Meillä on pieni lapsi ja huono ilmapiiri

Eihän se sinun tehtäväsi ole tuossa tilanteessa jaksaakaan yrittää saada suhdettanne toimimaan. Sinuna tekisin varmaan niin, että ottaisin yhteyttä perheneuvolaan, varaisin ajan, ilmoittaisin sen miehelle ja pyytäisin paikalle. Jos ei tule, niin käytät sen ajan sitten itse ja purat tuntojasi, mietit miten haluat tästä jatkaa. Lapsen takia ei tuollaisessa suhteessa kyllä kannata roikkua.

Teillä, tai sulla, koska sä olet kirjoittanut tämän aloituksen, ja myös luet viestini, on nyt kaksi vaihtoehtoa.

1) Ero

2) Yritätte saada suhteenne toimimaan. Tämä ei tule onnistumaan ilman ulkopuolisen apua, tai en ainakaan usko päätellen miehesi käytöksestä.



Jos päädyt vaihtoehtoon nro 1 sun ei kannata uskoa miehesi anteeksipyyntöjä, koska ei ole ennenkään muuttanut käytöstään sen jälkeen, kun erosta on ollut puhetta.

Olen aina kokenut olevani se vahva ihminen ja hyvän itsetunnon omaava. Tätä on nyt jatkunut noin vuosi. Toisinaan kun menee hyvin, tai kohtalaisesti, sitä unohtaa ne huonot päivät/viikot.



Olen sitä koulukuntaa, että ulkopuolelta on vaikea pyytää apua, kaikki ystävänikin ja muu perheeni luulee, että meillä menee hyvin. En "kehtaa" hakea/pyytää apua.



Usein ulos lähtiessäni pitää vetää se hymynaama päälle ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. :( Tekee mieli vaan halata jotain ja kertoa, kuinka pahalta tuntuu. Mieheni puoleen on turha yrittää kääntyä.



Yritän joka päivä kerää rohkeutta lähteä vavan kanssa, mutta se on niin vaikeaa...



ap



Kiitos, että kuuntelette.

En jaksa enään yrittää saada suhdettamme toimimaan. Mieheni vähättelee minua jatkuvasti, ja joskus todella harvoi pyytää anteeksi käytöstään, usein silloin kun kerron olevani valmis päättämään suhteeni. Surullisinta tarinassamme on, että rakastan silti häntä ja en halua hänen olevan onnettomassa suhteessa vain sen takia, että se on kätevää.

Hänen sanansa satuttavat niin mielettömästä, suhteemme aikana hän on romuttanut sen vähänkin itsetunnon, jota minulla on ollut. Eikä nykyään reagoi edes siihen, että itken päivittäin itseni uneen. Hän kertoo minun olevan ällöttävä, ja kuinka hän päivittäin kerää rohkeutta edes tullakseen lähelleni. Olen huono äiti, saamaton vätys, ym.ym. Tulee ihan itk silmään nytkin kun vain ajattelen mitä kaikkea hän on minlle sanonut.

Olen niin väsynyt ja rikki...

Jätä tuollainen vätys, kohta oireilee jo lapsikin ja sen tilanteen selvittäminen ja korjaaminen ei olekaan ihan helppoa.

Miksi antaisit toisen alistaa sinua henkisellä väkivallalla, koska sitähän tuo vähättely ja haukkuminen nimenomaan on?

Ota itseäsi niskasta kiinni, puntaroi tilanne huolella ( kaikki hyvät ja huonot puolet ihan rehellisesti ) ja jos vielä sen jälkeen olet sitä mieltä, että olet se alistettu, niin vie asia eteenpäin. Alkuun se on vaikeaa varmasti olla yksin lapsen kanssa, mutta asioilla on tapana järjestyä ja samalla itsetunto kohoaa silmissä, kun kukaan ei ole haukkumassa koko aika. Tsemppiä!

asiaa miettiessä, ja laskiessa kuinka pärjäämme kahdestaan. Apua en mieheltä halua. Päädyn kuitenkin useammin siihen, että jos muutaman vuoden vielä kestän niin helpottaa ja olisi varaa lähteä.



Lapseni takia tiedän, että pian olisi jotain tapahduttava.



ap

asiaa miettiessä, ja laskiessa kuinka pärjäämme kahdestaan. Apua en mieheltä halua. Päädyn kuitenkin useammin siihen, että jos muutaman vuoden vielä kestän niin helpottaa ja olisi varaa lähteä.

Lapseni takia tiedän, että pian olisi jotain tapahduttava.

ap

Lapselle kuuluu elatusmaksu, lisäksi korotettu lapsilisä, asumistuet yms ilmestyy kuvioihin jos lähdet pienen kanssa kahdestaan asumaan. Taloudellisesti tuskin on liian tiukkaa, jos et ole tottunut mihinkään luksuselämään.

Jos tuota on jatkunut jo vuoden, niin tuskin se mihinkään siitä muuttuu...lapsi kasvaa koko aika ja aina vaikeammaksi se lähtö tulee. Mitä pienempi lapsi, sitä helpompi lähteä, lapsi ei vielä niin kaipaa sitä toista vanhempaa koko aika.

tokihan tilanne aina olisi paras mahdollinen, jos sopu olisi mahdollista löytää, eli kyllä se perheneuvolakin kannattaisi kokeilla. Moni jättää sen tekemättä ja ehkä myöhemmin sitten katuu. Ei siitä välttämättä apua ole, ehkä ei edes huvita puhua ulkopuolisille noinkin henkilökohtaisista asioista, mutta puhu edes jollekin....vaikka sitten nimettömänä keskustelupalstalla ja pura niitä tuntojasi. Kirjoittaminen vaikka päiväkirjaankin on ihan ok vaihtoehto, mutta ei välttämättä paras vaihtoehto, jos se voi joutua ns vääriin käsiin.

olemaan miehen kanssa vielä tekemisissä lapsen takia. Olemme seurustelleet neljä vuotta, ja ennen lasta minulla ei ole pahaa sanottavaa miehestä. Tämä kaikki on tullut jotenkin niin äkkiä. Mies halusi lapsen, minulle se sopi pienen suostuttelun jälkeen. Päivääkään en toki vaihtaisi pois lapseni kanssa! Hän tekee kaikesta vaivan arvoisen.

olemaan miehen kanssa vielä tekemisissä lapsen takia. Olemme seurustelleet neljä vuotta, ja ennen lasta minulla ei ole pahaa sanottavaa miehestä. Tämä kaikki on tullut jotenkin niin äkkiä. Mies halusi lapsen, minulle se sopi pienen suostuttelun jälkeen. Päivääkään en toki vaihtaisi pois lapseni kanssa! Hän tekee kaikesta vaivan arvoisen.

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja lapsen kannalta myös erotilanteessa paras vaihtoehto on, jos vanhemmat ovat sen verran edes väleissä, että voivat lapsen asioista keskustella aikuismaisesti.

Oletko varma, ettei sulla ole synnytyksen jälkeinen masennus lisäksi?

Tai olisiko miehellä toinen?

Samassa tilanteessa olevia on paljon, mutta monikaan ei sitä tukea saa ( valitettavasti ). Yritä jaksaa ja ota se voima rakkaudesta lapseesi...se on voima, mikä vain kasvaa päivä päivältä!

Rohkaisisin sinua arvostamaan itseäsi sen verran, ettet anna lytätä itseäsi. Sinä olet tärkeä, hyvä ja arvokas. Sinulla voi olla paljon valoisampi tulevaisuus ilman tuota lyttääjää, aivan kuten minulla on ollut ja on. Jotkut saavat ainoan elinvoimansa epäterveistä valtataisteluista.

Mistä näitä per**silmiä oikein tulee?? Olen pahoillani puolestasi, tiedän tunteen.

eroa kiireesti mies ei muuksi muutu.Kohta alkaa väkivalta.Olen ite ollut tuollaisessa tilanteessa.

Ja susta yksinhuoltaja muuten mies satuttaa sua loppuelämän.

olen sen huomannut, lukenut aiheesti hieman. On niin vaikea ymmärtää, mikä on mieheni motiivi. Mikä tämän taustalle on? Olen monta kertaa yrittänyt lähestyä häntä, ja yrittänyt ottaa puheeksi suhteemme tilanteen. Olen myös yrittänyt lähestyä häöntä ihan vain, jotta hän saisi purkaa tuntojaan, mutta tuloksetta. Nämäkin tilanteetkin päätyy usein siihen, että minä olen kaiken pahan alku ja juuri, että vain minun täytyy muuttaa tapoja/ itseäni, jotta meidän tilantemme parantuisi.



Tottakai minussa on virheeni, niinkuin hänessäkin. Mutta rakkauteni häntä kohtaan siloittaa nämä pienet virheet. Kaikki tekemiseni ärsyttää häntä jollain tasolla.



Hän on saanut minut myös ajattelemaan, että hän on parasta mitä "miesmarkkinoilla" on tarjota. Kuinka moni nainen hänet haluaisikaan. Kuinka minä en ymmärrä mitä minulla on, kunnes hän on poissa. Minuon on jopa vaikea kuvitella, että kaikki miehet eivät ole hänen kaltaisiaan.



Katselen aina haikeasti muiden onnea, ja mietin onko sellaista muka olemassakaan.



On niin vaikea olla vahva.



Ap



Kiitos tsemppauksistanne.

Mä olin nuoruuden suhteessani kuin sun mies. Se suhde kesti vuosia. Mulla ei ollut voimia lähteä, ja se purkaantui niin että purin sen mieheen lyttäämällä häntä.



Olin henkisesti täysin kykenemätön tekemään eroa itse. (olin toki nuorikin) Ja kuinka onnellinen olenkaan, että se lopulta päättyi - ihan sen miehen takia! Hänellä menee tosi hyvin nyt. Samoin minulla.



Siitä suhteesta ei olisi koskaan tullut mitään. Tiedän sen nyt muuta nähneenä. Ja samoin exä. Tässä on luultavimmin kyse siitä, että kumpikaan teistä ei uskalla lähteä ja katsoa ainoaan mahdolliseen tulevaisuuteen.



Voimia sulle.

Itselläni ero tulossa. Syynä vain yleinen erilaisuus ja yhteisten intressien puute, ja kai sen tärkeimmän, rakkauden puute. Ollaan enemmän kavereita. Pieni lapsi meilläkin.



Voimia sinulle itsesi repäisemiseen tuosta kuviosta! Sinä olet hyvä ja arvokas tuollaisena kuin olet, älä anna miehen saada sinua uskomaan muuta. Ja lapsesi takia sinun on oltava vahva nyt ja tehtävä niin kuin on oikein sinua ja lasta kohtaan. Mieti sitä, millaisen mallin perhe-elämästä haluat lapsellesi antaa. Onko ydinperhe jossa äiti lytätään maanrakoon ja se on ihan ok se malli? Vai voisiko malli omanarvontuntoisesta ja itsestään huolta pitävästä äidistä kuitenkin se jonka haluat antaa lapsellesi?



Minuakin tuleva ero pelottaa, mutta kuitenkin jossain tiedän että ei tämä tulisi toimimaan ja päätyisimme vain halveksumaan toisiamme ennen pitkää kaivatessamme jotain enemmän kuin mitä nyt on. Lapsen takia olen huolesta sairas, mutta uskon että kykenemme asiat hoitamaan parhain päin.



Joskus vain se lähteminen vaatii enemmän rohkeutta kuin jääminen siihen tuttuun helvettiin..



Tsemppiä!

Ja että hän päivittäin kerää rohkeutta tullakseen lähellesi?



Tuo kuulostaa siltä, että hän toivookin sinun lähtevän, ehkä siksi, ettei uskalla itse lähteä.



Maailma on pullollaan miehiä. Ota lapsi ja lähde, on minun neuvoni. Avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää.

että kuulut muka johonkin sellaiseen koulukuntaan, missä ei ole tapana hakea apua ulkopuolelta. Tuo on totta puhuen ihan tyhmää. Apua on saatavissa, jos sitä haluaa, eikä avun hakeminen ole mikään tietyn koulukunnan juttu, vaan kyllä se kuuluu ihan kaikille. Kokeile perheasiain neuvottelukeskuksesta, jos sieltä saisi aikaa.



Perheesi ja lapsesi vuoksi soita tuonne ja kerro tilanteesta. Et siinä mitään menetäkään. Miksi et lapsesi vuoksi vaivautuisi sen verran?

Outoa.

http://www.buihoanganh.com/health_insurance.html health insurance bhhv http://www.prontocalcei.com/propecia.htm generic propecia 6576 http://www.coutureetcuisine.com/homeowners-insurance.html homeowners insurance 19403

pitkälti siitä kiinni, minkälaisessa tunneympäritössä hän elää. Jos hän saa kodista mallin, jossa saa lytätä toista ja näkee kuinka äiti ei arvosta itseään vaan alistuu, hänen omakin itsetuntonsa rakentuu saman mallin mukaan.



Ole rohkea, arvosta itseäsi ja pidä huolta itsestäsi. Sinulla on oikeus ja mielestäni vanhempana myös velvollisuus voida mahdollisimman hyvin.



Ehdottaisin nyt ihan ensimmäisenä että menet vaikka neuvolapsykologin kanssa juttelemaan ihan itseksesi. Kukaan ei saa tietää sitä. Itsekin käsin kun olin raskausajan niin rikki ja silsi olen ihan tavallinen ihminen ja ulospäin iloinen, vahva, hyvinvoiva, onnellinen jne. Tai no, sisältäkin kyll' nykyään suurimmaksi osaksi.



Halaus ja kaikkea hyvää sinulle!