Mun mielestä on vähän hassua, jos köyhyyden suurimpana haittana pidetään syrjäytymistä materiasta

ole itsessään tärkeää. Mutta raha on vaihdannan väline. Jos ei ole rahaa, ei pysty tekemään kuten muut.



Ja jos yhdellä kaveripiiristä ei ole mahdollista jakaa edes jonkin verran kokemuksia muiden kanssa, niin kyllä ihmisestä tulee ulkopuolinen. Lässyttäköön hurskastelijat mitä tahansa.

meille tuli nyt kuluneen vuoden aikana oikein roppakaupalla vastoinkäymisiä, ja menot on pitänyt supistaa minimiin. Emme ole koskaan olleet mitään shoppailuhirmuja, mutta kyllä se että rahaa saa just sen mikä on pakko muttei mitään muuta rasittaa pitkän päälle. Esim. lapsi on saanut tarpeelliset talvivaatteet (ei kalleimmat todellakaan, mutta toimivat), mutta minulla ei ole ollut varaa ostaa paksumpaa pipoa tai oikeasti lämpimiä käsineitä. Olen käyttänyt kahta ohutta pipoa päällekäin ja rikkinäisiä hanskoja ja päällä lapasia, kyllähän ne toimii, mutta eivät ne mukavat ole. Ja kyllä sekin ottaa päähän, ettei ole töissä ollut varaa käydä lounaalla työkaverien kanssa, vaan on aina pakko olla omat eväät (tasoa nuudelipaketti+keitetty kananmuna. Kaikki maksaa, joten aika ulkopuoliseksi sitä itsensä tuntee kun ei voi osallistua mihinkään.



Onneksi lapsi on tarhasas eivätkä siellä tee maksullisia retkiä, joten lapsen elämä ei ole juurikaan muuttunut.

Kyllä syrjäytyminen alkaa jo siitä että perheeseen ei ole vara tilata sanomalehteä, lapsella ei ole edes alkeellisinta tajua yhteiskunnasta kun ei kotona edes lehteä lueta.



Siitä että perheen vanhempien kaikki energia menee rahan riipimiseen välttämättömimpään. Siitä että vanhemmat eivät näe loppua köyhyydelle ja luovuttavat, masentuvat, alkoholin käyttö lisääntyy.



Ja mitä vanhemmaksi lapset tulevat, aika välkky täytyy lapsen olla nykyisin että suoraan lukiosta ilman valmennuskurssia pääsee yo-opiskelemaan.



Voihan ihminen tehdä paljon kaikenlaista ilmaiseksi, mutta jos tuntuu ettei ole minkäänlaista toivoa paremmasta, ei edes keksi mitä hauskaa voisi tehdä.



Olin aikoinani lasten kanssa kotona ja tein itse lastenvaatteet, lapsi parat missä ryysyissä kulkivat, olin kovin innovatiivinen, rahaa säästyi, mutta se ei ollut pakko, luultavasti jos olisin joutunut rahapulassa tekemään lapsille vaatteita, olisin masentunut tekeleideni kanssa.

Esimerkiksi uusimmassa Lapsemme-lehdessä oli aiheesta juttu, ja tuskailin ihan samaa.



Olemme köyhä opiskelijaperhe, eikä meillä todellakaan hankita ylimääräisiä elektroniikkavempaimia tai laskettelulomia. En silti koe olevani köyhä, eikä lapsillamme ole puutetta ruoasta, vaatteista, lämmöstä tai sivistyksestä. Lisäksi HALUAMME elää suhteellisen niukasti ekologisista syistä. Lapset ovat toki vielä pieniä, joten ehkä vastaisin teini-ikäisen vanhempana eri tavalla, mutta toivon hartaasti, ettei materia näyttele lastemme kaveripiirissä niin suurta roolia kymmenenkään vuoden päästä.



Toivottavasti tulevaisuudessa sivistyksen mittari on se, mitä EI omista...

mutta se mua häiritsee, että köyhyyden suurin merkitys tuntuu olevan ylellisyystavaran puute.



Ehkä sen takia nämä jutut tökkii, että jos vertaan omaan kokemusmaailmaani, niin minä kai olen köyhä koska multa on puuttunut moni näistä asioista. Mutta en minä ole koskaan pitänyt itseäni enkä vanhempiani köyhinä.



Olen pitänyt köyhyyden mittarina ihan jotain muuta kuin sitä, ettei mulla ollut juurikaan merkkivaatteita, en ole koskaan ollut ulkomailla lomamatkalla, meidän perhe ei käynyt mun lapsuudessa ravintoloissa eikä kylpylöissä, yms.



Eikä mulla ilmeisesti ole omillekaan lapsille tarjota normin mukaista elämää, koska ei ole nytkään merkkivaatteita, ei ulkomaanmatkoja ja heh, eipä tule sanomalehteäkään, koska ovat niin kalliita. Ei me rikkaita olla, mutta kyllä mä aika pettynyt olen, jos mun lapset kokee joskus traumatisoituneensa esim. siitä, ettei niillä koskaan ollut ticketin haalaria, vaan pelkkää lassieta...



ap

jolla on toivoa paremmasta. Kuin toivonsa menettänut peruspäivärahalle tipahtanut, yh-äiti tai isä



Sinulla on ajatus että pääsette töihin kun valmistutte ja rahaa tulee enemmän, voit jatkaa "köyhäilijänä" mutta teidän ei ole pakko.



4

Poika käy aika eliittikoulua, ja kavereiden perheet asuvat kalliissa omakotitaloissa ja pihassa on pari uutta autoa, lomilla käydään Kaukoidässä. Vaikka voittaisin lotosta en kehtaisi törsätä tuollaisiin älyttömyyksiin... Kiva selitellä omalle lapselle että lahjoitan kyllä mieluummin hyväntekeväisyyteen tonnin vuodessa kuin maksan sillä liian hienoa autoa. No, elämä tietysti opettaa.

nyt tietenkään mistään haalarimerkistä traumatisoidu, mutta tuskin on kivaa, jos kouluiässä ja teini-ikäisenäkään lapsillasi ei ole varaa harrastaa mitään, ei käydä missään ja on kuljettava kirpparivaatteissa. Kyllä mua ainakin on paljonkin masentanut opiskeluaikoina kun ei kerta kaikkiaan ole varaa tehdä juuri muuta kuin käydä kävelemässä ja jossain kirjastossa.

4 ja 7

Mietipä itse tilannetta: töissä joku ehdottaa, että lähdetään töiden jälkeen terassille. Et lähde mukaan, koska sulla ei ole rahaa. Töissä käydään joka päivä henkilöstöravintolassa porukalla syömässä. Itse istut ainoana yksin nurkassa, koska sulla ei ole rahaa.



Kouluiässä lapset alkavat tajuta, etteivät pääse telinevoimisteluun, koska äiti ei pysty maksamaan vuosimaksuja. Lukiossa ei voi ottaa pitkää matikkaa, kun ei ole varaa kalliiseen laskimeen, joka on käytännössä pakko olla. Tai ei ole varaa lukiokirjoihin ja niitä täytyy metsästellä kirjastosta, kun muut marssivat kauppaan.



Jos lapsi ei voi mennä köyhyyden takia leirille jonne kaikki muut menevät. Tai varhaisteini pääse koskaan kavereiden kanssa ostoksille tai elokuviin. Kyllä se syrjäyttää. Ei tartte olla ylellisyystavarasta kyse.

vaatteet on aina kirpparilta ja jouluna ei saa lahjoja, kun vanhemmilla ei ole varaa



Ei kyse ole siitä, että pitäisi olla ökytalo ja kaksi autoa.

Mutta tässä olikin kyse köyhyyden mittareista, juuri kuten ap kirjoitti viestissään tuossa muutama vastaus sitten.

t. 5

jolla on toivoa paremmasta. Kuin toivonsa menettänut peruspäivärahalle tipahtanut, yh-äiti tai isä

Sinulla on ajatus että pääsette töihin kun valmistutte ja rahaa tulee enemmän, voit jatkaa "köyhäilijänä" mutta teidän ei ole pakko.

4

Kyllä syrjäytyminen alkaa jo siitä että perheeseen ei ole vara tilata sanomalehteä, lapsella ei ole edes alkeellisinta tajua yhteiskunnasta kun ei kotona edes lehteä lueta.

Siitä että perheen vanhempien kaikki energia menee rahan riipimiseen välttämättömimpään. Siitä että vanhemmat eivät näe loppua köyhyydelle ja luovuttavat, masentuvat, alkoholin käyttö lisääntyy.

Ja mitä vanhemmaksi lapset tulevat, aika välkky täytyy lapsen olla nykyisin että suoraan lukiosta ilman valmennuskurssia pääsee yo-opiskelemaan.

Voihan ihminen tehdä paljon kaikenlaista ilmaiseksi, mutta jos tuntuu ettei ole minkäänlaista toivoa paremmasta, ei edes keksi mitä hauskaa voisi tehdä.

Olin aikoinani lasten kanssa kotona ja tein itse lastenvaatteet, lapsi parat missä ryysyissä kulkivat, olin kovin innovatiivinen, rahaa säästyi, mutta se ei ollut pakko, luultavasti jos olisin joutunut rahapulassa tekemään lapsille vaatteita, olisin masentunut tekeleideni kanssa.

Ihan joka saatanan torpassa on tätä nykyä internet. Siinä köyhimmässäkin. Ja kuinka moni meistä on lukenut lapsena SANOMALEHTIÄ??? Vaikka ei ollut edes sitä internettiä? Sitä varten on olemassa koulu, että siellä käsitellään yhteiskunnalliset ja ajankohtaiset asiat. Mikään ei estä myöskään vanhempia tekemästä niin.

JA ei nykyäänkään tarvitse kovin välkky olla päästäkseen yliopistoon opiskelemaan ilman valmennuskurssia, mutta pointti lienee se, että ei ihmisen tarvitse opiskella yliopistossa pärjätäkseen elämässä taloudellisesti ja muuten. PÄin vastoin, akateeminen kurjalisto on se varmaan tällä hetkellä voimakkaimmin kasvava köyhien osa. Heillä tosin on etunaan se, että äly riittää jättää toteuttamasta näitä kaikkien hokemia itseään toteuttavia ennustuksia.

Ei se ole mikään pakko työttömän ja köyhän alkaa juoda viinaa ja hakata perhettään. Mutta kun koko ajan toitotetaan, että niinhän siinä käy, ja sellaisia ne köyhät on, niin eiköhän siinä pikkuhiljaa iso osa ihmisistä ala sen myös uskoa.

Maailma on täynnä ilmaista mukavaa tekemistä, köyhäkin voi olla tärkeä ja kokea itsensä hyödyksi tekemällä esim. vapaaehtoistyötä jne. Kyse on vain siitä, kuinka paljon antaa materian itseä hallita. Moni antaa ihan jumalattomasti.

Ja kyllä, olen elänyt elämäni 22 ensimmäistä vuotta köyhänä.

on todella allakuvatun kaltainen tilanne? Aika harvalla, sanoisin. Toki näitäkin on, ja se on valitettavaa, mutta tällöin rahanpuutteen taustalla on myös muita syrjäytymistä edistäviä tekijöitä.

Köyhyys on suhteellista, ainakin Suomessa suurimmalle osalle väestöstä. Normitapauksissa on kyse valinnoista: äidin ja isin ei ole pakko käyttää autoa, säästyneillä bensarahoilla ostetaan lukiokirjat ja laskin, asumiskuluissa voi säästää jne. Väittäisin, että priorisointiratkaisuilla voidaan saavuttaa tila, jossa perheen jälkikasvu voi käydä kesäleirillä ja elokuvissa silloin tällöin, mennä lukioon ja saada rippijuhlaan uuden hameen. Vielä tämä on mahdollista, kiitos sosiaaliturvan. (Mutta ei ehkä enää kohta, kun oikeisto pääsee kunnolla vauhtiin...)

Mietipä itse tilannetta: töissä joku ehdottaa, että lähdetään töiden jälkeen terassille. Et lähde mukaan, koska sulla ei ole rahaa. Töissä käydään joka päivä henkilöstöravintolassa porukalla syömässä. Itse istut ainoana yksin nurkassa, koska sulla ei ole rahaa.

Kouluiässä lapset alkavat tajuta, etteivät pääse telinevoimisteluun, koska äiti ei pysty maksamaan vuosimaksuja. Lukiossa ei voi ottaa pitkää matikkaa, kun ei ole varaa kalliiseen laskimeen, joka on käytännössä pakko olla. Tai ei ole varaa lukiokirjoihin ja niitä täytyy metsästellä kirjastosta, kun muut marssivat kauppaan.

Jos lapsi ei voi mennä köyhyyden takia leirille jonne kaikki muut menevät. Tai varhaisteini pääse koskaan kavereiden kanssa ostoksille tai elokuviin. Kyllä se syrjäyttää. Ei tartte olla ylellisyystavarasta kyse.

On toki hienoa, että olet pärjännyt, mutta älä nyt kiistä faktoja. Kun katsos ne köyhät lapset on ihan itse kertoneet tutkimuksissa, että köyhyys vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Turha tässä nyt repiä pelihousuja moisen takia. Elämä on.



Itse muistan ainakin hävenneeni kulahtaneita vaatteitani. En hävennyt kouluaikana koskaan etelänlomien puutetta, vaan ihan sitä, että minulla ei ollut ikinä mahdollista tehdä samoja juttuja, jotka koulukavereille oli itsestäänselvyyksiä.



Ihan hyvin olen myöhemmin pärjännyt, ei siinä mitään. Mutta en nyt mene kiistämään ihan ilmeistä tosiasiaa. Moni köyhä lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi. Mun mielestä on tekopyhää käydä kiistämään toisten ihmisten kokemukset.

voi tehdä jos ei ole rahaa mihinkään? Köyhä voi joo kokea itsensä tärkeäksi ja kerätä vaikka roskia aamusta iltaan mutta köyhätkään ei ole niin jaloja että elämän ainoaksi sisällöksi riittäisi itsensä tärkeäksi kokeminen. Ainakaan millään roskienkeruulla ja muulla pikkupuuhastelulla.

Mietipä itse tilannetta: töissä joku ehdottaa, että lähdetään töiden jälkeen terassille. Et lähde mukaan, koska sulla ei ole rahaa. Töissä käydään joka päivä henkilöstöravintolassa porukalla syömässä. Itse istut ainoana yksin nurkassa, koska sulla ei ole rahaa.

Kouluiässä lapset alkavat tajuta, etteivät pääse telinevoimisteluun, koska äiti ei pysty maksamaan vuosimaksuja. Lukiossa ei voi ottaa pitkää matikkaa, kun ei ole varaa kalliiseen laskimeen, joka on käytännössä pakko olla. Tai ei ole varaa lukiokirjoihin ja niitä täytyy metsästellä kirjastosta, kun muut marssivat kauppaan.

Jos lapsi ei voi mennä köyhyyden takia leirille jonne kaikki muut menevät. Tai varhaisteini pääse koskaan kavereiden kanssa ostoksille tai elokuviin. Kyllä se syrjäyttää. Ei tartte olla ylellisyystavarasta kyse.

jos sitä haluaa häpeillä ja esittää varakkaampaa kuin on, niin noinhan se menee. Mutta kyllä mun kaveripiirissä on aina ollut se meininki, että se maksaa jolla on rahaa. Työkaverit tarjoaa sille jolla on tiukkaa jne. EIkä se ole mikään armopala, kukin voi maksaa omalla tavallaan takaisin. Vaikka joskus leipomalla tai vaikka pitämällä työpaikan kahvihuoneen siistinä.

Lapsille voi saada stipendejä harrastuksiin, ja on myös paljon harrastuksia, jotka eivät maksa mitään. EI jokaisen tarvitse pelata lätkää, ei se ketään syrjäytä, jos niin ei tee.

Lukiossa voi aivan varmasti ottaa pitkän matikan, ja hommata sen laskimen käytettynä. Tai kertoa tilanne opettajalle, joka aivan varmasti hankkii lainavempeleen. Lukiolainen voi myös aivan hyvin tehdä töitä lukion ohessa, ja jos on liian raskasta, käydä lukion vaikka neljässä vuodessa.

Ikinä ei ole tilanne, että KAIKKI muut menevät jonnekin. EI ikinä.

Ja kyllä siellä ostoksilla voi mukana hengata. Jos ne kaverit on oikeita ystäviä ne ymmärtävät kyllä. Mutta jos vanhemmille ja koko perheelle on tärkeintä näyttää, että hyvin pyyhkii, vaikka ei pyyhkisikään, kyllähän se syrjäyttää ja ahdistaa ja ajaa mielenterveysongelmiin.

T: Köyhän lapsuuden ja nuoruuden elänyt.

On toki hienoa, että olet pärjännyt, mutta älä nyt kiistä faktoja. Kun katsos ne köyhät lapset on ihan itse kertoneet tutkimuksissa, että köyhyys vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Turha tässä nyt repiä pelihousuja moisen takia. Elämä on.

Itse muistan ainakin hävenneeni kulahtaneita vaatteitani. En hävennyt kouluaikana koskaan etelänlomien puutetta, vaan ihan sitä, että minulla ei ollut ikinä mahdollista tehdä samoja juttuja, jotka koulukavereille oli itsestäänselvyyksiä.

Ihan hyvin olen myöhemmin pärjännyt, ei siinä mitään. Mutta en nyt mene kiistämään ihan ilmeistä tosiasiaa. Moni köyhä lapsi kokee itsensä ulkopuoliseksi. Mun mielestä on tekopyhää käydä kiistämään toisten ihmisten kokemukset.

Mä mielestäni kerroin, että olen elänyt 22 ekaa elinvuottani köyhänä. Joten enköhän mä tiedä mitä se materiaalinen köyhyys on.

Ja olen edelleen sitä mieltä, että sen ei tarvitse johtaa henkiseen köyhyyteen. Kyllä mäkin kuljin isäni vanhoissa housuissa jossain vaiheessa, mutta kun tajusin jo silloin, että niiden häpeäminen vahingoittaisi vain itseäni, en viitsinyt hävetä.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että tuollainen "köyhyys on sitä ja tätä ja voi nääs nääs kun on kurjaa"-lietsominen ei ainakaan paranna yhtään kenenkään tilannetta. Ihmisillä kun on tapana alkaa toimia kuten heiltä odotetaan.

tätä köyhyyden perinnöllisyyttä

jos lapsi tai nuori on todella lahjakas jossain kalliissa lajissa (kuten siinä lätkässä) niin kyllä se ihan varmasti harmittaa loppuelämän kun siihen ei ollut varaa. Kyllä minuakin harmittaa edelleen ettei kukaan koskaan vienyt minua yhtään mihinkään harrastukseen. Niistä harrastuksista kun voi tulla vaikka ammatti mutta se on mahdotonta jos ei ole varaa kuin kävelylenkkeihin. Niin, elit 22 vuotta köyhyydessä, mutta mitäs jos eläisit vieläkin? Olisitko yhtä hurskas ja jalo eikä rahanpuute haittaisi pätkääkään?