Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te eroajat / eronneet! Tajuatteko te, että olette itse valinnoistanne vastuussa?
28.12.2010 |
Te olette itse päättäneet lähteä parisuhteeseen (tavalla taikka toisella) epäsopivan kumppanin kanssa, ja valinneet tuoda siihen suhteeseen lapsen.
Ymmärrättekö te edes tätä perusasiaa elämästä?
Aikuinen kantaa aikuisen vastuun tekemistään valinnoista - aina!
Kommentit (224)
ei kukaan ihminen voi tuntea itseään täysin- eikä varsinkaan puolisoaan. Aliarvioit rankasti muiden ihmisten kokemukset ja viisauden. Tuollainen ehdottomuus ja "varmuus" vaarantaa jatkuessaan sun oman mielenterveytesi. Jos hiukan luovuttaisit- saisit paljon oppia vastanneiden kertomuksista. Mitä jos miehesi ei olekaan se joksi häntä luulit? Luuletko että pystyt aina muuttamaan hänet mieleiseksesi vai? Mitä jos lapsesi onkin ihan erilainen kuin millaisen halusit? Etkö sitten hyväksy häntä? Mitäpä jos paljastuukin että sinulla on selvittämättömiä tunne-elämän ongelmia- jotka olet peittänyt "varmuutesi" alle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tavallasi. Muuttaa mieltään naimisiinmenosta, kun sopivantuntuinen mies tulee vastaan. Mennä ensimmäisen luottamusta herättävän kanssa naimisiin, hankkia lapsia, vaikkei ole varma onko oikea ratkaisu jne.
Kun minä menin naimisiin, niin toki olin varma, että ennen kuin aviomiestä edes etsiskelin, että naimisiinmeno on minulle sopiva ratkaisu. Lapsiakin halusin, enkä tehnyt niitä miehen takia, kuten ei mieskään minun takiani. Olen hankkinut ympärilleni luottamuksen arvoisia miehiä kuin naisiakin. Aviomieheni ei ollut ensimmäinen luottamuksen arvoinen, vaan sopivin ja paras näistä luottamuksenarvoisista.
En siis ymmärrä, että miten mielestäsi peittelen vajaavaisuuksia, kun ilmiselvästi olen mennyt turvallisemmalla pohjalla naimisiin kuin sinä. Siltikään en hyväksy tapaasi aliarvioida eronneita, että he lähes automaattisesti olisivat syyllisiä vastuuntunnottomuuteen.
"kultaisen" miehen, niin uskaltaa tehdä ratkaisuja. Sen rohkeuden on löydyttävä sinusta itsestäsi. Taso ehkä laskee, mutta ainoastaan omien kommenttiesi tähden. Koko ajan paljastuu uusia asioita, miksi sinä olet vääristä syistä perustanut perheen. Kuitenkin olet sitä mieltä, että olet "prosessoinut" asioita.
Aikaisemmin on ap kertonut, että uskalsi luottaa vasta, kun tutustui mieheensä, teki lapsia, koska ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi, vasta lasten saamisen jälkeen koki ratkaisun hyväksi. Tällöin ei ole prosessoinut asioita kunnolla. Lapsia ei hankita niin, että vasta sitten kun on lapsi synnytetty, kokee lapsen hankinnan oikeaksi. Naimisiin ei mennä siitä syytä, että vasta tämä henkilö herätti luottamuksen jne. Rautalangasta vääntäen ristiriita on siinä, että väität prosessoineesi tarpeeksi, vaikka omat kirjoituksesi paljastavat, että aika riskialtista oli esim äidiksi tulosi. Jos et tätä ymmärrä, niin mitä asioita mahdatkaan itseltäsi peittää...
sinulla ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi. Puhut ristiriitaisesti.
ainakin itse olen vain yrittänyt saada sinut ymmärtämään, että et itsekään olisi kriteereilläsi naimisissa. Sinun ehkä kannattaisi oman itsesi takia prosessoida lisää. Hyvä, ette halua toistaa vanhempiesi virheitä. Hyvä, että olet pohtinut jne. Ulkopuolelta katsottuna tuomitset toiset ihan samoista syistä, kuin sinä olet naimisiin mennyt ja lapsia hankkinut. Se naimisissa oleva.
Ja prosessointini tuloksena uskalsin ottaa tämän vastuun (vanhemmuudesta ja avioliitosta) harteilleni - kaikesta huolimatta. Ja tällä hetkellä hyvältä näyttää. Toki prosessoin myös lisää - aina, kun aihetta sille ilmenee. En ole sen suhteen valmis, saan olla rauhassa tällä matkalla. =) Ap.
Tarkalleen ottaen missä mielessä puhun ristiriitaisesti? Ap.
Mitä vain (itsestä riippumatonta) voi sattua siltikin, vaikka kuinka hyvin mielestään hallitsisi riskit. Ja, kuten aiemmin tässä todettiin, ei äitiyden itsessä herättämiä kaikkia tunteita voi millään prosessoida täydellisen valmiiksi ennen ensimmäisen vauvan kantamista ja syntymää. Olin miettinyt asiaa paljon ennen mieheni tapaamista, ja tullut siihen tulokseen, etten varmaan koskaan uskalla hankkia lapsia kenenkään kanssa tai mennä naimisiin. Oman mieheni kultaisuus muutti tämän. Mikä tässä on niin ristiriitaista? Siksi koska olin näitä asioita mielessäni prosessoinut, jäin odottamaan sopivan kumppanin kohdalle osumista, ja vasta sitten oli näiden em. isojen asioiden vuoro. Mutta huomasin, miksi taso keskustelussa on laskenut näin paljon - klo on 00:31 tällä hetkellä; ehkä jatkamme uudella innolla huomenna. ;) Ap.
Oletko sinä lainkaan seurannut tätä keskustelua? Alusta lähtien? Kantavana ajatuksena tässä lienee nyt se, että perhettä perustettaessa ja avioliittoon astuttaessa tulee olla varma puolisostaan (ja myös itsestään), jotta liitto ja perhe-elämä olisi mahdollisimman vakaalla pohjalla.
Olen sanonut, että:
Tunne itsesi - tunne puolisosi.
Kanna aikuisen vastuusi tilanteestasi (eli tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään ja pyri välttämään karikot - moni asia on ennakoitavissa).
Toteutin tarkalleen ottaen näitä sanomisiani! Prosessoin kokemaani ja omaa luonnettani, ja sitä mitä mieheltä haluan ja edellytän -> onnistuin löytämään sopivan kumppanin. Uskaltauduin hankkimaan lapsia hänen kanssaan, sillä olen varma meidän suhteestamme.
Ja nyt olen "vääristä syistä" perustanut perheen? Tuota noin.. en ymmärrä logiikkaasi - mutta jos tarkoituksesi on vain hämätä ihmisiä pois itse hedelmällisestä keskustelusta, ja peitellä omia vajavaisuuksiasi, niin onnistuit siinä; pisteet kotiin.
Ap.
tavallasi. Muuttaa mieltään naimisiinmenosta, kun sopivantuntuinen mies tulee vastaan. Mennä ensimmäisen luottamusta herättävän kanssa naimisiin, hankkia lapsia, vaikkei ole varma onko oikea ratkaisu jne. Kun minä menin naimisiin, niin toki olin varma, että ennen kuin aviomiestä edes etsiskelin, että naimisiinmeno on minulle sopiva ratkaisu. Lapsiakin halusin, enkä tehnyt niitä miehen takia, kuten ei mieskään minun takiani. Olen hankkinut ympärilleni luottamuksen arvoisia miehiä kuin naisiakin. Aviomieheni ei ollut ensimmäinen luottamuksen arvoinen, vaan sopivin ja paras näistä luottamuksenarvoisista. En siis ymmärrä, että miten mielestäsi peittelen vajaavaisuuksia, kun ilmiselvästi olen mennyt turvallisemmalla pohjalla naimisiin kuin sinä. Siltikään en hyväksy tapaasi aliarvioida eronneita, että he lähes automaattisesti olisivat syyllisiä vastuuntunnottomuuteen.
"kultaisen" miehen, niin uskaltaa tehdä ratkaisuja. Sen rohkeuden on löydyttävä sinusta itsestäsi. Taso ehkä laskee, mutta ainoastaan omien kommenttiesi tähden. Koko ajan paljastuu uusia asioita, miksi sinä olet vääristä syistä perustanut perheen. Kuitenkin olet sitä mieltä, että olet "prosessoinut" asioita.
Aikaisemmin on ap kertonut, että uskalsi luottaa vasta, kun tutustui mieheensä, teki lapsia, koska ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi, vasta lasten saamisen jälkeen koki ratkaisun hyväksi. Tällöin ei ole prosessoinut asioita kunnolla. Lapsia ei hankita niin, että vasta sitten kun on lapsi synnytetty, kokee lapsen hankinnan oikeaksi. Naimisiin ei mennä siitä syytä, että vasta tämä henkilö herätti luottamuksen jne. Rautalangasta vääntäen ristiriita on siinä, että väität prosessoineesi tarpeeksi, vaikka omat kirjoituksesi paljastavat, että aika riskialtista oli esim äidiksi tulosi. Jos et tätä ymmärrä, niin mitä asioita mahdatkaan itseltäsi peittää...
sinulla ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi. Puhut ristiriitaisesti.
ainakin itse olen vain yrittänyt saada sinut ymmärtämään, että et itsekään olisi kriteereilläsi naimisissa. Sinun ehkä kannattaisi oman itsesi takia prosessoida lisää. Hyvä, ette halua toistaa vanhempiesi virheitä. Hyvä, että olet pohtinut jne. Ulkopuolelta katsottuna tuomitset toiset ihan samoista syistä, kuin sinä olet naimisiin mennyt ja lapsia hankkinut. Se naimisissa oleva.
Ja prosessointini tuloksena uskalsin ottaa tämän vastuun (vanhemmuudesta ja avioliitosta) harteilleni - kaikesta huolimatta. Ja tällä hetkellä hyvältä näyttää. Toki prosessoin myös lisää - aina, kun aihetta sille ilmenee. En ole sen suhteen valmis, saan olla rauhassa tällä matkalla. =) Ap.
Tarkalleen ottaen missä mielessä puhun ristiriitaisesti? Ap.
Mitä vain (itsestä riippumatonta) voi sattua siltikin, vaikka kuinka hyvin mielestään hallitsisi riskit. Ja, kuten aiemmin tässä todettiin, ei äitiyden itsessä herättämiä kaikkia tunteita voi millään prosessoida täydellisen valmiiksi ennen ensimmäisen vauvan kantamista ja syntymää. Olin miettinyt asiaa paljon ennen mieheni tapaamista, ja tullut siihen tulokseen, etten varmaan koskaan uskalla hankkia lapsia kenenkään kanssa tai mennä naimisiin. Oman mieheni kultaisuus muutti tämän. Mikä tässä on niin ristiriitaista? Siksi koska olin näitä asioita mielessäni prosessoinut, jäin odottamaan sopivan kumppanin kohdalle osumista, ja vasta sitten oli näiden em. isojen asioiden vuoro. Mutta huomasin, miksi taso keskustelussa on laskenut näin paljon - klo on 00:31 tällä hetkellä; ehkä jatkamme uudella innolla huomenna. ;) Ap.
Oletko sinä lainkaan seurannut tätä keskustelua? Alusta lähtien? Kantavana ajatuksena tässä lienee nyt se, että perhettä perustettaessa ja avioliittoon astuttaessa tulee olla varma puolisostaan (ja myös itsestään), jotta liitto ja perhe-elämä olisi mahdollisimman vakaalla pohjalla. Olen sanonut, että: Tunne itsesi - tunne puolisosi. Kanna aikuisen vastuusi tilanteestasi (eli tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään ja pyri välttämään karikot - moni asia on ennakoitavissa). Toteutin tarkalleen ottaen näitä sanomisiani! Prosessoin kokemaani ja omaa luonnettani, ja sitä mitä mieheltä haluan ja edellytän -> onnistuin löytämään sopivan kumppanin. Uskaltauduin hankkimaan lapsia hänen kanssaan, sillä olen varma meidän suhteestamme. Ja nyt olen "vääristä syistä" perustanut perheen? Tuota noin.. en ymmärrä logiikkaasi - mutta jos tarkoituksesi on vain hämätä ihmisiä pois itse hedelmällisestä keskustelusta, ja peitellä omia vajavaisuuksiasi, niin onnistuit siinä; pisteet kotiin. Ap.
Miehen kanssa? Muutenkin tekstisi vilisi taas hurjia sanomisieni vääristelyjä. Haluatko sinä ihan todella nyt vain ymmärtää minua väärin? Taidan kallistua sen vaihtoehdon puoleen, sillä mikään muu vaihtoehto ei ole enää looginen.
Ap.
Mieheni tavattuani mieleni muuttui, ja uskalsin luottaa toiseen niin paljon, että perheen perustaminen tässä mielessä mahdollistui. Mieheni oli meistä se, joka lapsia halusi ja kuumeili - ja on sen verran lapsirakas (ja hyvä mies sekä isä), ettei minulla ollut sydäntä jättää häntä ilman lapsia. Ensimmäisen synnyttyä äidinvaistot ja -rakkaus heräsivät, ja tiesin sen olleen oikea (joskaan ei kivuton) ratkaisu.
Lue ensimmäinen lause: Kerroit, että mielesi muuttui, ja uskalsit luottaa toiseen niin paljon, että perheen perustaminen mahdollistui.
Eli vasta tämä mies herätti luottamusta niin paljon, että uskalsit mennä naimisiin.
tavallasi. Muuttaa mieltään naimisiinmenosta, kun sopivantuntuinen mies tulee vastaan. Mennä ensimmäisen luottamusta herättävän kanssa naimisiin, hankkia lapsia, vaikkei ole varma onko oikea ratkaisu jne. Kun minä menin naimisiin, niin toki olin varma, että ennen kuin aviomiestä edes etsiskelin, että naimisiinmeno on minulle sopiva ratkaisu. Lapsiakin halusin, enkä tehnyt niitä miehen takia, kuten ei mieskään minun takiani. Olen hankkinut ympärilleni luottamuksen arvoisia miehiä kuin naisiakin. Aviomieheni ei ollut ensimmäinen luottamuksen arvoinen, vaan sopivin ja paras näistä luottamuksenarvoisista. En siis ymmärrä, että miten mielestäsi peittelen vajaavaisuuksia, kun ilmiselvästi olen mennyt turvallisemmalla pohjalla naimisiin kuin sinä. Siltikään en hyväksy tapaasi aliarvioida eronneita, että he lähes automaattisesti olisivat syyllisiä vastuuntunnottomuuteen.
"kultaisen" miehen, niin uskaltaa tehdä ratkaisuja. Sen rohkeuden on löydyttävä sinusta itsestäsi. Taso ehkä laskee, mutta ainoastaan omien kommenttiesi tähden. Koko ajan paljastuu uusia asioita, miksi sinä olet vääristä syistä perustanut perheen. Kuitenkin olet sitä mieltä, että olet "prosessoinut" asioita.
Aikaisemmin on ap kertonut, että uskalsi luottaa vasta, kun tutustui mieheensä, teki lapsia, koska ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi, vasta lasten saamisen jälkeen koki ratkaisun hyväksi. Tällöin ei ole prosessoinut asioita kunnolla. Lapsia ei hankita niin, että vasta sitten kun on lapsi synnytetty, kokee lapsen hankinnan oikeaksi. Naimisiin ei mennä siitä syytä, että vasta tämä henkilö herätti luottamuksen jne. Rautalangasta vääntäen ristiriita on siinä, että väität prosessoineesi tarpeeksi, vaikka omat kirjoituksesi paljastavat, että aika riskialtista oli esim äidiksi tulosi. Jos et tätä ymmärrä, niin mitä asioita mahdatkaan itseltäsi peittää...
sinulla ei ollut sydäntä jättää miestä lapsettomaksi. Puhut ristiriitaisesti.
ainakin itse olen vain yrittänyt saada sinut ymmärtämään, että et itsekään olisi kriteereilläsi naimisissa. Sinun ehkä kannattaisi oman itsesi takia prosessoida lisää. Hyvä, ette halua toistaa vanhempiesi virheitä. Hyvä, että olet pohtinut jne. Ulkopuolelta katsottuna tuomitset toiset ihan samoista syistä, kuin sinä olet naimisiin mennyt ja lapsia hankkinut. Se naimisissa oleva.
Ja prosessointini tuloksena uskalsin ottaa tämän vastuun (vanhemmuudesta ja avioliitosta) harteilleni - kaikesta huolimatta. Ja tällä hetkellä hyvältä näyttää. Toki prosessoin myös lisää - aina, kun aihetta sille ilmenee. En ole sen suhteen valmis, saan olla rauhassa tällä matkalla. =) Ap.
Tarkalleen ottaen missä mielessä puhun ristiriitaisesti? Ap.
Mitä vain (itsestä riippumatonta) voi sattua siltikin, vaikka kuinka hyvin mielestään hallitsisi riskit. Ja, kuten aiemmin tässä todettiin, ei äitiyden itsessä herättämiä kaikkia tunteita voi millään prosessoida täydellisen valmiiksi ennen ensimmäisen vauvan kantamista ja syntymää. Olin miettinyt asiaa paljon ennen mieheni tapaamista, ja tullut siihen tulokseen, etten varmaan koskaan uskalla hankkia lapsia kenenkään kanssa tai mennä naimisiin. Oman mieheni kultaisuus muutti tämän. Mikä tässä on niin ristiriitaista? Siksi koska olin näitä asioita mielessäni prosessoinut, jäin odottamaan sopivan kumppanin kohdalle osumista, ja vasta sitten oli näiden em. isojen asioiden vuoro. Mutta huomasin, miksi taso keskustelussa on laskenut näin paljon - klo on 00:31 tällä hetkellä; ehkä jatkamme uudella innolla huomenna. ;) Ap.
Oletko sinä lainkaan seurannut tätä keskustelua? Alusta lähtien? Kantavana ajatuksena tässä lienee nyt se, että perhettä perustettaessa ja avioliittoon astuttaessa tulee olla varma puolisostaan (ja myös itsestään), jotta liitto ja perhe-elämä olisi mahdollisimman vakaalla pohjalla. Olen sanonut, että: Tunne itsesi - tunne puolisosi. Kanna aikuisen vastuusi tilanteestasi (eli tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään ja pyri välttämään karikot - moni asia on ennakoitavissa). Toteutin tarkalleen ottaen näitä sanomisiani! Prosessoin kokemaani ja omaa luonnettani, ja sitä mitä mieheltä haluan ja edellytän -> onnistuin löytämään sopivan kumppanin. Uskaltauduin hankkimaan lapsia hänen kanssaan, sillä olen varma meidän suhteestamme. Ja nyt olen "vääristä syistä" perustanut perheen? Tuota noin.. en ymmärrä logiikkaasi - mutta jos tarkoituksesi on vain hämätä ihmisiä pois itse hedelmällisestä keskustelusta, ja peitellä omia vajavaisuuksiasi, niin onnistuit siinä; pisteet kotiin. Ap.
Miehen kanssa? Muutenkin tekstisi vilisi taas hurjia sanomisieni vääristelyjä. Haluatko sinä ihan todella nyt vain ymmärtää minua väärin? Taidan kallistua sen vaihtoehdon puoleen, sillä mikään muu vaihtoehto ei ole enää looginen.
Ap.
Ap on joko porvoosta, tyhmä tai kännissä. Muuten ei vänkäisi selvääkin selvempää asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantavana ajatuksena tässä lienee nyt se, että perhettä perustettaessa ja avioliittoon astuttaessa tulee olla varma puolisostaan (ja myös itsestään), jotta liitto ja perhe-elämä olisi mahdollisimman vakaalla pohjalla.
Olen sanonut, että:
Tunne itsesi - tunne puolisosi.
Hei oikeasti: Kyllä suurin osa tekeekin näin, suurin osa ihmisistä harkitsee esim. lapsen hankkimista hyvin tarkkaan ja pohtii sekä itseään, kumppaniaan että parisuhdetta. Tässä on vaan sellainen pikku juttu, että ihminen on TODELLA monimutkainen olento, mistä syystä moni joutuu toteamaan eläkeiän kynnyksellä, ettei edelleenkään tunne itseään ihan läpikotaisin - aina voi tulla positiivisia ja negatiivisiakin yllätyksiä.
Rakkaus ja parisuhde perustuvat luottamukselle ja sille, että on "varma". Se vaan, että "minusta tuntuu että ole ihan varma" tai jopa "tiedän olevani varma" ei vielä takaa yhtään mitään.
Kanna aikuisen vastuusi tilanteestasi (eli tee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyt elämään ja pyri välttämään karikot - moni asia on ennakoitavissa).
Eiköhän ihminen yleensä pysty elämään omien ratkaisujensa ja oman elämänsä kanssa. Aika tavallista on myös pyrkimys kohti onnea ja harmoniaa, mistä voisi päätellä, että ehdoin tahdoin kukaan ei sinne karikoille aja.
Toteutin tarkalleen ottaen näitä sanomisiani! Prosessoin kokemaani ja omaa luonnettani, ja sitä mitä mieheltä haluan ja edellytän -> onnistuin löytämään sopivan kumppanin. Uskaltauduin hankkimaan lapsia hänen kanssaan, sillä olen varma meidän suhteestamme.
Kuulostaa oikein hyvältä - mutta se kuulostaa myös melko yleiseltä. Juuri noinhan ihmiset toimivat! Jopa suurin osa niistä, jotka myöhemmin eroavat. Eli se ei vielä takaa sitä, että kaikki menee välttämättä hyvin. Voihan toki mennäkin, en sitä sano, mutta edelleen - elämää ei aina voi ennakoida ja kontrolloida, ja ehkäpä ei tarvitsekaan.
Ap ei olisi voinut pahemmin itseään pussiin puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Luepa uudelleen tuo oma ensimmäinen lauseesi.............
[/quote]
Mitä vain (itsestä riippumatonta) voi sattua siltikin, vaikka kuinka hyvin mielestään hallitsisi riskit. Ja, kuten aiemmin tässä todettiin, ei äitiyden itsessä herättämiä kaikkia tunteita voi millään prosessoida täydellisen valmiiksi ennen ensimmäisen vauvan kantamista ja syntymää.
Olin miettinyt asiaa paljon ennen mieheni tapaamista, ja tullut siihen tulokseen, etten varmaan koskaan uskalla hankkia lapsia kenenkään kanssa tai mennä naimisiin. Oman mieheni kultaisuus muutti tämän. Mikä tässä on niin ristiriitaista? Siksi koska olin näitä asioita mielessäni prosessoinut, jäin odottamaan sopivan kumppanin kohdalle osumista, ja vasta sitten oli näiden em. isojen asioiden vuoro.
Mutta huomasin, miksi taso keskustelussa on laskenut näin paljon - klo on 00:31 tällä hetkellä; ehkä jatkamme uudella innolla huomenna. ;)
Ap.
[/quote]
se on sopimus, johon yhteiskunnan pienin perusyksikkö, perhe, perustuu. Avioliitto huolehtii osapuoltensa laillisesta ja taloudellisesta perusturvasta ja oikeuksista yksinkertaisella tapahtumalla. Jotta samaan lopputulokseen pääsisi muilla keinoin, joutuu järjestelemään melko lailla enemmän.
Mitä huominen tuo tullessaan, sitä ei kukaan tiedä. Mutta se, että naimisiin mennessä ääneen sanoo tahtovansa rakastaa toista, on varmaankin olemassa siksi, että se saisi sopimusosapuolet miettimään paria asiaa: olemme tekemässä tätä harkiten, julkisesti ja vapaaehtoisesti toisiimme sitoutuen ja haluten tehdä töitä perheen perustan vankistamiseksi. Pohjalla on tietenkin rakkaus, mutta se ei ole ainoa taso, jolla puolisot ovat toisiinsa sitoutuneita.
muodossa "Tahdotko sinä, N.N., ..." ja siihen vastataan "Tahdon". Jos tätä ei tiedä, on mennyt naimisiin porkkanat korvissa. Ja jos ei tajua, mitä merkitystä sillä tahtomisella on, tai on valmis sanomaan, että sillä ei ole ainakaan muutaman vuoden jälkeen mitään merkitystä, niin ei tosiaan ihme, etteivät suhdeyritelmät kestä.
No en muista vihkikaavaa niin tarkkaan, koska en itse ole naimisissa enkä aio mennäkään. Minulle avioliitto ei toisi mitään lisäarvoa omaan suhteeseeni, enkä ole sen kaltaisista kuvioista muutenkaan kiinnostunut. Näkemykseni mukaan ihmiset voivat elää yhdessä ja rakastaa toisiaan ilman suhteen virallistamistakin.
Et ilmeisesti muutenkaan tajunnut, mitä tarkoitin. Tarkoitin sitä, että voit toki tänään tahtoa mitä tahansa, mutta se ei välttämättä toteudu. Joten onko ideana se, että jos tahdot tänään rakastaa henkilöä X, sinun pitäisi joutua niistä tahtomisista tilille vielä tulevaisuudessa silloin, kun et enää tahdokaan?
Eli onko avioliitto joku velvollisuudentuntoinen kauppakirja?
Tosiasiassahan avioeron saa sillä perusteella, että ei enää tahdo olla naimisissa. Ja niin sen toki pitää ollakin. Ihmiset, jotka haluavat elää yhdessä, eläköön yhdessä. ja ne jotka eivät halua, olkoon erillään. Eikös sen näin kuulu mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noudattanut vastuullisia ohjeitaan.
Aika antaa asioille perspektiiviä ja ne, joiden elämä on mennyt suurin piirtein niiden speksien mukaan kuin oli alunperin ajatelleetkin, voivat onnitella itseään valistuneista arvauksista. Toiset sitten taas joutuvat miettimään asioita uusista lähtökohdista ja tällöin vastuunottoa on tunnustaa virheensä ja korjata suuntaa. Suurin osa vanhemmista tekee korjausliikkeen lasten parasta ajatellen - taas juuri sen hetkisen parhaan tietämyksensä valossa - mutta on tietysti niitä toisenlaisiakin vanhempia.
Ap:n ajatuksissa on hyvää se, että hän on pyrkinyt itsetuntemukseen ja selvittämään sitä, mitä hän haluaa ja mitä taas ei. Hyvä lähtökohta elämään, mielestäni. Huonoa taas on se, että ap tuntuu olevan täysin vakuuttunut siitä, että hänen menetelmänsä toimii kaikkien kohdalla kaikissa olosuhteissa. Ap itse on aloittanut suhteen oliko se 24-vuotiaana, ja otti jo silloin ison riskin mielestäni, koska hänen persoonallisuutensa ei ollut kunnolla muovautunut vakaaseen aikuisuuteen. Asiat olisivat voineet mennä toisellakin tavalla, mutta onneksi ne menivät ap:n kannalta näin onnellisesti. Jälkiviisaana hän voi nyt todeta, että hänen menetelmänsä toimi juuri niissä olosuhteissa.
Jokainen voi tahollaan miettiä samoja asioita kuin ap, muttei kannata pettää itseään luulemalla, että kaikkeen voi varautua ja että asioiden kehitys ihmissuhteissa olisi jotenkin lineaarista. Elämässä on niin monia muuttujia, että viisas varautuu siihen, että joskus joutuu pohtimaan elämäänsä ihan uusista lähtökohdista ja ottaa vastuu asioista juuri sillä hetkellä.
Joten eroajat ja eroamssa olevat - olette ihan yhtä vastuullisia tai vastuuttomia kuin kuka tahansa muukin ihminen. Omista teoista kannamme vastuun itse - tavalla ja toisella - ja hyvän vanhemman tehtävä on minimoida lapsiin kohdistuvat vaikutukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luen ja kuulen aika ajoin, kuinka muutama kk / vuosi sitten kumppaninsa tavannut odottaa vauvaa ja perustaa perhettä. Vakaata harkintaa - ei. Joko olen herkistynyt tälle asialle ja näen sitä siksi tapahtuvan enemmän ja enemmän tai sitten se on oikeasti yleistynyt.
Taas oli Facebookissa hehkutusta vauvan odottamisesta ja seurustelu on kestänyt kokonaiset puoli vuotta. Samaa hölmöilyä sai aikanaan lukea yahoogroupsien erilaisilta mammalistoilta.
se on sopimus, johon yhteiskunnan pienin perusyksikkö, perhe, perustuu. Avioliitto huolehtii osapuoltensa laillisesta ja taloudellisesta perusturvasta ja oikeuksista yksinkertaisella tapahtumalla. Jotta samaan lopputulokseen pääsisi muilla keinoin, joutuu järjestelemään melko lailla enemmän.
Aiva, eli jos haluaa tuon juridisen sopimuksen, voi tehdä sen. Joskin kaikissa tilanteissa ja perheissä se ei oikeasti tuo mitään erityistä turvaa mihinkään. Esim. jos ei ole omaisuutta, tai jos haluaa muutenkin avioehdolla rajata omaisuuden itselleen.
Ja kaikki perheet eivät suinkaan perustu avioliittoon, eli tuollainen määritelmä on hyvin harhaanjohtava. Esninnäkin myös avopuolisoiden perheet ovat perheitä, myös yksinhuoltajien perheet.
Mitä huominen tuo tullessaan, sitä ei kukaan tiedä. Mutta se, että naimisiin mennessä ääneen sanoo tahtovansa rakastaa toista, on varmaankin olemassa siksi, että se saisi sopimusosapuolet miettimään paria asiaa: olemme tekemässä tätä harkiten, julkisesti ja vapaaehtoisesti toisiimme sitoutuen ja haluten tehdä töitä perheen perustan vankistamiseksi. Pohjalla on tietenkin rakkaus, mutta se ei ole ainoa taso, jolla puolisot ovat toisiinsa sitoutuneita.
Hmm, outoa - eivätkö ihmiset sitten muka muuten mieti yhtään mitään? Aika heikoissa kantimissa on suhde, jos vasta vihkikaavan kysymys saa pohtimaan asioita!
Ja toki on yksilöllistä, haluaako suhteensa "julkiseksi", siis koko yhteisön asiaksi, vai haluaako pitää sen henkilökohtaisena. Itke kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka sinun vanhempasi eivät olleet vastuullisia, niin yleensä eronneista ainakin toinen osapuoli on.
Ihme jeesustelua. Elämä on valintoja, oikeita ja vääriä, hyviä ja huonoja.
Omalta kohdaltani sanon sen että niin kauan kuin miestäni rakastan, teen kaikkeni perheemme eteen. Ollaan oltu todella onnellisia ja joskus liitto natisee liitoksistaan mutta TÄHÄN mennessä kaikki asiat on saatu puitua keskenämme.
Ja niin kauan kuin on järkevää voin pihistää omasta onnestani jotta lapset on onnellisia. Tätä ei ole tarvinnut tehdä mutta myönnytyksiin olen valmis. Mutta jos on erottava niin sitten on. Lapset ei siinä saa kärsiä, silloin jos milloin on aikusten koottava itsensä ja tehtävä kaikkensa lasten eteen.
Itse en edes harkitsisi muuttoa lasten kanssa kauas isästä, pitäisin yhteuttä miehen perheeseen, ja toisaalta, mies olisi hyvä jos ei jopa parempi lähihuoltaja kuin minä. En usko että elämään mahtuisi pariin ensimmäiseen vuoteen muuta kuin lapset ja niiden hyvinvointi, varmistaa omalta osaltaan että kaikki hoituu hyvin.
Nykymuoti on surullista tässä suhteessa. Aina on uusi jo katsottuna ja tapaamiset tehdään tosi tarkaksi ja joustamattomaksi. Vanhemmat keskityy omaan kivaan ja vapauteen, uuteen rakkauteen yms ja lapset kärsii.
Lähipiirissä erosi juuri pariskunta 2 kk sitten, suhteesta jäi 1 vuotias lapsi. Molemmilla on jo uudet kumppanit ja toinen meni jo kihloihinkin. Lapsi on hoidossa koko ajan kun kaikki aika menee uuden suhteen hoitoon ja mikä parasta, uusi mies melkein asuu jo äidin luona. Siis kaikki tämä 2 kuukauden sisällä. Niin surullista.
Näille asioille mulla ei meinaa oikein ymmärrys riittää...
Sun tapauksessa se on kaikki ihan arpapeliä, tahdolla tai järjellä ei ole juurikaan osuutta asiaan. Päättömästi ryntäilemällä voi tehdä hyviäkin valintoja, mutta kovin kovin harvoin ja ihan sattumalta. :D Jos sulla on vuoden päästä tapaamisesta vauva, et ole paljoa harkinnut.
Ei tarvinnut jäädä miettimään, mitä olisin tehnyt toisin, en mitään. Kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä vuosikausiksi miettimään valintoja. Päivääkään en ole katunut. Monta liittoa olen nähnyt kaatuneen päinvastoin, jossa toinen on tunnettu, tiedetty pitkään ja hartaasti.
En usko ap päätelmiisi, enkä pidä sinua kovin fiksuna. Olet yksinkertainen, mustavalkoinen ja lapsellinen ihminen, joka ei kykene perustelemaan kantaansa muuten kuin toista ihmistä alentamalla. Häpeäisit!
Luen ja kuulen aika ajoin, kuinka muutama kk / vuosi sitten kumppaninsa tavannut odottaa vauvaa ja perustaa perhettä. Vakaata harkintaa - ei. Joko olen herkistynyt tälle asialle ja näen sitä siksi tapahtuvan enemmän ja enemmän tai sitten se on oikeasti yleistynyt. Taas oli Facebookissa hehkutusta vauvan odottamisesta ja seurustelu on kestänyt kokonaiset puoli vuotta. Samaa hölmöilyä sai aikanaan lukea yahoogroupsien erilaisilta mammalistoilta.
Miksei avioliitto voisi onnistua lyhyemmänkin tuttavuuden jälkeen? Mikä oikeus sinulla on sanoa, että joku toinen on tehnyt typerän valinnan? Ovatko omasikaan aivan fiksuja? Onko järkevää viettää yhden ja saman ihmisen kanssa koko elämä ylipäätänsä ja perustaa saman ihmisen kanssa vielä perhe? Eikö ole fiksumpaa ensin harjoitella parisuhdetta edes jonkun kanssa, kasvaa aikuiseksi ja perustaa perhe, kun on siihen valmis. Ei se aina tarvitse vuosikausien tuttavuutta. Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta "vuosikausia" tutustua toiseen. Avioliitot rikkoutuvat yleensä keskimäärin viidentoista yhdessäolovuoden jälkeen.
mutta on paljon epätodennäköisempää kuin sellaisessa suhteessa, jossa on tutustuttu rauhassa, opittu tuntemaan ja keskusteltu yhteisistä arvoista sekä tavoitteista elämässä.
Ja olen ihan terve.
Mitä mun nyt pitäisi tehdä - heitellä tuhkaa päälleni ja itkeä vai? Että rakastuin mieheen, jonka kanssa seurustelin 5 v, menimme naimisiin, saimme ensimmäisen lapsen ja kaikki oli hyvin. Sitten miehen äiti sairastui vakavasti ja tuli kaikkea muutakin, mutta yritimme edelleen yhdessä ja saimme lisää lapsiakin. Puhuimme paljon, ja uskoin miehen arvomaailman olevan samanlainen kuin omani.
Sitten hän jäi työttömäksi, sairastui itse vakavasti, tuli joku ikäkriisi, ja hän alkoi ratkoa pahan olonsa ongelmia pettämällä. Yritimme terapiaa, mutta turhaan.
Eron jälkeen olemme voineet hyvin.
Kaikkina aikoina olen pyrkinyt miettimään valintojani ja ratkaisujani. Mutta ei elämää voi kokonaan ennustaa, eikä toitsa voi tuntea läpikotaisin.
Sinun ikäisenäsi olisin muuten pitänyt erittäin epätodennäköisenä, että meidän liittomme päätyy eroon..
Elämä opettaa, asiat eivät ole mustavalkoisia...
Mikä sun aloituksen pointti oikeastaan oli? Yrität ilmeisesti kehottaa ihmisiä miettimään avioliittoa, lasten saamista, tutustumaan itseensä jne. Huomaatko, että teet sen aika syyllistävästi? Yleistät paljon asioita, niputat eronneet yhteen muottiin, mitätöit ihmisten esille tuomia eron syitä... Miksi teet niin? Jos haluat oikeasti auttaa, niin mene vaikka johonkin vapaaehtoistyöhön, tukiperheeksi, ja jos joku ystäväsi eroaa, tarjoa hänelle apuasi ihan käytännön asioissa. Nyt kirjoituksistasi tulee sellainen vaikutelma, että asetat itsesi norsunluutorniin ja halveksit muita...
Alue: Aihe vapaa
Sehän on selviö jokaiselle realistille, että perheen perustaminen on riskialtista (voi tapahtua onnettomuus, voi tulla sairauksia ym. on olemassa asioita, jotka aikuisten oikeasti eivät ole ennakoitavissa!) - sen vuoksi juuri ne riskit, jotka ovat minimoitavissa / eliminoitavissa, pitäisi pyrkiä ottamaan huomioon, jotta mahdollisuudet onnistua olisivat mahdollisimman suuret.
Ap.