Loppuvuoden lapsilla ongelmia koulussa?
Onko teillä joilla lapsi syntynyt ihan loppuvuodesta ollut ongelmia lapsen selviytymisessä myöhemmin koulussa? Alkuvuoden lapsethan ovat käytännössä vuoden vanhempia koulun alkaessa.
Itsellä laskettu aika huomenna ja jännittää kovasti syntyykö lapsi minkä vuoden puolella. Mennyt maku koko loppuraskaudesta kun olen murehtinut tuota koulu asiaa.
Kommentit (42)
ei se nyt mikään sääntö ole. Itse olen joulukuussa syntynyt ja yksi luokkamme parhaista oppilaista.
Tammikuussa enkä koskaan pärjännyt hyvin koulussa. Siskoni on syntynyt Marraskuussa ja keskiarvo oli aina ysin kieppeillä.
kirjoitin kuusi laudaturia ja keskiarvo 9,9. Ja joulukuun lopussa olen syntynyt.
Myös toinen lapsistamme on syntynyt loppuvuodesta (marraskuussa) ja koulu sujuu hänelläkin hienosti.
Ei kannata stressata asiasta turhaan etukäteen.
ei se nyt mikään sääntö ole. Itse olen joulukuussa syntynyt ja yksi luokkamme parhaista oppilaista.
harkitsin eskariopen kanssa yhdessä, että aloitetaanko koulu vuotta myöhemmin. Mutta hyvin on mennyt, laiskansorttisen poikalapsen keskiarvo on tasan 8,0, mikä on minusta ihan riittävän hyvä. Ei ole ollut mitään ongelmia jaksamisen tms. kanssa, ihan on lukuhaluista kiinni minkälaisia numeroita napsii.
ja rauhoitu!
Tenavat on aina yksilöitä, osa kehittyneempi osa vähemmän..
Ainoa, mistä ehkä huomaa että on loppuvuoden lapsi, on se, että on hieman lapsellisempi (mikä ei mielestäni haittaa yhtään!) kuin jotkut toiset luokkansa tytöt. Ainakaan vielä ei ole mitään esiteinimerkkejä näkynyt. Tyttö täytti juuri 10v.
Älä ap suotta murehdi, asioilla on tapana järjestyä!
Syntyneet 3.9, 1.10 ja 26.12. 3.9 syntynyt pärjää koulussa keskinkertaisesti, 1.10 syntyneellä on pahoja oppimisvaikeuksia ja 26.12 syntynyt pärjää koulussa todella hyvin. Mulla itsellänikin oli oppimisvaikeuksia eli luultavasti ne ovat periytyneet yhdelle lapsellemme. Itsekin olen loppu vuodesta syntynyt. Miten itse ap pärjäsit koulussa? Mihin aikaan vuodesta olet syntynyt?
Poika on muita pienempi kooltaan, mutta liikunnalliset taidot on yhtä hyvät kuin muillakin. On esim. notkea ja ketterä ja nopea juoksemaan. Luistelemaan oppi vähän hitaammin muut, mutta esim. pyörällä ajon taas ihan ajallaan ja nopeasti.
Oppi lukemaan ennen kouluun menoa. Kirjoittaa taitavasti. Matikassa on luokkansa paras. Väsähtää ehkä hiukan helpommin kuin toiset pojat ja sitten keskittyminen herpaantuu, mutta koulun oppitunti (45min) ei ole liian pitkä aika kuitenkaan (lähinnä harrastuspiireissä olen huomannut tuon herpaantumisen).
Mainitsemani asiat on kuitenkin sellaisia, etten mene takuuseen siitä, että ne johtuvat syntymäajankohdasta. Ehkä lapsi vain on tuollainen persoonallisuus ja samat erot saattaisi näkyä vaikka olisi syntynyt tammikuussakin... kuka tietää.
Koulunkäynnistä en ole tämän lapsen kohdalla yhtään huolissani. Enemmän tällä hetkellä suren sitä, että koska hän on pienempi ja nuorempi kuin muut, niin tuleekohan jossain vaiheessa ongelmia siinä, että toiset saavat osallistua johonkin, mihin oma poikani ei vielä pääse, koska on joko liian nuori tai liian lyhyt (esim. huvipuistolaitteet tai vastaavaa). Toivoisin, ettei hän kokisi tuon takia jäävänsä mitenkään ulkopuolelle porukasta myöhemmissä ikävaiheissa.
Meillä on esikoinen syntynyt marraskuun lopulla ja ihan hyvin menee. Oppi lukemaan hyvissä ajoin ennen kouluun menoa jne. On ehkä vähän lapsellisempi kuin jotkut kaverinsa (jotka ovat syntyneet helmi-huhtikuussa), mutta emme tee siitä ongelmaa... Pyörällä ajamisen oppi aika myöhään, mutta emme me vanhemmatkaan huisin liikunnallisia ole.
Opettajan mukaan niin kirkkaasti muita edellä, että kannattaa harkita yhden luokan yli hyppäämistä.
Opettajan mukaan niin kirkkaasti muita edellä, että kannattaa harkita yhden luokan yli hyppäämistä.
meillä meni starttiluokalle eli vuottamyöhemmin kouluun ja on hyvin mennyt. startilla oppi hyvin alkeet koulua varten joten ei ole tullut jälkeen jäämisiä/turhautumista tms
8,7 oli keskiarvi juuri, on nyt viidennellä luokalla. osasi lukea ennen kouluun menoa ja kaikki mennyt tosi hyvin :)
Erityisesti loppuvuoden poikien kohdalla koulunlykkäystä kannattaisi miettiä monesti, koska onhan loppuvuoden poika jotain ihan muuta kuin alkuvuoden tyttö.
Mutta esim. mun veli ja paras koulukaverinsa ovat syntyneet jouluussa. Nämä kaksi poikaa olivat luokkansa priimuksia ja kirjoittivat molemmat kuusi ällää. Lahjakas on lahjakas aina.
Todistuksessa kaikki rastit parhaassa sarakkeessa ja opettajan mukaan on tosi hyvä etenkin matematiikassa ja äidinkielessä. Ongelmana on ollut tavaroista huolehtiminen, pojalla on joskus jäänyt penaali tai kännykkä kotiin, mutta kun katson aviomiestäni niin tiedän että poika tulee isäänsä!
Joka luokalla on alku ja loppuvuodesta syntyneitä. Jossain se raja vaan on mentävä. Vai olisko parempi, että poikkeais vaikka maaliskuun kohdalla ; )
ja keskity odotuksen onneen. Siskoni aloitti koulun vuotta nuorempana , täytti 6v loppuvuodesta, ja kirjoitti ällän paperit.
eka luokkaan asti oli tosi nokkela ja oppi nopeasti kaikkea uutta,mutta sen jälkeen on ollut todella pakkopullaa koulun käynti,oppiminen vaikeaa ja hidasta ja tarttee paljon erityisopetusta.Jonkinlainen lukihäiriö/luetunymmärrys vaikeaa.Nyt täytti 14v ja on tyydyttävästi rimaa hipoen osittain edennyt luokalta toiselle.Olisi pitänyt antaa aloittaa koulu vuotta myöhemmin,jos olisin tiennyt ongelmia olevan.
ihan OK mennyt koulu, joka tapauksessa osa on aina vanhempia.