Synnyttäneiden naisten rupsahtaneet vartalot - miten tulette toimeen itsenne kanssa?

Ihan samoja asioita mietin itsekin silloin ennen esikoisen alkuunlaittamista. Mutta turhaa oli huolehtia moisia. Kilot lähtivät muutamassa kuukaudessa, ja aika pian sitä oli ihan entisessä sheipissä. Ihan samoin toisen lapsen jälkeen, ja myös kolmannen. No, rinnat eivät ole ihan yhtä terhakat kuin silloin joskus, mutta kun en ole kovin isorintainen niin ei ne kyllä paljon roikukaan. On se kyllä itsestäkin kiinni miten paljon raskaus kroppaa muuttaa: jos lihoo paljon raskausaikana niin enemmän on töitä luvassa että saa hoikan bodyn takaisin.

jo ennen lapsia. Olen aina ollut lihava, jo koulusta lähtien. Ei mulla ole koskaan ollutkaan mitään hoikkaa kroppaa.

Itselläni kroppa palautui hyvin vielä toisenkin lapsen jälkeen, mutta kolmannesta raskaudesta jäi enemmän jälkiä.



Mahanahkat kärsi eniten, ei vaan palaudu enää kuten ekan ja toka jälkeen, ja tuli pari raskausarpeakin, vaikka niitä ei kahden ekan aikaan tullut yhtään. Tosin näitä paria en sure, ovat melko näkymättömiä.

Rinnat on kyllä myös nyt kolmen pitkän imetyksen jälkeen aika surkeat, mutta minkäs teet, ja mies jaksaa niitä siitä huolimatta ihastella :D

tajuaa ettei timmi vartalo ole elämän tarkoitus. Se on jotain aivan muuta ja siitä lapsettomat jäävät paitsi jos kuvittelevat että näin on.

Lisäksi kun ikää tulee lisää, niin vartalo muuttuu kuitenkin. Ei yli 40v kroppa enää samanlainen ole kuin 20v:n.

Se joka muistutti että miehen silmissä pitää olla haluttava, niin luuletko etteivät miesten kropat muutu iän myötä?

Sitä paitsi lasten myötä on hyvä oppia laajentamaan tuota näkökantaa oman navan ulkopuolellekin.

ennen raskauksia kuin ladonseinään juossut lehmä. Joten eipä ole masentanut, hullu mies kun tällaisen haahkan kanssa lapset teki.



Mikäs tässä toimeen tullessa, pakko mikä pakko.



Olen oikein onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Siihen ei ulkonäkö vaikuta millään tavoin negatiivisesti. Varmasti itseluottamus olisi tosin parempi. Ei muuta kuin treenaamaan. Läski nimittäin EI ole ikuista. Tai siis, läskisolujen määrä on mutta koko ei.

Mutta onneksi kahden lapsen jälkeen ei ole ainuttakaan raskausarpea, ei löllövatsaa eikä edes suonikohjuja. Kolmatta ei ole suunnitteilla. Näytän paremmalta kuin suurin osa ikäisistäni lapsettomista, ja lisäksi minulla on ne lapset.

Olen saanut kaksi maailman ihmeellisintä lasta (omasta mielestäni tietysti) ja kyllähän siitä on vartalo kärsinyt. Mutta ei haittaa mua eikä miestänikään. Ihan yhtä kovasti tuo mua "jahtaa" kuin aina ennenkin. ;)



Eikä tässä mitään muita vaihtoehtojakaan ole, kuin hyväksyä raskausarvet ja riipputissit. Makkaroille voi toki aina itse tehdä jotain ja lantionpohjan lihaksia harjoittaa, niin ei ole löysät paikat.

(ja mulla todella on, mahani oli niin järkyttävän kokoinen että nahka venyi erittäin pahasti ja roikkuu nyt kuin tyhjä säkki, vaikka nuorimmainen on jo kolmevuotias), mutta en mä sitä koko ajan ajattelekaan. Vaatteet päällä kukaan ei sitä näe, ja suurimman osan ajasta mä olen vaatteet päällä. Eikä miehellä ole mitään valittamista tästä tilanteesta, koska nahka venyi hänen lapsiaan kantaessa...



Se nyt vain on asia jonka kanssa on elettävä. Elämä ei ole täydellistä. Mutta lapsista nautin niin paljon enemmän kuin aiemmin ei-venyneestä nahastani, että ei tässä todellakaan kokonaisuutena asia harmita.

niin fyysisesti kuin henkisesti. Näin vanhemmiten ei ole enää niin tärkeää, roikkuuko, hyllyykö, tytiseekö jossain ja miten paljon.

kroppaa kirurgin veitsen kautta uudestaan? Et varmaan tarkoita ainakaan että olisit tappanut itsesi jos sinulla olisi käynyt huonompi tuuri ja olisit rupsahtanut?

En TODELLAKAAN tulisi toimeen itseni kanssa, jos olisin rupsahtanut!

Minun on vaikea tulla toimeen rupsahtaneen vartaloni kanssa, mutta olisi helpomi jos se olisi tapahtunut raskauksien takia. Minä olin viimeisen synnytyksen jälkeen paremmassa kunnossa fyysisesti kuin ikinä ennen. Rupsahtaminen on tullut iän myötä ja muista syistä. Toisten vartaloita ei arvostele enkä oikeastaan edes kiinnitä mitään huomiota.

Kun on aikoinaan kasvatettu hyvään itsetuntoon ne pienet rusahdukset ei haittaa. Ne oppii kantamaan ja hyväksymään. Vatsan saa pienenemään ja onneksi on olemassa push up liivit. Jos osaa kantaa oman kroppansa kauniisti ei ne oikeasti haittaa. Ja minun vatsaa komistaa kaunis navasta alavatsalle yltävä sektioarpi. Mutta se on osa minua ja tekee minusta enemmän minut.

Sitä ennen olin ollut langanlaiha, paitsi joskus yli 30v. alkoi hieman tulla painoa. Vastakohtana tälle, minua ei haitannut yhtään se, että olinkin vähän pullukka, ei siis kilot niin vaan lähteneet. Nyttemmin olen taas alkanut ajatella terveysasioita eli en ole vielä ylipainoinen, mutta terveyden vuoksi olisi syytä laihduttaa jonkin verran. Olen vaan niin laiska, että vasta nyt kun neljäs on synnytetty ja imetetty ja enempää en aio tehdä, uskon löytäväni tarpeeksi motivaatiota laihdutukseen. Raskausarpia ja suonikohjuja en huomaa, ehkä niitä on, mutta eivät ne haittaa. Mulle riittää se, että miehelleni olen haluttava. Taidat olla nuori

Kun tämä nyt näköjään meni vartalo-lapset -vertailuksi. Tietenkään en vaihtaisi lapsiani siihen aiempaan vartaloon, mutta eihän siitä kai ollutkaan kysymys?!? Ap kysyi miten tulen toimeen rupsahtaneen kroppani kanssa ja vastasin että huonosti. Treenata pitäisi ja urheilla ja liikkua mutta ei huvita enkä jaksa enkä saa aikaiseksi. Eikä oikein ole aikaakaan. Eli läski on ja pysyy... ylipainon rajalla olin jo ennen lapsia mutta nyt sitä on paljon enemmän. Yök. Ja silti käyn lasten kanssa kesällä uimassa, ainakin mökkirannassa. :)



Rakastan lapsiani ja ne on kyllä mun elämän suurin sisältö nykyään. Tietenkin lapset on sen rupsahtamisen arvoisia, mutta kyllä mä silti haaveilen nätimmästä vartalosta. En tällaisena koe itseäni seksikkääksi enkä haluttavaksi, eikä varmaan mieskään. Ei ainakaan näytä siltä...

ennen vauvan saamista ja nyt synnytyksestä on kulunut 6 viikkoa. Ennen oi niin timmi masuni on nyt ällöttävän löysä. En vieläkään mahdu vanhoihin vaatteisiini.



Raskausaikana minulle tuli 22 kg lisää painoa, mutta ei raskausarpia.. ihme kyllä. Onneksi reippaasti yli puolet noista kiloista on jo lähtenyt.



Mutta täytyy sanoa ettei ulkonäkö enää hirveästi kiinnostakaan. Kroppa on todennäköisesti ainiaasti muuttunut, mutta niin on kaikki muukin.

joten kannan ne ylpeänä. =)

ja ainut rupsahdus on raskausarvet ja ryppyinen vatsanahka. Kilot lähti laihduttamalla ja treenaamalla ja vartaloni näytti parhaimmalta kuin ehkä ikinä (vaatteet päällä siis;)), ennen tätä kuudetta raskautaa siis.. Ei ne muutokset välttämättä pysyviä ole, vatsanahkaan ei nyt ehkä auta kuin nahan kiristys, mutta aika paljon voi tehdä itsekin.

Sulle tulee aika rankka elämä, jos sä lapsia saadessasikin joudut miettimään, että et enää kelpaa miehelles. Ei tuollainen oo mun käsitys rakkaudesta. Kyllä rakastava mies ymmärtää, että lapset muuttaa elämää ja myös kroppaa, ja että synnytyksestä palautuminen vie vaihtelevasti aikaa.



Ei ongelma ole lapsen saaminen tai sun kroppa, vaan mies, joka ei hyväksy sua (tai naisia ylipäätään) vertaisekseen.

Ihotyyppini on jotenkin outoa eikä muodosta tarpeeksi kollageenia. Tästä johtuen ihoni ei jousta tippaakaan, vaan esim. 5kg lihominen tekee kamalat raskausarvet kaikkialle (puhumattakaan laihtumisesta...), rinnat roikkuivat jo teininä, hyllyvät allit ilmaantuivat 21-vuotiaana. Että joo...kroppani muistuttaa lähinnä kuusikymppistä, ikää minulla on 25 vuotta. Yök yök vaan, mutta mitään en tälle voi...onneksi mieheni on niin perverssi että rakastaa minua arpineen & alleineen päivineen! ;)

kauniimpi kuin yksikään kaksvitonen jenkkakahvoineen ja röllyköinen - jessus, nykynuoret on kuvottavan näköisiä!



Mulla on kauniit todella kiinteät rinnat, pyöreä pieni maha, kiinteä takamus. Jenkkakahvatkin on kutistuneet hyvin kun painoa on pudonnut kilon pari. Olen normaalipainoinen 4 lapsen 50v äiti:D Tosin näytän monta vuotta ikäistäni nuoremmalta...