Katkeruus...

Ei varmaan auta mitään, mutta halusinpa toivottaa paljon voimia! Ja toivon myös, että saat pienokaisesi. Aivan luonnollista on mielestäni tuntea noin, ja kukaan ei saa/ voi sinulta ottaa pois tunteidesi oikeutusta.

Itse olen plussannut 7 kertaa perätysten ja aina mennyt kesken ensimmäisillä viikoilla,todella kurjaa jota sanat eivät riitä kuvailemaan.Tuntee uuden elämäna,elää pari viikkoa raskaana ja menetys.Ja kun tämä toistuu kerrasta toiseen!

Mutta en koskaan vihannut muita. Sitä en ymmärrä. Eihän he minun lasta saa. 3 v raskautta odottanut ( nyt äiti)

Mutta silti ei se ole sulta pois, että joku toinen saa vauvan. Tietysti katkera olo on. Mutta ei se ole niiden raskaana olevien syy.

Turhaa paskanjauhamista toi että "ei se sulta ole pois"...no vittu on se mun mielenterveydestä pois jos joku muu saa ja minä en.

siitä syystä valtava kun lapseni oli muutaman viikon ikäinen. Ei kukaan voi kuvitella miltä tuntuu kun lapsi kuolee syliin. Joten en kykene suhtautumaan raskaana oleviin normaalisti.

siitä syystä valtava kun lapseni oli muutaman viikon ikäinen. Ei kukaan voi kuvitella miltä tuntuu kun lapsi kuolee syliin. Joten en kykene suhtautumaan raskaana oleviin normaalisti.

ei ihmekkää,ettet kykene suhtautumaan normaalisti. mä todella toivon,että saat sen vaavin!

ja aivan varmasti ne tunteet ovat ihan ok. Oletko käynyt juttelemassa kuitenkin jonkun kanssa? Tukiryhmässä? TMS?

Mä olen kuullut että vihan energia saa elimistön toimimaan negatiivisesti eli minusta sinun kuitenkin pitäisi päästä siitä vihan tunteesta eroon, tai ainakin oppia käsittelemään sitä niin että ympäröivä maailma ei tule sinun sisään ja aiheuta lisää pahaa oloa. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.

Uskotko että pelkkä plussa pelastaisi kaiken? Itse olen menettänyt vauvan myöhäisillä raskausviikoilla ja tiedän että se tuska jatkuu raskaudesta huolimatta. Jos asioita ei käy lävitse, ei hae apua, keskustelua... siitä tulee yksi helvetti.

Sydämeni pohjasta toivon että saat vauvan, ja saisit sen pian. Toivon myös että voisit käydä tunteesi lävitse jotta tuleva olisi valoisampaa kuin omani oli. Itse hain keskusteluapua vasta vauvan synnyttyä ja kerkesin saada jo lapsivuodemasennuksen jne.

Tsemppiä!

Ja tämän asian käsittely on aaltoliikettä. Välillä mennään paremmin ja välillä tipahdetaan pohjaan. Ja kyllä moni lääkärikin on sanonut että uusi raskaus on toivottu. Koska se on merkki et elämä jatkuu. Terapiassa saan sen avun mitä tarvitsen, mutta kun tulee niitä päiviä jolloin kaikki vastoinkäymiset tuntuu vaikeilta. Kuten tänään. Mutta asian työstämiseen menee vuosia ja ikinä tästä ei "parane".

Kerronpa oman tarinani.. Opiskelin aikuiskoulutuksessa uutta ammattia. Olimme pitkään haaveilleet miehen kanssa vauvasta ja viimeisen opiskeluvuoteni alussa päätimme, että jätän ehkäisyn pois.



Noh, ryhmässäni oli jo eräs nainen raskaana. Hän kuitenkin loppumetreillä menetti vauvansa. Minä huomasin raskauteni joulun tienoilla ja se kevät oli minulle tuskaa. Tämä vauvansa menettänyt nainen ei puhunut minulle, sai muutama muunkin puolelleen, että minä olen tehnyt väärin. Olin kuukauden verran sairauslomallakin, koska tämä nainen teki opiskelustani helvettiä. Ei hänen vauvansa minun mahaani siirtynyt. En minä aiheuttanut hänen vauvansa kuolemaa. Tuntui pahalta opiskella siinä vihaisessa ympäristössä. Ei ollut hauskaa, kun joka hetki tuijotettiin ja selän takana puhuttiin paskaa.



Ole kiltti äläkä toimi niin kuin tuo nainen. Hän ei koskaan ole pyytänyt anteeksi noita tapahtumia. Minä todella toivon, että saat vauvan. Kaikkea hyvää elämääsi.

Mutta kun ihmismieli on niin outo. Raskaana olevat eivät ymmärrä sitä et jokainen joka menettää lapsensa, ne tunteet nousevat pintaan. Ei sille voi mitään. Minä en kellekkään sano vihaavani jonkun toisen raskautta. Sen asian tuon esille terapiassa. Minä en ole kääntänyt ketään, kuitenkin ympärilläni on ihmisiä jotka tukevat ja ymmärtävät kaikki tunteen purkaukset. Tämä on pitkällinen prosessi, mutta on ajateltava et meillä on joskus (milloin?) vauva. Syli on tyhjä ja se tunne on aivan KAUHEA.

Kävin terapiassakin. Tuonkin kokemuksen kanssa sen naisen käytös oli jotain aivan kammottavaa. Vaikka ymmärsin hänen tunteensa. Tunteita saa näyttää, mutta ei ole oikein, että oma keskenmeno kostetaan jollekin toiselle. Koska se oli mulle todella stressaavaa ja inhottavaa.



Toivotan sinulle kuitenkin voimia elämääsi!