Lue keskustelun säännöt.
Voi ei mua ahistaa! Esikoinen tulossa ja sukulaiset lässyttää
28.12.2010 |
Miten voikin näin ahdistaa!?!
Kerroimme juuri jouluaattona vanhemmillemme, että meille on nyt sitten esikoinen tulossa. Toivoimme, että asiasta ei nyt sitten niin kovasti huudeltaisi, kun ollaan vasta viidennellä kuulla ja töissäkään ei ole vielä asiaa tuotu julki. Alkuraskaudesta lapsi oli mennä kaksi kertaa kesken verenvuotojen takia ja vieläkin on epävarma olo, että tuleeko tästä mitään.
Lisäksi minä voin ihan suoraan sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään vauvakuumetta, mutta nyt päätimme puolison kanssa tähän lapsentekoon ryhtyä, kun ikääkin alkaa kohta olla molemmilla 38 ja joskus se lapsi pitää tehdä jos sellaisen haluaa.
Minulle on tosi iso asia joutua jäämään töistä kotiin. Olen tottunut vauhdikkaaseen työelämään, tapaamaan paljon ihmisiä päivittäin. Kotona kökkiminen ei ole oikein minun juttuni, kun lähinaapurustossa ei ole oikein saman ikäisiä perheitäkään. Enkä oikein jaksa uskoa, että jostain asukaspuistosta löyddän oikein samanhenkistä keskusteluseuraa: harvemmin vauvaperheiden äidit haluavat keskustella mistään kovinkaan syvällisestä aiheesta, joka Ei liity lapsiin. Ja minä puolestani tarvitsisin jotain ihan muita aiheita.
Mieheni on toki täysillä mukana ja kovin innoissaan lapsesta (enemmän kuin minä), mutta hänellä on juuri työelämässä todella kiire ja etenemisputki päällä. Mikä tarkoittaa, että vaikka minä jään lapsen kanssa sitten kotiin, miestä tulemme näkemään illalla kello 20-22 kun hän tulee töistä ja menee nukkumaan.
Ja nyt sitten, kun kerroimme tuleville isovanhemmille, alkoi kauhea höösäys ja lässyttäminen, että kyllä sitten äitinä ymmärrät ja tunnet niin suurta rakkautta ja jokainen pulautuskin tuntuu maailman mahtavimmalta asialta... Joo-joo. Siis ahdistaa vaan enemmän.
Mulla on sellainen olo, että olen ihan ahdistettu nurkkaan. Mulla on mielessä vaan kaikkia lapsen saantiin liittyviä haasteita ja omalle sopeutumiselle ei jää nyt yhtään tilaa, kun omat vanhemmat ja appivanhemmat vaahtoavat kuinka ihanaa nyt kaikki on.
Joku varmaan taas tulee viisastelemaan, että olen vain epävbarma ensiäiti tai että tällaineen nainen ei ansaitse lastaan. Olen kyllä sitä mieltä, että lukuunottamatta tätä lapsiasiaa, olen hyvinkin tasapainoinen ihminen, jolla on kaikki perusasiat kunnossa: koti, parisuhde, työpaikka, riittävästi varallisuutta.
Nyt vain ehdistaa, kun kaikki asiat tuntuvat vaan tapahtuvan mulle. Olen niin realisti, että en edes osaa kehitellä mitään vauvaeuforiaa, josta nyt ammentaisin.
Sattuisiko täällä olemaan ketään hengenheimolaista? Miten olette selvinneet? Miten pidätte tulevat isovanhemmat järjestyksessä? Miten saatte omaa tilaa ja aikaa sulatella muutoksia?
Kommentit (68)
Yritä nauttia, vaikka hampaat irvessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä olen ollut 1,5 v kotona ja olen löytänyt tosi kivoja tuttuja. Ei ystäviä, mutta viihdytään yhdessä, voidaan kysyä edellisenä päivänä tuletteko tänne huomennakin. Kesällä oli termari kahvia mukana ja kaikki sai niin kauan kun sitä oli.
Joo, lapsista juteltiin ja sadasta muusta asiasta. Leppoisaa, mukavaa.
Älä liikaa ajattele ja huolta kanna, kyllä se hyvin menee. Mä tunnen tosi monta yht-ta, joitten ex-puolisot eivät näe lastaan yhtään, isovanhemmat eivät tiedä olevansa isovanhempia ja arvaa mitä ? He selviävät kyllä. Pieni vauva lähinnä nukkuu ja syö, joten miehesi voi hetken tehdäkin pitkää päivää. Nauti sitä vauvasta ja teidän kahden yhteisistä hetkistä.
Mun piti mennä töihin, kun lapsi on 10 kk, mutta enpä mennytkään.
jos on noin vaikeeta ja pysyny vaan työympyröissäs. Meille lapset on lahja eikä mikään rasite.
Meilläkin hiekkalaatikon reunalla ovat kököttäneet vierekkäin ekonomi, graafikko, laulaja ja sairaanhoitaja. Katsos kun ihan fiksut ja filmaattiset uraihmisetkin lisääntyvät ja ulkoiluttavat poikasiaan. Mene vain reippaalla asenteella mukaan ja ala itse puhua muusta kuin vaipoista.
Ja käytännön vinkkinä: pari ensimmäistä kuukautta kannattaa vain pötkötellä vauvan kanssa rauhassa, mutta sitten tee ihmeessä teille viikko-ohjelma. Muskaria, vauvajumppaa ja kahvilatreffejä muiden äitien kanssa joka viikolle, niin ei käy aika pitkäksi. Itse olen lisäksi opiskellut ja tehnyt vähän töitä äitiyslomillani, mutta vain sen verran kuin olen jaksanut.
Kyllä se siitä. Voit ajatella tämän ajan terveellisenä lomana töistä, ja eiköhän se vauvakin ala kiinnostaa eri lailla sitten kun alkaa ottaa kontaktia ja osoittaa omaa luonnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole ikinä ollut kovin lapsirakas, mutta aina ajattelin että teen omia lapsia sitten joskus... ja ajattelin, etten todellakaan viihdy kotona lapsen kanssa, ja vauva-arki on takuulla järkyttävää, ja pidän lapsista vasta kun ovat vähän kasvaneet. Ja että imetys on ällöä, synnytyksestä puhumattakaan.
No, tein esikoisen 36-vuotiaana, ja kas, rakastin vauvaani jo vatsassa hulluna, nautin imetyksestä jo synnytyssalissa, kotonaolo oli vauvan kanssa ihanaa, nukuin päiväunia ja elelin vauvan rytmiin. Tunsin, että tämä on sitä oikeaa elämää, vaikka muuta olin kuvitellut. Nyt minulla on toinen vauva tässä kainalossa, ja ikää 38. Ja olen tähän vauvaan vielä hurahtaneempi, kuin ensimmäiseen. Jos siis mahdollista.
Ja kyllä, meidän esikoisemme oli ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille, ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi mummolleni. Ja nykyisin olen vain kiitollinen siitä, että lapsemme ovat tärkeitä muillekin kuin vain meille. Se takaa tukiverkoston.
Olin lasten välillä työelämässä 6 kk, ja en nauttinut työstä enää yhtään. Jotenkin tunsin, että minun paikkani on lasteni luona. Enkä minä ole silti muuttunut mielestäni yhtään huonommin koulutetuksi tai vaillinaisemmaksi lasten kanssa, päin vastoin. Sitä kypsyy ja kasvaa monella tapaa.
Älä siis käsikirjoita elämääsi valmiiksi, koska et saata kuitenkaan elää tuon käsikirjoituksen mukaan :)
muillekin syntynyt. Omistatko vielä muutaman hurtan, jotka ovat tärkeämpiä ,kuin syntyvä vauva. Ärsyttää nuo p---kat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelet että kaikki äidit ovat tietynlaisia ihmisiä. Sanon vaan että äitejä on niin monia erilaisia kun on äitejäkin. Äidit ovat niitä samoja naisia kun ennen lapsiakin vaikka muuttuvat toki hiukan äitiyden myötä. Siellä puistoissa ja kerhoissa tapaa äitejä eri ammattiryhmistä ja ennakkoluulottomasti kannattaa nähdä vaiva tutustua ihmisiin jotta saisi seuraa muista äideistä. Vauvan kanssa se harvemmin onnistuu(jollet nyt tutustuisi perhevalmennuksessa, netissä tms. muihin äiteihin), itse en ainakaan onnistunut kun vauvan kanssa ei vielä käydä samalla tavalla ulkoilemassa kun yli 1-vuotiaan kanssa.
Olemme myös muuttaneet toisen lapsen syntymän jälkeen eri paikkakunnalle jossa jouduin uudestaan muodostamaan oman tukiverkostoni, sukulaisetkin ovat kaukana mutta hoitoapua saa vaikka mll:n kautta jos on tarpeen, seuraa löytyy puistoista ja kerhoista kun tarpeeksi jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Prosessoi asiaa sen verran kun koet tarpeelliseksi mutta muista myös että ne menevät omalla painollaan. Jos kaikki sujuu hyvin kohta olet pienen vauvan äiti ja opettelet tuntemaan vauvaasi. Päivä päivältä elämä alkaa sujua helpommin vauvan kanssa ja koet jo äitiyden ihan omana juttunasi jossain vaiheessa. Lapsista tulee vuosi vuodelta helpompia kun kasvavat(okei murrosikä on taas sitten uusi haaste). Ei kannata ahdistua. Itse olen miettinyt myös asioita ennen esikoista kun olen aika äkkipikainen enkä ollenkaan sellainen hoivaajatyyppi. Silti olen ajan myötä löytänyt itsestäni myös uusia piirteitä ja oman tapani olla äiti.
Kiva, että täällä on asiallisiakin keskustelijoita.
Meillä ei ole lemmikkejä, eikä mitään kaiken ylittäviä harrastuksiakaan. Olen melko koti-ihminen (tykkään laittaa kotona ruokaa, silitän miehelle paidat ja vietämme viikonloput miehen kanssa ihan kotona), joten lapsen tulon takia en sinällään joudu luopumaan mistään muusta kuin siitä työelämästä ja niistä tutuista ihmissuhteista.
En ole käsittääkseni sanonut, että vauva ei olisi minulle tai miehelleni tärkeä. Olen varma, että hän tulee olemaan perheemme täysivaltainen jäsen, kun se aika tulee.
Mutta kaikesta järkeilystä huolimatta voin tunnustaa olevani peloissani ja huolissani. Koska arki väistämättä muuttuu. Ehkä osa pelkoa on sitä, että pelkään kadottavani sen minuuteni ja muuttuvani uuden perheenjäsenen ympärivuorokautiseksi palvelijaksi, jonka omista tarpeista tai hyvinvoinnista ei kukaan huolehdi.
Ap
muillekin syntynyt. Omistatko vielä muutaman hurtan, jotka ovat tärkeämpiä ,kuin syntyvä vauva. Ärsyttää nuo p---kat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehdottomasti halua tyrmätä toisten äitien seuraa. Tai jotain äitikerhoja. Kun vaan tietäisi missä sellaiseen klubiin pääsee liittymään...
Meillä tosiaan neuvolassa ei ole sanottu mitään muuta vinkkiä kuin se perhevalmennusryhmä eikä tässä meidän lähellämme ole mitään asukaspuistojakaan.
Olisi kiva tutustua johonkin hengenheimolaiseen, mutta minusta tuntuu vieraalta mennä hengailemaan jonnekin kauppakeskukseen ja ehdottelemaan tuntemattomille, että haluaisitko jutella... Varmaan sitten sen vauvan kanssa on helpompi mennä jonnekin "muskariin", mutta tää odottaminen on rasittavaa.
Ap
siitä ei kannata huolestua. ;) Eikä se palveleminen vielä mitään, mutta se VAHTIMINEN! Tulet olemaan niin huolissasi sen pienen toukan voinnista, ettet halua sille ikinä tapahtuvan mitään pahaa - siis vahdit naarastiikerinä poikastasi yötä päivää. Ei kannata etukäteen murehtia, mutta juuri näin sinulle tulee käymään, koska näin käy kaikille. Sitä kutsutaan äitiydeksi.
Mutta ei se oma minuuskaan mihinkään katoa; lapsi kasvaa ja sulla on taas enemmän aikaa puuhata omia juttujasi.
Ihan oikeasti: näitä asioita kaikki miettivät ensimmäisen lapsen odotusaikana (minä mietin vielä toisenkin :)).
Koska arki väistämättä muuttuu. Ehkä osa pelkoa on sitä, että pelkään kadottavani sen minuuteni ja muuttuvani uuden perheenjäsenen ympärivuorokautiseksi palvelijaksi, jonka omista tarpeista tai hyvinvoinnista ei kukaan huolehdi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeinen pisara oli tuo miten voit tuomita "asukaspuiston äidit".OMG Ei kaikkien tarvitse olla niin mammammaa ja masuasukki ihquu. Kyllä meitä täyspäisiäkin on olemassa, mutta ei uskalleta pitää kauheaa meteliä itsestämme, koska meidät kivitetään kuoliaaksi kaikissa mammakerhoissa ja sosiaalisissa medioissa. Ei se odotusaika tai edes vauva-aikakaan vielä ole sitä maailman mahtavinta hommaa, mutta sitten kun lapset alkaa olla 4v ja yli, niin ne on oikeesti hauskoja ja niiden kanssa alkaan viihtymään ihan eritavalla. Tietysti äitinä sitä omaa pullukkaa rakastaa alusta asti, mutta ei sen takia tarvitse vääntäytyä jonnekkin hiekkalaatikko porukkaan tekohymy huulilla vääntämään kakkavaippajuttuja. Mulla on kolme lasta, enkä ole koskaan pitänyt raskausajan lässytyksistä. Mahantaputtelijoita olen ihan suoraan varoittanut koskemasta.
mennä baaritiskillä tai kaupan tiskillä juttelemaan jotain TOTAALISEN SYVÄLLISTÄ asiaa jonkun tuikituntemattoman kanssa, jota yhdistää kanssasi esim. samanlaisen maksakimpaleen osto?
Pientä ylenkatsontaa huomaan tuossa tekstissäsi. Olet mielestäsi ikäänkuin putoamassa upeasta ja paljon muita keskivertoäitejä ihmeellisemmästä maailmasta ällöttävään vauvamaailmaan. No, ehkä jos "tämä lapsiasia" on tosiaan mielestäsi se ongelmasi, kannattaisi joko harkita asenteenmuutosta tai jättää lapset muiden hoidettavaksi. Se nimittäin voi olla jonkinlainen ongelma ja usein onkin, jos äidin mielestä elämä lapsiperheessä on painajainen, ja pahin painajainen on se, jos joku muu äiti-ihminen lähestyy sinua. Aivan, pitäisi puhua pörssikursseista tai tuoreista väitöksistä, kun törmää sinuun kirkuvan vauvasi kanssa kahvilassa.
Onnea valitsemallasi tiellä. Toivottavasti kuitenkin älyät vielä muuttaa suuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
keskustelussa joillakin on tuota vastakkainasettelua "uraäiti" ja "kotiäiti". Eihän ne sulje toisiaan pois, harvalle nyt varmaan työelämä on maailman tärkein asia...ei itselleni ainakaan vaikka olen lapseton.
Täällä on taas näköjään helppo käydä vaan viisastelemassa ja toteamassa, että ap on muita ylenkatsova tai parempi ja huonompaa äitimateriaalia. Mielestäni ap avaa ajatuksiaan upean rohkeasti ja tuo esiin erilaisia näkökulmia - ja saa samalla muutkin miettimään.
Pitäisi taas osan kommentoijista avartaa vähän omia katsontakantojaan. Taas osui näemmä jotain kipeästi...
mennä baaritiskillä tai kaupan tiskillä juttelemaan jotain TOTAALISEN SYVÄLLISTÄ asiaa jonkun tuikituntemattoman kanssa, jota yhdistää kanssasi esim. samanlaisen maksakimpaleen osto? Pientä ylenkatsontaa huomaan tuossa tekstissäsi. Olet mielestäsi ikäänkuin putoamassa upeasta ja paljon muita keskivertoäitejä ihmeellisemmästä maailmasta ällöttävään vauvamaailmaan. No, ehkä jos "tämä lapsiasia" on tosiaan mielestäsi se ongelmasi, kannattaisi joko harkita asenteenmuutosta tai jättää lapset muiden hoidettavaksi. Se nimittäin voi olla jonkinlainen ongelma ja usein onkin, jos äidin mielestä elämä lapsiperheessä on painajainen, ja pahin painajainen on se, jos joku muu äiti-ihminen lähestyy sinua. Aivan, pitäisi puhua pörssikursseista tai tuoreista väitöksistä, kun törmää sinuun kirkuvan vauvasi kanssa kahvilassa. Onnea valitsemallasi tiellä. Toivottavasti kuitenkin älyät vielä muuttaa suuntaa.
Mikä siinä on, että jos joku pohtii täällä epävarmuuttaan tai pelkojaan, hänet pitää heti leimata uraäidiksi tai huonoksi äidiksi. Eikö muka äiti saa nauttia työelämästä? Ja mitä uhkaavaa siinä on muille äideille, jos joku onnistuu sekä urallaan että lapsen äitinä? Minusta naisia pitää kannustaa ja tukea niin, että molemmat ovat mahdollisia.
keskustelussa joillakin on tuota vastakkainasettelua "uraäiti" ja "kotiäiti". Eihän ne sulje toisiaan pois, harvalle nyt varmaan työelämä on maailman tärkein asia...ei itselleni ainakaan vaikka olen lapseton.
En tosin ehtinyt olla niin pitkään työelämässä kuin sinä. Meillä tapahtui asiat aikamoisella rytinällä ja kolmen vuoden sisään mahtui valmistuminen, ekat työpaikat, oma talo, koira ja raskaus. Ehkä se auttoi sopeutumaan kun oli tasainen muutos päällä koko ajan.
Minäkin mietin paljon miltä elämäni näyttää kun vauva tulee ja aluksi olin yllättynyt kuinka paljon vauva sitoo. Meillä vauva ei koskaan huolinut pulloa niin häntä ei ollut helppo antaa isälle hoidettavaksi muuta kuin hetkeksi. Aluksi tuntemukseni olivat kuin olisin asunut pienen avaruusolion kanssa joka vaati ruokaa, hoivaa ja huvitusta mutta se rakkaus syttyi vähitellen ja huomasin kuinka mahtava tyyppi se lapsi onkaan. Nyt minulla on kolme lasta ja noiden nuorempien kanssa se rakkaus on syttynyt ensisilmäyksellä.
Tosiasia on myös se että ihminen puhuu siitä mitä tekee. Jos päivät pitkät hoidat vauvaa haluat myös puhua siitä. Arvaa vain kuinka yllättynyt olin kuinka nopeasti mieheni koti-isä vuotenaan alkoi puhua vaipoista ja nokkamukeista. Toivottavasti sinulla on ystäviä joilla on lapsia jotka ymmärtävät elämäntilannettasi. Siis sehän ei tarkoita että teidän täytyisi puhua lapsistanne koko ajan vaan että joka asia ei vaadi selitystä ja voitte käyttää sen mahdollisesti vähäisen aikanne itsellenne tärkeisiin keskustelunaiheisiin.
En tosin ehtinyt olla niin pitkään työelämässä kuin sinä. Meillä tapahtui asiat aikamoisella rytinällä ja kolmen vuoden sisään mahtui valmistuminen, ekat työpaikat, oma talo, koira ja raskaus. Ehkä se auttoi sopeutumaan kun oli tasainen muutos päällä koko ajan. Minäkin mietin paljon miltä elämäni näyttää kun vauva tulee ja aluksi olin yllättynyt kuinka paljon vauva sitoo. Meillä vauva ei koskaan huolinut pulloa niin häntä ei ollut helppo antaa isälle hoidettavaksi muuta kuin hetkeksi. Aluksi tuntemukseni olivat kuin olisin asunut pienen avaruusolion kanssa joka vaati ruokaa, hoivaa ja huvitusta mutta se rakkaus syttyi vähitellen ja huomasin kuinka mahtava tyyppi se lapsi onkaan. Nyt minulla on kolme lasta ja noiden nuorempien kanssa se rakkaus on syttynyt ensisilmäyksellä. Tosiasia on myös se että ihminen puhuu siitä mitä tekee. Jos päivät pitkät hoidat vauvaa haluat myös puhua siitä. Arvaa vain kuinka yllättynyt olin kuinka nopeasti mieheni koti-isä vuotenaan alkoi puhua vaipoista ja nokkamukeista. Toivottavasti sinulla on ystäviä joilla on lapsia jotka ymmärtävät elämäntilannettasi. Siis sehän ei tarkoita että teidän täytyisi puhua lapsistanne koko ajan vaan että joka asia ei vaadi selitystä ja voitte käyttää sen mahdollisesti vähäisen aikanne itsellenne tärkeisiin keskustelunaiheisiin.
Kiitos edellisestä :-)
Ap
Mulle ei tullut synnytyksen jälkeenkään sellainen..ai kun ihana...tunne. Kätilökin kysyi, että onko jokin pielessä? Sanoin, et ei mitään, syntyihän se ihan hyvin (isä pesi sillä hetkellä vauvaa).
Joo, silti olin/olen varmasti ihana äiti lapselleni (nyt lapsilleni).
Appivanhemmille ja mummoille voit sanoa heti kauniisti mutta suoraan, että voisitteko antaa meille oman elämän rauhan. Emme halua lässytystä ja liikaa hössötystä. Välit kannattaa säilyttää hyvinä, mutta pitää itse ilmoittaa millaisen tilan ja rauhan ja reviirin tarvitsee.
Nauti raskaudestasi. Ja toivotan onnea, että kaikki menee hyvin. Ehdit taas töihin myöhemmin.
Ja tosiaan...leikkipuistoissa voi törmätä todella paljon eri alan koulutuksen saaneisiin vanhempiin, eri luonteisiin ihmisiin. Ole oma itsesi, mutta AVOIN muutokselle sekä itsessäsi että perheessänne. Tuleva lapsi muuttaa teidän perheen aivan uudeksi. Mutta se on hyvä olla teidän perhe ja koti eikä koko suvun hössötyspaikka.
Tuntuu hyvältä tietää, että ajatuksineen ei ole yksin.
Meillä ei todellakaan ole tulossa hoitoapua tulevilta isovanhemmilta. Anoppi ilmoitti, että hän ei ainakaan sitten mitään vaippoja vaihtele. Mutta kovasti kasvatusneuvoja on jo parissa päivässä ehtinyt antaa. Mieskin jo hermostui, kun soittelee monta kertaa päivässä. On kuulema käynyt kirjastosta lainaamassa kasan kasvatusoppaitakin...
Molemmat tulevat isovanhemmat asuvat 300 kilometrin päässä, joten emme odottele, että sieltä mitään konkreettista apua olisi odotettavissa. Tähänkin asti me olemme aina ne, jotka istuvat autossa kolme tuntia suuntaansa, vaikka molemmat vanhemmat ovat hyväkuntoisia 6-kymppisiä. Mutta eläkkeellähän on aina kiire.
Tässä ehkä on yksi syy miksi koen, että olemme lapsen saatuamme hyvin yksin. Sisaruksiakaan meillä kummallaan mieheni kanssa ei ole, joten apuja ei sitten oikeasti ole mistään saatavilla. Ja kuten sanottu, itselläni nuo lähimmät ihmissuhteet ovat työelämän kautta, niin tiedostan vahvasti, että olen sen ensimmäisen vuoden kotona lapsen kanssa kovin yksin.
Juuri mieheni vastasi puheluun, kun hänen serkkunsa soitti onnitellakseen vauvauutisemme johdosta. Ja juu, ihan kiva, että onnittelee, mutta mistähän lie oli kuullut jo asiasta. Kun molemmille vanhemmillemme esitimme toivomuksen, että emme vielä haluaisi asian leviävän eteenpäin.
Olisivat voineet anoppilassa nyt odottaa ilouutisen jakamista edes mutuaman viikon.
huokailee,
Ap