Jokos aloitettaisiin "onks pakko olla jouluaatto anoppilassa?" -ketju?
Mulla olisi sille jo ihan tarvetta. Viime vuonna sain palstalta ohjeet, ettei anopin olettamaa vierailua voi perua enää jouluviikolla (vaikka hän ei siis ollut edes kutsunut, kunhan vain itse näin päätti). Jokohan nyt isänpäivävierailulla pitäisi ottaa puheeksi, että tänä jouluna haluamme viettää joulun kotona? Ajattelin tarjota kompromissiä ja kutsua heidän meille. Enkö olekin reilu? Tiedän, että appiukko sanoo ensimmäisenä tuohtuneena että "no kyllä jokainen haluaa joulun olla kotonaan"...
Kommentit (52)
Tietysi jokainen saa tehdä jouluna (ja muulloinkin) mitä haluaa ja mikä hyvälle tuntuu. Jos kerran haluaa mennä anoppille niin siitä vaan. Turha täällä on itkeä OMAA valintaa.
Meillä joulut on vähäsen vaihdelleet, mutta yleensä ollaan toki omassa kodissa oman perheen kanssa. Kyläilyt ehtii pitkän vuoden aikana kyllä hoitaa.
Mutta sanoisin, ettei se ole ihan aito oma valinta, jos päätyy jouluksi anoppilaan. Vaihtoehtona voi olla iso riita ja kaikenlaiset marttyyrimaiset syyllistämistavat. Eihän niistä tarvitsisi välittää, mutta noh, mä vaan haluaisin olla sopuisasti kaikkien kanssa. Se kyllä edellyttäisi, että minä en olisi aina se joka joustaa ja ymmärtää muiden tarpeita. Mun appivanhemmat ovat tottuneet yleensä tietämään, mikä on kenellekin parasta. Eriävät mielipiteet ovat loukkaus.
vaan pitää nimenomaan olla epäitsekäs, erityisesti siis juuri jouluna verrattuna muihin vuoden päiviin?
Kysymys ei sitä paitsi olisi MINUN valinnastani vaikka antaisinkin itselleni luvan tehdä mitä itse haluan, sillä mies olisi silti sitä mieltä että meillä on velvollisuus mennä anoppilaan ja viedä sinne myös lapset, oli se hauskaa tai ei. Jos mä yksinkertaisesti kieltäytyisin niin se olisi sodanjulistus, ja joutuisin myös olemaan lapsistani erossa jouluna, mikä ei missään nimessä ole se mitä haluan.
Tietysi jokainen saa tehdä jouluna (ja muulloinkin) mitä haluaa ja mikä hyvälle tuntuu. Jos kerran haluaa mennä anoppille niin siitä vaan. Turha täällä on itkeä OMAA valintaa.
vaan pitää nimenomaan olla epäitsekäs, erityisesti siis juuri jouluna verrattuna muihin vuoden päiviin?
Kysymys ei sitä paitsi olisi MINUN valinnastani vaikka antaisinkin itselleni luvan tehdä mitä itse haluan, sillä mies olisi silti sitä mieltä että meillä on velvollisuus mennä anoppilaan ja viedä sinne myös lapset, oli se hauskaa tai ei. Jos mä yksinkertaisesti kieltäytyisin niin se olisi sodanjulistus, ja joutuisin myös olemaan lapsistani erossa jouluna, mikä ei missään nimessä ole se mitä haluan.
Tietysi jokainen saa tehdä jouluna (ja muulloinkin) mitä haluaa ja mikä hyvälle tuntuu. Jos kerran haluaa mennä anoppille niin siitä vaan. Turha täällä on itkeä OMAA valintaa.
pitkälle vietynä syy kaikkeen jouluahdistukseen. Just näin ajattelevat esim meidän perheen isovanhemmat, että heille on niin tärkeää saada lapset kotiin, heille on tärkeää opettaa lapsenlapsille jouluperinteitä jne. No näinhän se on, mutta kun yhtään ei anneta omasta puolestaan periksi, jollekin tulee ihan hirveä joulu kun pitää tasapainotella näiden tyrannien ja autoratin välissä koko joulu että kaikki MUUT olisivat onnellisia. Ja silti palkaksi saa narinoita ja loukkaantumisia milloin mistäkin.
vaan pitää nimenomaan olla epäitsekäs, erityisesti siis juuri jouluna verrattuna muihin vuoden päiviin?
Kysymys ei sitä paitsi olisi MINUN valinnastani vaikka antaisinkin itselleni luvan tehdä mitä itse haluan, sillä mies olisi silti sitä mieltä että meillä on velvollisuus mennä anoppilaan ja viedä sinne myös lapset, oli se hauskaa tai ei. Jos mä yksinkertaisesti kieltäytyisin niin se olisi sodanjulistus, ja joutuisin myös olemaan lapsistani erossa jouluna, mikä ei missään nimessä ole se mitä haluan.
Tietysi jokainen saa tehdä jouluna (ja muulloinkin) mitä haluaa ja mikä hyvälle tuntuu. Jos kerran haluaa mennä anoppille niin siitä vaan. Turha täällä on itkeä OMAA valintaa.
Olen poikalasten äiti ja olen sitä mieltä, että kun heillä on oma perhe, saavat viettää joulut omissa kodeissaan. Ihan senkin takia, että olen kurkkuani myöten täynnä passaamista. Toiseksi siksi, että tiedän, kuinka kurjaa on juosta velvollisuuskäynneillä kun haluaisi rauhoittua.
Mutta meillä mies jankkaa aina, että joutavat kulkemaan perheineen meillä kun on lapsenlapsia. Hän pitää isoista jouluista ja haluaa sukua kasaan ja lämminhenkinen sukujoulu on paras.
Asiasta on keskusteltu monta kertaa ja olen sanonut, että kun saan nämä nykyiset joulut passattua, se riittää minulle. Haluan joskus viettää mieheni kanssa leppoisaa joulua kahdestaan. Sellaista joulua, ettei minun tarvitse hiki hatussa vääntää omatekoisia laatikoita ja siivota, että muut pääsee tunnelmaan.
Toivottavasti saan miehen ymmärtämään asian joskus, ettei miniöiden tarvitse huutaa, että anoppilaan on pakko mennä jouluiksi. Eli toive, älkää tulko passattaviksi. Minäkin haluan joskus levätä.
olen varmaan maailman ainut joka on tätä mieltä. Ollaan siellä vain yksi ilta, yötä en välttämättä haluaisi olla kuten omien vanhempienikaan luona.
Minulla on ihana anoppi enkä koskaan oikeasti edes kutsu häntä anopiksi koska tuo koko sana on niin negatiivinen.
Naiset eivät saa napanuoraansa irti kotoaan. Joulu halutaan viettää vain vaimon kotona ja vaimon vanhemmat on ne ainoat oikeat isovanhemmat ja vaimon kodin jouluperinteet ovat ne ainoat oikeat.
Miehen äiti on paska, miehen kodin jouluperinteet on paskoja, miehen sukulaiset on paskoja, koko miehen suvun ja perheen ja taustan voisi unohtaa, koska vain vaimon äiti on ainoa oikea mummi ja vaimon kodin perinteet oikeita.
Ei sitten tule mieleen, että mies haluaisi joskus viettää joulua lapsuudenkodissaan. No ei tietenkään, mieshän on typerä kun ei tajua, että hänen kotinsa on paska ja huono ja hänen äitinsä ihan paska mummi.
Nainen jyrää tahtonsa lävitse. Ja sitten ihmettelee kun mies etääntyy hänestä pikkuhiljaa ja löytää sellaisen naisen, joka arvostaa myös miehen taustaa.
Eipä kuule yleistetä!
Minä nyt en muutenkaan tänne kuulu, koska rakastan anoppiani ja olemme viettäneet viime joulun heillä, tämäkin joulu (ehkä? la 23.12) ollaan heidän luonaan, mutta ensijoulun olen sitten varannut, jotta pääsen sitten ihanasti hössöttämään kaikkia joulujuttuja jo kesäkuusta asti (ei kai :D )
Tietysty anoppi perheineen on kutsuttu meille silloin :) Omia vanhempiani (eronneet) käymme aattona katsomassa päivällä, lahjat vaihdetaan, vähän juodaan glögiä ja sitten lähdetään viettämään anopin kanssa kunnon joulua :)
Ehkä sitten kun lapsi on vähän isompi (ja mahdollisesti on jo enemmän lapsia) voisi molempien vanhemmat kutsua jouluillalliselle meille :)
Ai hitto kun mä olen ihan mahdoton jouluhössö! "Harmi" kun tästä jooulusta ei oikein tiedä miten se vietetään ja missä, kun on tämä esikoisen la niin jouluaaton alla :D
uskaltautui kommentoimaan. Eipä hyvä tilanne sielläkään, kun se pakkopassaus sitten varmaan lankeaa Sinulle. Sanopa miehellesi, että iso sukujoulu eli suuren vierasmäärän kutsuminen vaatii varautumista ja järjestelyjä. Oletko sanonut lastesi perheille toiveestasi? Itse en missään tapauksessa tunkisi näinkään päin kenenkään joulunviettoon, ja ko. tapauksessa ehkä sanoisin apellekin, että ei ole huomannut ihan tilannetta kokonaisuudessaan.
Yksi tasapuolinen mahdollisuus isoon sukujouluun on vuokrata mökki koko porukalle, ja kaikki osallistuvat valmisteluihin ja kustannuksiin. Tai sitten lähteä jonnekin maatilamajoitukseen, jossa tunnelma ja aattoillan ohjelmakin on talon puolesta.
Rauhallista joulua!
Toivoo miniä, vaikken varmaan omasi