Perheelliset naiset: millainen tilanne teillä on ystävyyssuhteiden kanssa?

ja lapsi kaksivuotias. Olen kotiäiti ja odotan toista. Ystäviäni näen aika harvoin, kerran-pari kuussa koska asuvat aika kaukana ja ovat kiireisiä. Kavereita ja tuttuja, jotka ovat myös kotona, näen lähes päivittiäin.

Noh, itselläni ei kauheasti ole kavereita, ystävistä puhumattakaan. Olen aina ollut vähän sellainen erakkoluonne, joten en tunne oloani luontevaksi ihmisten keskellä vaikka tuttuja olisivatkin.

Muutamia kavereita kuitenkin löytyy ja heidän kanssaan tavataan silloin tällöin. Ovat kaikki lapsettomia. Eniten taidan kuitenkin viettää aikaa siskoni kanssa, joka taitaa olla paras ystäväni =)

toisen kanssa olen tekemisissä 1-2 kertaa viikossa ja toisen n. 1-2 kertaa kuussa. Käymme yhdessä kahvilla, syömässä, shoppailemassa, näyttelyissä, leffassa, konsereteissa yms.



Kummallakin on lapsia, joten joskus tavataan myös perheiden kanssa.



Tutustuin ystäviini alunperin lasten kautta. Lapsen eivät ystävystyneet sen kummemmin, mutta äideillä synkkasi sitäkin paremmin :)

Lapset 4v ja 7kk, mä itse oon 28.



Mulla on kaks hyvää ystävää joita nään toista korkeintaan pari kertaa kuussa, toista paljon harvemmin. Molemmat lapsettomia.



Miehen siskoa tapaan eniten, tehdään puistotreffejä ja kyläillään puolin toisin, kun ollaan molemmat lasten kanssa kotona.



Myös vanhempiani ja miehen vanhempia tapaan usein ja voisin sanoa että äitini on yksi lähimmistä ystävistäni.



Haluaisin ystäviä kodin läheltä, mutta olen tosi huono tutustumaan ihmisiin. Jos olis kavereita pihapiiristä niin voisi joskus vaikkapa lähteä yhdessä lenkille tai jotain muuta ex tempore, nyt kun kaverit asuu kauempana niin täytyy aina etukäteen sopia. Myöskään lapsilla ei oo ystävää lähellä, piha- ja puistokavereita on mutta ei sellaista jota voisi kutsua käymään tai tavata perheenä.



Perheellisiä kavereita on miehen puolella, nähdään silloin tällöin mutta ei mun tule heihin pidettyä yhteyttä vaikka mukavia ovatkin.



Mutta siis vastaus kysymykseen: kaks läheistä ystävää ja läheisiä sukulaisia muutamia.

Noh, itselläni ei kauheasti ole kavereita, ystävistä puhumattakaan. Olen aina ollut vähän sellainen erakkoluonne, joten en tunne oloani luontevaksi ihmisten keskellä vaikka tuttuja olisivatkin.

Muutamia kavereita kuitenkin löytyy ja heidän kanssaan tavataan silloin tällöin. Ovat kaikki lapsettomia. Eniten taidan kuitenkin viettää aikaa siskoni kanssa, joka taitaa olla paras ystäväni =)

on naimisissa ja tämä sisko asuu naapuritalossa eli joka päivä nähdään ja vähintääkin kolme kertaa päivässä puhutaan puhelimessa =D

joskus harvemminkin, mutta se sopii minulle kyllä ihan hyvin. Työkaverit täyttävät todella suuren osan mun kaveeraamisen tarpeestani. Lisäksi kaverien tapaamisen harvuutta paikkaa fb, sähköposti jne.



Privaattikavereita ei ole kovin paljon, mutta ei ollut ennen perheen perustamistakaan. Tai siis läheisiä ystäviä ei ole paljon, kaverillisia tuttavia on enemmän. Lukioaikainen paras kaverini on sitä edelleen.



Suurin osa tapaamisista on ruuan ja juoman merkeissä, emme harrasta ns. kahvittelua ollenkaan, ja lasten jälkeen en ole enää halunnut mennä esim. elokuviin, koska tuntuisi tuhlaukselta istua hiljaa kaverin vieressä silloin kun kerrankin ollaan samassa paikassa.



Olen 37v, lapset 5 ja 3

on perheellisiä ja sinkku kavereita..

asumme omakotitalossa, kaverit asuvat lähellä.

lapsi 10kk

äiti 22v.

isä 31v.

Minulla on muutama kaveri, joita näen lähinnä töissä tai luennolla. Muutoin emme pidä juurikaan yhteyttä.



Ystäviä on taas neljä. Kahta heistä näen harvemmin; muutaman kerran vuodessa. Kahden muun kanssa taas muodostamme aika tiiviin kolmikon. Näemme kuukausittain ja yhteyttä pidetään lähes päivittäin netissä irkin kautta.



Tapaamme usein ruokailun, shoppailun ja/tai biletyksen merkeissä. Biletys voi tarkoittaa niin baaria kuin jonkun kotiakin.

Aika menee työntekoon ja perheeseen. Ystäviä näen harvoin. Paras ystävä asuu hankalan matkan päässä ja voi mennä monta kuukautta ettei nähdä. Muihin törmään satunnaisesti kauppareissuilla ja sitten synttäreillä tms. Olen naimisissa, lapset on 2v ja 3v ja ikää 29v.

Näen hyviä ystäviäni (ajalta ennen lapsia) ajan kanssa rauhassa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, yleensä ravintolassa. Lasten kanssa treffataan näiden vanhojen ystävien kanssa samoin noin kerran kuukaudessa, jonkun kotona. Monista lasten kavereiden vanhemmista on tullut hyviä kavereitani ja heitä näen monta kertaa viikossa, käydää yhdessä urheilemassa jne. ja jutellaan kun törmäillään tai haetaan/viedään lapsia, ulkoillaan myös yhdessä lasten kanssa, esim. käydään luistelemassa/pulkkamäessä/rannalla jne. Ystäväperheitä meillä vierailee (tai me vierailemme) päivällisen merkeissä ehkä noin kerran kuussa. Joka päivä pääsen vaihtamaan kuulumisia jonkun kanssa. En ole lainkaan yksinäinen. Olen osa-aikatyössä ja lapset hoidossa/koulussa.

mutta tuttuja pilvin pimein.

olen 29v, lapset 3v, 1.5v ja vauva 2kk. Minulla on "parhaita ystäviä" äkkiä laskettuna 5, heidän kanssa soitellaan ja viestitellään lähes päivittäin ja heihin voin turvata tilanteessa kuin tilanteessa. Näen toisia n. kerran/kk, erästä vain noin kerran vuoteen. Kavereita ja tuttavia on paljon, perhekerhoissa ja muuten lasten kautta. Tapaan heitä viikoittain kerhoissa ja kyläilemme toisillamme lasten kanssa/ilman lapsia järkätään shoppailu/elokuva- reissuja aina silloin tällöin.

Mulla on kymmenkunta ystävää, joista puolet on miehiä. Kavereita sitten vielä enemmän. Työkavereistakin osa on ystäviä.



Huonosti tulee tavattua kyllä ystäviä, sillä elämä on meillä kaikilla kiireistä, mutta tekstaillaan/soitellaan ja sähköpostitellaan. Tapaamiset meinaa jäädä ihan vaan juhliin, valitettavasti. Monet ystävistäni on vuosien, hyvä ettei jo vuosikymmenien takaa. Toivon, että kun tämä pikkulapsivaihe elämässä on ohi, niin aikaa tavata ilman suuria järjestelyjä on helpompaa. Jotenkin haluan ystäviltäni muutakin kuin rupattelua joidenkin nuhanenien niiston ohessa ;-)



Yksi ystävä on ylitse muiden ja hän on yllättäen nettiystävä mies, jonka kanssa pidämme yhteyttä varmaan 90-95% päivistä. Ei olla koskaan tavattu, mutta pidämme todella tiiviisti yhteyttä. Jos pitäisi siis tällä hetkellä mainita paras ystävä, niin kyllä se hän olisi, tosin on hyvä kysymys, että voiko paras ystävä olla ihminen, jota ei ole koskaan tavannutkaan... No, mutta näin nyt kuitenkin koen ja uskon, että tämä mieskin samoin. Kovin hyväksyttävää tämmöinen ei ehkä yleisesti ole, mutta molempien puolisot tämän asian täysin hyväksyvät.



Niin ja oma ikäni on 37 ja ystävieni iät taitaa vaihdella jotain 30-50 vuoden väliltä. Minulla on uusperhe, jossa pieniä lapsia, ystävistäni osa on sinkkuja, osa parisuhteessa, osa ydinperheessä, osa yh-perheitä ja osa uusperheitä eli kaikkea mahdollista löytyy heistä.

Mulla on pari parempaa ystävää (24v ja 34v)joita tulee nähtyä kumpaakin noin 1-2krt kuussa livenä, fb ja sähköposti toimii suunnilleen viikoittain muuten..



Äitikavereita on nyt 4 kpl (26v, 27v, 28v ja 32v) sellaisia joiden kanssa suunnilleen kerran viikossa tai kahdessa näkee



lapsettomia entisiä ystäviä (24v x 3) jotka nykyään ovat ehkä enemmänkin kavereita nään suunnilleen kerran kolmessa kuukaudessa.. ja yhteydenpitona ei ole muuta kun fb statukset..



mulla ikää 24, vauva 5kk

Aika vähän on samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Kaikki äitiystävät ovat vanhempia ja työelämässä. Harva opiskelijaystävä ei ole perheellinen.



Meillä käy pari kertaa kuussa porukka mun ja/tai miehen kavereita syömässä ja pelailemassa. Me miehen kanssa kokataan ja yhdessä istutaan iltaa ja sitten siirrytään joko katsomaan leffaa tai pelaamaan lautapelejä. Meillä ollaan, koska muilla ei ole lapsia. Jossain vaiheessa iltaa käydään pistämässä lapsi unille. Muutoin hän on menossa mukana.



Joskus harvoin käyn jonkun kaverin kanssa kahvilla tms.



Mun parhaat ystäväni, jotka olen tuntenut jo lapsuudesta, asuvat kaukana. Emme näe usein, mutta joskus soitellaan ja netissä jutellaan.



Tuntuu siltä, että kaikilla on kamala kiire. Joku opiskelee lääkiksessä, toinen suunnittelee häitä... Ja omat kiireeni mullakin tietty. Kamalan harmi, ettei tule pidettyä aktiivisemmin yhteyttä.



Sanoisin, että sydänystäviä mulla oman mieheni lisäksi on 3. He tuntevat mut aivan täysin, ovat tukeneet elämän pikkuhelveteissä ja iloinneet mun onnesta. Sellaisia hyviä kavereita, joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti yhteyksissä on reilu 10. Lisäksi kaikkia muita ihmisiä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa.