Duunikaveri olis törkkäämässä lastansa meille hoitoon.
Ei siinä mitään, mutta kun mä en ole koskaan edes nähnyt kyseistä lasta enkä tota duunikaveriakaan ole tuntenut kuin muutaman kuukauden. Töissä nähdään ja rupatellaan, mutta ei me olla mitään varsinaisia kavereita edes.
Mä olin ihan hämmästynyt kun se kysy että voinko ottaa sen lapsen meille hoitoon?
Kommentit (22)
Mutta jos oikeasti joku kysyy niin ihmetellään. Minä en ainakaan ihan hevillä uskalla keltään kysyä kun reaktiot on tuota. Työkavereille en kyllä veisi ;)

tv-sarjan Tahdon asia mainostoimistossa työskentelevään naiseen, joka työnsi lapsensa jopa kokonaisiksi viikonlopuiksi ventovieraille, että pääsi itse bailaamaan.
lahjoja ostamaan. onhan se helpompaa ilman lasta. Ja tosiaan miksi ei työkaverinlasta voisi ottaa? luulisi ettei ainakaan sovitusta kehtaa poiketa, kun töissä on kumminkin nähtävä.
Itselleni kerran kävi hassu lastenhoito tilanne. vanhimman poikani ystään äiti, jonka siis tunsin tyyliin hei ja moi, Soitti ovikelloa ja sanoi, hänellä on työpaikkahaastattelu voiko "kirsikka" jäädä hoitoon.. siis what??? en ollut tuota silloin 1.5v nähnyt koskaan ja täysin hämmennyksissa olessani niin tokasin että joo voihan se. Mutta tilanne oli käsittämätön.
tv-sarjan Tahdon asia mainostoimistossa työskentelevään naiseen, joka työnsi lapsensa jopa kokonaisiksi viikonlopuiksi ventovieraille, että pääsi itse bailaamaan.
Kaikki kun ei katso televisiota........
lahjoja ostamaan. onhan se helpompaa ilman lasta. Ja tosiaan miksi ei työkaverinlasta voisi ottaa? luulisi ettei ainakaan sovitusta kehtaa poiketa, kun töissä on kumminkin nähtävä. Itselleni kerran kävi hassu lastenhoito tilanne. vanhimman poikani ystään äiti, jonka siis tunsin tyyliin hei ja moi, Soitti ovikelloa ja sanoi, hänellä on työpaikkahaastattelu voiko "kirsikka" jäädä hoitoon.. siis what??? en ollut tuota silloin 1.5v nähnyt koskaan ja täysin hämmennyksissa olessani niin tokasin että joo voihan se. Mutta tilanne oli käsittämätön.
että joku pyytää hoitamaan lastaan, että mamma pääsee shoppailemaan kuin että joku pyytää hoitamaan lastaan, että äiti pääsee työhaastatteluun?
Vähän nyt ihmettelen logiikkaasi. Työttömille saaattaa tulla hyvinkin lyhyellä varoajalla tieto, että tänään olis haastattelu, pääsetkö - ei hoitajaa lapselle missään.
Olen yhtä naapuriani auttanut vastaavassa tilanteessa ilomielin ja hän sai työpaikan ja oli tosi iloinen ja kiitollinen avusta.
Sen sijaan töissäkäyvä naisihminen kykenee kyllä perhana vie ostamaan lahjat ilman lastenhoitoapuakin, joko ennen lapsen hakua tarhasta tai netistä. Ei voi olla vaikeeta.
tv-sarjan Tahdon asia mainostoimistossa työskentelevään naiseen, joka työnsi lapsensa jopa kokonaisiksi viikonlopuiksi ventovieraille, että pääsi itse bailaamaan.
Kaikki kun ei katso televisiota........
ne ymmärsi, jotka sitä katsoivat ja muilla ei ole väliä ;-)
Työkaveruuksia on monenlaisia. ITse pidän mielelläni työasiat ja -kaverit vähän erossa yksityiselämästä ja en kyllä kysyisi lapsenhoitoapua työkaverilta, jonka kanssa ei olla muuten oltu tekemisissä vapaa-ajalla.
Mutta periaatteessa ei ole vikaa siinä, että kysyy, on osattava kieltäytyä, jos ei käy tai ei halua.
lahjoja ostamaan. onhan se helpompaa ilman lasta. Ja tosiaan miksi ei työkaverinlasta voisi ottaa? luulisi ettei ainakaan sovitusta kehtaa poiketa, kun töissä on kumminkin nähtävä. Itselleni kerran kävi hassu lastenhoito tilanne. vanhimman poikani ystään äiti, jonka siis tunsin tyyliin hei ja moi, Soitti ovikelloa ja sanoi, hänellä on työpaikkahaastattelu voiko "kirsikka" jäädä hoitoon.. siis what??? en ollut tuota silloin 1.5v nähnyt koskaan ja täysin hämmennyksissa olessani niin tokasin että joo voihan se. Mutta tilanne oli käsittämätön.
että joku pyytää hoitamaan lastaan, että mamma pääsee shoppailemaan kuin että joku pyytää hoitamaan lastaan, että äiti pääsee työhaastatteluun?Vähän nyt ihmettelen logiikkaasi. Työttömille saaattaa tulla hyvinkin lyhyellä varoajalla tieto, että tänään olis haastattelu, pääsetkö - ei hoitajaa lapselle missään.
Olen yhtä naapuriani auttanut vastaavassa tilanteessa ilomielin ja hän sai työpaikan ja oli tosi iloinen ja kiitollinen avusta.
Sen sijaan töissäkäyvä naisihminen kykenee kyllä perhana vie ostamaan lahjat ilman lastenhoitoapuakin, joko ennen lapsen hakua tarhasta tai netistä. Ei voi olla vaikeeta.
Toisaalta myös ap, sentään työnsä puolesta tuntee kyseisen äidin. Minä en tuntenut tätä äitiä. Ainoastaan satunnaisesti koulun pihalla tervehditty. On minusta pikkasen eriasia, ottaa laspi hoitoon työkaverilta joka sentään kysyy, kuin vieraalta joka tuo lapsen kysymättä ovelle.
Ja otinhan minä sen hoitoon, ja kuuntelin ja rauhoittelin 4h huutavaa lasta. Olinhan täysin vieras ihminen tälle lapselle.
Ja olis vallan mukava tietää mistä syystä sanot minua wt-mammaksi?
Jos nyt muutamaksi tunniksi niin enpä näkisi tuossa mitään ongelmaa...
lahjoja ostamaan. onhan se helpompaa ilman lasta. Ja tosiaan miksi ei työkaverinlasta voisi ottaa? luulisi ettei ainakaan sovitusta kehtaa poiketa, kun töissä on kumminkin nähtävä. Itselleni kerran kävi hassu lastenhoito tilanne. vanhimman poikani ystään äiti, jonka siis tunsin tyyliin hei ja moi, Soitti ovikelloa ja sanoi, hänellä on työpaikkahaastattelu voiko "kirsikka" jäädä hoitoon.. siis what??? en ollut tuota silloin 1.5v nähnyt koskaan ja täysin hämmennyksissa olessani niin tokasin että joo voihan se. Mutta tilanne oli käsittämätön.
että joku pyytää hoitamaan lastaan, että mamma pääsee shoppailemaan kuin että joku pyytää hoitamaan lastaan, että äiti pääsee työhaastatteluun? Vähän nyt ihmettelen logiikkaasi. Työttömille saaattaa tulla hyvinkin lyhyellä varoajalla tieto, että tänään olis haastattelu, pääsetkö - ei hoitajaa lapselle missään. Olen yhtä naapuriani auttanut vastaavassa tilanteessa ilomielin ja hän sai työpaikan ja oli tosi iloinen ja kiitollinen avusta. Sen sijaan töissäkäyvä naisihminen kykenee kyllä perhana vie ostamaan lahjat ilman lastenhoitoapuakin, joko ennen lapsen hakua tarhasta tai netistä. Ei voi olla vaikeeta.
Toisaalta myös ap, sentään työnsä puolesta tuntee kyseisen äidin. Minä en tuntenut tätä äitiä. Ainoastaan satunnaisesti koulun pihalla tervehditty. On minusta pikkasen eriasia, ottaa laspi hoitoon työkaverilta joka sentään kysyy, kuin vieraalta joka tuo lapsen kysymättä ovelle. Ja otinhan minä sen hoitoon, ja kuuntelin ja rauhoittelin 4h huutavaa lasta. Olinhan täysin vieras ihminen tälle lapselle. Ja olis vallan mukava tietää mistä syystä sanot minua wt-mammaksi?
juu en kysele puolitutuilta hoitopaikkaa :)
Lapsi on päiväkodissa kun on tarve hoitopaikalle
Mutta jos oikeasti joku kysyy niin ihmetellään. Minä en ainakaan ihan hevillä uskalla keltään kysyä kun reaktiot on tuota. Työkavereille en kyllä veisi ;)
Ei ole sitä, että kysytään puolitutulta ensimmäisenä, että hoidakko mun lasta. Luulisi jokaisen vähemmän tyhmän tämän tajuavan.
Ensin tietysti nähdään kaikki yhdessä ja tutustutaan muuten, ja sitten tehdään joku järkevä diili, että jos sä katsot välillä mun, mä katson välillä sun.
Siksi, että sun mielestäsi shoppailu on tärkeämpää kuin työnhaku ;-DDD
lahjoja ostamaan. onhan se helpompaa ilman lasta. Ja tosiaan miksi ei työkaverinlasta voisi ottaa? luulisi ettei ainakaan sovitusta kehtaa poiketa, kun töissä on kumminkin nähtävä. Itselleni kerran kävi hassu lastenhoito tilanne. vanhimman poikani ystään äiti, jonka siis tunsin tyyliin hei ja moi, Soitti ovikelloa ja sanoi, hänellä on työpaikkahaastattelu voiko "kirsikka" jäädä hoitoon.. siis what??? en ollut tuota silloin 1.5v nähnyt koskaan ja täysin hämmennyksissa olessani niin tokasin että joo voihan se. Mutta tilanne oli käsittämätön.
että joku pyytää hoitamaan lastaan, että mamma pääsee shoppailemaan kuin että joku pyytää hoitamaan lastaan, että äiti pääsee työhaastatteluun? Vähän nyt ihmettelen logiikkaasi. Työttömille saaattaa tulla hyvinkin lyhyellä varoajalla tieto, että tänään olis haastattelu, pääsetkö - ei hoitajaa lapselle missään. Olen yhtä naapuriani auttanut vastaavassa tilanteessa ilomielin ja hän sai työpaikan ja oli tosi iloinen ja kiitollinen avusta. Sen sijaan töissäkäyvä naisihminen kykenee kyllä perhana vie ostamaan lahjat ilman lastenhoitoapuakin, joko ennen lapsen hakua tarhasta tai netistä. Ei voi olla vaikeeta.
Toisaalta myös ap, sentään työnsä puolesta tuntee kyseisen äidin. Minä en tuntenut tätä äitiä. Ainoastaan satunnaisesti koulun pihalla tervehditty. On minusta pikkasen eriasia, ottaa laspi hoitoon työkaverilta joka sentään kysyy, kuin vieraalta joka tuo lapsen kysymättä ovelle. Ja otinhan minä sen hoitoon, ja kuuntelin ja rauhoittelin 4h huutavaa lasta. Olinhan täysin vieras ihminen tälle lapselle. Ja olis vallan mukava tietää mistä syystä sanot minua wt-mammaksi?
Ap:n kysyjä joka siis kysyi jo etukäteen on töissä hällä siis työpaikka. Ajatus näin joulun alla tuli siitä, että itse koen joululahjojen ostamisen helpommaksi ilman lapsia, kuin lasten kanssa. Mahtais lapset ihmetellä, kun äiti laittaa leluja kärryyn ja sanoo "joulupukki tuo paketit" ööhh..
Tämä minun poikani ystävän äiti on sen verta vieras minulle, että tuon tapauksen jälkeen josta siis jo 12v aikaa. Ei ole tuon jälkeen edelleenkään tehnyt muuta, kuin tervehtinyt.
Asia sikeen. Minä en siis pidä shoppailua tärkeämpänä, kuin työnhaku. Varsinkin, kun täällä maalla työt ovat kiven takana. Mutta kyllä jopa työvoimatoimiston lähetttämistä lapuista saa enemmän aikaa työnhakuun kuin 1h.. minulta tosiaan kukaan ei kysynyt mitään. Lapsi vain tuotiin, äiti viihtyi meillä tuulikaapissa kokonaista 5 min samoin lastaan hakiessa.. senkin muistan vaikka aikaa on kauan, etten edes kiitosta saanut...
Hieno periaate.
Kukaan ei näköjään ajattele sitä lasta. Mä olen kerran hoitanut lasta joka oli mulle tuikituntematon ja päätin että ei enää ikinä koskaan.
Siitä on 16 vuotta aikaa ja esikoinen oli ihan vauva. Ystävä soitti ja kysyi otanko sen kaverin lapsen hoitoon? mulle siis tuntematon kaveri.
Se oli ihan hirveetä, mä en saanut oikein mitään kontaktia siihen lapseen, oli 5-vuotias ja tosi ujo tai sitten ei vaan tykännyt tilanteesta. Se ei syönyt oikein mitään, mitään ei halunnut tehdä jne. Mä jossain vaiheessa ajattelin että olkoon, aika hiljasta oli ja olin yrittänyt.
Se oli tosi kiusallinen tilanne, mutta eniten säälitti tää hoitolapsi. Mä olin niin iloinen kun se haettiin pois ja sen jälkeen en oo vierasta lasta meille ottanut enkä ota.
voithan sä tutustua lapseen, jos haluat sitä hoitaa. Ehkä työkaverilla ei ole tukiverkkoa ja pitää sua luetettavana. Ainahan saa kysyä ja tietysti vastata myös ei. Ole imarreltu, että joku pitää sinua noin luotettavana.