Lue keskustelun säännöt.
Voi ei mua ahistaa! Esikoinen tulossa ja sukulaiset lässyttää
28.12.2010 |
Miten voikin näin ahdistaa!?!
Kerroimme juuri jouluaattona vanhemmillemme, että meille on nyt sitten esikoinen tulossa. Toivoimme, että asiasta ei nyt sitten niin kovasti huudeltaisi, kun ollaan vasta viidennellä kuulla ja töissäkään ei ole vielä asiaa tuotu julki. Alkuraskaudesta lapsi oli mennä kaksi kertaa kesken verenvuotojen takia ja vieläkin on epävarma olo, että tuleeko tästä mitään.
Lisäksi minä voin ihan suoraan sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään vauvakuumetta, mutta nyt päätimme puolison kanssa tähän lapsentekoon ryhtyä, kun ikääkin alkaa kohta olla molemmilla 38 ja joskus se lapsi pitää tehdä jos sellaisen haluaa.
Minulle on tosi iso asia joutua jäämään töistä kotiin. Olen tottunut vauhdikkaaseen työelämään, tapaamaan paljon ihmisiä päivittäin. Kotona kökkiminen ei ole oikein minun juttuni, kun lähinaapurustossa ei ole oikein saman ikäisiä perheitäkään. Enkä oikein jaksa uskoa, että jostain asukaspuistosta löyddän oikein samanhenkistä keskusteluseuraa: harvemmin vauvaperheiden äidit haluavat keskustella mistään kovinkaan syvällisestä aiheesta, joka Ei liity lapsiin. Ja minä puolestani tarvitsisin jotain ihan muita aiheita.
Mieheni on toki täysillä mukana ja kovin innoissaan lapsesta (enemmän kuin minä), mutta hänellä on juuri työelämässä todella kiire ja etenemisputki päällä. Mikä tarkoittaa, että vaikka minä jään lapsen kanssa sitten kotiin, miestä tulemme näkemään illalla kello 20-22 kun hän tulee töistä ja menee nukkumaan.
Ja nyt sitten, kun kerroimme tuleville isovanhemmille, alkoi kauhea höösäys ja lässyttäminen, että kyllä sitten äitinä ymmärrät ja tunnet niin suurta rakkautta ja jokainen pulautuskin tuntuu maailman mahtavimmalta asialta... Joo-joo. Siis ahdistaa vaan enemmän.
Mulla on sellainen olo, että olen ihan ahdistettu nurkkaan. Mulla on mielessä vaan kaikkia lapsen saantiin liittyviä haasteita ja omalle sopeutumiselle ei jää nyt yhtään tilaa, kun omat vanhemmat ja appivanhemmat vaahtoavat kuinka ihanaa nyt kaikki on.
Joku varmaan taas tulee viisastelemaan, että olen vain epävbarma ensiäiti tai että tällaineen nainen ei ansaitse lastaan. Olen kyllä sitä mieltä, että lukuunottamatta tätä lapsiasiaa, olen hyvinkin tasapainoinen ihminen, jolla on kaikki perusasiat kunnossa: koti, parisuhde, työpaikka, riittävästi varallisuutta.
Nyt vain ehdistaa, kun kaikki asiat tuntuvat vaan tapahtuvan mulle. Olen niin realisti, että en edes osaa kehitellä mitään vauvaeuforiaa, josta nyt ammentaisin.
Sattuisiko täällä olemaan ketään hengenheimolaista? Miten olette selvinneet? Miten pidätte tulevat isovanhemmat järjestyksessä? Miten saatte omaa tilaa ja aikaa sulatella muutoksia?
Kommentit (68)
Se vauva-arki vain on äidin työtä ja siksi puhuvat siitä "työkavereiden" (lue puistokavereiden kesken). toisekseen vieraiden äitien kanssa on helppo aloittaa small talk lapsiin liittyvistä asioista. Siitä säästä ei aina jaksa puhua. Sitten kun on tutustuttu, niin voi jutella muustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi ihmeessä yritätä analysoida etukäteen tilannetta, josta et tiedä yhtään mitään??
Et voi tietää, millainen äiti tulet olemaan!!!!
Ehkäpä huomaat, että ne pulautukset onkin sun elämäsi suurimpia juttuja!!!
Ehkäpä löydätkin sieltä asukaspuistosta paljon hyviä äiti-kavereita!!
Anna näille edes mahdollisuus äläkä analysoi niitä jo ennen aikojaan mahdottomiksi!
Elä päivä kerrallaan ja tee uusi analyysi sitten, kun lapsi on esim. 1 kk ikäinen.
Otan osaa, ei ne pulautukset ja vaippojen vaihdot mitään suurta juhlaa ole. Itse koin samoin, siis jo vauvallisena, että puhuisin mieluummin muusta kuin siitä vauvasta ja sen hoidosta, joten kyllä meitä muitakin samoin ajattelevia äitejä on. Jos et pääse pahemmin liikkeelle ja tuulettumaan, suosittelen lukemaan jotain muuta kuin näitä vauvapalstoja. Esim. imettäessä luin kaikkea jännää, mitä lähikirjastosta löysin. Jos tuo on totta, että päivät pitkät kökit lapsen kanssa kotona, niin ettei mies osallistu vauvan hoitoon, voin luvata, että raskasta on. Ei se kuitenkaan ole loppuelämä siinä. Yritä nauttia, vaikka hampaat irvessä! Hauskaakin on tiedossa, ennemmin tai myöhemmin.
Jos isovanhemmat aloittaisivat heti kauhen höösäyksen ja itsellä olisi asian prosessointi vielä kesken. On vaikea miellyttää kaikkia yhtä aikaa ja tässä on tainnut jäädä tuleva äiti jalkoihin.
Kyllä minun mielestäni on hyvä pohtia miten se arki muuttuu ja millä tavoin muutoksista selviää. Ennemmin realismia kuin sitten synnytyksen jälkeen masentunut äiti.
se on virkistävää, niitä ei kiinnosta vaipanvaihdot eikä pulautukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisit, näkisit ehkä selvemmin sen, että käyt läpi prosessia, jota suuri osa naisista käy esikoisen odotusaikana. Kaikki tuo surutyö entisen elämän muuttumisesta, pelko tärkeiden asioiden menettämisestä, turhautuminen, kapina ja kiukku on normaaleja ja luonnollisia asioita. Sä opit vielä käsittelemään noita tunteita paremmin, ajan kanssa.
Kun odotin ensimmäistäni, olin luonut itse itselleni unelmieni työpaikan, hankkinut siihen rahoituksen aikaa ja vaivaa miettimättä. Olin määräaikainen,mutta vakinaistamisesta oli puhetta. Oli järkytys, kun määräaikaista sopimustani ei jatkettu, syynä (todellisuudessa) raskaus. Mä en meinannut millään päästä yli siitä tunteesta, että jouduin maksamaan kovan hinnan äidiksi tulosta, enkä ollut ollenkaan varmaa tulisiko se olemaan sen arvoista. Omassa odotusryhmässäni kuulin monta samanlaista tarinaa; ihmisiltä meni sivu suun tärkeitä mahdollisuuskia uran ja opiskelujen kannalta, koska olivat raskaana. Hyvin harva oli esikositaan odottaessa sellainen superodottaja kuin mitä esitteissä näytettiin. Kaikille lapsi on kuitenkin ollut parasta, mitä elämä on antanut, parempaa kuin ikinä olisi uskonut.
Suosittelen sulle lukemiseksi kirjaa "raskausajan kriisit". Se voi auttaa sua näkemään jotkut asiat eri valossa.
.. että lapset on tehtävä, kun on työpaikka, rahaa, oma koti, matkusteltu yms. Tässä nyt sitten on tulos.
Minä sain ekan muksun 20v ja olin sata kertaa kypsempi kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielelläni menisin johonkin vastaavassa tilanteessa olevien ryhmään. Meille on tarjolla joku perhevalmennus vasta 7:nnellä kuulla. Toivottavasti siellä on aidosti jotain tilaa keskustella. Pelottaa ottaa tää aihe puheeksi neuvolassa, jos leimaannun siellä jo valmiiksi kriisiäidiksi...
Ap
Jos olisit, näkisit ehkä selvemmin sen, että käyt läpi prosessia, jota suuri osa naisista käy esikoisen odotusaikana. Kaikki tuo surutyö entisen elämän muuttumisesta, pelko tärkeiden asioiden menettämisestä, turhautuminen, kapina ja kiukku on normaaleja ja luonnollisia asioita. Sä opit vielä käsittelemään noita tunteita paremmin, ajan kanssa. Kun odotin ensimmäistäni, olin luonut itse itselleni unelmieni työpaikan, hankkinut siihen rahoituksen aikaa ja vaivaa miettimättä. Olin määräaikainen,mutta vakinaistamisesta oli puhetta. Oli järkytys, kun määräaikaista sopimustani ei jatkettu, syynä (todellisuudessa) raskaus. Mä en meinannut millään päästä yli siitä tunteesta, että jouduin maksamaan kovan hinnan äidiksi tulosta, enkä ollut ollenkaan varmaa tulisiko se olemaan sen arvoista. Omassa odotusryhmässäni kuulin monta samanlaista tarinaa; ihmisiltä meni sivu suun tärkeitä mahdollisuuskia uran ja opiskelujen kannalta, koska olivat raskaana. Hyvin harva oli esikositaan odottaessa sellainen superodottaja kuin mitä esitteissä näytettiin. Kaikille lapsi on kuitenkin ollut parasta, mitä elämä on antanut, parempaa kuin ikinä olisi uskonut. Suosittelen sulle lukemiseksi kirjaa "raskausajan kriisit". Se voi auttaa sua näkemään jotkut asiat eri valossa.
Nim. meidän hiekkalaatikolla ulkoili: KTM, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, sosionomi, toimittaja ja psykiatri. Kyllä me keksittiin muitakin keskustelun aiheita kuin kakkavaippa.
Eiköhän se ole ihan itsestä kiinni minkälaiset sosiaaliset kuviot saat luotua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä tavoin tämä on sata kertaa kypsempi kuin ap? Mielestäni ap osoittaa kypsyyttä ruotiessaan tuntemuksiaan auki ja etsiessään vastauksia mieltään painaviin asioihin. Harva 2-kymppinen vielä ymmärtää kovin paljon elämästä ryhtyessään lastentekoon...
.. että lapset on tehtävä, kun on työpaikka, rahaa, oma koti, matkusteltu yms. Tässä nyt sitten on tulos. Minä sain ekan muksun 20v ja olin sata kertaa kypsempi kuin ap.
Mielelläni menisin johonkin vastaavassa tilanteessa olevien ryhmään. Meille on tarjolla joku perhevalmennus vasta 7:nnellä kuulla. Toivottavasti siellä on aidosti jotain tilaa keskustella. Pelottaa ottaa tää aihe puheeksi neuvolassa, jos leimaannun siellä jo valmiiksi kriisiäidiksi...
ApJos olisit, näkisit ehkä selvemmin sen, että käyt läpi prosessia, jota suuri osa naisista käy esikoisen odotusaikana. Kaikki tuo surutyö entisen elämän muuttumisesta, pelko tärkeiden asioiden menettämisestä, turhautuminen, kapina ja kiukku on normaaleja ja luonnollisia asioita. Sä opit vielä käsittelemään noita tunteita paremmin, ajan kanssa. Kun odotin ensimmäistäni, olin luonut itse itselleni unelmieni työpaikan, hankkinut siihen rahoituksen aikaa ja vaivaa miettimättä. Olin määräaikainen,mutta vakinaistamisesta oli puhetta. Oli järkytys, kun määräaikaista sopimustani ei jatkettu, syynä (todellisuudessa) raskaus. Mä en meinannut millään päästä yli siitä tunteesta, että jouduin maksamaan kovan hinnan äidiksi tulosta, enkä ollut ollenkaan varmaa tulisiko se olemaan sen arvoista. Omassa odotusryhmässäni kuulin monta samanlaista tarinaa; ihmisiltä meni sivu suun tärkeitä mahdollisuuskia uran ja opiskelujen kannalta, koska olivat raskaana. Hyvin harva oli esikositaan odottaessa sellainen superodottaja kuin mitä esitteissä näytettiin. Kaikille lapsi on kuitenkin ollut parasta, mitä elämä on antanut, parempaa kuin ikinä olisi uskonut. Suosittelen sulle lukemiseksi kirjaa "raskausajan kriisit". Se voi auttaa sua näkemään jotkut asiat eri valossa.
siellä perhevalmennuksessa ottaa rohkeasti kontaktia muuhun ryhmään ja vaihtaa puhelinnumeroita/sähköpostiosotteita. Itse löysin hyvän kaverin perhevalmennuksesta, vaikka alkujaan en meinannut edes mennä... Missä päin muuten asut, ap? Aloituksesi kuulosti monin tavoin tutulta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.. että lapset on tehtävä, kun on työpaikka, rahaa, oma koti, matkusteltu yms. Tässä nyt sitten on tulos. Minä sain ekan muksun 20v ja olin sata kertaa kypsempi kuin ap.
minäminäminä...ja mun elämä, valitettavasti. kyllä se elämä raiteilleen menee kun saat taas mennä töihin kun lapsi on 9kk ja vaipat ja puklut saa siirtää hetkeksi pois mielestä.
Olet ilmeisen tottunut pohtimaan asioita analyyttisesti mutta tässä jutussa kannattaa analysointi jättää vähemmälle ja antaa asioiden tulla. Minä olin menevä "urasinnkku", seurusteltiin kolme vuotta ja sitten annettiin järkisyiden perusteella vauvan tulla. Ja hups heijaa, vauva olikin ihana, äitiys oli ja on ihanaa (vaikka raskasta) ja työasiat loksahtivat omaan lokeroonsa. Nyt olen kahden lapsen "uraäiti", joka jättää työasiat taakseen kun työmaalta kääntää auton kohti kotia. Ja lasten koulujuhla tuottaa mnykyään enemmän kiksejä kuin onnistunut työprojekti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vasta vauvan syntymän jälkeen. Sitä ennen ajattelin vaan, että kunhan synnytyksestä selviää, mutta olisi kannattanut ottaa myös imetyksestä selvää, se tyssäsi ekan kanssa turhan lyhyeen. Vauvan synnyttyä se eurforia tuli, todella suuri rakkaus siihen pieneen ihmiseen. Olen kyllä ihan erilainen ihminen eli en kaivannut työelämään, viihdyn kotona. Minusta raskaudet ovat sen verran hankalia, että eipä silloin oikein ole tullut hehkuttua onnea, pikemminkin sitten vauvan synnyttyä. Isovanhemmat ovat pysyneet järjestyksessä, koska kummallakin puolen oli jo useampi lapsenlapsi ennen meidän lapsia. Toisaalta vähän surullistakin, koska ei se meidän enää heitä niin säväyttänyt, vaikka toisaalta rauhassa on saanut olla. Muutosta sulatellaan päivä kerrallaan. Vauva-arjesta kunkin lapsen kohdalla ei tiedä ennen kuin kokee.
kun olen ap:n iässä, lapsi on jo täysi-ikäinen:D
ja tuollaiset murheet takanapäin.
ap:lle sellaista asiaa, että tämä ei ollut vittuiluviesti, ja tavallaan, hösöttävät isovanhemmat on tosi ärsyttäviä, mutta ajattele positiivisesti - varmasti saat heiltä hoitoapua ja muuta tukea :)
Totta on sekin, mitä he sanovat,nimittäin todennäköisesti nähdessäsi vauvasi, kaikki nämä murheesi unohtuvat.
Itsekin muistan pelänneeni kaikenlaista ( tosin tapauksessani pelkäsin, etten pääse enää koskaan ulos kavereiden kanssa, etten voi elää nuoruutta, että menetän ystäväni....) Osa näistä toteutui jossakin määrin, ja siinä oli oma kriisinsä.
Sitten sitä oppi vain elämään tilanteen mukaan, ajattelemaan, että elämä menee nyt näin ja piste.
Ota elämästä kaikki irti. Elä olosuhteiden mukaan ja nauti pienistä asioista.
Mäkin olen kohta 33 ja kohta meidän pitäisi alkaa lapsen tekoon. Varsinkin jos niitä haluaa useamman kuin yhden. Minua huolestuttaa kaikki käytännön asiat, talous, jaksaminen ja se että minun "täytyy" olla pois töistä ja leikkiä kotiäitiä ainakin vuosi. Sanon leikkiä kotiäitiä, koska en usko että minusta on kotiäidiksi.
Se, että muut ihmiset kertovat kuinka ihanaa se on kun on pikkuvauva, ja kuinka sitä omaa lastaan rakastaa yli kaiken ja väsymys ei paina missään kun tietää että se oma lapsi on elämää suurempi asia, SE aiheuttaa vielä enemmän paineita. Ei riitä että suoriutuisin lapsen hoitamisesta ja kotiäitiydestä, minun pitäisi vielä kokea pohjatonta äidinrakkautta. Mitä jos en koekaan kaikkea niin ihanaksi? Olenko sitten paska äiti?
riippuu niin paljon millainen ryhmä on. Monesti siellä onniin tuppisuita ihmisiä, ettei paljon keskustelua synny. Ja valmennus nyt on sitä, että th puhuu ja muut kuuntelee. Käydään läpi synnytystä, kivunlievitystä, imetystä, vauvanhoitoa...
18, pohdin samoja asioita samassa elämäntilanteessa kuin sinä. Aloitin aiheesta ketjunkin eilen ja kyselin muiden ajatuksia.
(Ja sinnekin vastattiin että koska pohdin ja harkitsen asioita, en ole kypsä äidiksi vaan minun kannattaisi ottaa lemmikki. Jjjep.)
Kuitenkin siitä ja tästä ketjusta on ollut mukavaa lukea, että en ole ajatusteni kanssa ainoa ja yksin.
Tsemppiä sekä aloittajalle että 18:lle!
Aika kriisinen tyyppi...