Miksi joku haluaa ison ikäeron lapsille?

on tuo iso ikäero.

Meillä lapsilla on neljä vuotta ikäeroa ja ihan tarkoituksella. Esikoinen on paljon omatoimisempi eikä vaadi jatkuvaa huomiota, kuten toinen vaippaikäinen saattaisi tehdä.



Minun puolestani olisi saattanut tulla enemmänkin ikäeroa, mutta päädyttiin nyt sitten tähän.

olet suunnitellut. Kaikilla ei mene, tapahtuu keskenmenoja, sairauksia ja muita kriisejä elämässä. Minun lapsillani 5 v ikäeroa (ei minun valintani) ja hyvin leikkivät yhdessä, esikoinen oli oikeasti myös tärkeä apu kuopuksen vauva-aikana. Pidä elämäsi hallinassa ap ja ole kiitollinen että asiat tapahtuvat sinulle tilauksesta.

ja ne syntyi ihan siihen tahtiin kun alkunsa sai. Joten emme voineet vaikuttaa ikäeroihin

Ja nyt kyllä todella helppoa, esikoinen on kuopuksen kanssa sillä aikaa kun esim äiti ja iskä lenkillä.

Mutta lomat on vähän hankalampia koska 14v kiinnostaa ihan eri jutut kuin 4v. Mutta meillä 14v jo kulkee paljon esim kavereiden kanssa.

on parivuotias erittäin allerginen lapsi, joka nukkuu yhäkin yleensä huonommin kuin monen parikuukautinen vauva. Kaikkien sairastamisten ja valvomisten kanssa ei ole erityisesti houkuttanut ajatus tähän vielä vauvastkin, joka mahdollisesti olisi yhtä allerginen ja huutaisi öin ja päivin ja nukkuisi vartin pätkiä. Ja saisi sitten ravata kahden lapsen kanssa lääkäreissä, allergiatesteissä, pitää ruoka-ainepäiväkirjaa, yrittää löytää sopivaa imetysdieettiä jne.



Joskus pitää miettiä omaakin jaksamistaan, jotta koko elämä ei mene vain selviytymistaisteluksi ja yhdeksi sairauskertomukseksi. En oikein usko, että kahden lapsen sairastelu ja valvominen menisi siinä samassa kuin yhdenkin.

Lisäksi vaippavaihe on pitkässä kuusessa yksi vähiten rasittavista ikävaiheista. Murkutkin kuule osaa valvottaa. Totta toki, että sitten se vauvan kanssa valvominen vasta raskasta onkin, kun teinikin elää ihan omassa rytmissään.



Mutta kysymykseen: terveys ja jaksaminen eivät kestämeet pientä ikäeroa. Esikoisen vauva-aikaan mahtui monta vastoinkäymistä. Haaveilin kahdesta lapsesta, mutta ensin piti hoitaa kunnialla se ensimmäinen. Lopulta olen ollut niin onnekas, että sain kolmannenkin.



Sisarukset voivat olla hyviä ystäviä tai tapella koko ajan. Ystävyys voi syntyä isoillakin ikäeroilla. Sisaruksen velvollisuus ei ole leikittää toista, että vanhemmat pääsisivät helpommalla. Samanikäisiä leikkikavereita löytyy muualtakin.

Minulla on kolme lasta, 15 v., 9 v. ja 5 v. Neljäs syntyy pian. Pidän lapsiperhe-elämästä. Olen aina myös pitänyt työstäni ja halunnut lasten välillä olla töissä. Ensimmäinen ikäero on suuri myös siksi, että ensimmäinen mieheni kuoli. Lapseni ovat keskenään erittäin läheisiä. He eivät tappele, heillä on selkeät roolit. Jokainen on saanut olla pieni pitkään. Minä aloitin lasten saamisen nuorena ja olen edelleen hyväkuntoinen ja nuorekas. Meille tämä tyyli sopii.

kun lapet 6 ja 2.5 niin leikit kyllä sujuvat hienosti - isosiskon ohjauksessa tietty. Minusta oli ihanaa jakaa vauvan odotus isomman kanssa ja isompi pystyi jo osallistumaan vauvan hoitoon. Ei ollut mustasukkainen, pois vaipoista ja osasi pukea jo itse. En itse halua kahta vaippaikäistä perheeseen, joten seuraavakin tulee sitten samalla ikäerolla:)

Tavoitteni oli kolme vuotta, mutta noita lapsia ei tilata ihan tuosta vaan...



Halusin ikäeroksi enemmän kuin kaksi vuotta ja tässä perusteluni:

1) En halunnut esikoiseni vauva-aikana voida pahoin (raskauspahoinvointi) ja olla koko ajan väsynyt. Toki olin senkin takia väsynyt, että esikoinen oppi nukkumaan heräilemättä vasta 1-vuotiaana, enkä siis halunnut tähän syssyyn vielä uutta vauvaa.



2) Halusin esikoisen olevan selkeästi jo taapero ja enemmänkin lapsi. Halusin hänen osavan kävellä (oppi vasta 1v3kk), puhua (lauseita vasta 2 v) ja olla ilman vaippoja (vasta 3 v lopullisesti). En halunnut, että osa hänen vauva-ajastaan on minulla kuin sumua ja että hänen pitää kasvaa isoksi vain siksi, että me vanhemmat haluamme uuden vauvan. Halusin nauttia joka kehitysvaiheesta ja antaa sitä huomiota.



3) Imetys oli ollut tosi sitovaa, koska esikoinen söi aina tunnin kerrallaan ekat 4 kk ja senkin jälkeen noin 30-40 minuuttia. En voinut kuvitella pystyväni hoitamaan samalla pientä taaperoa. Ajattelin sen olevan liian työlästä - tässä siis ajattelin myös itseäni.



4) Meidän lapset leikkivät nyt aika paljonkin yhdessä (iät 1 v ja 4,5 v). Esikoinen ei ole hoitaja vaan nimenomaan leikkikaveri, joka organisoi hauskoja leikkejä ja nauttii niistä itsekin.



5) En ymmärrä ajatusta siitä, että pikkulapsivaihe pitää juosta läpi hampaat irvessä ja sumussa, jotta voidaan alkaa nauttia elämästä. Haluan nauttia myös ihan vauva-ajasta yövalvomisineen ja vaippa-ajastakin. Lasteni jokainen kehitysvaihe on ihana - jopa nuo rankat uhmat. Yhtäkään vaihetta en vain halua ohi kerralla. Mistä se elämä koostuu, ellei näistä ihanista erilaisista vaiheista?



Vielä pitää mainita, että useampi kaveri- ja sukulaisperhe ajatteli niin kuin ap, ja katselinkin aikani lapsettomana tuota pikkulapsivaiheen sumussa kulkemista ja jatkuvaa jankkausta, että kohta se on ohi ja tein päätöksen, että näin ei sitten tapahdu meillä. Kohta alamme harkita nroa 3. Toivottavasti sellainen meille vielä suodaan, kun kuopuskin vähän tästä kasvaa (varsinainen yrittämien alkaa, reilun puolen vuoden päästä ensi syksynä, kun kuopus on 1v7kk, koska meillä tähän yritykseen on mennyt se vuosi aikaa kummankin lapsen kohdalla).

hankala raskaus. Jos toinenkin raskaus olisi samanlainen, joku ei olisi selvinnyt siitä, jos olisin ollut raskaana esikoisen ollessa alle pari-kolmivuotias. Tai sitten esikoinen olisi pitänyt laittaa päiväkotiin, jotta minä olisin voinut levätä, sillä en olisi pystynyt kulkemaan riittävästi pikkuisen perässä, nostelemaan, vaihtamaan vaippaa jne.

Minä olen samaa mieltä kuutosen kanssa, ettei vanhemmuus ole mitenkään ohimenevä juttu, mutta tuosta olen erimieltä, ettei isomman velvollisuus ole leikittää... :D



Eihän se velvollisuus olekaan, mutta kyllä sisarukset ovat niin läheisiä, että leikkivät hyvin mielellään keskenään ja mukana menevät siinä isommankin leikkikaverit + pienempi kaikki yhdessä! Ei ole tarvinnut koskaan pakottaa leikkimään, vaan yksinkertaisesti pienellä ikäerolla olevat useimmiten viihtyvät hyvin yhdessä. Meillä varsinkin, kun ovat vielä samaa sukupuoltakin ja miten kivat leikit heillä yhdessä onkaan! Kyllä riitely ja sen opettelukin kuuluvat elämään ja joskus niitä kiistoja tulee.



Mutta jokaisen perhen oma valinta, ei lapsia ole pakko nykyisin haluta ollenkaan, ellei jaksa. Jokainselle perheelle sopiva ikäero on heille sopiva. Enkä minäkään totta puhuen tähän kolmatta pienellä ikäerolla olisi enää jaksanut :D

Että onnea vaan sinulle ap, kun olet pystynyt suunnittelemaan raskautesi niin tarkasti ja saanut "sopivan "ikäeron lapsillesi. Itsellä 2,5 v lapsi ja toinen tilauksessa ollut jo iät ja ajat. Takana 2 keskenmenoa ja 1 tuulimuna. Että ei lasten saaminen kaikilla ihan tosta noin vain käy.

että kaikilla ei mene ne leikit yksiin vaikka olisivat kaksosia.



Olen läheltä seurannut yksiä veljeksiä joilla on vuosi ikäeroa ja ihan hirveätä on. Jatkuva tappelu, eivät pärjää hetkeäkään kahdestaan samassa huoneessa ilman että jompikumpi saa nenäänsä.



Onnea ap:lle täydellisestä onnistumisesta! Itse en pysty saamaan kuin yhden lapsen.

tommoset ap:n kaltaiset kyselijät. Lähellekään kaikki eivät pysty aikatauluttamaan lapsiaan. Itsellä ikäeroa sisareni kanssa 8 v. Vanhempani olisivat halunneet lisää lapsia heti sisareni perään, mutta kesti sitten sen reilut 7 v ennen seuraavan raskauden alkua.

Itselläni on 2 vuotta vanhempi sisko ja 4 vuotta nuorempi sisko. Olen nyt aikuisena (ja jo lapsenakin) läheisempi pikkusiskoni kanssa, vaikka ap:n juttujen perusteella näin ei pitäisi olla.



Kun lapset ovat esim. 32- ja 28-vuotiaita, ei ikäero olekaan enää suuri. Molemmat ovat "kolmikymppisiä".



Mutta ehkä jotkut suunnittelevat lasten hankinnan vain omaa täydellistä vanhemmuuttaan ajatellen. On kiva, kun lapset ovat tasavälein (se 2 vuotta) syntyneet ja vielä samana kuukautena.

että jollakulla on lapset eri ikäerolla kuin meillä, kun just tämä meidän ikäero on niin paras!!

Esikoisen isä jätti toisen naisen takia, kun lapsi oli 3-vuotias. Meni pari vuotta ennen kuin löysin uuden miehen.



Menenkin tästä pukeutumaan säkkiin ja tuhkaan.

Ihan tarkoituksella näin. Jokainen lapsi on saanut olla vauva ja pieni ainutlaatuisesti. Ei ole sitä isompaa vauvaa puntissa roikkumassa ja omissa vaipoissaan. Mieluummin aina yksi kerrallaan.

Minusta on mukava olla pitkään kotona mutta silti ehtiä töihin lasten välillä.

Ja kolmanneksi, mieluummin kestän useamman vuoden sitä murrosikää kuin yhtäaikaa montaa murrosikäistä.

2. lapsen esikoisen mennessä eskariin/kouluun. Tässä se logiikka, että saa olla rauhassa pikku eskarilaisen/akaluokkalisen kanssa kotona kun tämä menee kouluun =ei heti pitkiä yksinäisiä aamuja/iltapäiviä.

Ja toisaalta kun nuorempi lapsi menee kouluun, on esikoisesta hieman hoitoapua aamuisin/iltapäivisin, koska menee/pääsee kouluun hieman myöhemmi/aiemmin mitä vanhemmat töihin.

lähes peräkkäin? Meillä on lapsilla 4,5v. ikäeroa ja hyvin heillä leikit sujuvat. Minusta oli ihanaa olla ensin yhden kanssa vain ja kun ensimmäinen oli jo "iso" niin pystyi paremmin keskittymään vauvaan, kun ei tarvinnut kokoajan katsoa toisen perään.

ehkä 5? Mutta niillä kaikilla tulee luultavasti olemaan aika hyvät ikäerot, 3-4vuotta, siis noin ideaali olisi, ainahan ei voi tietää miten menee.



Ikäeroa siksi että edellinen on jo kasvanut tarpeeksi omatoimiseksi ja äiti ehtinyt palata takaisin omiin mittoihinsa siinä välissä ja elimistö kunnolla palautunut.



Minulla ja siskollani on ikäeroa 3,5 vuotta ja meillä on aina menneet leikit yhteen ja myöhemmin olemme olleet aina parhaita kavereita keskenämme.