Mistä neuroosista/pakko-oireesta kärsit?
Miten siis ilmenee, kuinka usein, rajoittaako elämää?
Kommentit (45)
Se ilmenee siinä etten kestä yhtään roskaa missään, en lattioilla tai muuallakaan. Siivoan joka päivä, eli imuroin aina kun jotain tippuu lattialle. Ei se rajoita elämää, mutta on erittäin rasittavaa.
Mä voin kelata jotakin kuvitteellista tilannetta monta kertaa päivässä, ikään kuin päiväunelmana, ja aina nukkumaan mennessä. Vaihdan välillä aihetta, mutta silkasta fiktiosta on kyse, asioista jotka eivät koskaan tule tapahtumaan (tai voin itse olla kuvitelmassa 14-vuotias). Jotenkin sairasta varmaan, mutta omituisuutemme meillä kaikilla on.
Siis hellan nappeja ym. Tämä vaihtelee paljon muun voinnin mukaan. Jos on ahdistus tai ylipäätään vaikka stressi päällä, alan tarkistella enkä meinaa päästä ovesta ulos. Tai alan parin sadan kilometrin päässä kotoa panikoimaan, että ihan varmasti jäi vaikkapa silitysrauta päälle. Mutta välillä on pitkiä jaksoja niin, että olen vain huolellinen ja pari tarkistusta riittää.
Otan asian ihan huumorilla ja kaveritkin tietää. Mitäs tuota nyt vielä ylimääräistä murehtimaan, kun jo tarpeeksi murehduttaa muutenkin :)
Joka päivä siivoan ja sisustuksessa ärsyttää aina joku asia,vaikka periaatteessa pidänkin siitä.Yhtään roskaa ei saa olla missään,saati esim astioita tai lehtiä pöydillä jne jne
Siis hellan nappeja ym. Tämä vaihtelee paljon muun voinnin mukaan. Jos on ahdistus tai ylipäätään vaikka stressi päällä, alan tarkistella enkä meinaa päästä ovesta ulos. Tai alan parin sadan kilometrin päässä kotoa panikoimaan, että ihan varmasti jäi vaikkapa silitysrauta päälle. Mutta välillä on pitkiä jaksoja niin, että olen vain huolellinen ja pari tarkistusta riittää.
Otan asian ihan huumorilla ja kaveritkin tietää. Mitäs tuota nyt vielä ylimääräistä murehtimaan, kun jo tarpeeksi murehduttaa muutenkin :)
Mä voin kelata jotakin kuvitteellista tilannetta monta kertaa päivässä, ikään kuin päiväunelmana, ja aina nukkumaan mennessä. Vaihdan välillä aihetta, mutta silkasta fiktiosta on kyse, asioista jotka eivät koskaan tule tapahtumaan (tai voin itse olla kuvitelmassa 14-vuotias). Jotenkin sairasta varmaan, mutta omituisuutemme meillä kaikilla on.
Mun omat tarinat voi kestää jopa vuosikausia. Mulla on monta kuvitteellista tarinaa menossa ja viihdytän niillä itseäni esim nukkumaan mennessä. Osassa olen itse päähenkilönä (ja todella esim ihan eri ikäisenä), osa on täysin keksittyä.
kulmakarvan yläpuolta etenkin oikealta aina kun ajattelen ettei kukaan huomaa. Ja nolostus on tietenkin kamala kun huomaan että joku on huomannut. Tätä on jatkunut jo kauan, sillä muistan että yläasteella yksi poika matki minua ja kurtisteluani, eli en ihan niin huomaamattomasti ole onnistunut kurtistelemaan.. En tiedä miksi noin teen eikä siihen liity mitään uskomuksia että jotain tapahtuu tai on tapahtumatta jos kurtistelen, mutten vaan pysty olemaan tekemättäkään sitä ja välillä jään jumiin ajattelemaan asiaa ja sitä huomaako joku jos nyt teen ja sitten on pakko tehdä..
ole mitään pakko- oireita, tekemiset ja ajatukset luokitellaan pakko- oireiksi vain jos ne aiheuttaa itselle ahdistusta. Eli on pakko tehdä jotain, muuten ahdistaa, mutta myös se teko ahdistaa.
Monta perhettä on asunut tässä. Ja mua ahdistaa se että mun tarttis siivota ja harjoitella jotain lauluja, mitkä eivät mua inspiroi (kuorojuttuja).
Mua ahdistaa kaikki mt-ongelmaiset mun ympärillä ja työttömät ja vanha äiti, joka vaan puhuu maailman uutisista, joita se seuraa päivät pitkät ja sen tuleva putkiremppa ja krempat.
Siis mikä sairaus mulla? Antakaa diagnoosi pian. Odotan.
ja on ilahtunut siitä, että joku muukin unelmoija av:lta löytyi... Miksi itse pidin sitä pakko-oireisiin mahdollisesti liittyvänä on juuri se toistuvuus, saman ja erin ja kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tarinoiden vatkaaminen vuodesta toiseen, ja se kuvitteellisuus, todellisuuttahan ne eivät ole, eivätkä (luojan kiitos!) tule koskaan olemaan. On siinä vähän sellaista I dreamed my life away -mentaliteettiä. Ja ahdistuskin siihen sikäli liittyy, että stressaantuneena ja ns. tiukoissa paikoissa on pakko päästää mielikuvitus valloilleen. Ehkä se sitten on todellisuudenpakoa.
Monta perhettä on asunut tässä. Ja mua ahdistaa se että mun tarttis siivota ja harjoitella jotain lauluja, mitkä eivät mua inspiroi (kuorojuttuja).
Mua ahdistaa kaikki mt-ongelmaiset mun ympärillä ja työttömät ja vanha äiti, joka vaan puhuu maailman uutisista, joita se seuraa päivät pitkät ja sen tuleva putkiremppa ja krempat.Siis mikä sairaus mulla? Antakaa diagnoosi pian. Odotan.
taudista, että itseilmaisusi ei ole kovin selkeää.
Mä voin kelata jotakin kuvitteellista tilannetta monta kertaa päivässä, ikään kuin päiväunelmana, ja aina nukkumaan mennessä. Vaihdan välillä aihetta, mutta silkasta fiktiosta on kyse, asioista jotka eivät koskaan tule tapahtumaan (tai voin itse olla kuvitelmassa 14-vuotias). Jotenkin sairasta varmaan, mutta omituisuutemme meillä kaikilla on.
Paitsi että mun kuvitelmat on oikeasti sairaita. Saatan esim. kuvitella miten kidnappaan erään tunnetun tapeetilla olleen homovastaisen politikon ja tapan hänet. Oikeasti. Enkä ole edes homo, enkä koskaan tekisi oikeasti mitään vastaavaa tai muutenkaan pahaa kenellekään. Mutta on toi kuvitelma silti ah niin tyydyttävä. Mietityttää kyllä että ovatko muumini jättämässä laakson.
Ensinnäkin siisteys - en ole mikään siivousneurootikko, mutta mulle on tärkeää, että tavaroilla on paikkansa, ja ne löytyvät helposti. Elämää ei sinänsä rajoita, koska olen aikojen saatossa oppinut huolehtimaan siitä, että kaikki on paikoillaan. Tähän kuuluu myös mm. se, että asettelen työpaperit järjestykseen, cd-levyt ja kirjat aakkosjärjestykseen, työpaikalla toimistossa mapit käyttöjärjestykseen sekä värijärjestykseen. Työhöni kuuluu myös erilaista ryhmien ohjausta, ja jos käytämme esim. askartelutarpeita, laitan ne värijärjestykseen. Ei tosiaan rajoita elämää sinänsä, koska tällaiset asiat pystyy tekemään nopeasti.
Ehkä osittain tuohon jo mainittuun neuroosiin kuuluu myös se, että haluan nukkua yhteen sopivissa lakanoissa ja kattaa pöytään yhteen sopivat astiastot. Eri pari lakanat häiritsevät, samoin eri pari astiat ärsyttävät. Tämä tietysti vaikuttaa lähinnä ostotottumuksiin, koska ostan vain yhteen sopivia lakanoita ja astioita.
Mulla on myös noita jo mainittuja mielikuvitustarinoita. Mäkin saatan iltaisin nukkumaan mennessä kehitellä pitkiäkin tarinoita, joitakin niistä olen jopa kirjoittanut ylös kun on ollut aikaa. Tämäkään ei rajoita elämää, päinvastoin on muodostunut sellaiseksi tavaksi, etten osaa edes nukahtaa, jos en kehittele jotain tarinaa.
Mä myös tarkastelen turvallisuuteen liittyviä asioita - hellan nappeja, kahvinkeitintä, avainten mukana oloa, kännykän mukana oloa, oven lukossa oloa ja niin edelleen. Nämäkin olen oppinut tekemään niin rutiinilla, etteivät rajoita elämää.
Eniten aikaa vievä neuroosini on keittiön puhtaus. Siitä olen ehdottoman tarkka, ja siivoan joka ilta keittiön perusteellisesti. Se rajoittaa elämää siten, että pääsisin tietysti näin perheen äitinä useimpina iltoina tuntia aiemmin nukkumaan, jos en jynssäisi tahmaisia sormen jälkiä keittiön kaapistoista :)
Monta perhettä on asunut tässä. Ja mua ahdistaa se että mun tarttis siivota ja harjoitella jotain lauluja, mitkä eivät mua inspiroi (kuorojuttuja).
Mua ahdistaa kaikki mt-ongelmaiset mun ympärillä ja työttömät ja vanha äiti, joka vaan puhuu maailman uutisista, joita se seuraa päivät pitkät ja sen tuleva putkiremppa ja krempat.Siis mikä sairaus mulla? Antakaa diagnoosi pian. Odotan.
Kärsit sellaisesta
Vierailija - 14.11.10 11:04 (ID 11505079)taudista, että itseilmaisusi ei ole kovin selkeää.
liittyvät sairauksiin ja läheisteni kuolemaan, sairastumiseen tai vammautumiseen. Ajattelen ruumisarkkuja ja mietin toisinaan esim. öisin, että minkäköhänlaiseen arkkuun minut tai lapseni laitetaan, kun kuolemme.
Tää on hirveää, en pääse näistä ajatuksista eroon enää ollenkaan. Ja tottahan tuo kaikki on - ruumisarkkua kohtihan tässä jokainen on menossa - se tästä kaikkein kauheimman asian tekeekin, että tuo kaikki ON TOTTA ja koko ajan mahdollista.
Kun kunto menee oikein huonoksi, alan tarkistella että kaikki ovet on varmasti lukossa, ettei kaapeissa ole ketään tai mitään jne. Tähän kuluu aika tovi illasta. Onneksi tuota ei ole ikiaikoihin ollut.
Että hulluutta on havaittavissa tässäkin päässä, tai en tiedä, ehkä se on kompensaatiota elämän turruttavalle tylsyydelle. Ja se elämähän pitäisi elää, eikä kuvitella sarjamurhia omassa päässään, kai.
Ja aina on kyse tyypistä johon olen ihastunut tai haluaisin saada, vaikken ikinä sais.
Kuvittelen esim että ajan autolla ulos ja loukkaannun ja tämä pelastava enkeli tulee juuri oikeaan aikaan siihen ja pelastaa minut siis.
Myös sellaisia kuvitelmia kun että meitä kidnapataan ja ollaan siis molemmat pinteessä.
Suutelukohdat kelaan ainakin kymmenen kertaa mielessäni.. : )
Oisin ehkä hyvä elokuvatekijä?
Kait siinä jotain tyydytystä saa, kun olo on hyvä sen jälkeen kun on kuvitellut nämä asiat mielessään.
siitä olen kovasti kiitollinen. Muuta mielenterveyden häikkää on senkin edestä, mutta pakko-oireilta olen säästynyt.