Te eroajat / eronneet! Tajuatteko te, että olette itse valinnoistanne vastuussa?

Että erehtyä ei saa taikka tulee Helvetin Enkeli ja vie?

Erehtyminen on inhimillistä,jopa sinun kaltaiselllesi,taitaa vain mennä tovi ennenkuin ymmärrät asian.... :)

Hienoa, että pystyt ennustamaan tulevaisuuden ja osaat sen avulla valita kumppanin, joka tulee aina olemaan sopiva eikä mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia tule ikinä.



Mitäs sitten jos kumppani vaikka kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen alkoholisoituu, pahoinpitelee kumppaniaan tai lapsiaan jne, pitääkö silloinkin vain kantaa vastuu tekemästään valinnasta ja elää perhehelvettiä kuolemaan asti. Koska noinkin voi käydä. Ja jos niin käy, niin eikös silloin parhainta vastuunkantamista lapsista ole se, että erotaan - siitä lapset yleensä pääsevät yli, mutta jatkuvassa pelossa elämisestä, pahoinpitelystä ja alkoholin täyttämästä lapsuudesta yleensä jää syvemmät haavat.



Ikäsi taitaa olla korkeintaan 18v? Tai sitten kuulut johonkin uskonlahkoon, jossa mies on perheen pää ja erota ei saa, vaikka tämä tekisi mitä.

joko tyhmä, naiivi tai esittää olevansa fiksumpi kuin muut.



Luulen, että tyhmyydessään ja naiiviudessaan LUULEE olevansa fiksumpi kuin muut. Nooh, näitähän tulee ja menee.

:D

Ettei lapsi joudu enää enempää kärsimään vanhempiensa virheestä.



Mutta tämä taitaa olla ap:lle liian abstraktia ajattelua...

Yhtä valistunut päätös on jättää (tavalla taikka toisella) sietämättömäksi käynyt parisuhde ja siitäkin kantaa vastuun. Erossa voi pelastua sekä lapset että aikuiset.

Ap:n asenne tuntuu perustuvaan käsitykseen ihmisen muuttumattomuudesta, tai jopa siihen, että ihminen ei saa vanhetessaan ja elämänkokemuksen kasvaessa muuttua. Jos on parikymppisenä jonkun valinnan tehnyt, niin siinä pitää sitten pysyä hautaan asti. Puistattavaa.

Te olette itse päättäneet lähteä parisuhteeseen (tavalla taikka toisella) epäsopivan kumppanin kanssa, ja valinneet tuoda siihen suhteeseen lapsen.

Ymmärrättekö te edes tätä perusasiaa elämästä?

Aikuinen kantaa aikuisen vastuun tekemistään valinnoista - aina!

Pariuduin väärän ihmisen kanssa. Olin nuori ja tyhmä, enkä tiennyt millainen tuosta ihmisestä tulee.



Katua en silti osaa, otan tämän elämänkouluna. Ilman tätä liittoa ei olisi noita ainutlaatuisia lapsia. Heistä tulee avioeroperheen lapsia, mutta ainakin he OVAT.

En minäkään tiennyt sillon mieheni tavatessa, että hän joskus tyhjentää meidän kodin ja uhkaa hakata lapset jos estelen.. jos tuon oisin tiennyt monta vuotta sitten niin olisin juossut karkuun ja kovaa!

Kuin myös (nähtävästi) nämä samat kootut selitykset, mitä nähdään joka ketjussa, mitä em. aiheesta on koskaan kirjoitettu.



Vain aniharvoin kyse on täysin yllättävästä käänteestä parisuhteessa, jonka vuoksi on "pakko" erota - suurimmaksi osaksi kyse on jostakin sellaisesta, mikä olisi ollut nähtävissä jo aiemminkin (ennen päätöstä lapsista ja avioliitosta), mutta (jostain syystä; rakkaus? Sokeus? Huuma? Huono ihmis- tai itsetuntemus?) sitä ei haluta nähdä.



Elämä koostuu tehdyistä valinnoista - ne valinnat kannattaa tehdä viisaasti.



Ap.

Erossa voi pelastua sekä lapset että aikuiset

Erossa voi myös vahingoittua niin lapset kuin aikuisetkin.

Epäonnistuminen tekee kyyniseksi elämälle, aikuiset kipuilevat ja hakevat paikkansa elämässä -> lapset hoidetaan "siinä sivussa". Yleinen harhaluulo on siinä, että luullaan, ettei näillä asioilla ole meihin (suurta) vaikutusta - vaikka kyllä niillä on. Kaikki asiat vaikuttavat meihin. Viisas ei kokoa elämässään liian suurta kuormaa itsensä tai lastensa kannettavaksi.

Ap.

valitettavasti en tajunnut silloin 17 v sitten, että mies (ikäkriisin kourissa?) ilmottaisi yhtenä päivänä että muuttaa seuraavana päivänä pois kun ei ole enää onnellinen. Mitään merkkejä en tästä etukäteen huomannut, puhetta ja hellyyttä (ja myös seksiä) oli samaan tapaan kuin ennenkin.

Kuin myös (nähtävästi) nämä samat kootut selitykset, mitä nähdään joka ketjussa, mitä em. aiheesta on koskaan kirjoitettu.

Vain aniharvoin kyse on täysin yllättävästä käänteestä parisuhteessa, jonka vuoksi on "pakko" erota - suurimmaksi osaksi kyse on jostakin sellaisesta, mikä olisi ollut nähtävissä jo aiemminkin (ennen päätöstä lapsista ja avioliitosta), mutta (jostain syystä; rakkaus? Sokeus? Huuma? Huono ihmis- tai itsetuntemus?) sitä ei haluta nähdä.

Elämä koostuu tehdyistä valinnoista - ne valinnat kannattaa tehdä viisaasti.

Ap.

Onneksi täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Kyllä tässä ketjussä kävi selvästi esille että moni on lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta. Tämä olisi pitänyt tietää jo ennen sitä 10-vuoden yhdessäoloa..siis että mies muuttuu syystä tai toisesta.

Minä en vain osannut silloin 17-vuotiaana ajtella eteenpäin, sitä miten liian erilaisia ollaan että arki sujuisi. Luotin rakkauteen... ja se oli todella tyhmää.



Nyt en mitään voi muuttaa. Muuta kun erota. Silti en koko ikääni ajatellut itseäni väärästä valinnasta ruoskia. Ja kuten sanottua, saihan nuo lapset ainakin elämän.



Mitä sinä tahtoisit? Että kaikki eronneet myöntäisivät olevansa epäonnistuneita ja surkeita ihmisiä, joiden on paras joka ikinen elämänsä päivä muistaa, etteivät he ole yhtä hyviä kuin muut? Mitä sinä siitä kostut?

30

Vastuunotto ei tarkoita sitä, etteikö joskus tehdyn päätöksen voisi pyörtää. Myös se, että toteaa esimerkiksi avioliiton tulleen matkansa päähän, on vastuunottoa. Vastuuttomampaa olisi jäädä toimimattomaan avioliittoon ja antaa tällainen malli lapsillekin.



Päätökset tehdään yleensä päätöshetken faktojen ja olosuhteiden perusteella. Ajan kuluessa olosuhteet muuttuvat ja faktojakin yleensä on enemmän käytettävissä. Joskus nämä johtavat sellaiseen tilanteeseen, että aikanaan tehty päätös osoittautuu huonoksi, jolloin on otettava vastuu huonosta päätöksestä ja korjattava tilanne. Joskus se tarkoittaa esimerkiksi avioliiton päättymistä, joskus taas vaikkapa parisuhdeterapiaa ja suhteen uudelleenrakentamista.

Miksi et vastaa?

en osannut ollenkaan ajatella, että nuoruudessaan pasifistipoikaystäväni menisi jonakin päivänä armeijaan. (Oli myös rakastava, innostava, rehellinen, tunnollinen, vakaavarainen, säästäväinen mutta myös antelias. Halusi perustaa perheen ja harjoitteli lasten hoitoakin ennen lastemme syntymää tuttavillamme. Lasten synnyttyä osallistui lasten hoitoon paljon) Innostui sitten käymään armeijan hyvin ja ja innostui vielä lähtemään rauhanturvaajaksi.

Traumaattisten kokemuksiensa tähden on hänestä tullut väkivaltainen paskiainen. On lyönyt, hakannut ja potkinut. Yrittänyt myös raiskata. tuhlaa yhteisiä varojamme pelaamiseen. Ryyppää. On hakenut apuakin, mutta ei tarpeeksi muutu.

Mikä on mielestäsi minun vastuuni tähän kumppanin valintaan?

ihmis- tai itsetuntemus eivät ole vakioita, niitä ei voi verrata esim silmienväriin, jonka saa syntyessään ja joka pysyy samana elämän loppuun asti.

Epäonnistuminen kasvattaa ihmis-ja itsetuntemusta; mitä suurempi epäonnistuminen, kuten avioero on, sitä tarkemmin ihmisen on käytävä läpi omat valintansa ja virheensä. Muuten hän vain toistaa niitä. Niillä on siis meihin suuri vaikutus.

Mielestäni on vaarallista elää niin että kaikin mahdollisin keinoin pyrkii välttämään virheitä. Silloin voi jäädä elämä elämättä kokonaan. Elämätön, ylivarovainen elämä se vasta taakka onkin ja huono malli lapsille, jotka sitä vierestä seuraavat. Elämää ei voi hallita, sen voi vain elää, niinkuin sanonta kuuluu.

29

Erossa voi pelastua sekä lapset että aikuiset

Erossa voi myös vahingoittua niin lapset kuin aikuisetkin.

Epäonnistuminen tekee kyyniseksi elämälle, aikuiset kipuilevat ja hakevat paikkansa elämässä -> lapset hoidetaan "siinä sivussa". Yleinen harhaluulo on siinä, että luullaan, ettei näillä asioilla ole meihin (suurta) vaikutusta - vaikka kyllä niillä on. Kaikki asiat vaikuttavat meihin. Viisas ei kokoa elämässään liian suurta kuormaa itsensä tai lastensa kannettavaksi.

Ap.

Miksi et vastaa?

en osannut ollenkaan ajatella, että nuoruudessaan pasifistipoikaystäväni menisi jonakin päivänä armeijaan. (Oli myös rakastava, innostava, rehellinen, tunnollinen, vakaavarainen, säästäväinen mutta myös antelias. Halusi perustaa perheen ja harjoitteli lasten hoitoakin ennen lastemme syntymää tuttavillamme. Lasten synnyttyä osallistui lasten hoitoon paljon) Innostui sitten käymään armeijan hyvin ja ja innostui vielä lähtemään rauhanturvaajaksi. Traumaattisten kokemuksiensa tähden on hänestä tullut väkivaltainen paskiainen. On lyönyt, hakannut ja potkinut. Yrittänyt myös raiskata. tuhlaa yhteisiä varojamme pelaamiseen. Ryyppää. On hakenut apuakin, mutta ei tarpeeksi muutu. Mikä on mielestäsi minun vastuuni tähän kumppanin valintaan?

Tälläisessä tilanteessa voi A) mies mennä terapiaan - tehdä töitä suhteen säilyttämiseksi tai B) voidaan erota (sanoin, että joissakin harvoissa tapauksissa tämän kaltainen yllättävä käänne tapahtuu, mitä ei voi ennalta mitenkään nähdä). Suurimmassa osassa eroja ei varmaankaan ole kyse tästä, eihän? Keskityt nyt siis ihan epäolennaisiin asioihin (mutta vältyt toki silläkin keinoin ajattelemasta itse ongelmaa).

Ap.

Vastuunotto ei tarkoita sitä, etteikö joskus tehdyn päätöksen voisi pyörtää. Myös se, että toteaa esimerkiksi avioliiton tulleen matkansa päähän, on vastuunottoa. Vastuuttomampaa olisi jäädä toimimattomaan avioliittoon ja antaa tällainen malli lapsillekin. Päätökset tehdään yleensä päätöshetken faktojen ja olosuhteiden perusteella. Ajan kuluessa olosuhteet muuttuvat ja faktojakin yleensä on enemmän käytettävissä. Joskus nämä johtavat sellaiseen tilanteeseen, että aikanaan tehty päätös osoittautuu huonoksi, jolloin on otettava vastuu huonosta päätöksestä ja korjattava tilanne. Joskus se tarkoittaa esimerkiksi avioliiton päättymistä, joskus taas vaikkapa parisuhdeterapiaa ja suhteen uudelleenrakentamista.

Sisältääkö tämä sinun ajatuksesi lainkaan ajatusta siitä, että eroon päädyttäessä pohdittaisiin itsekriittisesti tehtyjä virheitä ja pyrittäisiin parantamaan elämän laatua eron jälkeen korjaamalla tehtyjä virheitä?

Sanoit, että:

Vastuuttomampaa olisi jäädä toimimattomaan avioliittoon ja antaa tällainen malli lapsillekin

Ei kaikissa tapauksissa ole näin; vastuullisen aikuisen toimintaa olisi yrittää korjata sitä, mikä on rikki - ja siten opettaa lapsillekin pitkäjänteisyyttä, vastuunkantoa elämästä ja tehdyistä ratkaisuista ja lupausten säilyttämisen tärkeyttä.

Ap.

apua eli terapiaa. On käynyt useamman vuoden. Suurempaa muutosta ei ole tullut. Pitääkö lasteni siis montakin kertaa todistaa isänsä kuristavan äitiään, raiskaavan, hakkaavan yms?

Miksi et vastaa?

en osannut ollenkaan ajatella, että nuoruudessaan pasifistipoikaystäväni menisi jonakin päivänä armeijaan. (Oli myös rakastava, innostava, rehellinen, tunnollinen, vakaavarainen, säästäväinen mutta myös antelias. Halusi perustaa perheen ja harjoitteli lasten hoitoakin ennen lastemme syntymää tuttavillamme. Lasten synnyttyä osallistui lasten hoitoon paljon) Innostui sitten käymään armeijan hyvin ja ja innostui vielä lähtemään rauhanturvaajaksi. Traumaattisten kokemuksiensa tähden on hänestä tullut väkivaltainen paskiainen. On lyönyt, hakannut ja potkinut. Yrittänyt myös raiskata. tuhlaa yhteisiä varojamme pelaamiseen. Ryyppää. On hakenut apuakin, mutta ei tarpeeksi muutu. Mikä on mielestäsi minun vastuuni tähän kumppanin valintaan?

Tälläisessä tilanteessa voi A) mies mennä terapiaan - tehdä töitä suhteen säilyttämiseksi tai B) voidaan erota (sanoin, että joissakin harvoissa tapauksissa tämän kaltainen yllättävä käänne tapahtuu, mitä ei voi ennalta mitenkään nähdä). Suurimmassa osassa eroja ei varmaankaan ole kyse tästä, eihän? Keskityt nyt siis ihan epäolennaisiin asioihin (mutta vältyt toki silläkin keinoin ajattelemasta itse ongelmaa).

Ap.

vastuullisia. Loukkaat minuakin, vaikken ole eronnut.



Lapsena totisesti toivoin, että vanhempani olisivat eronneet. Että edes toinen olisi ottanut vastuun ja lähtenyt sairaasta suhteesta, joka sairastutti meidät lapsetkin.



Meistä lapsista on tullut masentuneita, itsetuhoisia, paniikkihäiriöisiä, veli aloitti juomisen ja huumeet 11-vuotiaana, jotta pääsi hetkeksi perhehelvetistä eroon. On nyt kuollut viinaan...



Olemme itse ottaneet vastuuta elämästämme ja käyneet useiden vuosien terapioissa, mutta tiettyjä toimintamalleja tai huonoa stressinsietokykyä ei niin vain muuteta. Lisäksi puutteellinen työhistoria esim masennuksen takia on aiheuttanut sen, ettei koulutusta ja kykyjämme vastaavaa työtä saada.