Onko sinusta Williamin morsian kaunis?ev.
Kommentit (71)
Näin vähän ajattelinkin.
maksoi 30000 puntaa vuodessa. Lontoolaisten mediaanipalkka on 32000 puntaa vuodessa. Koko maan mediaanipalkka on 25000 puntaa vuodessa. Eli ei ihan jokaisella alemman keskiluokan tytöllä olisi varaa opiskella Katen kanssa samassa koulussa.
ja yliopistoihin pääse, jos on paljon rahaa (millä maksaa lukukausimaksut)? Siis todella paljon rahaa. Alemman keskiluokan väellä ei taida olla niin paljoa rahaa että saisivat maksettua huikeat lukukausimaksut (= eli eivät pääse sinne). Varmasti myös pari hintavaa lahjoitusta koululle Katen vanhemmilta avasi ovia.
William on ehkä maailman poispilatuin ihminen veljensä kanssa. Paria ei voi edes verrata Vickaniin ja Danieliin sympaattisuudessa.
William on ehkä maailman poispilatuin ihminen veljensä kanssa. Paria ei voi edes verrata Vickaniin ja Danieliin sympaattisuudessa.
ylempään keskiluokkaan kuuluvat yritysjohtajat ovat..
Eli vaikka olisikin nuorena kuulunut alempaan keskiluokkaan varallisuutensa ja koulutuksensa perusteella, voi sieltä vallan hyvin ponnistaa ylempään keskiluokkaan esimerkiksi perustamalla menestyksekkään yrityksen ja ansaitsemalla miljoonia vuodessa. Jaottelu ylemmän ja alemman keskiluokan välillä ei perustu pelkästään akateemiseen tutkintoon, vaan laajemmin ottaen siihen kuinka menestyy elämässään.
Varallisuudeltaan kuuluvat ylempään keskiluokkaan, mutta ylemmissä piireissä heitä pidetään nousukkaina. Sitähän toki ei julkisesti sanota, koska kyseessä sentään tulevan kuningattaren perhe.
Varallisuudeltaan kuuluvat ylempään keskiluokkaan, mutta ylemmissä piireissä heitä pidetään nousukkaina. Sitähän toki ei julkisesti sanota, koska kyseessä sentään tulevan kuningattaren perhe.
Eli Middletonit kuuluvat ylempään keskiluokkaan!
Nousukkuus on taas aivan toinen juttu, ja varmasti moni yläluokkainen vanhan rahan kasvatti pitää omalla työllään rikastuneita uuden rahan perheitä nousukkaina. Mutta luokkajaon perusteella Middletonit ovat ylempää keskiluokkaa, siitä ei ole epäselvyyttä.
Tietävät, että estämällä tulee vain lisää skandaaleja. Prinsessa Margaret ei saanut lupaa avoitua elämänsä rakkauden kanssa, hänen elämänsä oli yhtä kaaosta. Lukuisia miessuhteita, terveysongelmia huonoista elintavoista, kuoli jo 7-kymppisenä ennen 101-vuotiaana kuollut äitiään.
Dianan ja Charlesin "pakkoavioliiton" aiheuttamat skandaalit varmasti kaikki muistavat.
Kate ei kuitenkaan ole edes mikään kohutyttö, joten hovilla ei olisi edes syytä estää heitä avioitumasta.
että hovi pitää pehmittää.
yliopistostahan tytteli valmistui jo 2005.
ja nyt on työskennellyt jonkin rättikaupan sisäänostajan assistenttina. on siinä tosiaan älykkään uratykin pesti...
Katella on kauniit hiukset ja on muutenkin hyvin hoidettu. Vartalo näyttää siltä, että joutuu tekemään paljon töitä pysyäkseen hoikkana.
Sekä Kate että William ovat aika vanhan näköisiä 28-vuotiaiksi. Victoria ja Daniel hehkuivat enemmän nuorta onnea vaikka ovat vanhempia.
että vanhempana hänestä tulee tyypillinen englantilainen hevosennäköinen nainen, vrt. Camilla.
että vanhempana hänestä tulee tyypillinen englantilainen hevosennäköinen nainen, vrt. Camilla.
Jos av-mamma muuta väittää, niin hän on vain kateellinen:
http://blog.whimsyworldwide.com/wp-content//2009/09/kate_middleton_300x…
Katella on kauniit hiukset ja on muutenkin hyvin hoidettu. Vartalo näyttää siltä, että joutuu tekemään paljon töitä pysyäkseen hoikkana.
Sekä Kate että William ovat aika vanhan näköisiä 28-vuotiaiksi. Victoria ja Daniel hehkuivat enemmän nuorta onnea vaikka ovat vanhempia.
Mutta en minä miehenä kyllä Victoriankaan perään vilkaisisi, siskon perään kylläkin.
Mikähän ihme siinä on, että britit eivät ole yleisesti kauneudella/komeudella pilattuja? Populaa riittää ja erilaisia geenejäkin.Olen ajatellut asiaa usein siellä vierailtuani...Aikamoisia hevonsennaamoja ne spaissaritkin olivat:/ Lontoossa ei pää hirveästi kääntyile kauniiden ja näyttävien naisten perään, toisin kuin vaikka Barcelonassa, Milanossa, Pariisissa, Istanbulissa, Budapestissa ja jopa Berliinissä:-)
M41
Sellaisia on suomalaisissa naisissa TODELLA vähän.
epäenglantilaisen näköinen. Näyttää tosi paljon Tanskan Maryltä, kuten joku jo sanoikin.
Esim. Diana ei mielestäni ollut kaunis, Sarahista, prisenssa Annesta tai muista kuninkaallisista puhumattakaan. Jotenkin vähän boheemi lookki vielä (johtuu ehkä tukasta?) Kun vähän stailataan vielä ja maku kehittyy, niin kyllä hänestä kaunotar tulee. Hyvin itsevarman oloinen tyttö.
paksut kauniit hiukset, sirot herkät kasvot, vartalo pikkuisen poikamainen.
Kauniimpi kuin keskivertonainen, mutta ei todellinen kaunotar.
ei mikään huikaiseva kaunotar mutta ihan kivan näköinen.
Kun on noin laiha ruipelo (positiivisessa mielessä), niin ylipitkät hiukset korostaa sitä (tässä tapauksessa siis liikaa).
Muutoin on oikein kaunis. Hymyillä saisi enemmän silmät sirrillään. Jotenkin tunteita ei kuvista näy.
että hovi pitää pehmittää.
yliopistostahan tytteli valmistui jo 2005.
ja nyt on työskennellyt jonkin rättikaupan sisäänostajan assistenttina. on siinä tosiaan älykkään uratykin pesti...