Väkisin mummoksi

tehän voisitte videoida nuo päivittäiset tunnustukset. Mies voisi vaikka välillä laulaa tuon litanian, välillä lausua runomuodossa, välillä viittoa... Voisit sitten linkittää tänne palstalle pari videota, niin mekin uskoisimme.

p.s. eikö tuo, että olet ehdoton ykkönen, ole vähän ristiriidassa sen kanssa, että mies huijasi sinut katsomaan lapsenlapsiaan (kun ei sitten lähtenytkään kanssasi lupaamaansa juttuun)?

Mies on tehnyt minulle selväksi ja toistaa vielä päivittäin, että minä olen hänelle se ykkönen, kissamme kakkonen ja muut tulevat sitten kaukana perässä. Hän on siis tehnyt valintansa. Kun jäämme eläkkeelle, lähdemme lämpimämpään ilmastoon suurimmaksi osaksi vuotta. Yhteydet miehen lapsiin ja lapsenlapsiin siis vähenevät entisestäänkin. Olemme jo miettineet, että hommaamme sellaisen asunnon, jossa emme voi pitää sukulaisille hotellia.

ei ole provo, vaan ihan totisinta totta. Valitettavasti, mitään ristiriitoja ei olisi, mikäli mies olisi pitänyt sanansa, ettei ala tuputtaa lapsenlapsiaan minulle, kuten nyt on käymässä. Joka kerran kun hän tekee lähtöä heitä katsomaan, saan kuulla kuinka olisi niin mukavaa kun minäkin mummona lähtisin lapsenlapsia katsomaan jne jne. Ja lässyn lässyn. Miestä ei haittaa, vaikkei hänen entinen vaimonsa mummoilekaan vaikka asuu 20 kilometrin päässä tästä perheestä. Nainen on niin paljon vinksantanut spsyykeltään, kiihkouskovainen ja psyyken sairaus ovat paha yhdistelmä. Tällä naisella ovat kummatkin.



Tämä miehen jälkikasvu ei koskaan pyytänyt minulta anteeksi sitä, että käytti minua kylmästi apuna häidensä järjestelyissä, hankin heille mm. hääauton omilla suhteillani jne. Ja kiitos tuli siinä, että mies sai kutsun mukana kirjeen, jossa selitettiin että biologinen äiti oli kieltänyt kutsumasta minua. Sitten tuo nainen meni ja pilasi käytöksellään häät. Mutta minulta ei koskaan pyydetty henkilökohtaisesti anteeksi. Olisi pitänyt taas kerran nöyrtyä ja joustaa, kuten olen elämässäni saanut jo liiankin paljon tehdä. Nyt tuli se pisara, joka katkaisi kamelin selän.

Koko tämä stoori hakkaa mennen tullen Kauniit ja rohkeat ja Salkkarit. Valitettavasti tämä on vain totta. Mummon roolia on heitelty sinne ja tänne. Toiset isovanhemmat asuvat tosin vain 100 km päässä tästä lapsiperheestä, mutta liitävät ulkomailla luennoimassa ja osallistumassa kaikenmaailman projekteihin. Se on heidän elämäänsä, ja heidän mielestään heille riittää se, että he käyvät katsomassa lapsenlapsiaan syntymäpäivinä ja joulun tienoissa. Tietenkin lahjakasan kanssa.



Heidän mielestään toinen biologinen mummo voisi olla mummo täysillä, asuuhan hän vain puolen tunnin ajomatkan päässä ko. perheestä. Mutta kun kyseisellä henkilöllä on tämä psyykkinen puoli niin ja näin. Oli yhden vierailun ajan istunut kolme tuntia vessaan lukittautuneena. Ehkä ko. täti ole oikein mummoksi kelpaava.



Minuun siis kääntyivät kaikkien odottavat katseet. Olisi pitänyt unohtaa häiden suhteen tullut nöyryytys jne ja rientää onnesta kiljuen mummoksi. Tämä miehen jälkikasvu oikein oli toivonut tätä. Ja tämä painostus on jatkunut nyt 5 vuotta. Tässä välissä on vanhempaa lasta tutkittu ja todettu todellakin ADHD. Tästä johtuu taas se, ettei perhe ole oikein tervetullut ystäviensä luo visiitille, poika kun hosuu tauotta ja sirpaleitakin on syntynyt. Alkuun poikaa vain pidettiin vaarinsa (mieheni) kaltaisena touhopetterinä, mutta kun muut lapset alkoivat karttaa pojan seuraa, mentiin tutkimuksiin selvisi syy tähän karsastukseen.



Kun vielä soppaan heitetään mausteeksi mieheni ja sisarustensa väliset riidat, ollaankin mielenkiitoisessa tilanteessa. Koska en ole halunnut paljastaa liikaa koko sopasta, olen kertonut tarinaamme monella tavalla.



Minulle ei ole vieläkään valjennut vastauksista, joista osa on ollut ihan asiallisia ja kannustaviakin, miksi minun pitäisi alkaa mummoksi lapsille, joista en pidä ja jotka eivät ole minulle edes sukua. Mikseivät lapset voisi kasvattaa siinä tilanteessa, ettei mummoja tällä hetkellä ole? Minulla ei ollut isovanhempia isän eikä äidin puolelta. Isän äiti oli kuollut isäni ollessa alle 5 vuotias. Isän isä kuoli, ennen kuin minä synnyin, jo 40-luvulla pian sotien jälkeen. Äitini jäi äidin puolelta orvoksi ollessaan 3-vuotias, hänen isänsä oli tuolloin vankilassa (kansalaissodan jälkimaininkeja) enkä koskaan tullut tapaamaan häntä, vaikka hän eli 60-luvulle asi. Minulla vain ei ollut isovanhempia, enkä osannut heitä kaivatakaan, koska asiasta ei meillä koskaan puhuttu.



Tämä on yksi syy, miksi ihmettelen tuota pakohomaista tarvetta saada lapsille mummo. En ole tarkoituksella kirjoituksissani maininnut tuota, että mieheni ja hänen jälkikasvunsa ovat hiljalleen painostaneet minua jo 5 vuotta. Varmaan nytkin ennen joulua saan kuulla, kuinka mukavaa olisi, jos alkaisin pojille mummoksi. Tuollainen pieni jatkuva hivutus on raivostuttavaa. Aion silti pitää pintani.

että sinun ei tarvitse ryhtyä mummoksi. Kiinnostavampi kysymys on, MIKSI sinusta tuollainen "hivutus" on niin raivostuttavaa? Eihän sinua VOI tosiaan pakottaa mummoilemaan, ethän edes käy siellä, joten miksi koet toisten ihmisten käytöksen niin ahdistavana?

Oletko ehkä herkkä kokemaan syyllisyyden tunteita ja/tai onko sinun vaikea käsitellä niitä?

Koko tämä stoori hakkaa mennen tullen Kauniit ja rohkeat ja Salkkarit. Valitettavasti tämä on vain totta. Mummon roolia on heitelty sinne ja tänne. Toiset isovanhemmat asuvat tosin vain 100 km päässä tästä lapsiperheestä, mutta liitävät ulkomailla luennoimassa ja osallistumassa kaikenmaailman projekteihin. Se on heidän elämäänsä, ja heidän mielestään heille riittää se, että he käyvät katsomassa lapsenlapsiaan syntymäpäivinä ja joulun tienoissa. Tietenkin lahjakasan kanssa.

Heidän mielestään toinen biologinen mummo voisi olla mummo täysillä, asuuhan hän vain puolen tunnin ajomatkan päässä ko. perheestä. Mutta kun kyseisellä henkilöllä on tämä psyykkinen puoli niin ja näin. Oli yhden vierailun ajan istunut kolme tuntia vessaan lukittautuneena. Ehkä ko. täti ole oikein mummoksi kelpaava.

Minuun siis kääntyivät kaikkien odottavat katseet. Olisi pitänyt unohtaa häiden suhteen tullut nöyryytys jne ja rientää onnesta kiljuen mummoksi. Tämä miehen jälkikasvu oikein oli toivonut tätä. Ja tämä painostus on jatkunut nyt 5 vuotta. Tässä välissä on vanhempaa lasta tutkittu ja todettu todellakin ADHD. Tästä johtuu taas se, ettei perhe ole oikein tervetullut ystäviensä luo visiitille, poika kun hosuu tauotta ja sirpaleitakin on syntynyt. Alkuun poikaa vain pidettiin vaarinsa (mieheni) kaltaisena touhopetterinä, mutta kun muut lapset alkoivat karttaa pojan seuraa, mentiin tutkimuksiin selvisi syy tähän karsastukseen.

Kun vielä soppaan heitetään mausteeksi mieheni ja sisarustensa väliset riidat, ollaankin mielenkiitoisessa tilanteessa. Koska en ole halunnut paljastaa liikaa koko sopasta, olen kertonut tarinaamme monella tavalla.

Minulle ei ole vieläkään valjennut vastauksista, joista osa on ollut ihan asiallisia ja kannustaviakin, miksi minun pitäisi alkaa mummoksi lapsille, joista en pidä ja jotka eivät ole minulle edes sukua. Mikseivät lapset voisi kasvattaa siinä tilanteessa, ettei mummoja tällä hetkellä ole? Minulla ei ollut isovanhempia isän eikä äidin puolelta. Isän äiti oli kuollut isäni ollessa alle 5 vuotias. Isän isä kuoli, ennen kuin minä synnyin, jo 40-luvulla pian sotien jälkeen. Äitini jäi äidin puolelta orvoksi ollessaan 3-vuotias, hänen isänsä oli tuolloin vankilassa (kansalaissodan jälkimaininkeja) enkä koskaan tullut tapaamaan häntä, vaikka hän eli 60-luvulle asi. Minulla vain ei ollut isovanhempia, enkä osannut heitä kaivatakaan, koska asiasta ei meillä koskaan puhuttu.

Tämä on yksi syy, miksi ihmettelen tuota pakohomaista tarvetta saada lapsille mummo. En ole tarkoituksella kirjoituksissani maininnut tuota, että mieheni ja hänen jälkikasvunsa ovat hiljalleen painostaneet minua jo 5 vuotta. Varmaan nytkin ennen joulua saan kuulla, kuinka mukavaa olisi, jos alkaisin pojille mummoksi. Tuollainen pieni jatkuva hivutus on raivostuttavaa. Aion silti pitää pintani.

Koko porukka on psyykkisistä ongelmista kärsivää tunnevammaista sakkia. ja kun sanon "koko porukka", tarkoitan koko porukkaa.



t. Sigge Freud

Omia lapsia ei tietenkään tarvitse hankkia, eikä niinollen niitä lapsenlapsiakaan MUTTA en ymmärrä, miten et voi sietää lapsia yhtään?



Ja tuosta joulusta, onko perheen vanhemmat kutsuneet teitä sinne vai lapsi vaan puhunut? Voihan se olla, että eivät edes kutsu teitä.. Turhaa siis murehtia etukäteen.



Ja kolmanneksi, luulen että VAUVA-lehden keskustelupalstalla ei ihan hirveästi löydy hengenheimolaisiasi.

tekstin tyylisi ei vakuuta minua että olisit ns. mummoiluikään ehtinyt. Sorry.

miehen lapset kasvoivat aikuisiksi? Aloitko sä yhtäkkiä pitää heistä? Vai inhoatko heitä edelleen, samalla tavalla kun inhosit heitä kun he olivat lapsia? Mä en ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan sama ihminen on inhottu tai pidetty pelkästään iän perusteella. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos joku ei kerta kaikkiaan siedä lapsia, on hänellä omassa lapsuudessaan käsiteltäviä asioita, ja on surullista, jos koko elämän joutuu elämään niitten asioiden varjossa.



Mä en oikein myöskään tajua, millaista kohtelua ap haluaa miehen lapsilta. Eikö aikuiselta ihmiseltä, kuten kirjoittaja on, voi vaatia normaalia kanssakäymistä toisten kanssa, johon kuuluu myös lähipiirin lapsien huomioiminen edes jotenkin? Vai onko ap:llä joku ihan diagnosoitu mielenhäiriö, jonka vuoksi häneltä ei voi odottaa samaa kuin muilta ihmisiltä? On aivan ylireagointia ajatella, että häntä nyt oltais pakottamassa mihinkään rooliin vasten tahtoaan, jos odotetaan että hän sietää lapsia edes hetken, tai edes teeskentelee suhtautuvansa myönteisesti oman elämänkumppaninsa tärkeisiin ihmissuhteisiin, kuten rakkaisiin lapsenlapsiin. Jouluun en ota kantaa, koska on jotenkin vaikea uskoa, että mies, joka ei näe lasta kuin tunnin kerrallaan, ei muka uskaltaisi tai osaisi kieltäytyä koko jouluaaton kestävästä vierailusta. Jättäähän hän lapsen muutenkin ikävöimään itseään varsin helposti.

mutta mä olen vaan äärettömän onnellinen etten ole sun "läheinen", tosin sulla sellaisia ei taida ollakaan.



Kaikenlaisia.

..on mielestään keksinyt aivan mahtavan provojutun!

Hanki jo todellinen elämä itselles!

ja muut jo täysi-ikäisiä. Eivät asuneet silloin, eivätkä asu nyt samalla paikkakunnalla kanssamme. Ikää minulla on 54 vuotta ja asun Länsisellä Uudellamaalla. Tulin tädiksi 4-vuotiaana, eli meillä sisaruksillakin on todella pitkän ikäerot, minun ja seuraavan väliä on 14 vuotta ja minun ja vanhimman väliä 25 vuotta. Minua käytettiin paljon ilmaisena lapsenpiikana sisarusteni lapsille ja tulin jo teini-ikäisenä huomaamaan etteivät lapset ole minun juttuni.



Mitä lapsiin tai vauvoihin tulee, en halua niitä edes syliini. Jos joudun samaan tilaisuuteen, missä on lapsia, ovat ne minulle kuin ilmaa. Mieheni toinen tytär kysyi taannoin minulta, että kai hänen tulevat lapsensa ovat sitten minulle se poikkeusasia. Vastasin suoraan, etteivät ole. Miksi minulta edellytetään jotain sellaista, mihin eivät biologiset mummotkaan näytä taipuvan. Miehen lapsilla tuntuu olevan suorastaan pakkomielle saada lapsilleen jostain mummo.

Ei kukaan 54-vuotias tulisi Vauva-lehden palstalle surkuttelemaan, kun pakotetaan mummoksi. Oikeasti.

Eikä mitään ikärajaa ole. Mielestäni aloittaja on puuttunut tärkeään asiaan. Ellei lapsilla ole biologisia isovanhempia, yritetään ne saada mistä vain. Sehän tämän avauksen pointti on. Täällä taitaa vain kirjoittajien älykkyystaso olla melkoisen matala, kun ei ymmärretä viestin ja asiallisten avauksien todellisia pointteja. Aletaan vain haukkua rätkyttämään. Onko tuo mummon saaminen niin tärkeä asia, että ihminen, joka on rehellisesti ilmaissut ettei pidä lapsista pätkääkään, on haukkumisen arvoinen. Minullekin ovat eläimet kymmenen kertaa tärkeämpiä kuin yksikään lapsi tai vauva. Mutta en silti hauku ketään näillä foorumeilla.



Onko siis todellakin niin vaikeaa ymmärtää sitä, etteivät kaikki biologisetkaan mummot halua olla mummoja saati sitten nämä isien kakkosvaimot. Voihan olla niinkin, että miespuolinen uusi puoliso ei halua vaariksi. Saako häntäkin vapaasti haukkua. Minäkin olen noin viisikymppinen ja olen pitkään seurannut näitä keskusteluita täällä ja nauranut kuinka lapsellisia voivatkaan lapsia synnyttäneet naiset olla. Menkää peilin eteen ja hävetkää käytöstänne. Keskusteluiden tason paljastavat jo avausotsikot. Onko BB:n XX todella kaunis? Tuksu sitä ja Tuksu tätä, voi jestas sentään.

Tietenkin minusta on yritetty vääntää mummoa niille penskoille. Olen tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan, eikä kiinnosta. Eniten taustalla vaikuttaa tietenkin raha ja lasten lahjat.

Tiesitkö, että mummous ei ole lahjojen syytämistä ja rahan haaskausta? Jotkut mummit ja kummit luulevat näin olevan, mutta ei. Mummius on ihan muuta, turvallisuutta ja läheisyyttä.

Siis, kenen taustalla tuo raha ja lahjat on? Haluaako lasten vanhemmat, että syydät rahaa ja lahjoja heidän lapsilleen, vai luuetko sinä, että mummous on juuri sitä? Yksi ratkaisu on sitten se, että säästät omat rahasi ja sanot suoraan niille vanhemmille, että ostavat itse ne lahjat, ovat sitten mieluisiakin. Tai osta ne miehesi rahoilla.

provo. Tähän ongelmaan olen kuitenkin törmännyt eräällä tapaa tuttavapiirissäni, kun ystäväni äiti joutuu olemaan varamummo. Hän on aikoinaan yhden tytön äitinä muodostanut uusperheen yhden pojan isän kanssa. Nyt lapset ovat aikuisia ja pojalla on kaksi lasta ja tytöllä yksi. Tämä varamummo ei inhoa lapsia, mutta on sitä tyyppiä, joka ei kauheasti piittaa muista kuin omasta lapsestaan ja tämän lapsesta sekä omista harrastuksistaan. Pojan biologinen äiti jätti pojan aikoinaan isälle eikä ole kiinnostunut tietenkään lapsenlapsistakaan. Lasten äiti taas haluaa, että lapsilla on oltava mummo ja koska hänen oma äitinsä on kuollut, on tämä mummopuoli pakotettu hoitamaan poikapuolensa lapsia kesälomilla jne. Lapsista tuo on tietenkin hankala tilanne, toinen heistä on jopa kysynyt varamummolta, että miksi sä et rakasta meitä.

Vaikea tilanne. Mikä teistä on oikeudenmukaista ja kohtuullista?

Oletko nyt ihan tosissasi kirjoittanut tän aloituksen..no toki saat pisteet yltiörehellisyydestäsi.Jäin kuitenkin miettimään minkälainen ihminen olet sisimmältäsi. Sinulla on ilmeisesti jo ikääkin,koska miehesi lapset ovat aikuisia. On melko..miten sen nyt kauniisti sanoisi säälittävää, jos sinun maailmankuvasi tulee olemaan tuollainen vanhuuteen saakka. Entäpä jos miehestäsi aika jättää ennen sinua, ketkä ovat läheisiäsi..tjaa niitäpä ei taida kovin montaa tuolla asenteella olla. Lohtuna on tietysti se, että kaikki tulevat joulusi saat todellakin viettää yksin kirjojesi ja peittojesi parissa. Mutta tokihan toivotan sinulle ja egollesi rauhallista ja mukavaa joulua leppoisissa tunnelmissa ilman adhd-ihmisiä, tai siis niitä..riesoja ympärilläsi. Sen niittää, minkä kylvää,että silleen.

Minäkin olen noin viisikymppinen ja olen pitkään seurannut näitä keskusteluita täällä ja nauranut kuinka lapsellisia voivatkaan lapsia synnyttäneet naiset olla. Menkää peilin eteen ja hävetkää käytöstänne. Keskusteluiden tason paljastavat jo avausotsikot. Onko BB:n XX todella kaunis? Tuksu sitä ja Tuksu tätä, voi jestas sentään.

Luuletko, että kaikki lapsia synnyttävät naiset keskustelevat täällä? Luuletko, että kaikki täällä keskustelevat ovat naisia, joilla on lapsia? Luuletko, että kaikki täällä keskustelevat ovat kiinnostuneet keskustelemaan Tuksusta? Jos vastasit yhteenkään noista kysymyksistä kyllä, olet aivan samanlainen av-mamma, kuin ne tässä viestissäsi halveksumasi ihmiset.

Jos olet oikeasti tosissasi, luuletko oikeasti saavasi lapsiaiheisen lehden keskustelupalstalta vertaistukea? Minusta jokaisella on oikeus olla pitämättä lapsista, mutta kyllä se kieltämättä hieman kummalliselta kuulostaa. Inhoatko jotakin muuta ikäryhmää, kenties 35 - 37-vuotiaita? Alatko pitää lapsista kun he varttuvat aikuiseksi? Jos, niin missä iässä?

Mä en muuten oikein usko, että maailmassa on kovinkaan paljon ihmisiä, jotka haluavat läheisiä aikuisia lapsiperheensä tueksi sen takia, että heiltä saa rahaa ja lahjoja. Tämä kommentti kertoo ehkä enemmän sinusta, kuin näistä miehesi lapsista. Mittaatko kenties itse kaiken rahassa?

Jotta et nyt pääse heittelemään mulle av-mammamaisia kalikankalahduksia, niin kerrottakoon, että itselläni ei ole lapsia.

Toinen lastemme mummoista kyllä lahjoo muttei tule käymään. Sata kertaa mielummin haluaisin että tulisi vaikka edes kerran kahdessa kuukaudessa leikkimään muutamaksi tunniksi lasten kanssa minun ollessani kotona. Mutta kun ei niin ei. Meillä on kyllä rahaa ostaa lapsille leluja ja vaatteita. Mutta mummon läsnäoloa ja aikaa ei voi ostaa rahallakaan. Harmi lasten ja mummon kannalta.

oletko siis tehnyt lapsia, jotta et jäisi yksin mikäli miehesi jättää sinut? Sehän se vasta jaloa ja epäitsekästä onkin=)

Oletko nyt ihan tosissasi kirjoittanut tän aloituksen..no toki saat pisteet yltiörehellisyydestäsi.Jäin kuitenkin miettimään minkälainen ihminen olet sisimmältäsi. Sinulla on ilmeisesti jo ikääkin,koska miehesi lapset ovat aikuisia. On melko..miten sen nyt kauniisti sanoisi säälittävää, jos sinun maailmankuvasi tulee olemaan tuollainen vanhuuteen saakka. Entäpä jos miehestäsi aika jättää ennen sinua, ketkä ovat läheisiäsi..tjaa niitäpä ei taida kovin montaa tuolla asenteella olla. Lohtuna on tietysti se, että kaikki tulevat joulusi saat todellakin viettää yksin kirjojesi ja peittojesi parissa. Mutta tokihan toivotan sinulle ja egollesi rauhallista ja mukavaa joulua leppoisissa tunnelmissa ilman adhd-ihmisiä, tai siis niitä..riesoja ympärilläsi. Sen niittää, minkä kylvää,että silleen.

mutta pitääkö kaikkien vääntää lapsia ja pitää heistä? :) Ei se tarkoita että on kylmä ja tunteeton kun ei tykkää toisten lapsista.

En minäkään niin innostunut ole muiden lapsista. Omia lapsia kyllä on ja heitä rakastan todella paljon! Mutta ei ne muiden lapset niinkään nappaa.