Opintovapaasta
Onko kukaan ollut opintovapaalla vakituisesta toimesta tai virasta? Kertokaahan kokemuksia.
Kommentit (12)
kun palasin töihin, oli tehtäväni siirretty projektille ja jouduin huomattavasti vähempiarvoisiin töihin kuin mistä lähdin.
Haluaisin opintovapaalle koska ahdistaa olla töissä. Mitä opiskelit?
Olin opintovapaalla aikuiskoulutustuen turvin opiskellessani amk-tutkintoa.
ihan omasta alasta jopa. Palasin tohtorina assistentiksi asiantuntijaviran sijaan.
toimeentulo. Enää 3kk opintotukikuukausia jäljellä, joten jos syyslukukauden yliopistolla pystyisin sinnittelemään. Aikuiskoulutustukeen en ole oikeutettu, kun työsuhteet pelkkiä pätkiä tähän asti.
Ja voihan työnantaja kieltäytyäkin. Pitääkö muuten saada jokin tutkinto valmiiksi tuona aikana?
ap
1) voiko työnantaja kieltäytyä opintovapaasta? etenkin jos se on omaa alaa?
2) eihän opintovapaan aikana tarvitse mitään tutkintoa suorittaa? Siis oon kuullu ihmisistä, jotka pitävät esim. 4kk opintovapaata, voihan siinä tiettenkin viimeistellä tutkinnon, mutta ei juuri muuta?
3) onko siinä opintovapaarahassa (siis jos jää vakityöstä vapaalle ja työsuhdetta on jatkunut jo tarvittavat vuodet aikuisopintorahaan) joku taulukko vai summa aina sama? Sehän on käsittääkseni ihan hyvä raha (vrt. hoitovapaalla opiskelu).
1) voiko työnantaja kieltäytyä opintovapaasta? etenkin jos se on omaa alaa? 2) eihän opintovapaan aikana tarvitse mitään tutkintoa suorittaa? Siis oon kuullu ihmisistä, jotka pitävät esim. 4kk opintovapaata, voihan siinä tiettenkin viimeistellä tutkinnon, mutta ei juuri muuta? 3) onko siinä opintovapaarahassa (siis jos jää vakityöstä vapaalle ja työsuhdetta on jatkunut jo tarvittavat vuodet aikuisopintorahaan) joku taulukko vai summa aina sama? Sehän on käsittääkseni ihan hyvä raha (vrt. hoitovapaalla opiskelu).
työantaja voi muutaman kerran siirtää opintovapaata muttei loputtomiin. Eli pakko suostua. Itse ajattelin opiskella maisterintutkintoa, eli graduntekoon en vielä muutamassa kuukaudessa ehtisi. Eikä sivuaisi työtäni millään lailla.
että opintojen pitäisi liittyä siihen alaan, millä on, että työnantaja on velvollinen edes myöntämään vapaata.
esim. mikä tahansa yliopistotutkinto on "omaa alaa", jos on töissä asiantuntijaorganisaatiossa tai vaikka kunnalla.
Tutustukaa Koulutusrahaston sivuihin. Sieltä löytyy myös laskuri, jolla tuen voi laskea.
Tutustukaa Koulutusrahaston sivuihin. Sieltä löytyy myös laskuri, jolla tuen voi laskea.
tää asia kun ei vielä oo ajankohtainen, mutta ollut takaraivossa jo hetken, että vois vaikka aktivoitua... :)
pitääkö koulutuksen aikana suorittaa tutkinto? Ja jostain kyllä luin, että ei tarvitse lainkaan sivuta omaa työalaa tämän koulutuksen. Eli voiko tehdä yliopisto-opintoja yhden lukukauden valmistumatta mihinkään?
ap
kun palasin töihin, oli tehtäväni siirretty projektille ja jouduin huomattavasti vähempiarvoisiin töihin kuin mistä lähdin.