Elokuun 2011 vaavien odottajia?
Onkos täällä vielä ketään vaavin odottajaa jolla la on elokuussa 2011?
Kommentit (154)
Hyvää, iloista ja onnellista uutta vuotta kaikille :)
Laitoin jo tuonne yksityiselle puolellekin pyynnön tulemaan, sinne mieluiten kirjoittelisin. Kerron tähän nyt kuitenkin hieman taustatietoja. :)
Eli toista odotan, esikoinen syntynyt 12/08. Ekasta yrityksestä tämä tärppäsi, vaikka omituisia vuotoja olikin periaattessa siinä paikkeilla kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Vuotojen perusteella ei la täsmää juuri mihinkään, eli omituiseen aikaan on tämä saanut alkunsa. :) Asian selvittämiseksi olen käynyt yksityisellä varhaisultrassa ja sen mukaan viikkoja on nyt 9+0 ja la menee ihan elokuun alkuun.
En olekaan vähään aikaa kirjoittanut kun halusin odottaa varhaisultraa ja saada selville josko siellä mahassa ihan oikeasti on jotain elossa. Tänään sitten varhaisultrassa ja löytyihän se sydän sieltä:). Laskettuaika on nyt sitten vasta 22.8 mikä hieman mietityttää, onko mahdollista oikeasti, mutta kaipa se ultra on sen verran tarkka vai onko teillä muilla tästä tietoa? Odotan kovasti paluuta Suomeen sillä täällä Ameriiiiikassa kaikki maistuu niin epäaidolle ja nyt kun pahaolo on päällä kaiken valveillaoloajan olisi kiva nauttia jotain aitoa...
Olen tosi huono kirjoittelemaan, mutta nyt ajattelin saada muutaman rivin kirjoitettua taas.
Riesa75: Minun nuorimmaiseni on jo 6-vuotias, joten palstalla olen pitänyt taukoa. Kissankulman juttuja kävin lukemassa, mutta en ole sinne kirjoitellut. Miten muuten huolehdit proteiinien saannista? Mulla on tullut aikamoinen ongelma sen suhteen ja onneksi sain ajan ravitsemusterapeutille tiistaiksi. Soijatuotteet ja herneet tulee suoraan läpi. Samoin kananmuna sellaisenaan. Ruoan mukana vielä menee, mutta esim. munakasta ei voi syödä. Vatsan toiminta on ollut ihan liian vilkasta. Täysjyvätuotteita en enää kovin paljon uskalla lisätä. Lihalla sama vaikutus kuin soijalla. Kalaa yritän syödä, mutta siihenkin on tullut stoppi, kun söin alkuviikoilla niin paljon, kun tuli tarve saada proteiineja. Raejuustoa menee runsaasti, sekä jugurttia ja piimää. Ruokavalio käy kohta suppeaksi :-(
Huono olo lähes selätetty, mutta väsymys on totaalista 12h yöunia menee kevyesti ja silti väsyttää.
Tervetuloa uusille ja voimarutistus Pörpylälle, jos nyt enää luet tätä palstaa.
Pian olisi np-ultra. Sitä jännitän. Pelottaa että siinä onkin jostain syystä ongelmia.
Onnellista odotusta meille kaikille.
Kuutonen 9+6
Yksi uusi odottaja ilmoittautuu mukaan. Esikoista siis odotellaan ja viikkoja on tällä hetkellä 7+4. LA olisi näillä näkymin siis elokuun lopussa.
Pahoinvointi on yllättänyt useampaankin otteeseen. Tuntuu, että kokoajan saa olla halailemassa vessanpönttöä. Kävin lääkärin juttusillakin tuossa alkuviikosta ja sain jonkunlaisia lääkkeitäkin. Ne ovat auttaneet onneksi vähän ja olen pysynyt edes osittain toimintakykyisenä :) Unien kanssa on sama juttu, 13h menee kevyesti ja enemmänkin voisi nukkua.
On tämä kyllä jännää, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Vuoroin pelottaa ja vuoroin meinaa ratketa innosta :)
Vielä yli viikkokin ensimmäiseen neuvolaan.. Äääh, en malttaisi millään odottaa! Ehkä tämä tänne kirjoittelu auttaa pitämään hermoja koossa.
Unia + Snö 7+4
Hei Unia ja muut! Perustettaisiinko me jo uusi pino? Jos siis muitakin kirjoittelijoita löytyy kuin minä.. Jos ei ole muita vapaaehtoisia pinon perustajia, niin minä voin tehdä (jos osaan:). t.viiru myös 7+5
Uusi pino vois olla hyvä idea :) Minä en kyllä sellaista osaa tehdä, kun on vielä opettelemista tässä viestien kirjoittamisessakin. Olen totaalinen aloittelija näiden palstojen kanssa :)
Heipä hei!
Enpä olekaan kirjoitellut ekan viestin jälkeen mitään.
Siis voi itku tätä oloa! On pakko tulla purkamaan, jos täällä vaikka olis joku samassa tilanteessa oleva. :(
Mulla on ihan kauhee pahoinvointi, oksennan lähes kaiken minkä suuhuni saan, joskus tietty parempia hetkiä. Mitään pahoinvointilääkkeitä en uskalla lähteä kokeilemaan, muutenkin olen "turhien" lääkkeiden vastustaja. :/ Onko täällä joku joka niitä käyttää ja ootko saanut apua?
Olo ihan voimaton, joskus jopa pienen pieni mandariini lentää kaaressa ulos.
Oon kokeillut vaiks mitä kikkakolmosia, ilman apua...
Lääkäriin olin yhteydessä jo ennen joulua...
Pitää nyt vaan tarkkailla mahdollista nesteytyksen tarvetta, mut nyt oon onneksi saanut juotua, ja ettei se vesi tuu heti ulos.
Näytän ihan karseelta raadolta ja olokin on sen mukainen. Väsyttää, voisin nukkua siis ihan koko ajan. Ja nyt kiukuttaakin...:/
PS. Täällä on puhuttu tunnistamisesta, et jos joku mut tunnistaa, niin olis ihan reilua olla kertomatta eteenpäin, koska haluaisin sen tehdä ihan itse, koska tämä ei muille kuulu!
Ja btw, laitoin äsken sen yksityisryhmäpyynnön, olis ihan kiva keskustella mieluummin siellä, siitä johtuenkin mä en oo tänne kauheesti vielä kirjoitellut...
Terkuin, Lunar ja Esikko 10+1
Hei Lunar ja kaikki muutkin pahoinvoivat kanssasisaret,
Olen samoilla viikoilla kanssasi ja kärsinyt aikamoisesta pahoinvoinnista rv 6 lukien. Olin kaikkien muidenkin tavoin ensin vannonut etten mihinkään lääkkeisiin koske, mutta pahoinvoinnin voimakkuus ja sen lamaannuttava vaikutus koko elämään tuli kuitenkin yllätyksenä. Yhtäkkiä mistään ei tullut mitään, kaikki hajut ja maut ja jopa ruoan ajattelu saivat oksentamaan, eikä homma mitenkään rajoittunut aamuun. Missä oli se sukulaisten mainitsema “vähän aamulla kuvottaa mutta suolakekseillä se lähtee” -olotila? Yritin kaikenlaista akurannekkeista inkivääriin, mutta en ole näistä itselleni apua saanut (moni kehuu kuitenkin noita rannekkeita, joten niitä varmasti kannattaa kokeilla). Työpaikalla oksentelu, työlounaat ja kokouksista luistaminen alkoi mennä niin hankalaksi, että jokin ratkaisu oli löydettävä. Minulla ei todellakaan ollut käsitystä kuinka kamalaa pahoinvointi voi olla, neuvolasta annetut esitteetkin tuntuvat vain puhuvan siitä kuinka “olet varmasti onnesi kukkuloilla sisälläsi kasvavasta pienestä ihmeestä” ja “muistathan ajatella positiivisesti”.
Noh, otin ensin yhteyttä gynekologiin ja sen jälkeen kätilöön ja kysyin heiltä suoraan Postafen-matkapahoinvointilääkkeestä, josta olin jo lukenutkin nettipalstoilta. Kumpikin suositteli kyseistä lääkettä kokeiltavaksi ja tämä on kyllä ollut minulle suunnaton helpotus! Gynekologi mainitsi, että päiväannosta (50 mg, vastaa 2 tablettia) ei saa ylittää, mutta jo yksi on minulle riittävä tae työkyvyn takaamiseksi. Se vie ikäänkuin “kärjen” pois siltä oksentamiselta ja pystyn syömäänkin lähes normaalisti. Samalla kuitenkin taistelen jonkinlaista epävarmuutta vastaan, koska netistä sitä tulee luettua epäilevistä lääkäreistä ja kanssaodottajista. Olen kuitenkin omaksi ohjenuorakseni ottanut sen, että OMA lääkärini ja kätilöni ovat näitä suositelleet, joten luotan heihin. Lisäksi muistelen huvittuneena apteekkaria, joka vastasi kysymykseeni lääkkeen turvallisuudesta sanoen “Toki vauva on ensisijainen, mutta kyllähän se äitikin pitää saada raskausajan läpi terveenä ja järjissään”. Sinuna siis kysyisin lääkkeestä vielä suoraan omalta lääkäriltä ja kätilöltä.
Ei muuta kuin tsemppiä kaikille, suurimmalla osalla oksentelun pitäisi kuitenkin loppua aivan lähiaikoina. Voisiko tästä jopa sitten alkaa nauttimaan?
T. Ykätär
Mulla on akurannekkeet käytössä. Tosin täksi työyöksi unohdin ne kotiin jostain syystä, vaikka pidän 24/7. Noh, näppäränä tein sellaiset puuhelmistä ja kumppareista. :D Ja hyvin toimii!
Musta nää ainakin auttaa, liekö vaikutus psyykkistä, mutta yksi hailee, kun kerran olo on parempi, mutta ei tosin paljon, vie vaan sen kärjen oksentamiselta.
Mäkin olen kärsinyt kaameesta oksentamisesta rv 5 lähtien. Alkaa jo olla voimat ihan lopussa, NÄYTÄNKIN IHAN RAADOLTA!
Ja töissä on ollut hankalaa. :(
Tekis mieli kysyä näistä lääkkeistä, nyt vaan uusinta tietoa, ettei parasetamolikaan olisi turvallista raskauden aikana??
Tosin, en mä orjallisesti kiellettyjen listaa katso, mutta silti, oon muutenkin varovainen ylim. lääkkeiden kanssa. Evira kieltää myös inkiväärin, tosin en kyllä tiedä miksi? Kohta kielletään kaikki raskaana olevilta, kun se saamarin proffakin haluaa meikkauskiellon raskaana oleville!
Alkaa kyllä jo tympäisemään, kun haluaisin oikeesti ihan täysillä nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta! :'( Tuntuu tosi pahalta...
Lunar & Esikko 10+2
Eli on tullut paljon semmosia hakemuksia, joissa ei ole ollut tietoja mukana, joten on joutunut hylkäilemään! Jos vielä innokkaita mukaan tulijoita niin viestiin mukaan;
Nimimerkki, paikkakunta, laskettu aika ja synnytyssairaala. :-)
KIITOS!
Ja se ryhmä löytyy siis täältä
http://www.vauva.fi/ryhmat
Jos ei tottele linkkiä niin vasemmalta ryhmät, ja sieltä pääsee klikkaamalla Elokuisiin. :-)
moi, ilmottaudutaan ny täältäkin. plussasin loppiaisena ja viimeisitä kuukautisista laskettu aika ois ollu syyskuun puolivälissä(7+), mutta mutta tänään oli 1 ultra, jota nopeutettiin aikanaan kärsityn ulkoisen raskauden takia.
Uä näytti että mennäänkin jo 9+2 eli laskettu juuri ja juuri elokuun puolella... hedelmäittymisen aikaan olen vielä syöny pillereitä, joten vahinko mikä vahinko, mutta toisaaltaan toivottu semmonen.
oireina ollut vatsakivut ja rintojen arkuus, pahoinvointi on ollu hyvin lievää. nyt lähinnä jännittää et kuinka kauan pystyn töitä tekemään, ku on ruumiillinen työ ja kotonakin ois viljelytilan pyöritykseen yritys osallistua mahdollisimman pitkään.
Mä olen erittäin viime tipassa löytänyt tieni tänne keskustelupalstalle. :)
Mutta siis me olimme jo pidemmän aikaa yrittäneet kunnes joulukuun 2010 alussa teimme plussan. :) Siitä sitten lähti meidän jännittävä esikoisen odottaminen.
Ultrassa lasketuksi tuli sitten 9.8 eli muutama viikko tässä vielä olisi laskettuun. :)
Järkytyksekseni itsekkin huomasin muutama päivä sitten että tämä entinen kahavihiiri ei enää voi sietää ko ainetta. Pelkkä hajukin jo tekee pahaa. Saas nähdä herääkö töissä epäilykset loppiaisen jälkeen kun ei enää kaffit maistu. :) Iho tykkää kun ei suklaakaan enää maistu ja kaikki missä on suolaa maistuu sitten TOSI suolaiselle. Hyihyi, mitähän sitä laittaisi ruuaksi :)