Olen tajunnut, että kaverini puhuu palturia vähintään puolet ajasta! Nolottaa
tosi paljon hänen puolestaan... Oikeasti, mitä tällaisen ihmisen päässä oikein liikkuu? Jutut ovat sitä tasoa, että niistä jää väkisinkin kiinni ennemmin tai myöhemmin.
Aika harmittomista asioista on kyse. Usein kaveri liioittelee omia taitojaan, kuten väittää juokseneensa lukiossa satasen aikaan 9,97 tai osaavansa soittaa jotain soitinta erittäin hyvin (todellinen soittotaito on tasoa Ukko Nooa).
Lisäksi hän saattaa kertoa vaikka käyneensä tietyn henkilön luona kylässä ja kuvailla tämän kotia. Myöhemmin käy ilmi, ettei tämä henkilö edes tunne kaveriani kuin hädintuskin ulkonäöltä.
Tämä on niin noloa. En viitsi kaveria käräyttääkään, mutta ei juttuihin voi mukaankaan mennä. Katselen sitten vain seiniä ja taivastelen mielessäni.
Jos SINÄ olet palturin puhuja, niin kertoisitko miksi!
Kommentit (22)
Veikkaan että soin kertoo ihan muita viihdyttääkseen. Ehkä itsekin alkaa uskoa juttuihin ajan kanssa.
Onnittelimme hänen tyttöystäväänsä kerran, kun kaveri oli juuri ennen häen tuloaan kertonut tytön uudesta hienosta työpaikasta. Tyttö totesi vaan kuivasti, että niin no kyseessä on palkaton harjoittelu, jota hän on ehkä hakemassa...
Mikäs tollasessa kaverina, muta en haluis seurustella, saatikka avioon. Huh!
Keksii kokoajan ihme flöittiä, yleensä salamannopeasti keskustelun aikana mä tein... mun kaveri teki... ja ihan ufojuttuja.
Yks toinenkin kaveri puhuu paskaa, mutta se yleensä hätävalheen tyyppisiä, jonka nyt jotenkuten ymmärränkin, tyyliin mä oon just esim. Tampereella... vaikka olisikin Helsingissä.