Lue keskustelun säännöt.
Mun mielestä on vähän hassua, jos köyhyyden suurimpana haittana pidetään syrjäytymistä materiasta
14.12.2010 |
Lehdissä kun on kirjoitettu siitä, miten lapset ja nuoret kokee perheen köyhyyden, niin mun korvaan jotenkin särähtää, että niissä voivotellaan melkein eniten sitä, että lapset syrjäytyy kulutuskulttuurista. Ettei ole varaa muotilenkkareihin ja laskettelureissuihin Alpeilla, niin sitten jää kaveriporukasta eikä kehtaa kertoa, mitä teki lomalla.
Onko oikeesti maailma näin materialistinen, että köyhyyden pahin vaikutus on se, ettei ole varaa laskettelulomaan tai iPodiin?!
Kommentit (65)
ja niin on ollut lapsillanikin.
Liikaa rahaa ei koskaan ole ollut, ei minulla eikä lapsillanikaan. Kyllä, ystävää on autettu, jos on ollut tarvis.
Minua ärsyttää, niinkuin varmasti olette huomanneet suunnattomasti, tälläinen hyväntekeväisyys lässytys. Se ei tule koskaan poistamaan mistään köyhyyttä. Mutta tehän ette näe edes köyhyyttä, sehän tuntuu olevan vain mahdollisuus. Materiahan on vain pahasta, mutta todella kiva on laittaa syksyllä kaupasta ostettu toppatakki päälle kun lähtee aamulla 25 asteen pakkaseen kuin jos olisin sen joutunut kirpparilta viisi vuotta vanhana littanana ostamaan.
Minusta jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus uuteen toppahaalariin eikä kirpparilta vanhana ostettuun lieruun ja kylmään, haalarin merkillä ei ole väliä. Mutta tätä menoa tosiaan hyvä kun saavat tosiaan pahvilaatikon päälleen.
48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä esim. laman aikana jäi työttömäksi, menetimme kotimme, vanhemmat erosivat, ja joutuivat vielä velkasaneeraukseen. Isäni oli 10 vuotta työttömänä, mutta pääsi kuin pääsikin takaisin töihin ( kun oli pitänyt ammattitaitoaan kuitenkin yllä) n. 60-vuotiaana. Teki sitten töitä 68-vuotiaaksi, ja on nyt ollut parisen vuotta eläkkeellä.
T: se iänikuinen 22 vuotta köyhänä elänyt...
90-luvun lamasta.
olitteko te kaikki yhtä onnellisia laman aikana kuin sen jälkeenkin ja kaikille oli ihan yhdentekevää vaikkei ollutkaan rahaa? Toki voi kaikkeen asennoitua niin, ettei ole koko ajan vittuuntunut ja voi olla ihan tyytyväinen, mutta silti vaikea uskoa, ettei ihminen olisi onnellisempi kun on enemmän mahdollisuuksia ja valinnanvaraa, mitä raha tuo tullessaan. Ja en kyllä edelleenkään usko, että köyhille oikeasti olisi suurin ongelma se, mitä muut ajattelee heidän köyhyydestään, vaan ihan ne kaikki päivittäiset ongelmat mitä se tuo tullessaan. Teinit nyt on oma ihmislajinsa ja he häpeävät muutenkin kaikkea, joten tietenkin myös merkkivaatteiden puutetta. Ne merkkivaatteilijat häpeää sitten jotain muuta.
Jokainen meistä häpeää jotain, ahdistuu jostain. Miksi rikkaat, menestyneet ja palvotut ihmiset tekevät itsemurhia? Eihän siihen pitäisi olla mitään syytä.
Ja ei, kaikki meillä eivät olleet onnellisia laman aikana, tosin ei sitä ennenkään. Äitini on aina ollut pessimistinen märisijä, jolla on aina kaikki vähän vaikeaa. En ole koskaan halunnut olla hänen kaltaisensa. Isäni, veljeni ja minä emme kovin moksiskaan olleet.
Mua itseäni lähinnä teininä vitutti se, että äitini ikään kuin vieritti onnettomuuttaan mun niskoille, "kun ei ole varaa SULLE ostaa sitä ja tätä..." hitto, en mä mitään siltä pyytänyt. Mulle riitti se mitä oli, ja olisi ollut kiva, jos äitikin olisi välillä ollut iloinen, kun mun mielestä vielä niin älyttömän moni asia oli täysin kunnossa.
Ehkä juuri siitä mulle on tullut se, että mua ei oikeasti hetkauta miten asiat on taloudellisesti tms. kun olen panostanut aivan eri asioihin elämässäni.
Ja toisaalta olen myös nähnyt sen moneen kertaan, että vaikka asiat olisivat nyt miten solmussa, vuoden, kahden tai vaikka viiden päästä asiat voivat olla täysin eri mallilla.
En tiedä miksi hyväntekeväisyys niin harmittaa, mutta kokeile joskus itsekin. Voi tulla parempi mieli. ;) Minä ainakin tarjoan mielelläni, jos tiedän että ystävällä ei samaa mahdollisuutta tarjota lounasta, kahvikupposta tai teatterireissua. Kaikkea ei tarvitse aina puolittaa, kaikkea ei mitata vaa'alla. Ystävyys on vuorovaikutusta ja olen henkilökohtaisesti saanut tosi paljon, kun ystäväpiirissä on erilaisia ja eri lähtökohdista olevia ihmisiä. Toivon lapsilleni samaa. Syrjäytymistä on tänä päivänä myös se, että näkee maailman vain omasta perspektiivistä. Materia ei merkitse kaikkea, mutta on surullista että Suomessakin on köyhiä ihmisiä, joiden terveyteen ja mahdollisuuksiin saada nopeasti asiallista hoitoa varattomuus vaikuttaa heikentäväsi. Köyhyys on valitettavasti usein noidankehä, mutta ei kuitenkaan aina ja välttämättä!
ja niin on ollut lapsillanikin.
Liikaa rahaa ei koskaan ole ollut, ei minulla eikä lapsillanikaan. Kyllä, ystävää on autettu, jos on ollut tarvis.
Minua ärsyttää, niinkuin varmasti olette huomanneet suunnattomasti, tälläinen hyväntekeväisyys lässytys. Se ei tule koskaan poistamaan mistään köyhyyttä. Mutta tehän ette näe edes köyhyyttä, sehän tuntuu olevan vain mahdollisuus. Materiahan on vain pahasta, mutta todella kiva on laittaa syksyllä kaupasta ostettu toppatakki päälle kun lähtee aamulla 25 asteen pakkaseen kuin jos olisin sen joutunut kirpparilta viisi vuotta vanhana littanana ostamaan.
Minusta jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus uuteen toppahaalariin eikä kirpparilta vanhana ostettuun lieruun ja kylmään, haalarin merkillä ei ole väliä. Mutta tätä menoa tosiaan hyvä kun saavat tosiaan pahvilaatikon päälleen.
48
Se, että se naapurin köyhä lapsi pidetään yhteistuumin mukana menossa voi estää sen syrjäytymisen, se voi mennä muun porukan mukana vähän parempaan lukioon, vaikka sitten joutuisikin ison osan vapaa-ajastaan tekemään töitä siinä ohessa.
Niin mulle kävi.
Mä en ymmärrä tota sun nillitystäsi, kun jokainen tietää, että se köyhyys ei sormia napsauttamalla katoa, niin pitäisikö ihmisen vaan istua hankeen paleltumaan siinä ohuessa takissaan? pitäisikö vanhempien itkeä lapsilleen, että voi voi kun sinä Ville nyt palelet tässä ohuessa räyskäleessäsi? Jättää naapurin lasta jeesaamatta, kun ei se siitä kuitenkaan miksikään muutu...
Mitä sä oikein haluat? Että köyhät ymmärtäisivät käyttäytyä kuin köyhät, ja hävetä itseään? Ja ettei kukaan heitä kohtaisi ihmisinä ilman että aina ensimmäisenä nähdään se Köyhä siinä?
Opiskelijaperheet ovat oma lukunsa eivätkä mielestäni kuulu tähän köyhistä keskusteluun, koska opiskelu loppuu juoskus ja alkaa vaurastuminen. Mutta osa ihmisistä elää köyhyydessä lapsesta aikuisuuteen saakka. He jäävät osattomiksi hyvin paljosta sellaisesta, joka on taas suurimmalle osalle ihmisistä arkea. Kun elämänpiiri on suppea ja erilainen kuin valtaväestöllä on suuri vaara, että ihminen syrjäytyy, koska ei löydä yhteistä muiden ihmisten kanssa tai jos löytää niin vain toisten syrjäytymisvaarassa olevien kanssa.