Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe ja teini-ikäinen tytärpuoli
12.11.2010 |
Meillä on uusperhe, ollut jo yli 10 vuotta, kaksi yhteistä lastakin on miehen kanssa. Nyt menee täysin hermot miehen tyttäreen (teini). Se on taas ollut täällä reilu viikon, ja en vaan jaksa. Se arvostelee, ivailee, käyttää mun meikkejä, hiuslakkaa jne ja on yleisesti ärsyttävä, mustamaalaa miestä minulle (ja varmaan minua miehelle jos uskaltaa)ja on aina jotenkin tyytyväinen jos ollaan "riidoissa". Olen alkanut oikeasti harkita avioeroa miehestä, ja että muuttaisin lasten kanssa omaan asuntoon. Ihan vain päästäkseni tytöstä eroon. En jaksa enää huolehtia tytön harrastuksista, kokea aina huonoa omaatuntoa jos tehdään jotain ilman tyttöä. Jos olisin tiennyt että tästä tulee tällaista, en olisi ikinä lähtenyt leikkiin mukaan, mutta jotenkin silloin kaksvitosena kun mies totesi että hänellä on lapsi, niin sitä oli jotain ruusunpunaisia kuvitelmia miten meistä tulee onnellisen pikkuperhe yhdessä. Lässylässyn. Ajattelen että jos nyt lähden, niin ehkä tytöstä tulee onnellisempi, kun ei tarvitse katsella meikäläistä, saa pitää isänsä ihan itsellään. Toisaalta meidän kaksi yhteistä lasta menettää isänsä ja turvallisen kotinsa. Voi perkele tätä elämää. Kiitos kun sain purkautua..
Kommentit (76)
Ja vielä se, että tyttärellä oli toki äiti. Äiti oli tyttären meille muuttaessa naureskellut tyttärelleen, että tulemme vielä yllättymään monesta asiata. Totta kyllä joka sana! Ehdotimme myös ongelmien jatkuttua vuoden, että a)tytär muuttaa takaisin äitinsä luokse, kuten sovimme alussa, jos järjestely ei toimi, b)tytär muuttaa mumminsa luo c) hankimme 17-v tyttärelle asunnon läheltä. Mikään vaihtoehto ei tytölle kelvannut, vaan hän halusi asua luonamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vielä se, että ehdotin ex:lle, että hän hakisi tyttärelleen apua. Että tyttärellä ei voi olla kaikki kunnossa, kun käyttäytyy niin. Ex ei sitä kuunnellut, eikä mitään tehnyt.
Jälkeenpäin olen tajunnut, että tyttärellä oli todennälöisesti tarkkaavaisuushäiriö, eikä siten ollut kykenevä ymmärtämään puhetta. Oletin toki, että alkuaan 16 v lapsen vanhemmat olisivat huomanneet, jos heidän tyttärensä ei ole terve, ja olisivat hankkineet hänelle apua.
itse yritin hänelle apua saada, mutta valitettavasti minulla ei ollut siihen mahdollisuutta, koska tytön vanhemmat eivät moista katsoneet tarpeelliseksi.
Mä ymmärrän että on vaikeaa ja ton ikäiset osaa olla tosi vaikeita ja ärsyttäviä, suorastaan vittumaisia ja ne on sitä ihan tahallaan. Suurinta nautintohan niille on se että ne huomaa kuinka ovat päässeet tavoitteeseensa ärsyttämällä, jos vaan mahdollista niin älä näytä sitä sille, älä ainakaan joka kerta lähde mukaan sen juttuihin.
Meillä ei ole uusperhettä vaan ydinperhe ja meillä on myös teinityttö, nyt jo 17-vuotias. Meidän tyttö oli hyvin paljon samanlainen. Sitä kesti kaikenkaikkiaan pari vuotta. Miehen kanssa riideltiin paljon tytön asioista, kumpikin oli turhautunut ja purki sitä sitten toiseen. Jossain vaiheessa mä ajattelin että mä lähden ja jätän koko konkkaronkan, mutta miks ihmeessä mä olisin antanut meidän tyttären rikkoa liiton joka pohjimmiltaan oli hyvä.
Nykyään meidän tyttö on jo rauhoittunut ja on ihan eri ihminen kuin pari vuotta sitten tai vuosi sitten. Se on kasvanut, kai se oli jotain kasvukipuilua? murrosikää joka ilmeni myös niin että oli meille tosi ilkeä.
Mä lähetän kovasti voimia teille sinne, sulle varsinkin ja muista että jos sun miehesi on sulle ja teille hyvä, niin älä anna se tytön rikkoa teidän parisuhdetta, luultavasti toi menee aikanaan ohi?
Itselläni 2 tyttöä, jo aikuisia mutta voi kamala sitä teiniaikaa. Vaikka lapset oli omia niin olisin ollut useasti valmis maksamaan siitä, että pääsen heistä eroon.
Tytär onnistui tavoitteessaan, ja rikkoi suhteemme. Ex uskoi kaiken, mitä tytär hänelle syötti. Loppukaneetiksi tytär sanoi, ettei hän koskaan halunnut isänsä olevan kanssani.
Yritin aikoinaan puhua ex:lle, että hänen tyttärensä tekee kaiken tahallaan, koska isä ei puutu mihinkään. Ex lupasi aina jatkossa puuttua, mutta koskaan hän ei kuitenkaan tyttärelleen mitään sanonut. Tytär myönskikin, että ei ollut välittänyt mistään, koska hänen isänsä ei mitään sanonut. Myönsi myös, että hän tahallaan yrittää saada isänsä reagoimaan, siinä koskaan onnistumatta.
Kyllä minä tiesin, että ongelmia varmasti tulee, mutta luulin niiden olevan varsin toisennäköisiä. Öisiä poissaoloja, juopottelua yms. En sitä, että minut halutaan savustaa isän elämästä pois.
Yritin tytön isälle puhua myös siitä, miksei hän koskaan tee kaksistaan tyttären kanssa mitään, käy leffoissa, teatterissa yms.. asioita joita hän teki aiemmin. Eron jälkeen isä väitti, että minä en antanut. Vaikka itkin ja rukoilin, että saisin joskus edes pienen hetken ja rauhan olla yksin, koska en jaksanut sitä jatkuvaa helvettiä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta miehen aiempi jälkikasvu aina se kaiken pahan alku ja juuri.
Niin av-kamaa!
Surullista!
Ex erosi tyttärensä äidistä tytön ollessa alle 2 vuotias, tämän jälkeen ex asui yksin 12 vuotta kunnes muutimme yhteen. Ex:n kaikki aiemmat suhteet ovat kestäneet maksimissaan 3 vuotta (tämä selvisi eromme jälkeen) ja ex oli ne kaikki kuulemma lopettanut. EX:n tyttären puheiden perusteella, tytär oli myötävaikuttanut ainakin osaan eroista.
Ja yksi esimerkki oikeuksistani kodissamme, johon ex:n tytär muutti: Jos olin katsomassa olohuoneessa tv:tä yksin, tytär saattoi tulla paikalle ja vaihtaa kanavaa. Minulla ei ollut oikeutta sanoa, että katsoin joitain. Jos yritin, ja ex oli kotona, tytär huusi isälleen, kumpaa ohjelmaa isä haluaa katsoa. Isä tietysti vastasi, että hänelle sama, hän tekee nyt muuta. Joten ohjelman valitsi ex:n tytär. Tyttärellä oli kyllä omakin tv huoneessaan, mutta oli kuulemma epäreilua, että hän joutui katsoa siitä ohjelmansa. Tytön mielestä minun piti mennä hänen siivottomaan huoneeseensa katsomaan haluamani ohjelma, jos hän halusi katsoa olohuoneen tv:tä.
Vastaavanlaisia esimerkkejä suhteemme ajalta on loputtomasti. Tytär selvästi kokeili, mihin hänellä oli valta, ja ex antoi kaiken vallan tytölleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ollut eikä ole omia lapsia. Perheeseemme kuului vain ex:n tytär. Olin sinisilmäinen ja tyhmä, koska kuvittelin, että ex:n tytär on aikuinen kuten ex kehui.
on tällä hetkellä teini-iässä ja se on kertakaikkiaan raivostuttavaa. Tytärpuoli oli samanlainen viitsien vuotta sitten, mutta se ei ihan yhtä paljon ärsyttänyt kuin oma tyttö, johtuen ehkä siitä, että oman lapsen hölmöilyjä on vaikeampi kestää kuin tytärpuolen hölmöilyjä (minun lapseni ei voi ole tuollainen - fiilis).
On aivan ymmärrettävää, että olet ärsyyntynt ja kyllästnyt, teinein tehtävä tuntuu olevan aikuisten ärsyttäminen, ja siinähän ne usein onnistuu. Uusperheessä sitä helposti ajattelee, että ainoa mikä auttaa on erota puolisosta, koska sillähän sitä pääsee eroon epätoivotusti käyttäytyvästä teinistä. Niin minäkin olen monta kertaa ajatellut nyt jo 16 vuotta kestäneen uusperhe-elämän aikana.
Mutta mutta... ehkä voisitkin ajatella eri tavalla, ja esim. käyttää hyväksesi tämän tilanteen harjoitelemalla teinin sietämistä nyt tytärpuolesi kanssa, niin se on sitten helpompaa kuin omat lapset tulee teini-ikään. Kuten jo ylempänä sanoin, niin minulla ainakin oman lapsen teini-toilailut harmittaa paljon enemmän kuin tytärpuolen.
Toki kaikilla lapsilla ei ole yhtä hankala teini-ikä, eikä omat lapset välttämättä tule olemaan lainkaan hankalia, mutta sitähän ei voi etukäteen tietää. Mutta joka tapauksessa, jos nyt kestät sen vuoden pari, jonka pahin teini-ikä kestää, voit saada tytärpuolestasi aikuisena itsellesi ihan oikean ystävän - joskushan siitäkin tulee aikuinen, ja se on sitä lopun elämäänsä, eikö olisi mukava olla sitten hyvissä väleissä, vaikka se nyt niin vaikeaa onkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex erosi tyttärensä äidistä tytön ollessa alle 2 vuotias, tämän jälkeen ex asui yksin 12 vuotta kunnes muutimme yhteen. Ex:n kaikki aiemmat suhteet ovat kestäneet maksimissaan 3 vuotta (tämä selvisi eromme jälkeen) ja ex oli ne kaikki kuulemma lopettanut. EX:n tyttären puheiden perusteella, tytär oli myötävaikuttanut ainakin osaan eroista.
Ja yksi esimerkki oikeuksistani kodissamme, johon ex:n tytär muutti: Jos olin katsomassa olohuoneessa tv:tä yksin, tytär saattoi tulla paikalle ja vaihtaa kanavaa. Minulla ei ollut oikeutta sanoa, että katsoin joitain. Jos yritin, ja ex oli kotona, tytär huusi isälleen, kumpaa ohjelmaa isä haluaa katsoa. Isä tietysti vastasi, että hänelle sama, hän tekee nyt muuta. Joten ohjelman valitsi ex:n tytär. Tyttärellä oli kyllä omakin tv huoneessaan, mutta oli kuulemma epäreilua, että hän joutui katsoa siitä ohjelmansa. Tytön mielestä minun piti mennä hänen siivottomaan huoneeseensa katsomaan haluamani ohjelma, jos hän halusi katsoa olohuoneen tv:tä.
Vastaavanlaisia esimerkkejä suhteemme ajalta on loputtomasti. Tytär selvästi kokeili, mihin hänellä oli valta, ja ex antoi kaiken vallan tytölleen.
Sen vielä ymmärrän että tytär kokeili valtaansa ja sen että ex ei halunnut puuttua, mutta sitä en ymmärrä miksi sinä annoit sen kaiken vallan tytölle. Herran jestat olit sentään aikuinen ihminen omassa kodissasi ja olisit hyvin voinut pitää itse puolesi. Olisit voinut todeta tytölle että sinä katsot tuota ohjelmaa ja tytöllä ei ole oikeutta vaihtaa kanavaa ja ihan sama mitä tytön isä on mieltä. Olisit pistänyt kovan kovaa vastaan. Aikuisena ja ihan normaalina olisit varmasti pystynyt tytön saamaan aisoihin. Ja jos et, niin minkä herran tähden et eronnut jättänyt miestä ja tyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta miehen aiempi jälkikasvu aina se kaiken pahan alku ja juuri.
Niin av-kamaa!
Surullista!
Väitän että avioerolapset ovat keskimäärin vaurioituneempia kuin ydinperheen lapset. Lapset jotka ovat eläneet usein toimimattomattomassa perheessä ja mahdollisesti riitaisten vanhempien, sekä avioeron keskellä eivät ole välttämättä kovin tasapainoisia. Sitten kun siihen lisää kahden kodin välillä kulkemisen ja kotien erilaiset tavat ja mahdollisesti vanhempien uudet liitot pienine lapsineen, niin ongelmia saattaa olla odotettavissa.
Itselläni 2 tyttöä, jo aikuisia mutta voi kamala sitä teiniaikaa. Vaikka lapset oli omia niin olisin ollut useasti valmis maksamaan siitä, että pääsen heistä eroon.
Ehkä juuri kaltaisesi vanhemmat ovat niitä jotka ostavat mopoautoja ja antavat teinien olla ulkona yömyöhään onnettomuuksien, kuolemantapausten ja tappojen toivossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei siis ole enää sanavaltaa tilanteeseen. Itse olisin jaksanut tilannetta loputtomasti. Ymmärsin ja kestin, vaikka olinkin loppu. Puhuin ex:lle ja kerroin, miten poikki olen. Ex kyllästyi ja etsi uuden naisen. EX:n mielestä perheessä ei saa koskaan riidellä, ei olla erimieltä, eikä korottaa ääntään. Näissä vaatimuksissa epäonnistuin täydellisesti.
Eli olemme eronneet ex:n väsyttyä.
En minä halunnut antaa kaikkea valtaa ex:n tytölle enkä ex:lle. Siksi siitä loputtomasti puhuin ja rukoilin apua. Lopulta huusinkin. Valitettavasti ex:n mielestä minä pidin valtaa itselläni, koska en antanut hänen tyttärensä päättää asioista. Tokihan ex:n tytär päätti, mutta koska protestoin vastaan, valta oli siis minulla.
Yritin loputtomasti selittää, ettei meidän koti voi olla paikka, jossa minä yksin siivoa, jossa minulla ei ole oikeutta sanoa mielipidettäni, katsoa tv:tä eikä ylipäätänsä olla minä. Mutta olin ymmärtämätön ex:n mielestä.
Ja koska minä halusin, että meillä joskus siivotaan, työ kuului minulle. Ex suostui siihen joskus osallistumaan, jos 1-2 kk etukäteen aloin varovasti hänelle ehdottomaan, että voisimmeko joskus lähitulevaisuudessa siivota. Ex vastasi aina "keväämmällä". Sitten otin asian puheeksi parin viikon päästä, sitten viikon päästä ja lopulta aloin siivota. Siinä vaiheessa meillä ei yleensä oltu tehty yhtään mitään 3-4 kuukauteen. Mies osallistui joskus huiskimalla pölyjä tai pesemällä WC-pöntöt. Minä imuroin, pesin lattiat, pesin kylpyhuoneen seinät, pesin ikkunat, pyyhin pölyt jne.. EX:n tytär makasi huoneessaan, koska tämän piti joskus saada levätäkin;)
Ex kuitenkin syyttää, että minä alistin häntä, eikä hänellä ollut kuulemma mitään sanavaltaa perheessämme. Mielenkiintoista miten asiat voi nähdä, mutta sellainen kynnysmatto minä ex:n mielestä olin.
Itselläni 2 tyttöä, jo aikuisia mutta voi kamala sitä teiniaikaa. Vaikka lapset oli omia niin olisin ollut useasti valmis maksamaan siitä, että pääsen heistä eroon.
Ehkä juuri kaltaisesi vanhemmat ovat niitä jotka ostavat mopoautoja ja antavat teinien olla ulkona yömyöhään onnettomuuksien, kuolemantapausten ja tappojen toivossa.
Tytöillä ei ollut mopoautoja. Edes viikonloppuisin eivät olleet 24.00 asti ulkona.
Molempia rakastettiin kovasti mutta ei taida tietää todellisuudesta mitään.
Joka muuta väittää valehtelee. Uusperheet on perseestä.
on arkisin 20.30 ja viikonloppuisin 23.00.
Voisin välillä kuristaa hänet, on niiiiin ärsyttävä! Kuinkas kamala vanhempi minä olen?
Siitä tv:n katselusta vielä: kyllä minä yritin sanoa, että minä kyllä katsoin sitä. Mutta vastassa oli aina, et voi yksin päättää. Ja ex:n tyttärellä isä puolellaan.
Ja sitten, myönnän, että kuvittelin ex:n olevan maailman ihanin ja kiltein ihminen, joka ei koskaan voi sanoa kenellekään mitään ikävää. Ja että siksi hän ei tyttärelleenkään sanonut mitään, vaikka lupasi aina puuttua asioihin. Olin siis sinisilmäinen ja rakastunut. Rakastin tosin haavekuvaa, en oikeaa ihmistä. Ex ei tosiaankaan ollut sellainen kuin kuvittelin. Hän oli vain välinpitämätön ja laiska. Ei hän tyttärestään välittänyt. Kuinka rakastava isä voisi antaa lapsensa kulkea koulussa niin pahanhajuisena, että 5 m päässä alkaa muita oksettaa?
Isäpuoli on ollut minulle ainoa oikea isä.
Me äidin lapset, isäpuolen lapset ja heidän yhteiset lapset olemme samaa perhettä. Kaikilla oli samat säännöt, velvollisuudet ja oikeudet.
Ilman isäpuolen panosta en menestyisi näin hyvin elämässä ja lapsillani ei olisi maailman parasta pappaa.
Ei tytär ollut masentunut. Ei vain halunnut / osannut tehdä mitään. Eikä isä tältä mitään vaatinut. Tytär kertoi avoimesti, kuinka oli myös isän aiemmissa suhteissa halunnut, että isä eroaa tyttöystävistään ja tehnyt kaikkensa, että isä lopettaa suhteen.
Ja kyllä, asunto oli minun ja avon. Olimme asuneet siinä vuosia ennen kuin tytär siihen muutti. Tytär uhkaili minua fyysisesti. Minulla ei ollut mitään sanavaltaa kodissani. Olin pelkkä palvelija. Miehelle oli uusi nainen, jonka luona vietti öitään. Miksi olisin katsonut kodissani täysi-ikäistä ihmistä, joka tekee kaikkensa, että mieleni murtuu. Kärsin pahoista rytmihäiriöistä vuoden ennen avon uutta suhdetta. Jos olisin antanut omaisuudenjakoajan tytön asua asunnossamme, hän olisi todennäköisesi pahoinpidellyt minut henkihieveriin. Ex. avo sen sijaan oli täysin välinpitämätön koko yhdessäoloaikamme tyttärensä hyvinvoinnista, samoinkuin minun. Mutta oli avon päätös erota. Koko omaisuuttani en tosiaan tässä tilanteessa luovuttanut avolle ja hänen täysi-ikäiselle tyttärelleen.