Millaisen rangaistuksen antaisit 13v lapselle joka tahallaan
Kommentit (21)
Ihan vaan parasta osoittaa lapselle, että äiti kuuntelee ja keskustelee. Kysypä pojan mielipide rangaistukseen. Ja ehkäpä hän ei ymmärrä maljakon arvoa sinulle. Eli päättäkää yhdessä sopiva rangaistus ja sopikaa, ettei tuollaista enää trapahdu.
Ei me kukaan olla täydellisiä. Ja tiedä mikä sitä popikaa oikeasti tuossa iässä noin paljon raivostuttaa. Tarviikohan enemmän huomiota ja rakkautta? Voisi haluta olla vielä välillä ihan pieni poika, äidin kultamussukka.
ja maljakko tippui. Pontti on kuitenkin enemmän siinä, että heitti yhtään mitään.
ja maljakko tippui. Pontti on kuitenkin enemmän siinä, että heitti yhtään mitään.
Meillä keskusteltaisiin asiasta ja sovittaisiin, että vastaisuudessa ollaan varovaisempia pehmolelujen heittelynkin kanssa.
Mulla on katsos lukihäirö.
Joopa joo. Jos ei heittele mitään misään vaiheessa lapsuus-nuoruusikää, on se aikamoisen outoa käytöstä se. Vahinkohan tuo on ollut. Mutta voittehan tyttäresi tai pikasi kanssa keskustella miksi pehmo lähti lentoon.
summan, joko taskurahoistaan tai ylimääräisiä töitä tekemällä! Kyllähän vahingotkin pitää korvata vaikka kuinka olisi vahinko, eikös niin??
Jos olisi tahallaan rikkonut maljakon jolla on paljon tunnearvoa, saisi tuntuvan rangaistuksen huonosta käytöksestä korvaamisen lisäksi.
Tahallinen olisi että ottaa maljakon ja heittää seinään.
Miksi maljakko on jätetty niin että se voi kaatua?
Asialle ei mitään enää voi. Puhu asia järkevästi nyt sulla vaan tunteet päällä etkä pysty huomaamaan että ipana pahoillaan.
Ei minusta tarvitse enempää paskaa päälleen jota on varmasti jo saanut.
Sun lapsi on jo iso, kohtele isona ja juttele.
Kerrot ettet sinäkään voi potkia pehmoleluja jos joku ottaa päähän. Vihalle pitää löytää joku toinen kanava.
En hyväksy sitä ja siitä on keskusteltu usein.
En hyväksy sitäkään että lapsi heittää suutuspäissään tavaroita. Vahinkoja sattuu kun heitellään tavaroita. ap
Tahallinen olisi että ottaa maljakon ja heittää seinään.
Miksi maljakko on jätetty niin että se voi kaatua?
Asialle ei mitään enää voi. Puhu asia järkevästi nyt sulla vaan tunteet päällä etkä pysty huomaamaan että ipana pahoillaan.
Ei minusta tarvitse enempää paskaa päälleen jota on varmasti jo saanut.Sun lapsi on jo iso, kohtele isona ja juttele.
Kerrot ettet sinäkään voi potkia pehmoleluja jos joku ottaa päähän. Vihalle pitää löytää joku toinen kanava.
Keskustelu ja asiasta sopiminen on mun tapani kasvattaa. Ja ainakin toistaiseksi tulos on ollut hyvä. Kun olen kieltänyt esim. ovien hakkaamisen ja vedonnut siihen, että ne hajoaa, niin on mun teinini sen sitten tajunneet ja hyväksyneet. Eivät enää suutuspäissään paisko ovia.

mä uskon että jonkinlainen rangaistus lienee paikallaan. keskustelu hyvä mutta jonkinlainen vastuunkanto lienee paikallaan esim. viikkorahojen menetys vaikka muutamalta viikolta, varsinkin jos maljakko oli sinulle tärkeä. noin niitä tärkeitä asioita menee rikki jos ei välitä eikä pysähdy miettimään tekejonsa seurausta. minusta rangaistus lieväkin auttaa pysäyttään sen käden seuraavalla kerralla
Rauhoitu. Yhden maljakon saat kyllä tuhannesti takaisin, kun saat kodissasi säilymään rakentavan ja virheitä tehneelle uuden alun antavan ilmapiirin. Mitä lapsesi ehdottaa rangaistukseksi?
Haluatko olla määräilevä ja aautoritäärinen joka haluaa noiutamaisesti napauttaa ylhäältäpäin vai voisiko teillä olla kaikille tiedossa olevat yhteiset pelisäännöt... ihan vaan niinku tulevaisuutta aatellen...
Asioilla pitää olla seuraamuksia!!!
13v on jo niin iso, että älliä pitää löytyä. Jos käyttäytyy, kuten pieni lapsi, rangaistustenkin pitää olla ikätasoisia. Ei muuta kuin arestiin, tietokone, puhelin yms takavarikkoon jne.
Tahallinen olisi että ottaa maljakon ja heittää seinään.
Miksi maljakko on jätetty niin että se voi kaatua?
Asialle ei mitään enää voi. Puhu asia järkevästi nyt sulla vaan tunteet päällä etkä pysty huomaamaan että ipana pahoillaan.
Ei minusta tarvitse enempää paskaa päälleen jota on varmasti jo saanut.Sun lapsi on jo iso, kohtele isona ja juttele.
Kerrot ettet sinäkään voi potkia pehmoleluja jos joku ottaa päähän. Vihalle pitää löytää joku toinen kanava.
Eka ihmettelet miksi maljakko on jätetty niin, että voi kaatua, ihan kuin olisi kyse jostain taaperosta ja sen jälkeen sanot, että 13-vuotias on jo niin iso, että sitä voi kohdella isona!
Mitäs jos se kakaran ois pihalla suutuspäissään heittäny jotain ja ois osunu vaikka naapurin autoon? Meniskö sillonkin vain juttelulla läpi?
Asioilla pitää olla seuraamuksia!!!
13v on jo niin iso, että älliä pitää löytyä. Jos käyttäytyy, kuten pieni lapsi, rangaistustenkin pitää olla ikätasoisia. Ei muuta kuin arestiin, tietokone, puhelin yms takavarikkoon jne.
Maljakko on rikki, äidillä paha mieli ja varmasti lapsella myös paha mieli ja syyllinen olo. Jos nyt rankaiset lasta vaikka kännykän menetyksellä, lapsesi oppii vain sen, että armoa ja anteeksiantoa ja rakkautta ei ole vaan joku kiva juttu vaan otetaan pois.
Miksi sulle ei riitä lapsen paha olo, miksi haluat vielä lyödä lyötyä?

Ehhehehhee! Maljakon rikkomisella on siis se seuraus, että maljakko on rikki? Elä, ihanko totta?
höpö höpö. oppii sen että teoilla on seurauksensa. suurinosa täällä kasvattaa varmaan noita curling lapsia, eli ei mitään vastoinkäymisiä meidän lapsille, jutellaan ja silitellään ja selitellään kaikki parhain päin. ette varmaan myös hyväksy jälki-istuntoa tai muuta rangaistusta, jos lapsi olisi heittänyt sen rikki muualla olisi korvausvelvollinen (vanhemmat) eli minusta om myös nyt. rangaistus ei tarkoita et sen pitäisi olla ihan mieletön kuukausien aresti mutta ton ikäinen on lapsi ja sen vanhempien on tarkoitus opettaa niistä oikeasti yhteiskunnassa pärjääviä aikuisia.
- tee testamentti, jossa jätät miehesi perinnöttä. rajaa hänet ulos kaikesta. neuvo myös vanhempiasi rajaamaan lasten puolisot ulos
- jätä lapsesi perinnöttä, saa lakiosan se riittää
Ja miksi?