"Mun elämä, milloin siitä tuli näin..."

Tuntuu niin kuin rämpisi loputtomassa suossa ja nyt on nenänpää enää pinnalla. Kotona olen hoitovapaalla, oma valinta, mutta 24h perheen pyöritys alkaa vaan tuntua jo toivottomalta. Joka päivä samat saamarin kuviot, omaa aikaa ei ole. Mies tekee pitkää päivää yrittäjänä mutta ei sentään matkustele. Tulee töistä kotiin syömään ja kerää isommat lapset harrastuksiin, mulla on kuopus 24h hoidettavana ja lisäks siivous, pyykkäys ja ruokahuolto kaupassa käynteineen + osa päällekkäisistä harrastuskuljetuksista. Omiin harrastuksiin ois aikaa lähteä n. klo 21, ei enää jaksa silloin. Omat syömiset on mitä sattuu ja läskit kertyy - mikä tietysti piristää entisestään. Ei voi kai muuta kun peiliin kattoa ja ihmetellä miten tässä näin kävi.