Edenin höyrysaunassa nähtyä
Olin eräs ilta Nokian Edenin kylpylässä ja menin sielä höyrysanuaan. Sauna on yhteinen miehille ja naisille. Miesten ja naisten puolia erottaa matalahko seinämä, mutta näkyvyys puolelta toiselle on usein aikas hyvä, etenkin kun saunan ovet ovat yhtä aikaa auki ja höyry poistuu ovista.
Yksi nainen taisi esitelle itseään oikein tarkoituksellisesti miehille. Nainen meni istumaan lauteille ns. väärinpäin siten, että istui selkä muihin naisiin päin, haarat levällään miesten puolta kohti. Nainen siis istui lauteilla selkä saunan ovea kohti ja naama miesten puolelle päin, levitti jalkansa siten, että tavara loisti varmasti kohti miesten puolta.
Onko nämä yhteissaunat oikeasti tällaisia!?
Kommentit (28)
Tällainen tapaus sattui toukokuussa 2011 Siilinjärven Kunnonpaikassa. Olin siellä lomailemassa ja lähdössä usean kuukauden kaukomatkalle, siitä tämän ajan muistan. Kerran viikossa oli tarjolla rannan savusaunassa löylyttelyt, miehille ja naisille oli omat puolensa.
Saunomassa oli myös kaksi parikymppistä kielestä päätellen hollantilaista pariskuntaa. Illan kokokohta oli se kun suomiporukka kävi uikkareissa räpiköimässä, niin Hollannin neidot kävivät kahdestaan Eevan asussa pulahtamassa!
Kyllä siinä lämpimässä ja aurinkoisessa illassa oli saunaterassin miehillä - miksei naisillakin - ihaltavaa, kun nämä alapäästään sheivatut kaunottaret ihan häpeämättömästi ja hitaasti palailivat matalaa rantaa kahlaten takaisin saunalle!
Oikeastaan eniten huvitti ukkojen reaktioiden seuraaminen, itsellä kun oli ihan samankaltainen tyttöystävä eikä hommassa mitään uutta. Kaikki puhe vain yhtäkkisesti lakkasi - ja ukot seurasivat katse lasittuneena näiden seireenien maihinnousua:)
Sitten heräsit ja päästit kissan ulos. Kyllä sinäkin vielä pillua saat. Niin kävi minullekkin.
nro 26 vaan on vittumainen jätkä jonka takia ei pillua ole nähny kuin vahingossa ja yleensä muutkin näistä jotka huutelee normaali tarinoista aina että " keksittyä " :D kyllä kai se teille onkin kun ei flaksi koskaan käy mutta joillakin voi käydä. Ärsyttävää kun ei ole enää sekasaunoja ollenkaan kun ei tyttöystävän kanssa päästä samaan saunaan kylpylässä. Kohta on varmaan omat aulatkin miehille ja naisille .. kyllä juntiksi menee
Vierailija kirjoitti:
Olin eräs ilta Nokian Edenin kylpylässä ja menin sielä höyrysanuaan. Sauna on yhteinen miehille ja naisille. Miesten ja naisten puolia erottaa matalahko seinämä, mutta näkyvyys puolelta toiselle on usein aikas hyvä, etenkin kun saunan ovet ovat yhtä aikaa auki ja höyry poistuu ovista.
Yksi nainen taisi esitelle itseään oikein tarkoituksellisesti miehille. Nainen meni istumaan lauteille ns. väärinpäin siten, että istui selkä muihin naisiin päin, haarat levällään miesten puolta kohti. Nainen siis istui lauteilla selkä saunan ovea kohti ja naama miesten puolelle päin, levitti jalkansa siten, että tavara loisti varmasti kohti miesten puolta.
Onko nämä yhteissaunat oikeasti tällaisia!?
Silloin kun ei ollut väliseinää niin halusin vaimoni näyttävän itseänsä juuri höyrysaunassa.
Teimme treffit vaimoni kanssa höyrysaunaan. Itselläni kesti miesten puolella pidempään ja vaimo ehti höyrysaunaan ennen minua.
Vaimoni oli katsonut että istun aivan naìsten ja miesten rajalla ja hän oli mennyt viereen ja katsonut ympärilleen näkeekö kukaan ja ottanut peniksestä kiinni huomatakseen sen olevan vieraan miehen jäykistyvä penis joka hänellä oli kädessä. Mies oli ottanut toisella kädellä vaimoni rinnasta kiinni ja toisen laittanut glitoriksen sivelyyn.
Löysin vaimoni toisen miehen luota ja tämä toinen poistui paikalta ja vaimo kertoi miten oli käynyt.
Allas puolella näimme vaimoni viimeisimmän tuttavuuden ja vaìmoni pyysi anteeksi sekaannusta höyrysaunan puolella.
Juttelimme miehen kanssa pidempään.
Lopulta päätettiin poiketa miehen huoneessa jatkamassa vaimoni aloittamaa yllätystä ja panimme vaimoani vuorotellen.
Mika46 kirjoitti:

ei teistä aisureista olen maan isiksi jatkamaan sukua. vajotkaa pliis maan alle!
Kyllä Tykkään antaa seistä jos kovettuu. Saa koskea. Ois vain paikka.
Peetupi46v@gmail.com
Menkää ulkomaille seksiklubien saunoihin. Siellä saa ihan mitä vaan jos itse haluaa. Taitaa Suomessakin olla yksi. Ei tarvitse teidän säälittävästi fantasioida perhekylpylöissä.
Rauhanlahden höyrysaunassa Kuopiossa näytän 30v kroppaa alastomana naisille mielelläni. En koske, mutta saatan innostua siten, että jopa erektion saa nähdä! Sunnuntaisin monesti...tulkaa naiset jotka kaipaatte/kiihotutte moisesta...