Rohkaiseva tarina: lapsella monimuotoinen kehityshäiriö (F83)

Löysin aivan sattumalta tämän aloittamani vanhan ketjun ja päätin tulla kertomaan kuulumisia.

Lapsemme on nyt viidennellä luokalla, ja koulu sujuu loistavasti :) Hän on yleisopetuksen luokalla ja pärjää hyvin kouluaineissa. Ainoa suuri suru on, että kavereita ei tahdo löytyä. Lapsella on niin omanlaisensa "maailma" ja sosiaaliset taidot ovat hankalia. Keskittyminen ja paikallaan pysyminen on myös usein haastavaa.

Mutta hurjasti on menty eteenpäin, en voi uskoa, että tutkimusten alkuvaiheessa mietin jopa lievän kehitysvamman mahdollisuutta. Ei pienestä lapsesta todellakaan voi sanoa mitään varmaa! Ensimmäiset psykologin testitkin olivat kovin lohdutonta kuultavaa.

Diagnoosi on ajan myötä tarkentunut lieväksi autismiksi (omasta mielestäni muistuttaa lähinnä aspergerin oireyhtymää) ja adhd-piirteiksi, kun lapsi on ottanut ikäisensä kiinni kielellisessä kehityksessä.

Kovasti voimia kaikkien erityislasten vanhemmille ja muille omaisille, älkääkä koskaan luopuko toivosta!

Ei puhunut yhtään sanoa?

Täällä kans tuore F83. Tänään vein kelan kirjeen kelan postiluukkuun ja kirjeen hakemuksineen erityisopettajalle. Tosi monta paperia sai kirjoittaa ja liitteet muistaa.

Kelan puheterapian alkamista odottelen. 3v lapsi.

Hyvin olen asian ottanut. "Lottovoitto" päästä hoidon piiriin.

Meillä tuottaa noin 20 sanaa.

Esim. Äiti, isi, auto, audi, minun, au, ei, joo.

Ensi viikolla alkaa hoito. Kuntouttavana. Haemme avustajaa lapselle hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Haluan kertoa teille kaikille erityislasten vanhemmille (varsinkin teille, joille asia on uusi ja kaikki tuntuu kovin masentavalta) tarinamme.

Meillä siis lapsi, nyt 6v, joka on vauvasta asti ollut enemmän tai vähemmän erilainen. Minusta tuntui jo varhain, että muut saman ikäiset lapset ovat niin paljon osaavampia ja omani oppii kaiken myöhässä. Asiaa alettiin kuitenkin tutkia vasta lapsen ollessa 4v. Lopulta diagnoosiksi tuli juuri tuo F83, eli neurologisen kehityksen monimuotoinen häiriö. Kielellinen kehitys 2v jäljessä, kogniitiiviset taidot monilta osin jäljessä ja keskittyminen todella vaikeaa. Nämä isoimmat pulmat.

Saimme puheterapiaa ja lapsi pääsi päiväkotiin erityisryhmään. Huomasimme itsekin, että kehitystä alkoi tapahtua. Epäilin silti, ettei lapsi tule koskaan saavuttamaan muita. En uskonut omia vaistojani!

Nyt meillä on jälleen osastojakso neurologisella takana ja lapsi on perinpohjin testattu, ensi syksynä alkavaa koulua silmälläpitäen. Ja vaikea tätä on uskoa, mutta lapsi on ottanut muita kiinni aivan uskomattomalla vauhdilla! Vuoden aikana hänen kielellinen kehityksensä on harpannut 2,5v eteenpäin, ollen nyt suurimmaksi osaksi ikätasolla. Samaten neuropsykologiset testit osoittavat, että älykkyydessä ei ole mitään vikaa, testit menivät aivan ikäodotusten mukaan. Mukautetusta opetussuunnitelmasta ei enää puhuta. Lähes ainoa ongelma nykyään on keskittymisen vaikeudet ja motorinen levottomuus. Tosin nekin ovat helpottuneet ajan myötä.

Syy miksi kerroin tämän tarinan on se, että haluan rohkaista teitä muita erityislasten vanhempia. Muistan miten epätoivoinen olen itse ollut. Mutta lapset ovat uskomattomia! Ja oikeanlainen kuntoutus tekee ihmeitä myös.

Toki tiedän, ettei kaikille käy niin hyvin kuin meille. Mutta haluan silti sanoa, että älkää koskaan menettäkö toivoanne.

Erityis-/pienryhmään siirtyminen ei aina ole "tuomio", vaan siellä voi olla alkuun kuntoutumassa, ja jos erityisopettajakin on jossain vaiheessa sitä mieltä, että toivoa olisi pärjätä vähintään kohtuullisesti isommassa ryhmässä, niin sekin on mahdollista.

Itse olin 1:stä 6:een luokkaan pienryhmässä, mutta opetussuunnitelma meni yleisen opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta matematiikka. Olin välillä luokkatovereiden kanssa samassa isossa ryhmässä oppimassa uskontoa, englantia ja äidinkieltä, muuten lähes kaikki tunnit meni pienryhmässä. Itse puhun omassa tapauksessani pienryhmästä kuin erityisryhmästä, ja oma käsitykseni on, että edellä mainitulla tarkoitetaan pientä ryhmää (max. 10 oppilaan luokkatilaa), jossa voi olla tukiopetusta tarvitsevia oppilaita tai keskittymisvaikeuksista kärsiviä, mutta kuitenkaan ei kyse ole vielä oppimäärän yksilöllistämisestä.

Yläkoululaisena kävin kaikki oppitunnit paitsi matematiikan luokkatovereideni kanssa isossa luokkatilassa, jossa pärjäsin huonoimmillaan kutosia saaden ja parhaimmillaan seiskoja saaden. Kaseja sain äidinkielestä, ruotsista ja yhteiskuntaopista. Varmaan tuhansia kertoja olen laskanut päättötodistuksen keskiarvoni, joka on 7,5.

Voin myös kertoa, että elin ihan samanlaista teinin elämää, vaikka täälläkin on tullut kommentteja, kuinka muilla nuorilla on tyttö- ja poikaystävät. No, minäpä olen seurustellut jopa niin sanottujen normaalien kanssa ja mopoilinkin nuorena. Nykyään ajankin autolla ja moottoripyörällä. Avomieskin on niin sanottu normaali ja käynyt jopa AMK:n, kun itse olen tällainen ammattikoululainen, joka tosin haaveilee yrittäjyydestä ja aikoo kartoittaa resurssejaan pop up-yrittäjyyden kautta. Hieman uskottelen, että keskinkertaisuuksiin kykenisin leivonnassa eli en kaikkein huonoimpaan mutten parhaimpiinkaan tuloksiin. Välillä sitä on tullut ajateltua, että olisi tuo mies ansainnut enemmänkin jonkun sairaanhoitajanaisen minun sijasta.

Tämä ketju luo toivoa! Kiitos.

Ylös