tai hyväsydämisten ihmisten tuen varaan koko loppuiäkseen. Äiti ei heitä pysty hoitamaan, jos alkoholiongelma on vakava.



Tässä homovanhemmuuskeskustelussa ei ole mitään kunnollista mittasuhdetta todellisiin ongelmiin, eli vaikkapa äiteihin, jotka ryhtyvät raskaaksi huolimatta vakavasta alkoholiongelmastaan.



Kantani on, että samaa sukupuolta olevat vanhemmat pystyvät aivan samantasoiseen lasten kasvatukseen kuin heterovanhemmatkin.



Lainaus Setan verkkosivuilta sateenkaariperheitä (perheitä, joissa vanhemmat kuuluvat johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön) koskevasta tekstistä:



¿Lastenpsykiatri, dosentti Tytti Solantaus totesi sateenkaariperheitä koskevan tutkimustiedon nojalla, että perherakenne ei ole lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeä. Lapsen tulee saada kokea, että oma perhe on arvostettu. Jokainen ihminen lapsen elämässä on lapselle tärkeä ja lapsen kehitykseen vaikuttaa se, millaisen suhteen kukin ihminen lapsen kanssa luo.¿



Mitäpä jos keskustelisimme oikeista ongelmista, eikä höpötettäisi täällä joutavia ennakkoluuloja, joille ei löydy kunnollisia perusteita. Ennakkoluuloisilla puheilla ainoastaan vahingoitetaan sateenkaariperheitä, jotka juuri nyt toivovat tukea ja hyväksyntää tässä yhteiskunnassa.



Johnny

oikeutta lisääntyä? Kenelle siinä tehdään hallaa, jos lapsia rakastavat ihmiset lapsen saavat? Kuinka moni homoparin lapsi todella ajattelee, että elämä on ollut niin vaikeaa että olisi ollut parempi olla syntymättä, tai oikeasti elää toisenlaisessa perheessä vain vanhempien seksuaalisen suuntatumisen tähden? En minäkään vanhempiani rakasta heidän " normaalin" seksielämänsä ja parisuhteensa takia, vaan ihan muista syistä.



On vaikea ymmärtää kommentteja, joissa sanotaan että jos lasta ei " luonnollisesti" tule, niin parempi olla ilman. Itse rakastan omaa lastani niin paljon, että mielelläni soisin kaikille halukkaille saman onnen saada oma lapsi. Jos siinä joudutaan käyttämään epäsovinnaisia keinoja, joihin kaikki oaspuolet ovat suostuvaisia ja jotka laillisia ovat, niin en näe asiassa mitään ongelmaa. Ja turha sanoa, että lapsen jmielipidettä ei tässä asiassa voi kuulla. Ei voi, eikä missään muussakaan verrannollisessa tilanteessa. Lapsi ei koskaan voi valita omia vanhempiaan. Ja tämä ei välttämättä ole huono asia.

Juuri tuon kaltaista argumentointia tarkoitan, kun sanon, että haluaisin lukea / kuulla todellisia, aiheeseen liittyviä perusteluita.



Ei se, että ongelmia on myöskin toisaalla, kai anna oikeutusta yhtään millekään? Miksi tämä keskustelu liikkuu niin paljon juuri siinä miten paljon ongelmia heterosuhteiden aikaan saamilla lapsilla on?



Tiedätkö, minä olisin tyytyväinen, jos edes kerran - edes yhden kerran, saisin lukea jonkun asiaa kannattavan kirjoittavan yksinkertaisesti näin: " minä ymmärrän ja tiedostan sen, että tästä valinnastani saattaa koitua lapselleni tulevaisuudessa ongelmia / ristiriitoja, mutta olen valmis keskustelemaan hänen kanssaan ja auttamaan häntä niin paljon kuin vain pystyn" ja todella tuon sanomisesta välittyisi sellainen tunne, että tämä ihminen todella ymmärtää tekojensa ja valintojensa seuraamukset. Nyt minulle vain jää näistä keskusteluista (joihin jo aika moniin olen osallistunut) sellainen tunne, että vastapuolta yritetään puhua pyörryksiin asioilla, joilla ei ole mitään relevanttia merkitystä tämän asian kanssa. Kuten nyt esimerkiksi tutkimus alkoholisoituneiden äitien lapsista - kertokaa minulle, millä tavalla tietoisuus tästä em. ongelmasta lieventää lapsen tuskaa esimerkiksi isättömyydestä? " Äiti miksi minä en saa tietää isäni henkilöllisyyttä? Miksi sinäkään et sitä tiedä?" (<- anonyymit sukusolut) ja äiti vastaa " ajattele niitä satoja ellei tuhansia vammautuneita lapsia, joiden äiti on juonot alkoholia odotusaikana - heillä menee vielä paljon huonommin!" Tämä ei siis ole mikään vastaus ongelmiin, joita käsittelemme tässä ja nyt.



Totta on, että ympäristön hyväksyntä auttaisi asiaa paljon, ja on varmasti totta, että juuri sillä seikalla on lapselle suuri merkitys - mutta (surullista, että joudun esittämään tämän kysymyksen) kuinka realistista on olettaa, että näin laajaan hyväksyntään koskaan päästäisiin? Ottaen huomioon sen, että tässäkin keskustelussa asiasta varmasti on mukana (enää) keskustelemassa ne, joiden mielestä asia on ok - tai jotka edes harkitsevat sen hyväksymistä (tämän keskustelun ulkopuolella siis paljon sellaisia, jotka eivät hyväksy - ja ovat kannassaan järkkymättömiä). Lasta ei voi kuitenkaan eristää ympäristöltä, yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä.



Toinen seikka mikä minua tässä(kin) keskustelussa surettaa on biologisen vanhemmuuden mitätöiminen = (. Voiko sukusolu koskaan olla täysin anonyymi? Voiko lapsi olla " lahja" ?



Paljon suuria kysymyksiä, niin vähän todellisia vastauksia.



Vierailija nro 60

Juuri tuohon kysymykseesi haen minäkin niitä vastauksia - mitkä olisivat niitä järkiargumentteja, joilla tätä asiaa voitaisiin varauksettomasti tukea?



Vanhempien rakkaus ei yksin lasta pelasta, vaan kasvattamiseen ns. tarvitaan kokonainen kylä - toisin sanottuna yhteiskunnassa vallitseva yleinen mielipide on myöskin erittäin tärkeä.



Luonnollisuuden näkökulma siinä mielessä, että lapsia syntyy normaaliolosuhteissa ns. rakkaudesta, sukupuoliyhteydestä. Tilanteesta jossa naisen ja miehen geneettinen perimä yhdistyy, ja pieni ihmisen alku saa lähtökohtansa elämään. Vaikka lapsia syntyy myöskin yhden illan suhteista, ei sen kai tarvitse tarkoittaa sitä, että siitä loogisena seurauksena on ok lähteä lähtökohtaisesti tukemaan tätä ihmiselämän alkuunsaattamisen asetelmaa? Onko se koskaan (siis missään tilanteessa) positiivinen asia, että lapsi joutuu kasvamaan vailla molempia vanhempiaan samassa taloudessa? Onko se sellainen tilanne mihin tulee aikuisen ihmisen pyrkiä? Itse olen avioerolapsi (nyt jo aikuinen sellainen), ja kyllä voin sen myöntää, että oma lapsuuteni on jättänyt minuun jälkensä; minun on vaikeaa sitoutua, ja sitouduttuani, aina pelkään toisen hylkäämistä. Koko ikäni olen ollut kahden tahon riepoteltavana, eikä minun vanhempieni ole tarvinnut tehdä toistensa suhteen kompromisseja - minun on tarvinnut siinä välissä kumpaankin suuntaan joustaa. Samanlainen tilannehan se on tässäkin, jos äiti asuu toisaalla ja isä toisaalla - ajatusmaailmat eivät kohtaa arjessa. Pahempiakin traumoja varmasti löytyy, mutta edelleen kysyn, pitääkö tähän asetelmaan pyrkiä?



Vierailija nro 60 edelleen pohdiskelee tätä asiaa...

lapset tarvitsevat vuosikymmeniä kestävää rakkautta, huomiota. huolenpitoa ja ajankäyttöä vanhemmiltaan - eivät Miesisää tai Naisäitiää, vanhempia vain. t. heteroäiti.

Oletteko lukeneet juttua lehdestä?! Siinä nimittäin nim. om. isä sanoi, että varmaankin jossain vaiheessa lapsi tulee häpeämään vanhempiaan, mutta he ottavat asian ja ongelman kerrallaan...

Veikkaanpa kuitenkin, että esim. näiden ko. isien ko. lapsella tulee olemaan huimasti tasapainoisempi elämä, kuin monella muulla. Voihan se olla tietysti epätasapainoisempikin, mutta sellaista se elämä on.



Voisihan kaikki jättää varmuuden vuoksi tekemättä, ettei mene vaan persiilleen, mutta toisaalta aika vähän saataisiin aikaankin, eikö?!



Tämä perustelujen kirjavuushan johtuu osittain siitä, että halutaan naurunalaistaa väitökset, jotka ovat absurdeja. Onhan toki totta, että esim. lapsettomuus ja syöpä ovat erilaiset sairaudet, mutta yhteistä niille on kuitenkin se, että molempiin löytyy joitakin, jopa parantavia, hoitokeinoja länsimaisen lääketieteen laajoista valikoimista. Jos siis lapsettomuushoitoja kritisoidaan vetoamalla luonnonmukaisuuteen, niin samaan luonnonvalintaan kuuluu silloin tietenkin myös syöpäpotilaan hoitamattajättäminen. Tämä on aivan pätevä vertaus, eikä mitään nonsenssia, kuten joku väitti.



Lisäksi kerrottakoot niille, jotka ovat asiasta ulalla, että lesboparit ja yksinäiset naiset kyllä joutuvat, kuten ovat aina joutuneet, maksamaan lapsettomuushoitonsa itse. Eli lapsettomat heteroparit, jotka oikeasti kärsivät diagnosoiduin syin lapsettomuudesta menevät " sosiaalisten lapsettomuushoitojen" edelle.



Toivon kaikkea hyvää jutun henkilöille. Heillä varmasti ei tule olemaan aina helppoa, mutta kelläpä on?! Heillä on kuitenkin paremmat eväät pussissa, kuin monilla (tälläkin palstalla seikkailevista) koska heillä on sekä rakkautta, suvaitsevaisuutta että uskoa. Toivo varmasti on jo täyttynyt. :)



Ja te palstasankarit; laittakaa välillä silmät kiinni ja asettautukaa mukavasti. Kuvitelkaa hetki elävänne jonkun muun elämää. Jos se tuntuu mukavalta niin alkakaa kääntää oman elämänne ruoria samaan suuntaan, jos taas iljettävältä niin nauttikaa siitä, että saatte avata silmänne oman nahkanne sisällä. Ja koittakaa antaa kaikkien kukkien kukkia. Katsokaas kun kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta sietää pitää melkeen kaikkea... :)

Minä tunnustan etten ole lukenut tätä nimenomaista juttua Vauva-lehdestä, vaikka aihe kovasti kiinnostaakin. Helpottavaa kuulla, että siinä toinen isistä on tunnustanut asian olevan (mahdollisesti) vaikea, ja että siinä vaiheessa sitoudutaan tukemaan lasta.



Minua toden teolla häiritsee tämä, etten ole edelleenkään saanut minkäänlaisia TODELLISIA ajatuksia näihin asioihin joita tässä koitetaan kovasti käsitellä. Sinä kirjoitit kauniisti, samoten Johnny ja Krister (<- anteeksi, jos muistan nimimerkin väärin), mutta todella rönsyilevästi maalaten samalla liiankin kaunista ja ruusuista kuvaa - aivan kuin asia olisi niin henkilökohtainen ja " lähellä" , että sitä on ihan mahdotonta tarkastella tietyn etäisyyden päästä. Mahdotonta tarkastella toimintaansa kriittisesti?



Yksi konkreettinen ajatus johon tartuit (koska siihen oli ns. turvallista tarttua) oli nuo hoidot ja luonnonmukaisuuden käsite - asia jota näissä keskusteluissa puidaan yleensä todella paljon. Mielestäni vastasit siihen itsekin sanomalla, että kyseessä on " lapsettomuuden hoito" - eli siis hoidetaan lapsettomuutta. Miten lapsettomuutta voidaan hoitaa tilanteessa missä lapsen saaminen on mahdotonta? Eikö silloin oikea termi olisi " lapsen luominen" / " lapsen tekeminen" tmv. kuin se, että hoidetaan (ts. muutetaan) homo- tai lesboparin ns. luonnollista tilaa lapsen saannin suhteen. Mistä päästäänkin moneen eettiseen kysymykseen. Ja siihen missä kohtaa rajan pitäisi kulkea. Siitä me varmaankin olemme samaa mieltä, että jossakin kohtaa sen rajan tulisi kulkea, eikö? Vai onko sinun mielestäsi esimerkiksi ihmisen kloonaaminen eettisesti oikein vaikka se olisi lääketieteellisesti mahdollista?



Entä äidin rakkaus? Onko se yhden tekevää, että lapsi saa kokea vahvan äidin rakkauden elämässään? Entä mahdolliset hylkäämisen kokemukset (joko isän tai äidin puolelta)? Onko biologia teidän mielestänne täysin merkityksetöntä tässä asiassa? Miksi luonto on ylipäätään järjestänyt asian niin, että äidissä tapahtuvat hormonaaliset muutokset odotusaikana ja synnytyksessä tapahtuvat - ja miten se edesauttaa jälkeläisen selviytymisessä? Vai onko tämä täysin sivuutettua?



Voiko suvun (ja yksilön) geneettistä " koodia" kantava sukusolu koskaan olla täysin anonyymi? Voiko lapsi olla lahja?



Mm 60

11-vuotias poika kertoo kahdesta isästään laulun sanoin:



jaa, täällä ei saakaan linkittää, mutta pistäkää youtuben hakuun two fathers, niin pääsette musiikkivideoon käsiksi

Miksi et suostu vastaamaan 101:n kysymyksiin? Mielestäni täysin asiallisia (noh, ehkä pientä tunnelatausta, mutta ei millään lailla ala-arvoisia, kuten sinä väitit) kysymyksiä, eikä ainakaan " polkenut paikallaan" .



Olet nostanut itsesi jollain lailla keskustelun puheenjohtajaksi ja hiukan muiden yläpuolelle. Itse penäät perusteluja, muttet anna niitä pyydettäessä.



Ja miksi keskustelun pitäisi pysyä " asiallisena" ? Herraisä, puhutaan toisten, samanarvoisten, ihmisten oikeudesta saada perhe ja lapsi. Miksi asiaan pitäisi suhtautua viileän etäisesti? Ajattele, jos itse olisit joutunut jonkun oman piirteesi tähden luopumaan lapsistasi. Näin päin ajateltuna ehkä ymmärrät, että tälläiseen asiaan on todella vaikea suhtautua täysin ilman tunteita.



Ja vielä; mihin keskustelun kuuluu johtaa, jos se ei saa polkea paikallaan?

Vierailija:

Kyselit järkiargumentteja puoltamaan heteroparien lasten saantia; eikö se ole aivan selvää? Koska se on luonnollista (<- kyllä taas tämä sanahirviö ; )) ja koska se mahdollistaa sellaisen ydinperheen mallin missä lapsella on sekä oma biologinen isä että oma biologinen äiti saman katon alla (toki eroja sattuu, ja uusperhekuvioita syntyy - valitettavasti). Lapset yksinkertaisesti kuuluvat heteroparisuhteeseen.

Taisin olla valitettavan epätarkka määritelmissäni ja niinpä missasit - niinkuin varmaan kaikki muutkin - pointin. LIsääntyminen ja vanhemmuus ovat minusta kaksi aivan eri asiaa. Lisääntyminen on osa biologiaamme - ominaisuus tai kyky - ja niinpä voidaan sanoa, että heteroparille lisääntyminen on luonnollista. Sen sijaan vanhemmuus ja halu siihen eivät katso sukupuolta tai seksuaalista suuntamista. Se, onko jokin yksilö tai perhe hyvä kasvattaja, ei riipu mitenkään sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Se on puhtaasti yksilöllinen ominaisuus, jota voi ympäristö voi vahvistaa tai heikentää.

Haluaisin kyseenalaistaa myös tuon keskusteluissa ylivoimaisena perhemallina vilahtelevan ydinperheen. Minusta ydinperhe on vain yksi monista perhemallivaihtoehdoista, ja jos tarkastellaan sen toimintaa kokonaisuutena, niin kaikkine heikkouksineen se on vain hiukan parempi vaihtoehto kuin yksinhuoltajaperhe. Ydinperheen lapselle tarjoama turvallisuus perustuu kahden ihmisen harmoniseen suhteeseen, ja sellaisia suhteita on kuitenkin aika vähän. Jos perheen voimatasapaino järkkyy, lapsi joutuu aika helposti puskurin asemaan kahden aikuisen väliin. Jos perheessä olisi useampia vastuunkantajia, lapsenkin asema olisi parempi. Ja edelleen, sukupuolella tai sukupuolisella suuntaumisella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Lapsi kärsii kypsymättömien ja typerien aikuisten tekosista, olivat nämä sitten heteroita tai homoja.

Se, mikä minusta on hyvää sateenkaariperheissä, on se, että niissä on luonteva mahdollisuus kasvattaa parempi turvaverkko lapselle. Homoparien lapsilla äiti lapsen elämään osallistuessaan tarjoaa oman sosiaalisen verkkonsa lapsen turvaksi. Ja mitä nyt olen sateenkaariperheisiin liittyviä keskusteluja seurannut, niin niissä pohditaan hyvien ja tasapuolisten mallien tarjoamista lapselle enemmän kuin heteroperheissä. Se lienee luonteva jatke sille, että yhteiskunta kyseenalaistaa ko. perhemallin.

Minusta kukaan ei ole esittänyt yhtään järkevää perustetta sille, että hetero olisi parempi vanhempi kuin homo tai lesbo. Tosin ei päinvastoinkaan. Lisääntyminen ja kyky siihen on hyvin perusteltu, mutta edelleen en katso biologisen kyvyn antavan automaattisesti parempia eväitä johonkin niin monimutkaiseen asiaan kuin lapsen kasvattamiseen.

Olen elänyt kymmeniä vuosia kestäneessä parisuhteessa mieheni kanssa. Parisuhdelain voimaan tultua se on nyt myös virallinen. Meillä on ollut kaksi vakavaa vauvakuumetta. Ensimmäinen jossakin suhteemme alkupuolella. Harkitsimme silloin jopa nk. peiteavioliittoa lesboparin kanssa. Tajusimme aika nopeasti ratkaisun vääräksi kaikkia osapuolia ja mahdollisia lapsia kohtaan. Ajatuksen juuret olivat yhteiskunnassa vallitsevissa virheellisissä asenteissa.



Päättelimme silloin, ettei toivomamme vanhemmuus voi koskaan toteutua meidän elämässämme. Väärin! Vuosien kuluttua kohdallemme tuli tilanne, jossa tuttavaperheen isä hylkäsi perheensä uuden naisen vuoksi. Lasten äidin kanssa sovimme, että meistä tulee lapsille kaksi isää, epävirallisesti. Tuota vanhemmuutta on jatkunut toistakymmentä vuotta. Olemme saaneet kokea vanhemmuuden kaikki mahdolliset vaiheet hyvine ja huonoine puolineen. Lisukkeena ovat olleet lasten suvun hyvinkin rumat ennakkoluulot, jotka meille tarjoiltiin päin naamaa. Ennakkoluulonsa ilmaisseet eivät olleet kiinnostuneita lasten hyvinvoinnista tippaakaan. Lapsille, nykyisin jo aikuisille, meidän vanhemmuutemme on ollut täysin luonteva juttu. Turvallisuutta he tarvitsivat ja sitä olemme koettaneet antaa.



Toinen vauvakuume iski, kun naispari ehdotti biologista isyyttä. Pyysimme puolen vuoden harkinta-ajan. Sinä aikana kypsyi päätös, että olemme jo liian vanhoja. Lapsi tarvitsee mielestämme aktiivisen rinnallakulkijan vähintään 20 vuodeksi. Naisparille päätöksemme oli syvä pettymys.



Voimme sanoa, että kasvattajuus ja vanhemmuus, jollaista emme uskoneet homoperheenä voivamme koskaan kokea, on nyt toteutunut 101-prosenttisesti.



Johnny

vastustamisessa ei ole kyse niinkään lasten edun ajamisesta, vaan lähinnä omien ennakkoluulojen hellimisestä.

..Ja täysin onnellinen ja tyytyväinen.. Heräsi vaan kysymys että unohtiko äitisi kertoa sulle mihin isä " hävis" tai miksi ei asunu teillä!? Oikeesti varmaan ois tärkeää miettiä sitä lasten kans puhumista ettei pienten tarvis miettiä mielessään näitä asioita!

Todella hyvä juttu. Hyvä pojat!



T:Ukkomies

Miten adoptio on käytännössä toteutettu, missä iässä lapsi tuli isilleen?

Heti syntymänsä jälkeenkö?

Vierailija:

Miten adoptio on käytännössä toteutettu, missä iässä lapsi tuli isilleen?

Heti syntymänsä jälkeenkö?

Vauva tuli isilleen heti synnyttyään, mutta äiti imetti häntä 2 kuukautta isien luona asuen. Adoptiosta ei ole kyse, koska toinen isistä on biologinen, toinen ilman virallista titteliä.