Parhaat anopit. Kehutaan nyt anoppeja!

mun anoppi on kaikkea muuta kun mitä teillä! Mieheni on ainoa lapsi ja mamman kultapoika. ja anoppi on AINA neuvomassa ja antamassa ohjeita..



Nauttikaa!!

, tosi paljon auttaa lastenhoidossa, aidosti rakastaa lastenlapsiaan, hyvä kasvattaja myös, ei tee meidän ohjeidemme vastaisesti.

aivan samanlainen anoppi kuin ap:llä! Ihananpaa ihmistä saa oikeesti hakea, mun äiti ei ole läheskään niin läheinen mulle kun anoppi, hälle voi kertoa aivan mitä vaan!!!

voin purkautua ongelmista joita joskus (onneksi harvoin) aviomieheni kanssa tulee.

Hän on minulle tärkeä tuki.

mutta mullakin on kiva anoppi. On sellainen huolehtija ja auttaja, hoitaa mielellään lapsia ja yrittää saada jo kuopustakin hoitoon (10 kk, on ollut muutamia tunteja anopin hoidossa mutta nyt yrittää jopa yökylää).



Toisaalta läheisestä ihmisestä keksii kyllä aina myös negatiivista. Anopin auttamisvimma menee lähelle jo arvostelua esim. meillä imuroi, tiskaa, siivoaa AINA, kun tulee, ja nykyään vähän mariseekin, miten meillä on niin likaista. Ihan sama, milloin olen viimeksi siivonnut, sillä jos tiskit ovat tiskipöydällä, anoppi kokee koko kämpän likaiseksi. Ymmärrän, että pitäisi olla kiitollinen, mutta välillä tuntuu kuin puuttuisi minun oikeuteeni olla kodissani niin kuin haluan (nämä siis ovat olleet yllärivierailuja, kyllä siivoan, jos tiedän anopin olevan tulossa!).



Silti ehdottomasti enemmän on positiivisia asioita kuin negatiivisia. Meillä on anopin kanssa ihan hyvät välit ja ihaninta tosiaan on se, että huolehtii kyllä myös minun hyvinvoinnistani, vaikka täysin erilaisia ihmisiä olemmekin.

Upea ihminen, ei tuomitsee, aina on avuksi ja hänen kanssa on kiva juorua :)

Äitini kuoli vuosia sitten, joten se on erittäin tärkeätä minulle, että on "toinen" äiti olemassa

Ollut jo yli 20 vuotta.

Hän on aina ollut sitä mieltä, että olen maailman paras äiti lapsilleni ja olen hoitanut heidän NIIN hyvin. Lasten koulumenestys ym on aina minun hyvän hoitamiseni ansiota. Avioliitoomme onnellisuuskin on minun ansiota, kun osaan suhtautua ja "kestää" hänen poikaansa :)



Hänen oma tyttärensäkin sanoi (huumorilla!), että mitä väliä näistä tyttäristä, kun on noin täydellinen miniä :D



Anoppi on nyt jo yli 80-vuotias ja jo heikko. Tulee olemaan kova paikka, kun hän lähtee :(

Paras anoppi on sellainen, joka asuu (vähintään) aika kaukana.



T. anopin naapuri

meillä kanssa anopin kanssa yritään ratkoa ongelmia,siis mun ja miehen, silloinkun niintä tullee.. Me haluaisimme muuttaa lähelle anoppia, jos vaan asunto löytyis.............

En ole nähnyt 10 vuoteen..



Ei pidä poikaansa ja poikansa perheeseen yhteyttä..



Mulle ihan sama, mut vähä säälittää mun mies ja tietenkin meidän puolenvuoden ikäinen vauva..



Oma äitini on kuollut, eli mummua ei ole lapsukaisella. :(

sillä ettei ole puuttunut mihinkään ikinä millään lailla, eikä samaan syssyyn tosin muutoinkaan kiinnostunut elämästämme/lapsenlapsistaan.

Aina valmis auttamaan mutta ei tuppaudu. Jaksaa leikkiä lasteni kanssa tuntikausia. Ompelee ja leipoo meille. Hoitaa lapsia kun on tarvetta. Kehuu minua ja meidän perhettä. Soittelee ja käy usein.



Tosi kiva anoppi.

mullakin on kiva anoppi. On sellainen huolehtija.

Toisaalta läheisestä ihmisestä keksii kyllä aina myös negatiivista. Anopin auttamisvimma menee lähelle jo arvostelua esim. meillä imuroi, tiskaa, siivoaa AINA, kun tulee, ja nykyään vähän mariseekin, miten meillä on niin likaista. Ihan sama, milloin olen viimeksi siivonnut, sillä jos tiskit ovat tiskipöydällä, anoppi kokee koko kämpän likaiseksi. Ymmärrän, että pitäisi olla kiitollinen, mutta välillä tuntuu kuin puuttuisi minun oikeuteeni olla kodissani niin kuin haluan. Silti ehdottomasti enemmän on positiivisia asioita kuin negatiivisia. Meillä on anopin kanssa ihan hyvät välit ja ihaninta tosiaan on se, että huolehtii kyllä myös minun hyvinvoinnistani, vaikka täysin erilaisia ihmisiä olemmekin.

Aivan samanlainen ihana ihminen on myös minun anoppini, toki välillä joku asia ottaa päähänkin(niinkun tuo siivoaminen, onneksi käy meillä suht harvoin)mutta suurimmaksi osaksi olen ollut vain kiitollinen hänelle kaikesta avusta ja huolenpidosta, mikään asia ei ole liian pieni etteikö häneltä voisi pyytää apua tai kysyä neuvoa.

Oma äitini on ollut ulkomailla molempien lastemme syntyessä. Anoppi sen sijaan oli syöpähoidoissa samassa sairaalassa kun olin synnyttämässä kuopustamme, siellä se hoitojensa jälkeen odotteli synnärin käytävällä, kun ei malttanut lähteä kotiin. Mies kävi välillä antamssa äidilleen tilannetiedotuksen. Kätilöt pyysivät mummon vauvan synnyttyä saliin juomaan kahveja meidän kanssa. Eikä oltu vielä ehditty osaston puolelle siirtyä, kun isäni saapui myös esikoisemme kanssa vauvaa katsomaan.

On mulle kuin äiti. Jaksaa huolehtia omien lastensa ohella myös minusta ja mun hyvinvoinnista, mitä arvostan koska mun omat vanhemmat on kiinnostuneita vain itestään. Ja anoppi ei arvostele ketään, vaan jaksaa esim. munkin vanhemmista puhua hyvää, vaikka tietääkin todellisen tilanteen.



Lisäksi hän on aivan ihana isoäiti ja tärkeä tuki lapsemme elämässä.

Mun anoppi odottaa mua aina käymään skumppapullon ja suklaan kanssa, että saadaan taas jutella! On ihana mummi lapselle. Ei päästä mun vierailujen aikana ketään muita yhdelle sohvalle, koska kehaisin sitä joskus maailman mukavimmaksi sohvaksi. Mitä se kyllä onkin. Sitä kutsutaan Miniän Viralliseksi Päiväunisohvaksi. Ihana, hauska ja huolehtivainen. On luvannut, että jos marjareissulla karhu tulee vastaan, että hänet saa syödä, kun miniä on niin ihana.

anoppi on minulla. Omat huonot puolensa hänessä toki on ja välillä olen tosi harmissani hänen käytöksestään, mutta plussan puolelle jää ehdottomasti!



On huolehtivainen isoäiti ja tuo ilmi, että on hyväksynyt minut perheeseen ja haluaa pitää minuun hyvät välit (vaikka ei luonteiden erilaisuuden vuoksi aina onnistukaan täydellisesti, tuskin minäkään onnistun!)



Huomio aina minutkin: saan mukavia lahjoja, soittelee minulle ym. Tärkeintä on kuitenkin, että hän hoitaa isoäidin tehtäväänsä hyvin eli osoittaa kiinnostusta lapsenlapseen, vaikka välimatkasta johtuen harvoin nähdäänkin. On myös mukavalla tavalla mukana poikansa eli mieheni elämässä.

Koskaan ei hoida lapsia, koskaan ei kysele asioistamme, koskaan ei tule tyrkyttämään neuvojaan, koskaan ei halua ostaa meille mitään.



Antaa meidän elää ihan omaa elämäämme, ja minusta se on hienoa! Olemme kaksi aikuista naista, emme kilpakumppaneita. Lapset jumaloivat mummia, jolta aina löytyy muutama hauska sana, huomiota, kannustusta.

Otti alusta asti avoimesti perheeseen, huolehtii ja kyselee aina myös mun edellisen liiton lasten kuulumiset. On aina aidosti oman porukan puolella, kiinnostunut, lämmin jne. Monesti olen hänen kauttaan huomannut, mitä omasta äidistäni puuttuu.