Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä toivon ettei mun lähipiiriini syntyis yhtäkään poikalasta niin kauan ku mä elän...
06.09.2010 |
Ei, tytöt ei ole parempia kuin pojat mutta oman erittäin karun kokemuksen vuoksi toivon että esim kuukauden päästä lisääntyvä siskoni saa tyttövauvan. Kaveri sai pari kk sitten poikavauvan, en ole pystynyt käymään katsomassa häntä lainkaan.
Kommentit (29)
Ei mun tarvi koska näihin tuntemuksiin on luonnollinen selitys. T:Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaan luonnollista ettei tahdo poikavauvoja lähelleen kun on omansa äkillisesti ja ilman syytä (kätkytkuolema) menettänyt.
T:Ap
Olen neljän pojan äiti. Tosin me ollaan poikavoittosia kaikki. Meillä sisaruksilla lapsia yhteensä 12 ja näistä poikia 9.
On vaan luonnollista ettei tahdo poikavauvoja lähelleen kun on omansa äkillisesti ja ilman syytä (kätkytkuolema) menettänyt. T:Ap
vauvan tai viattoman lapsen vihaaminen/inhoaminen ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kuitenkaan inhoa/vihaa muiden poikia!
Toivottavasti pääset surustasi yli ja opit elämään sen kanssa. Oletko ajatellut etsiä vertaistukea tms?
Ehkäpä joku lähellä oleva poikavauva voisi auttaa jopa sinua???
Kaikkea hyvää sinulle ja kaikille poikavauvoille!
isompiin poikalapsiin pystyn suhtautumaan normaalisti kunhan ne ei oo vauvoja (pahin 4-6kk-ikäiset) tai noin samanikäisiä kuin oma lapseni olisi.
T:Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääset varmasti asiasi kanssa eteenpäin ajan kanssa.
vauvan tai viattoman lapsen vihaaminen/inhoaminen ei ole normaalia.
Ja ap, ymmärrän sua kyllä. Itse menetin oman poikavauvani synnytyksessä ja kyllä tuntui pahalta nähdä läheisten eläviä vauvoja. En halunnut käydä vauvaperheissä kylässä enkä pyytää heitä meille kylään. Mutta tiedätkö, se menee ohi. Suru ei mene ohi eikä ikävä, mutta elämä jatkuu ja opit elämään asian kanssa. Ehkä voit saada vielä uuden lapsen. Minäkin sain, ja vaikka pelkäsin niin perhanasti, meillä on nyt ihana pikkuinen tyttövauva jota rakastan ihan hirveästi. Mun sydämessä on edelleen tila enkelipojallemme eikä sitä kukaan vie eikä hänen paikkaansa täytä.
Voimia sulle, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä kohtaa kirjoitin että VIHAAN muiden poikavauvoja? Kirjoitin etten tahtoisi lähipiiriini poikavauvoja koska en osaa suhtautua niihin. Vihan taas kehittelitte omassa päässänne. Ja ihan on psykiatrit sanonu et tää on normaalia ja ettei ne tunteet välttämättä koskaan katoa. Ihan vaan huviksenne voitte arvailla onko se musta kivaa...
T:Ap
Ymmärrän tuntemuksesi. Onneksi pääset ajan kanssa asiassa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä taas näkee tavisten kauhistelu reaktiot, älä välitä niistä. kun ei ole itse lastaan menettänyt on vaikea käsittää, että sille joka on, voi olla vaikeaa nähdä edes toisten lapsia, sillä ne muistuttavat niin siitä omasta menetyksestä.
samoin kun tällaiset palstan tavikset ei voi ymmärtää sitä, että miten pienistä ja typeristä asioista valittavat kun valittavat vauvansa itkusta, sellaiselle joka antaisi mitä vaan saadakseen kuulla lapsensa itkun, mutta on joutunut lapsensa hautaamaan.
sä olet täysin normaali lapsensa menettänyt kaikkine tunteinesi ja toivon, että löydät tiesi vertaistuen pariin (meillä on omia suljettuja keskusteluryhmiä, käpy ym) jossa löytyy ymmärrystä enemmän kuin tällaisilla tavis palstoilla, joilla odotetaan että kuukausi siitä kun lapsesi olet menettänyn sun pitäs olla normaali ja päässsyt asiasta yli.
ja ongelma vaan pahenee... kauhulla mietin jo tulevia lapsenlapsiakin, ihan todella haluaisin päästä yli mut ei hyvältä näytä. kaupassa kun oon töissä niin siellä noita lapsukaisia näkee ja paljon ja pelkästään katsominen tekee pahaa/muistuttaa liikaa. Mihin hoitoon mun pitäis hakeutua, sen huutelijat, kun psykiatriasta olen saanut terveen paperit ja siellä kyllä tiedetään nämä kaikki, mutta se on vaan luonnollinen tunnetila joka ei välttämättä koskaan mene kokonaan pois. On ihmisiä jotka eivät aja autoa kerran kolaroituaan, huono vertauskuva mutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse myös vauvan menettäneenä "neuvoisin" siedättämään itseään pikkuhiljaa. Ottamaan sen vaikea askeleen ja kohtaamalla, pitämällä sylissä jonkun toisen pientä poikavauvaa. Anna sen pahan olon tulla ja itke... ensimmäiset kerrat on kaikista vaikeimpia, mutta minulla ainakin pikkuhiljaa sydän ymmärsi, että voin iloita toisten vauvoista vaikka omani olenkin haudannut. Minun aarteeni, vauvani, elää sydämessäni ja muistoissani.
ja kun sanoittaa asian myös läheisille tyyliin haluaisin pitää vauvaasi sylissä mutta minulla tulee niin kova suru ja ikävä omaa vauvaani, niin uskon, että he voivat tukea sinua antamalla tilaa vauvaan tutustumisessa.
Kyllä mä hakisin apua tossa tilanteessa.
Ei ole sen jälkeen kertaakaan käynyt kylässä tms. Ja tuntuu et kaikki karttelee mua vauvojensa kanssa joten se vaan lisää ahdistusta... Tuntuu et muut ajattelee et mulla on joku kuoleman bakteeri jonka vuoksi vauvat pitää pitää kaukana minusta.
T:AP
kun kerran psykiatria pitää sitä normaalina?
T:Ap
kun kerran psykiatria pitää sitä normaalina? T:Ap
Ei kenenkään muun poikavauva ole sama kuin se jonka sä menetit.
Ymmärrän että sulla nousee tunteet pintaan kun näet poikavauvan, mutta anna nousta ja sure omaasi. Ei niiden välttäminen mitään auta (ei vauvojen eikä tunteiden).
Ja olen todella todella pahoillani että menetit vauvasi.
Alue: Aihe vapaa
T:Ap