Te joita on petetty/olette pettäneet - kuinka parisuhteenne voi?

On ylä-ja alamäkiä. Sellainen tietty epävarmuus toista kohtaan melkeen kaikessa. (vaikka pettämisestä onkin jo aikaa pari vuotta) Välillä menee todella hyvin, ei moitittavaa. Silloin kun menee sitten huonommin, asia pyörii enemmän mielessä ja tulee joskus riidoissa esille.



Hankalaa, mutta jos on valmis tekemään töitä, voi onnistua. Takeita ei ole valitettavasti. Luottamus kun on se suhteen perusta, ja monesti se valitettavasti on niin että kerran kun sen menettää nii sitä on hankala saada takaisin.

Pettämisestä on jo 11 vuotta aikaa, mutta ei sitä koskaan saa kokonaan pois mielestä. Ehkä olisi ollut järkevintä erota silloin, mutta jos olisi erottu, ei meillä olisi meidän kuopusta. Eli toki siis hyviäkin hetkiä on paljonkin.

Eli on niin paljon hyvää että ei haluttu erota. Mutta jotain meni rikki. Luottamukseni mieheen hävisi eikä ole vielä palannut. En uskalla tehdä isoja päätöksiä kuten tehdä lapsia.

minä olen pettänyt kaikissa parisuhteissani. Niin myös aviomiestäni alkuvuosina useastikin ja jäin myös kiinni. No ei miehestä ollut eroamaan, joten yhdessä jatkettiin. Joo, luottamus meni ja viimeisinä vuosina se alkoi ahdistamaan, koska en myöskään pettänyt yli 10 vuoteen. Ja aina riitojen yhteydessä sain asiasta myös kuulla.



Mies oli myös vannonut, että jos vielä joskus petän, niin se on avioero. No kun alkoi tarpeeksi ahdistamaan, niin menin, petin ja tunnustin. No eihän se vieläkään olis eronnut, mutta minä erosin.

Minä petin. Kolme vuotta jatkettiin pettämisen jälkeen, mutta ei asia ikinä korjaantunut, koitettiin jaksaa lasten takia. Olin ihastunut tuohon mieheen, kenen kanssa petin, myönsin senkin miehelleni, jätin sen toisen miehen tapailun kokonaan....lopulta asia muuttui liian vaikeaksi, oli pakko erota.



En tietysti ikinä anna pettämistä anteeksi itselleni, vähiten lasten takia. Yksi suurimmista virheistä elämässäni.

Minä petin. Mieheni antoi anteeksi, ja on selvinnyt siitä. Minä sen sijaan poden yhä edelleen huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä. Nyt menee paremmin kuin koskaan, ja voin sanoa etten enää koskaan petä, niin paljon sitä katui.

Jos asia olisi ollut toisin päin, olisi varmaankin tullut ero. En usko että olisin selvinnyt petetyksi tulemisesta, tai olisin kyennyt antamaan anteeksi. Onneksi minulla on hyvä mies. Rakastan häntä suuresti, hän on se jota olen aina halunnut, ja hänessä on kaikki se mitä olen aina halunnut. Syy miksi petin, oli minun oma henkilökohtainen kriisini.

Mies petti kaksi kertaa kun odotin esikoista ja toisella kertaa toi minulle taudin. Petin kerran kostoksi, mikä johti siihen ettei kumpikaan pystynyt luottamaan toisiinsa. Mies petti vielä kolmannen kerran ja rakastui tähän toiseen naiseen, jonka takia lopulta jätti minut. Halusi kuitenkin takaisin, kun suhde toiseen ei ollutkaan sitä mitä halusi ja alettiin yrittää uudelleen. Rakastin häntä valtavasti ja jo lastenkin takia halusin antaa uuden mahdollisuuden..

Suhteemme on todella huono ja luottamus taitaa olla molemminpuolin menetetty lopullisesti.

Mukaan on tullut nyt väkivaltaakin ja nyt harkitsen eroa.

Vahva epäily pettämisestä kesäkuu 2010.

Kysyessäni asiasta sain kuulla olevani laitoshoitoon kuuluva hullu ja se raivo mikä tuli kaikessa puheessa esiin oli valtava.Odottelen ja koitan saada lisätodisteita,jos saan potkaisen muijan pihalle.Olotila on ahdistava,koska toisesta välittää,mutta ajatus siitä että hän on keikkunut vieraalla orrella saa voimaan pahoin.

Voisko joku laittaa vinkkejä miten ja mistä huomaa toisen petollsuuden?Itse olen havainnut yliystävällisyytä,kun en enään ole kysellyt asioita.

- ylityöt ja "harrasteet kavereitten kanssa"lisääntyy

- kotona poissaoleva ja ärsyyntyy helposti

- aikaa menee puhelimen ja tietokoneen kanssa

- alkaa lenkkeillä tai käydä punttiksella

- ostaa uusia vaatteita ja viettää aikaa peilin edessä

- mielistelee ja ostaa sulle lahjoja

- mahdollisesti seksi ei enää suju tai ei halua

Siinäpä niitä merkkejä.

mutten tietenkään ollut niin hölmö, että olisin kertonut asiasta puolisolleni. Hetken se kaivoi omaatuntoa, mutta meni sitten ohi, ja nykyään tuskin muistan asiaa.

Vieras liha oli kyllä maukasta, mutten ole sen jälkeen pitänyt tarpeellisena hypätä vieraaseen punkkaan. Onpahan nyt koettu.

Olemme molemmat pettäneet, miehellä hairahdus alkuvuosina, mulla pari vuotta sen jälkeen. Ton mun teon jälkeen saatiin asia ikäänkuin päätepisteeseen ja sain omallekin sielulleni rauhan ja pystyin viimein painamaan tämän kaiken menneisyyteen. Kumpikaan ei vatvo näitä, edes riidoissa, vaan ne on niin totaalisen mennyttä eikä paluuta sellaiseen enää ole. Ollaan onnellisempia kuin koskaan ja nämä kokemukset on loppujen lopuksi vaan vahvistaneet ja lähentäneet meitä. Päätettiin että nyt on meillä sekoilut sekoiltu ja annettiin rakkauden voittaa. Naimisiinmenosta päätettiin n. vuosi sen jälkeen kun itse olin jäänyt kiinni ja nyt siis aviossa oltu hyvä tovi.

niin se lähensi meitä. Mieheni tunnusti heti asian tapahduttua ja oli hellyyttävän pahoillaan. Minä sain varmsituksen siitä, että saan aina tietää mieheni menemiset ja mieheni sai vermistuksen, etten minä suutu kunhan saan tietää hänelta. Tuli pari tunnustusta suhteemme alkuaikoina, mutta sitten totesin miehelle, että hän tuntuu voivan niin huonosti näistä yhdenillan jutuista, että kannattaisiko lopettaa. Se loppui sitten siihen, ja hyvä niin sillä eivät sellaiset ikuiset häntäheikit jotka vielä ikääntyesssään roikkuvat jokanaisen helmoissa minua oikein sytytä. Nuorena se oli ihan ok, mutta nyt ollaan jo niin vanhoja, että parempi on vakiintua. Nykyisin luotan meiheeni satavarmasti. Mutta ainahan sitä voi sattua, mutta kunhan kertoo niin ei mene luottamus.

ja voin sanoa että seuraavat viikot sen jälkeen oli vaikeaa aikaa. Mutta sen jälkeen kun mieheni antoi minulle anteeksi, parisuhteemme on voinut oikein hyvin emmekä ole riidelleetkään enää niin paljon. Ikävistä asioista oppii ja se mikä ei tapa, vahvistaa!

meillä myös paremmin menee kuin koskaan. Koska tajusin, että vaikka pano oli ihan mahtava ja paras ikinä, en jaksaisi etsiä kauheasti kaikkea uutta jos eroaisimme. Nyt meillä on syvä, rakastava suhde, joka perustuu siihen, että me haluamme olla yhdessä. Panot on seksiä, sielunkumppanuus ennen kuulumattoman hieno vaikka arkinen kokemus.

Alamme kuitenkin olla taas toistemme parhaita ystäviä kuten olimme ennen tapahtunutta. Minusta on tullut täysin frigidi.

Mies jäi ensin kiinni viestittelystä toisen naisen kanssa. Sen annoin anteeksi. Puoli vuotta myöhemmin sain tietää, että oli pettänyt ja se toinen nainen epäili olevansa raskaana. Tämänkin minä tyhmä annoin anteeksi. Nyt tuosta on mennyt puoli vuotta. Luottamusta mieheen ei ole ollenkaan ja edelleen hän hinkuu samaan paikkaan missä kävi harrastamassa erästä urheilulajia, jossa nuo molemmat naiset tapasi. Ja minä olen tyhmä ja lapsellinen kun pahoitan mieleni siitö, että hän halúaa siellä käydä urheilemassa. Mut pitää jättää koko tyyppi. Muutan varmaan kostoks oikein ihanaan paikkaan ulkomaille mihin se paskiainen on aina halunnut.´Mulla kun siihen mahdollisuus on, hänellä ei. :)

kiitos parisuhde- ja yksilöterapian sekä avioliittoleirien saimme pelastettua liittomme ja nyt ollaan taas onnellisia yhdessä ja myös luottamus on palannut.

Olen vielä viimeisillään raskaana.. Tämä oli toinen kerta. Edellisetä kerrasta on 2 vuotta kun mies petti. Annoin anteeksi sillon ja yhdessä jatkettiin, mutta luottamus oli nollassa. Ja nyt tämä toinen kerta :(. Tuntuu niin pahalta, on kuin matto vedettäisiin taas jalkojen alta kaikista lupauksista huolimatta. Humalan piikkiin tuo menee. Raskaudesta huolimatta en ole mitenkään "pihdannut" mieheltäni ja silti hän teki sen taas. Tuntuu niin mahdottoman vaikeelta jatkaa ja antaa anteeksi.. Olen vähän pallo hukassa.. joulu tulossa ja vauva syntyy päivänä minä hyvänä. Mies on kovin katuvainen ja pelkää, että nyt hänet jätän, mutta totuus on etten tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin :(

Itse en ole koskaan saanut miestä kiinni fyysisesti pettämisestä tai hän ei ole koskaan minulle mitään tunnustanut, mutta viestejä ja muita palvelunumeroita olen löytänyt puhelimesta. Mies on hakenut "seuraa", mutta väittänyt, että hakenut puhelinseksiä.



Itse olen myös ehkä "pettänyt" henkisesti muutaman kerran kirjoittelemalla nettituttaville. En ole heitä koskaan kuitenkaan tavannut tai puhunut puhelimessa.



Kyllä meillä ainakin luottamus on mennyt molemmilla, vaikka kumpikaan ei ole ns. fyysisesti pettänyt toista. Minä ainakin epäilen jatkuvasti miestäni. Ja yhtään ei tee hyvää lukea täällä moninaisia ketjuja, joissa kuka milloinkin on pettänyt tai jäänyt kiinni.



Kamalaa tämä on sillä rakastan miestäni, haluan olla hänen kanssaan, odotan toista lastamme. Hirveetä on lukea toisten tarinoita ja edes ajatella jos mies jättäisi minut toisen naisen takia, minä en halua erota. Ja ainakaan luottamuspulan takia en sitä tee. Vaikka kuinka korpee ja sattuu kun epäilee, mutta rakkaus voittaa. En halua elää ilman miestäni ja meidän perhettä.

Kerroppa mulle että mikä into on mennä pettämään?

Aiheuttaa toiselle paskaa mieltä ja oloa vaikka tiedät sen? Ja sä vielä turvaudut että ei se oo vieläkään jättäny vaikka on uhannu! V***u mene vähä ihtees ja aattele omalle kohalle!