Millaisia ovat autistiset aikuiset?

Millainen on autistinen aikuinen

Autistinen oireyhtymä on siis elämänikäinen vamma, joka yksilöllisesti vaikuttaa aikuisiässäkin. 

Em. poikkeavuudet ovat havaittavissa jossakin muodossa autistisen aikuisen käyttäytymisessä. Lievinä ne eivät välttämättä haittaa itsenäistä selviytymistä esim. ammatissa, vaikka sosiaalisten suhteiden puuttuminen tai vaikeudet niissä ovat tyypillisiä.

Autistiset ihmiset ovat ahkeria verkkoihmisiä, sillä heille sopii yksin työskentely vuorokauden eri aikoina.

Ohis: kannattaako hakeutua tutkimuksiin? Olen 30 + nainen. Olisiko diagnoosista mitään hyötyä? Olisiko siitä haittaa?

Olen miettinyt olisiko minulla asperger. Tuntuu että olen ihan eri aaltopituudella kuin muut ihmiset, en tajua sosiaalisten tilanteiden hienovaraisia vihjeitä tai sitten ylitulkitsen niitä, mietin paljon jälkeenpäin sanoinko jotain väärin tai miksi joku vaikutti oudolta. Vältän ihmiskontakteja, koska ne tuntuvat rasittavilta juuri tuon jälkipuimisen takia, en jaksaisi miettiä kahta päivää mitä joku mahdollisesti ajatteli jostain. Tuntuu että aina tahtomattani loukkaan jotakuta tai loukkaannun itse jostain mitä joku sanoo tai tekee. Olen lapsesta asti ollut ylikorostuneen tunnollinen ja yrittänyt toimia oikein kaikkien kannalta, mutta silti jotenkin aina mokannut ja saanut haukut tai selkäsaunan. 

Lapsuuden vietin kirjojen ääressä koska tajusin jo peruskoulun alkaessa ettei minulla ole mitään yhteistä muiden kanssa. Sain kehuja siitä että olin hiljaa ja poissa tieltä. Kerran sain tuttavaperheen luona kyläilyn jälkeen haukut siitä kun olin lukenut kirjaa koko ajan enkä leikkinyt tuttavaperheen lasten kanssa (jotka eivät edes olleet ikäisiäni). Ihmettelin miksi sain haukut jostakin mistä minua on aina kehuttu. Vanhemmat olivat kuulemma hävenneet silmät päästään. En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset eivät voi vain sanoa suoraan mitä ajattelevat ja odottavat, vaan heidän ajatuksensa pitäisi lukea ja tajuta tehdä mieliksi.

Olen ollut liian luottavainen ja rehellinen ja siksi saanut siipeeni aika monta kertaa elämäni aikana. Haluan vieläkin kuvitella ihmisten olevan kilttejä, koska jos myöntäisin tosiasiat itselleni, en varmaan uskaltaisi poistua kotoa enää. Olen liian herkkä. Kestän hyvin sitä että töitäni kritisoidaan, mutta huonosti sitä että minua itseäni kritisoidaan. Lapsena ja teininä sekä vanhemmat että kaverit olivat sitä mieltä että olen vääränlainen (yleensähän lapsi tai nuori on kai joko kavereiden tai vanhempien keskuudessa hyväksytty). Teininä olin erittäin masentunut ja lakkasin ajoittain kokonaan syömästä. Minulla on useita diagnooseja joista kaikki ovat osoittautuneet käytännössä paikkansapitämättömiksi, vaikka ovatkin osaksi jääneet papereihin koska lääkärit eivät mielellään korjaa toistensa tekemisiä jälkeenpäin. Aspergeria kukaan ei ole missään vaiheessa edes maininnut, olen vasta itse alkanut hiljattain ajatella että asperger-ihmisten kuvaukset kuulostavat usein siltä kuin joku kuvailisi minua.

Opiskeluaikana käytin paljon päihteitä koska ristiriita itseni ja muiden ihmisten välillä tuntui liian pahalta ja pakenin kai sitä. En jaksanut ihmisiä, mutta en oikein sietänyt itsenikään seuraa. Nykyisin en juo enää. 

Ihmiset pitävät minua outona eikä kukaan yritä tehdä läheistä tuttavuutta. Minäkään en yritä tutustua kenenkään kanssa läheisesti ja vältän tilanteita joissa joutuisi keskustelemaan jostain muusta kuin töihin liittyvistä asioista. Minulla ei ole ystäviä, ja joskus se haittaa minua lähinnä siksi että pitäisi kai olla. Pohjimmiltani tuskin haluaisin edes ystäviä, koska harvaan voi oikeasti luottaa, ja joutuisin pelkäämään että pidän sellaisesta ihmisestä joka ei pidä minusta, mikä olisi kovin noloa. Jos luottaisin johonkuhun, tulisin varmasti taas pettymään.

Olen perheellinen, ja mieheni on sosiaalisessa mielessä aika samanlainen kuin minäkin. Perheen kesken meillä ei ole kommunikointiongelmia ja ymmärrämme toisiamme. Muita ihmisiä suorapuheisuuteni yleensä vaivaa ja jotkut pitävät minua varmasti töykeänä. Olen kuvitellut että palaute auttaisi ihmisiä kehittymään, mutta aika monet ottavat siitä nokkiinsa. 

Anteeksi pitkä kirjoitus, toivottavasti joku jaksoi lukea ja jaksaisi myös vastata.

Juuh, kokemuksista lievästä autismista. Joten.. Kerron itsestäni ja lapsuudestani. Ekat oireet alkoivat alle vuoden iässä, mutta silloin ei diagnoosi autismista ollut tietoakaan.. Diagnoosi oli olen tyhmä. Oppimisvaikeuksilla alkoi lukemaan oppiminen, jäin luokalle. Sitten myöhemmin kolmannella luokalla, opettajat olisivat halunneet minun siirtyvän erityiskouluun. En halunnut, huusin ja parkusin en voinut sietää muutoksia. En yhtään nuorempana. Nykyään on yhä noita toistuvia toimintoja, rutiineita, pakko juttuja, mitä pitää tehdä. Esim. Pitää tarkistaa 3 kertaa, kysyä kolme kertaa. Joo joskus ottaa se itteänikin aivoon ..mut emmä voi sille mitään. Olen 30-vuotias nainen, sosiaalinen vuorovaikutus.. Minulla on käytöstavat ja osaan ottaa toiset ihmiset huomioon, olen empaatti. Äitini pienenä jankkasi ja opetti minulle käytöstavat. Veljelläni keskivaikea-, ja minulla lievä autismi, lapsuusiän varhaisautismi. Ei asperger.

Meillä on yhdessä nettiyhteisössä todella älykäs autistinainen. Hän on ajautuu aina tosi turhiin riitoihin kaikkien kanssa. Kerran hän pyysi yhteen videoon tekstityksiä, väkersin niitä puoli tuntia ja lähetin hänelle. Mutta en saanut minkäänlaista kiitosta, kun hänellä oli joku periaate ettei vastaa sähköposteihin...

Tuttavallani on lievä autismi ja asperger, mutta en ole koskaan huomannut näitä asioita hänen käytöksestään. Tapaan häntä satunnaisesti erään harrastuksen yhteydessä ja jos häntä pitäisi kuvailla, käyttäisin sanoja iloinen, persoonallinen ja älykäs. 

Kuulin hänen diagnooseistaan vasta kun tutustuimme paremmin. Normaalissa kanssakäymisessä eroa ei tosiaan huomaa, mutta seurustelukumppanille tai parhaalle kaverille ominaisuudet näkyvät kuulemani mukaan paremmin. Se, etteivät kyseisen henkilön autismi ja asperger näy muille, ei tietenkään tarkoita että hänen elämänsä olisi helppoa. Hän tarvitsee paljon aikaa palautuakseen ihmisten tapaamisesta, stressaa asioita paljon enemmän kuin "normaalit" ihmiset ja on tarvinnut monivuotisen terapian pärjätäkseen työelämässä ja ihmisten kanssa. Hyvä tyyppi kuitenkin kaikin puolin.

Asperger ei ole sama kuin kannerin autismi (varhais autismi). Aspergeri eroaa siten, että vain kannerin oireyhtymän autismissa on oppimisvaikeuksia. Esim. Itelläni on matematiikassa lievä 5% päättelykykyä oleva erityisvaikeus. Opiskelen tällä hetkellä uutta tutkintoa ja joudun matikassa tekemään 6 kertaisesti enemmän työtä/ harjoitusta mitä muut oppilaat. Sosiaalisissa tilanteista vielä, että en pysty katsomaan kunnolla toista päin (silmiin) kuin puhun, kun toinen henkilö puhuu pystyn katsomaan päin sitä kutsutaan yksikanavaisuudeksi, pystyn käyttämään yhdellä kertaa vain kuulla, näköä, keskityn kun puhun. Koulussa kun opiskelen, opin vain visuaalisesti eli näköni kautta. Autisteilla molemmissa on erittäin hyvä muisti ( vain kestomuisti) muistan 3-4 vuoden aikana joka ikisen päivän, mitä milloinkin on tapahtunut. Pystyn töissäkin kertomaan asioita ja kuvailemaan 2013-2014 vuoden tapahtumia. MUTTA tän päivän asioita, en muista. Jos ei ole muistilappuja. Eli autisteilla, jollakin on valokuva muisti esimerkiksi näen kaikki muistoni videotallentimellani jota voin kelata yhä uudelleen koska huvittaa eli pääni sisällä ( voin olla vaikka tunnin, istumassa ja tuijottamassa eteeni) ilman mitään häiriötekijää. Töissä olen huolellinen, erittäin tarkka, iloinen ja tunnollinen työntekijä. Rakkauselämä:

Onkohan täällä oikeasti aspergergeita/autisteja, vai oletteko vain saaneet tehokasta hoitoa. Hyvin tuntemani aikuinen tapaus ei ole ollut hoidossa (syistä en tiedä), mutta mielestäni tämä on autismia tai aspergerin oireyhtymää:

Hänellä on tosi huono hygienia, viettää päivät koneella, tapaa harvoin ystäviä ja viihtyy yksin, ei koulutusta, ei parisuhdetta, ei työtä, vain pelit kiinnostavat. Kaikkeen muuhun kuin peleihin ja yhteen kahteen muuhun asiaan hyvin lyhytjännitteinen asenne, lempipaikat ovat sänky/sohva ja tietokone. Luovuttaa helposti. Kiinnostus elämään on erittäin rajattua, mutta intensiivistä. Hän myös haastaa kaikkia auktoriteetteja, mutta rakastaa pikkutarkkoja sääntöjä ja esimerkiksi täydellistä oikeinkirjoitusta. Empatia ja sosiaalisuus hyvin vaikeita, saattaa kuitenkin liikuttua voimakkaasti sympatian tasolla. Ymmärtää, että poikkeaa toisista, ja tämä aiheuttaa häpeää, mutta toisaalta ei tahdo tunnustaa olevansa poikkeava ja pyrkii siksi hoitamaan kaikkein pakollisimmat sosiaaliset tilanteet kunnialla. Kaikki muut tilanteet jättää ja vetäytyy, paitsi viihtyy kaupassa. On hyvin herkkä ja ailahteleva, taipumusta masennukseen.  Yliherkkyyttä mm. äänelle ja valolle, tosin helpottaneet iän myötä (hän on 26v).

Sosiaalisissa tilanteissa yleensä monotoninen ja ilmeetön, ei osaa koskaan olla spontaani paitsi silloin jos tilanne sujuu hänestä huonosti, niin menettää helposti malttinsa. Vaikeuksia hahmottaa moniulotteisia kysymyksiä, aiheita, viestintää ja huumoria (ei esimerkiksi ymmärrä "Mitä kuuluu?" -kysymyksen mielekkyyttä kunnolla, pitää sitä turhana ja teennäisenä, ei ymmärrä siisteyden mielekkyyttä, ymmärtää nämä vain pakkopullana osana sosiaalisuutta), vaikeuksia katsekontaktissa, josta kiusaantuu. Juttelu sujuu, mutta on väkinäistä, ja parhaiten onnistuu peleistä puhuminen. Tarvitsee toisia ihmisiä enimmäkseen vain silloin, kun itse hyötyy heistä jollain tavalla kunakin hetkenä välineellisesti. Toisen hätä, vaikeudet, kuulumiset tai tunteet eivät kiinnosta sellaisenaan juurikaan, jos jätetään pois joku yksittäinen emotionaalisesti voimakas ja yllättävä tilanne. Stimmailee ja ääntelee joskus. Pitää kuitenkin toisen läsnäolosta itsensä "taustalla" ja toivoisi parisuhdetta.

Hyvinä puolina hän on erittäin rauhantahtoinen (suuttuessaan saattaa tosin olla arvaamaton), rakastaa viranomaisia ja lakeja, hyvin rutinoitunutta elämää ja vieroksuu kaikkia päihteitä sekä moraalittomuutta. Lisäksi osaa hoitaa kodin pikkuaskareita hyvin (esim. ruuan laitto) ja on pääsääntöisesti rehellinen ja hyväntahtoinen, vaikkakin marttyyrimainen, manipuloiva ja draamahakuinen.  Hoitaa hyvin yksinkertaiset rajatut puuhat ja tehtävät, mutta ei ole erityisen tunnollinen. Pienestä kapinoinnistaan huolimatta tehokkaimmillaan silloin kun joku viranomaistaho käskee, mutta oma-aloitteisuus lähes nollassa.

Jos sulla ei oo ASD:tä, sun ei pitäis kommentoida tähän.

Kenellekään teist allistisist ei oo hajuakaan millasta on olla autistinen. Eli:

1) älä sano että me "sairastetaan" autismia.

2) jokainen autistinen henkilö on yksilö. Osat identifoi aseksuaaleina, jotkut on hyperseksuaalisia, jotku heteroita ja jotkut ei. Se riippuu ihan yksilöstä itsestään, ja yleistäminen on täysin turhaa.

3) itselläni on ongelmia ihmissuhteissa kun ihmiset ei jaksa ottaa huomioon sitä, että oon autistinen. Muuten kaikki sujuu yleensä ihan hyvin, ja ne jotja välittää, osaavat kommunikoida mun kanssa tavalla jota ymmärrän.

jotkut autistiset henkilöt on hyvinkin lahjakkaita sosiaalisesti ja jotkut kopioi niin hyvin sosiaalisia taitoja ettei heidän tarvitse olla luonnostaan sosiaalisia, ja saa käyttäydyttyä "normaalilla tavalla" jonkin aikaa. se kyllä vie ihan helvetisti energiaa.

4) miks helvetis sua kiinnostaa meidän seksuaalielämä... me ei olla jotain esineitä tai tutkimuskohteita lol

Autimin voi olla hankalia elämä mutta pärjään jos häntä auta tunnen yhden henkilön hän on autimin ja kehitysvammainen on koulussa oma ohjaajia henkikohtainen syksyllä menee päivätoimintaa autisminsäätiöön

Miten te perheenjäsenet tiedätte, ettei työelämässä huomattaisi aspergereitä? Varsinkin jos on opiskellut yliopistossa, jossa on kaikenlaista porukkaa. Kaikki eivät ole ja silloin riittää pohdintaa, miksi joku on sellainen, kuin on. Sillä on valitettavasti merkitystä, jos positio edellyttää kommunikointia muiden ihmisten kanssa, jos ihminen (yleensä mieshenkilö) on muiden mielestä negatiivinen ja hieman pelottava, kun ei hymyile koskaan.

Vierailija kirjoitti:

No ohhoh, kaksi asiaa ihmetyttää. Ensinnäkin kaikilla tänne kirjoittavilla a-ihmisillä tuntuu olevan vähän turhankin kehittynyt itsetunto. Ehkä kuuluu taudinkuvaan.

Toiseksi, en tajua näitä wanna-be-aspergereita? Onko erilaisuudenkaipuunne niin suuri, että neurologinen sairaus houkuttelee?

Itsensädiagnosoijat ovat yksi maailman rasittavimmista ihmisryhmistä.

Jos olet pohjimmiltasi kiukkuinen, itsekäs, matemaattisesti lahjakas, itsenäinen, ja tähän listaan nyt voi haluamansa attribuutit lisätä,  niin olisiko mahdollista että olet vaan ihan tavallisesti kusipäinen, hankala tai vetääntyvä?

En mäkään kuvittele tai toivo olevani autistinen, vaikka en ihmissuhteita jaksakaan. Oonpahan vaan sellainen, että tarvitsen omaa rauhaa enkä voisi kuvitellakaan parisuhdetta. So what?

Itseni diagnodointi - tai lievän autismin mahdollisuuden pohdiskelu - liittyy ainakin mulla siihen, että yritän löytää syitä koko elämäni vaivanneille ongelmille, jotta tuntisin paremmin käyttäytymiseni taustoja ja pystyisin poistamaan näitä ongelmia aiheuttavia tekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Ohis: kannattaako hakeutua tutkimuksiin? Olen 30 + nainen. Olisiko diagnoosista mitään hyötyä? Olisiko siitä haittaa?

Olen miettinyt olisiko minulla asperger. Tuntuu että olen ihan eri aaltopituudella kuin muut ihmiset, en tajua sosiaalisten tilanteiden hienovaraisia vihjeitä tai sitten ylitulkitsen niitä, mietin paljon jälkeenpäin sanoinko jotain väärin tai miksi joku vaikutti oudolta. Vältän ihmiskontakteja, koska ne tuntuvat rasittavilta juuri tuon jälkipuimisen takia, en jaksaisi miettiä kahta päivää mitä joku mahdollisesti ajatteli jostain. Tuntuu että aina tahtomattani loukkaan jotakuta tai loukkaannun itse jostain mitä joku sanoo tai tekee. Olen lapsesta asti ollut ylikorostuneen tunnollinen ja yrittänyt toimia oikein kaikkien kannalta, mutta silti jotenkin aina mokannut ja saanut haukut tai selkäsaunan.

Lapsuuden vietin kirjojen ääressä koska tajusin jo peruskoulun alkaessa ettei minulla ole mitään yhteistä muiden kanssa. Sain kehuja siitä että olin hiljaa ja poissa tieltä. Kerran sain tuttavaperheen luona kyläilyn jälkeen haukut siitä kun olin lukenut kirjaa koko ajan enkä leikkinyt tuttavaperheen lasten kanssa (jotka eivät edes olleet ikäisiäni). Ihmettelin miksi sain haukut jostakin mistä minua on aina kehuttu. Vanhemmat olivat kuulemma hävenneet silmät päästään. En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset eivät voi vain sanoa suoraan mitä ajattelevat ja odottavat, vaan heidän ajatuksensa pitäisi lukea ja tajuta tehdä mieliksi.

Olen ollut liian luottavainen ja rehellinen ja siksi saanut siipeeni aika monta kertaa elämäni aikana. Haluan vieläkin kuvitella ihmisten olevan kilttejä, koska jos myöntäisin tosiasiat itselleni, en varmaan uskaltaisi poistua kotoa enää. Olen liian herkkä. Kestän hyvin sitä että töitäni kritisoidaan, mutta huonosti sitä että minua itseäni kritisoidaan. Lapsena ja teininä sekä vanhemmat että kaverit olivat sitä mieltä että olen vääränlainen (yleensähän lapsi tai nuori on kai joko kavereiden tai vanhempien keskuudessa hyväksytty). Teininä olin erittäin masentunut ja lakkasin ajoittain kokonaan syömästä. Minulla on useita diagnooseja joista kaikki ovat osoittautuneet käytännössä paikkansapitämättömiksi, vaikka ovatkin osaksi jääneet papereihin koska lääkärit eivät mielellään korjaa toistensa tekemisiä jälkeenpäin. Aspergeria kukaan ei ole missään vaiheessa edes maininnut, olen vasta itse alkanut hiljattain ajatella että asperger-ihmisten kuvaukset kuulostavat usein siltä kuin joku kuvailisi minua.

Opiskeluaikana käytin paljon päihteitä koska ristiriita itseni ja muiden ihmisten välillä tuntui liian pahalta ja pakenin kai sitä. En jaksanut ihmisiä, mutta en oikein sietänyt itsenikään seuraa. Nykyisin en juo enää.

Ihmiset pitävät minua outona eikä kukaan yritä tehdä läheistä tuttavuutta. Minäkään en yritä tutustua kenenkään kanssa läheisesti ja vältän tilanteita joissa joutuisi keskustelemaan jostain muusta kuin töihin liittyvistä asioista. Minulla ei ole ystäviä, ja joskus se haittaa minua lähinnä siksi että pitäisi kai olla. Pohjimmiltani tuskin haluaisin edes ystäviä, koska harvaan voi oikeasti luottaa, ja joutuisin pelkäämään että pidän sellaisesta ihmisestä joka ei pidä minusta, mikä olisi kovin noloa. Jos luottaisin johonkuhun, tulisin varmasti taas pettymään.

Olen perheellinen, ja mieheni on sosiaalisessa mielessä aika samanlainen kuin minäkin. Perheen kesken meillä ei ole kommunikointiongelmia ja ymmärrämme toisiamme. Muita ihmisiä suorapuheisuuteni yleensä vaivaa ja jotkut pitävät minua varmasti töykeänä. Olen kuvitellut että palaute auttaisi ihmisiä kehittymään, mutta aika monet ottavat siitä nokkiinsa.

Anteeksi pitkä kirjoitus, toivottavasti joku jaksoi lukea ja jaksaisi myös vastata.

Tämä kuulostaa mielestäni enemmän persoonallisuushäiriön kriteereihin kuin aspergerin. 

Huomasin oman luonteeni olevan melko pilkulleen kuin autistista luonnetta kuvaavalla nettisivulla.  Suosittelen tuota sivua kaikille jotka ovat huomanneet luonteensa autistiseksi.

http://www.autismtopics.org/t12%20autism%20strengths.html

Valtaosa kuvatuista ominaisuuksista on erittäin hyviä ja toivottavia ja olen hyvin tyytyväinen että olen saanut nuo ominaisuudet.   Tunnistan kyllä tuon tietyn sosiaalisen kömpelyyden ja erilaisuuden muihin nähden ja siitä on aiheutunut minulle jonkin verran vaikeutta elämänkumppanin löytämisessä.  En haluaisi olla nk. tavallinen luonne, jolla EI ole noita kuvattuja erityisen positiivisia luonteen ominaisuuksia.

ihmiset jotka on hyviä säveltäjiä, soittajia laulajia näyttelijöitä runoilijoita yhden lajin urheilijoita, eli spessuja yhdessä lajissaan ja muut ei juuri kiinnosta onko nämä ksm enemmän autistikirjoa? eli eivät yleensä harrasta useampaa toimintaa. no tuskin pelkkä rajoittuneisuus vielä tekee kenestäkään?

Ei erota vitsiä todesta eli ottaa kaiken mitä samaa todesta.

Väsyy valtavasti joutuessaan olemaan ryhmässä.

Kyllä tiedän. Itseni. Sain virallisen AS-diagnoosin 2007 ja olen ollut useita vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä. Suomi ja suomalaisuus tapahtuivat. Kulttuurimme peittelemätön haluttomuus suvaita erilaisuutta johti lapsuudessa mielenterveyteni tuhonneeseen koulukiusausputkeen, kestoltaan täyden vuosikymmenen. En suorittanut koskaan armeijaa, koska siellä tapahtuva naurettava autoritäärinen äkseeraaminen olivat mielestäni lapsellista ulostetta, johon en sopeutunut. Vuosien kuluessa yritykseni kouluttautua ammatteihin kariutuivat kerta toisensa jälkeen. Työvoimatoimisto saattoi minut lopulta työkyvyn arviointiin, joka johti eläkkeelle.

Olen syrjäytynyt täysin kaikesta. Mitään naisia ei ole koskaan ollutkaan. Asia noin nätisti ilmaisten, persaukinen autisti ei kelpaa kenellekään. Se viinaa holtittomasti kittaava, geelitukkainen bileguido tullaan aina näkemään minua itseäni kiihottavampana vaihtoehtona parisuhteeseen. Aito, todellinen erilaisuuden hyväksyminen tulee aina jäämään pelkästään helinäksi näennäiskauniisiin, intersektionaalisiin feministijulistuksiin, joiden sisällöllä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kunhan vain höpisevät itselleen paremman olon.

Elämäni on aikalailla kuoleman odottelemista. Mitkään isot haaveeni eivät ole toteutuneet. Ainoastaan ne pienemmät, jotka olen vähistä varoistani itse saanut kustannettua. Maailman nykysuunta ahdistaa. Näen poliittista liikehdintää, jossa nykyiset valtaapitävät pyrkivät antamaan itse itselleen oikeuden lynkata kaikki, jotka eivät mahdu heidän kuvaansa täydellisestä maailmasta, kuten työttömät. Näin tuista ja muiden hyväntahtoisuudesta riippuvaisena kehityssuunta pelottaa. 1930-luvun Saksa on täällä taas.

Minä taidan olla. Jo päiväkodissa huomasin olevani erillainen. Silti minulla oli kavereita lapsena. Olin parhaimmillani innostava, rehellinen ja aito.

Sosiaalisissa suhteissa olisin tarvinnut apua perheeltäni. Valitettavasti en saanut. Olisin pärjännyt paremmin.

Tietyssä mielessä olin sulkeutunut koulussa jo ala-asteella. Sairastuin masennukseen. Masennus eristi minua. Syytä ei ole koskaan saatu selville. Sitä ei ehkä ole.

Aspergerius näkyy kapea-alaisena mielenkiinnonkohteena. Koen tämän hyväksi, koska pystyn keskittymään yhteen asiaan. Saatan käyttää mielenkiinnonkohteeseeni koko päivän. Monta päivää, viikkoja.

Aspergerius tekee minusta analyyttisen ja pohdiskelevan. Streotypioista poiketen olen kiinnostunut ihmisistä ja olen puhelias. Tosin väsyn ja kuormitun ihmisten seurasta. On harvoja ihmisiä, joiden kanssa olen oma itseni ja rentoudun.

Usein, luulen, sanoissani ja ilmaisussani on ristiriitaa. Tämäkin voi olla kiinnostavaa.

Olen ollut lyhyessä parisuhteessa keski-ikään päästyäni. En ole tavannut itselleni sopivaa ihmistä. Lisäksi elämäni on täyttä mielenkiinnonkohteeni kanssa.

Masennus on seurannut minua pitkään. Luulen, että suurin este pariutumattomuudelle on ollut juurikin masennus. Ei siis asperger.

up

Vierailija kirjoitti:

minäkin olen kuullut, että naisilla on lievemmät oireet ja ovat osaavampia sosiaalisesti.

 

Naisilla jostakin syystä useammin onnistuvat ihmissuhteet. Kai naisautisteja opetaan kotona enemmän sosiaalisissa asioissa. Miehet jäävät helpommin yksin.

Naisilta hyväksytään vähemmän antisosiaalista käyttäytymistä ja "perzeilyä", toisin kuin miehiltä. Vertaa vaikka Duudsonit ja tulisiko niiden naispuolisesta versiosta superhittiä, vai pitäisivätkö ihmiset naisia lähinnä lapsenasteella jääneinä, kajahtaneina mielenterveyspotilaina, kun "eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi".



T: naisautisti