Lue keskustelun säännöt.
Millä perusteella lapsen saa huostaanottoon?
26.12.2010 |
En kaipaa mitään jeesustelua tai muutakaan huttua... Toki sitäkin tulee, mutta kuitenkin. Millä perusteella lapsi huostaanotetaan tai sijoitetaan johonkin toiseen perheeseen?
Meillä elämä on ollut aina kenties "hieman" normaalia haastavampaa. Pelkästään tukiperheen saaminen kerran kuussa oli työn ja tuskan takana. Lapsella on terapioita, psykologin ja psykiatrin tapaamisia jne. Elämä kotona on kaikkea muuta kuin ihanaa. En todellakaan koe, että "lapset olisivat elämän suola". Haluaisin sitä enemmän kuin mitään, mutta aina näin pitkien lomien (joulu, kesälomat jne) tulee olo, etten todellakaan pysty tähän. Pelkään, että menetän järkeni ja vielä enemmän pelkään, että lapsi tulee vielä enemmän aggressiivisemmaksi ja ilkeämmäksi, kuin mitä nyt jo on, ellei pääse johonkin muualle, tai saa toisinaan hoitoa jossain muualla kuin kotona. Isovanhempia tai muita tukiverkkoja ei ole. Itkettää, sillä joulukin on ollut taas pelkkää lyömistä, potkimista ja muuta satuttamista.
Nyt siis tukiperhekin vedetään meiltä pois, sillä terapioiden pitäisi nyt olla tukitoimena riittävä - en voi ajatella, miltä tuntuu, kun ollaan taas päivästä toiseen toistemme kanssa. Onneksi sentäs käymmä työssä sekä päiväkodissa, mutta silti.
Rakastan toki lastani, mutta useimmiten viha (voiko omaa lastaan vihata...?) ja epätoivo tuntuvat päällimmäisiltä tunteilta. Tuntuu, etten jaksa... :( Eikä lapsikaan varmasti nauti ainaisesta negatiivisten tunteiden sekamelskasta... joita joutuu purkamaan ulos ja kun äiti ei varmasti enää ole paras mahdollinen (=rauhallinen...) vastaanottaja.
Kommentit (45)
onko autismi pois suljettu?
Sosiaaliset ongelmat on myös normaalit neuropsykiatrisissa häiriöissä, siellä se heikkous on.
Muuten äly näillä lapsilla on ja toisilla jopa liikaa.
Terapiat on musta turhia, sillä mun lapsen ne saa levottomaksi.
Mun on nyt mentävä ton oman lapsen tueksi, kun se kiukuu tuolla vessassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvin järjestäytynyt päiväjärjestys. Jo ennen kuin meni päivähoitoon, menimme aina nukkumaan samaan aikaan kuin päiväkodissa, söimme samaan aikaan jne. Näin on ollut aina. Nukkumaanmenot oli samaan aikaan aina, vaikkakin lapsen nukahtamisessa meni vuosikausia, heräili öisin jne. Herätän lapsen viikonloppuisin samaan aikaan kuin arkenakin, syötän samaan aikaan jne. Pienintäkään poikkeusta ei voi tehdä, sillä siitä tulee kolmas maailmansota. Ellei se nyt jo muutenkin ole...
Lasta on kuvattu kotona, ja siis on lapsi nyt terapiassa saanut raivareita. Muttei aiemmin psykologilla.
Lainaa voisi miettiä, tosin sen saaminen on asia eri, sillä olemme ottaneet asuntolainan, ja senkin saaminen oli ongelmallinen. Toisaalta kai asuntolaina ei vaikuta muihin lainoihin...?
Ota yhteys sosiaaliasiamiehiin. He antavat neuvoja ja tietoja. Sitten teet sossuista ja sairaalan henkilökunnasta kanteen eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläiselle. Lyö nainen nyrkki pöytään ja vaadi lapsellesi hoitoa! Älä anna huostaan, kadut sitä myöhemmin kuitenkin. Tukitoimenpiteenä suoritettu tilapäinen sijoitus on myös mahdollisuus, jos haluat lepoa ja aikaa miettiä jaksatko lapsesi kanssa vai et. Toivotan sinulle voimia ja uskoa tulevaisuuteen. Asioila on tapana järjestyä, kun suuttuu kunnolla.
T: Taistelun läpikäynyt.
suomessa kyllä mieluusti oteaan jopa turhaan lapsia huostaan, mikseipä siis ihan syystäkin jos et jaksa.
jos akuutti tilanne voit soittaa sos.toimen lastensuojelun päivystävään puhelimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä sä voit vaan ilmoittaa ettet lasta enää pidä.
Yleensä vetkutellaan liian pitkälle ja lapsi ehtii traumatisoitua. Mutta jos äiti itse vaatii, niin kyllä silloin asia järjestetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme olleet lastensuojelun asiakkaina jo kolmatta vuotta (tukiperhettähän ei saa ilman asiakkuutta). Nyt perhe kuitenkin lopetetaan noiden terapioiden jne. vuoksi. Kuulemma riittävät tukitoimiksi. Perheen saaminen oli vaikeaa, sillä meillä ei ollut (vanhempien puolelta) ongelmia; emme tarvinneet tukea. Ensimmäinen yhteydenottoni lastensuojeluun jopa kuitattiin sanoin "meidän puoleltamme asia on selvä, ette kuulu lastensuojelun piiriin".
En siis todellakaan haluaisi lapsesta eroon, haluaisin vain, että voisimme elää "normaalisti". Lapsella on käytös- ja tunne-elämänhäiriöitä, uhkaa tappaa meitä vanhempia päivittäin, käy kimppuun, satuttaa, hajottaa tavaroita. Noin lyhyesti. Kaikesta elämästä pitää nostaa kamala haloo, pelkästään ulosmeneminen vie joka kerta lähes tunnin. Lapsi on siis eskarilainen. Nukkuu huonosti, heräilee 5 kertaa yössä, saa raivokohtauksia. Sosiaalista elämää meillä kenelläkään ei juuri ole, lapsi ei kykene olemaan muiden lasten kanssa (käy kimppuun).
Täytynee olla ensi vuoden puolella lastensuojeluun yhteydessä, nyt tuntuu vaan taas niin rankalta, etten hetkeäkään jaksaisi. Mutta sitten taas tuntuu, että olen luovuttaja, jos en omaa lastani jaksa... Toisaalta olen miettinyt lapsen poisantamista jo vuosia, mutta sen asian sanominen ääneen tuntuu kaikkein kamalimmalta.
Onko lapsella jotain neurologista diagnoosia, vai onko kyseessä pelkästään psyykkinen häiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa kerrot kaiken minkä täälläkin. Onhan sitä paljon muitakin tukitoimia joita pitäisi käyttää ensin.
oletko hakenut vertaistukea perheklubifoorumin keskustelupalstalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta ei todellakaan oteta huostaan vanhempien pyynnöstä. Tämänkin teinin vanhemmat joutuivat VAATIMAAN huostaanottoa eivätkä silti saaneet sitä, ennen kuin tyttö oli jo vahingoittanut itseään ja joutunut mitä erilaisimpiin vaaratilanteisiin (karkaillut kotoa epämääräiseen seuraan jne).
Kannattaa kuitenkin olla sitkeä. Niin tämäkin perhe oli ja lopulta tyttö "pääsi" suljettuun laitokseen.
Tuli kyllä sekin mieleen, että oletteko yrittäneet saada tukea muuten kuin lastensuojelun kautta? Luulisi jotain olevan saatavilla!
jos kerran ette jaksa ja siitä on jo haittaa lapsen kehityskellekin! Korosta tätä, kun soitat lastensuojeluun. Tosin mun mielestä kannattais vaan jatkaa sitä tukiperhejuttua, sillä jos lapsella on joku neurostatus niin suuret muutokset on pahasta ja vanhemmista kokonaan eroon joutuminen olisi suuri muutos.
Ota yhteys myös hoitotahoon ja kerro tilanteestasi. Sielläkin sosiaalityöntekijä voi ehkä auttaa jotenkin. Korosta, että et jaksa enää, että tilanne on huonompi kuin ennen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on olemassa lasten psyk.osastoja, missä tuonkaltaisia lapsia hoidetaan. Ei ole kotihoitoinen jos uhkaa tappaa. Ota kiireesti yhteys psyk.puolelle, voite saada terveysasemalta myös lähetteen. Huostaanotto ei paranna lastanne, hän tarvitsee luultavsti lääkityksen ja terpian.
sh
Psykogilla ja psykiatrilla käyty jo vuosia, mutta eivät juurikaan auttaneet asiaan. Eivät siis saaneet selville mitään - paitsi, että järjessä ei ole vikaa. Ja sitä en ole koskaan epäillytkään. Testien mukaan keskiverron "yläpuolella", ihan koulukelpoinenkin testien mukaan. Mutta käytös...
Neurologisiin testeihinkään ei olla päästy, sillä juuri kukaan ei ole uskonut, että lapsi käyttäytyy niin kuin sanon käyttäytyvän. Kunnes pyysin päiväkotia hakemaan meille apua lastensuojelun kautta, silloin eivät voineet enää ohittaa päiväkodin huolta. Tukitoimiksi ovat lastensuojelusta esittäneet kotipalvelua (mitä sillä tekisimme, olemme töissä ja päiväkodissa?) sekä rahaa (sekään ei ole akuutein ongelmamme, vaikka tietenkin jokainen aina enemmän rahaa toivoisi...). Toivoisin siis tosissaan oikeaa apua, niin että jaksaisimme elää yhdessä.
En todellakaan tiedä mitä tehdä, olen sanonut lastensuojelussa (viimeksi joulukuun alussa), että tuntuu usein, etten jaksa ja toivon todella tukiperheen jatkumista, mutta ehkä siellä vaan pitäisi huutaa ja raivota, että ette vie sitä perhettä ja annatte lisäapua, jumalauta. Kysyin joskus, että mitä ongelmia meidän perheellä pitäisi olla, saadaksemme apua. Eikö se riitä, että lapsi raivoaa ympäri vuorokauden kotona ja hoidossa, vanhemmat eivät jaksa? Ilmeisesti pitäisi vähintään hakata lastaan ja kitata kaljaa. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta...
Jotenkin tämä tuska ja epätoivo pistää taas miettimään, että olisiko helpompi tie ja voisiko elämästä taas pitää. Pidänhän siitä toki, jos olen töissä, mutta viikonloput ja loma-ajat ovat aivan liikaa... Tänään on hajonnut astianpesukoneen luukku, tuoli sekä lautanen...
EIkö teillä ole perheterapiaa? Jos lapsi oireilee noin rankasti, niin kyllähän teille pitäisi koko perheelle löytyä apua. Samoin teille vanhemmillekin siihen, miten auttaa lasta tunne-elämän häiriöistä selviytymisestä, kiintymyssuhde teihin vanhempiinhan on tässä olennainen tekijä lapsen kuntoutumisessa ja perheen sisäinen vuorovaikutus.
on se, että lapsi ei juuri koskaan saanut kunnollisia raivareita psykologilla. Kävi siellä vain pari kertaa viikossa, puoli tuntia kerrallaan. Kovin moni on sitä mieltä, että mitään ongelmaa ei ole; siksi saimme apuakin vasta siinä kohtaa, kun päiväkoti otti yhteyttä lastensuojeluun (käyttäytyy yhtälailla myös hoidossa).
Psykiatrilla saikin jo pari koko istunnon kestävää, ja sitä kautta päästiinkin terapioihin. Siellä käymme myös me vanhemmat keskustelemassa silloin tällöin.
Lääkitystä lapsella ei siis ole, sillä diagnoosi ei ole vielä täysin selvä. ADHD-lääkitystä pohdittiin, mutta sitä ei ilmeisesti kovin usein alle kouluikäiselle määrätä - ja ADHD ei taida olla lapsen diagnoosilistalla.
Lapsi on kuitenkin edistynyt vuosien mittaan, voi jo tulla syliin ja jopa halatakin. Leikkiäkin pystyy jo pari minuuttia, ennenkuin raivo iskee. Asiat siis menevät parempaan suuntaan, mutta mielestäni tämä ei vieläkään ole elämää, ei kenellekään meistä. Terapioissa on myös nyt päässyt antamaan omaa itseään esiin. Sieltä myös sanottiin, että usein terapian aloittaminen lisää lapsen huonoa käytöstä, joten sen takia tähän ei myöskään ole kamalasti puututtu...
oliko lapsi haluttu? onko muita sisaruksia?
huostaanotto ei lapsen parhaaksi ole.Hanki apua, onko lääkitystä? ei pelkästään apu sijaisperheestä riitä vaan hyväksi olisi sairaalajakso järjestää.
mutta jossain kohtaa ap mainitsi, että raivokohtauksia ei ole tullut vastaanotolla. Olisiko mahdollista saada raivokohtauksia kuvatuksi videolle kotona? Digikuvauksenhan voi näyttää lääkärille kameran omasta näytöstä. Jospa sitten alkaisivat paremmin ymmärtää tilanteen todellisen vakavuuden.