Selittäkää nyt, mitenniin ei saa hoitajaa?? Ei ole mahdollista!!!
Ymmärrettävää jos ei sukulaiset esim voi auttaa, MUTTA tätä en sitten taas ymmärrä:
Eikö teillä ole ystäväperheitä jotka voisivat tiukanpaikan tullen auttaa? Vai onko se niin, että ei itse sitten halua tehdä vastapalvelusta?
Sanotaan ettei halua VIERAALLE jättää hoitoon, herranjestas sentään, siihen hoitajaan voi TUTUSTUA ennenkuin jättää tunneiksi lapsen hoitoon.
Jotkut opiskelijat kaipaavat extratyötä ja lehtiin voi ilmoitella, pyytää mahd hoitajaa kyläilemään muutamia kertoja ja vaikka puistoon mukaan.
Siinähän sitten sinä tutustut hoitajaan, ja lapset myös.
Tietenkin jos ei viitsi nähdä yhtään vaivaa niin ymmärrän.
Mutta sillon on aivan turha valittaa ettei koskaan saa hoitajaa!
Joskus voi joutua tekemään hieman töitä sen eteen.
Kiitos kun sain avautua
Kommentit (56)
paikkakunnalle 300km päähän yhdestäkään ystävästä tai sukulaisesta, kun esikoinen oli 2kk vanha. Ihan kaupan seinälle en halunnut laittaa ilmoitusta että lapselle hoitajaa kaivataan, varsinkaan noin pienelle.
Täytyy myöntää että hirvitti viedä 10kk vanha hoitoon vieraalla paikkakunnalla perhepäivähoitajalle, jonka oli tavannut muutaman kerran.
Minä kyllä ymmärrän että ei ole hoitajaa, mutta varmasti se on vaikeaa tajuta sellaisen, jolla on aina ollut valmiiksi tuttu hoitaja milloin vaan valmiina hoitamaan tai on valmis jättämään ainokaisensa kenelle tahansa kaupan seinästä reväistylle.
Eikä tod rahaa palkalliseen hoitajaan.
Niin yksinkertaista se on.
Kiitos kun sain avautua vaikken käsitäkään mitä se ketään kiinnostaa miksen pysty hankkimaan hoitajaa lapsilleni.
Opiskelija yh uudessa kaupungissa, satojen kilometrien päässä sukulaisista ja vanhoista kavereista
eikö ystäviltä pitäisi pystyä kysymään melkein mitä vain?
Jos olet niiiin loppu, ettet jaksa enää vaan haluaisit esim illalla leffaan, syömään ja kotiin nukkumaan tauotta.
Miksi et kehtaa?
Kannattaisi kehdata ja samalla tarjoutua auttamaan ystävää jos haluaa joskus vapaata.
Edelleen jos ei kehtaa, niin sitten ei kannata valittaa kun ei saa hoitajaa.
Eli suomeksi ei edes yritä
Meillä on kaksi erityislasta ja ei siinä palkata lehtien kautta ketään hoitamaan, kun pitäisi olla erikoistunut asiantuntija.
Me jonotamme parhaillaan viikonloppu paikkaa hoitolaitokseen. Sitten kun sen saamme meillä olisi kaksi viikonloppua kuukaudessa hoitopaikka.
Ei ole sukulaisia ketkä näitä hoitaisivat, ystäville ei voi sysätä, että hei hoidappas näitä.
Mutta jestas, että voi olla vaikeaa ymmärtää.
"jos ei viitsi nähdä yhtään vaivaa"
voi jestas, missä sä oikein elät. siellä täydellisessä maailmassa missä on mummot, papat, ystävät ja terveet lapset?
ietäsisit vaan missä väsymyksen äärirajilla sitä kuljetaan monissa perheissä, taistellaam että saadaan hoitajaa kotiin tai laitospaikkaa viikonloppuihin, SÄ SAAT SEN KUULOSTAMAAN NIIN HELPOLTA!! Jessus..
olla pitempään katsomassa lapsia, esim. yön ajan jos olen vaikka satunnaisissa yötöissä.
Pari muuta on, joille voin hätätilassa viedä pariksi tunniksi .
erityislapsia jne ja tehän YRITÄTTE saada hoitajaa juuri tuon vkl perheen kautta jne eli teitä en todellakaan tarkoittanut.
Ja tämä: en jätä lapsiani kenellekkään kaupan seinästä repäistylle, TUTUSTUKAA.
Jos ei edes yritä mitään kautta löytää tukiverkostoa niin silloin on turha itkeä kun ei saa vapaata.
Jos taas yrittää siinä onnistumatta aivan vapaasti saa valittaa.
puoli tuntia, ei kai voi olettaa että vieras ihminen ilmaiseksi tutustuu perheeseen ja lapseen, jota sitten voi tulla hoitamaan muutaman tunnin ja saa palkkaa 20euroa?
Miten voi olla niin vaikea käsittää että jollakin ei ole tukiverkkoa? Siihen voi olla monia syitä, mutta sinä et niitä hyväksy!
Niin kaikillahan on ystäviä, ystäväperheitäkin. Ihan monikossa... Ja näitä tietysti saa pyytämällä hoitamaan lapsia, vaikka näillä itsellään ei (hoidettavan ikäisiä) lapsia olisikaan. Kehtaamisestahan se on vain kiinni.
Me, joilta tää ei vaa suju tai ei tunneta ketään, hävetkäämme siis hiljaa.
itsellä on 10kk lapsi..
a) en tosiaankaan jättäis kenelle tahansa :D OMAA lasta. mielummin jään kotiin.
b) joskus se on vaan yksinkertaisesti hankalaa ja jos ittiä ei tarpeeksi kiinnosta lähtä jonnekkin niin sillon se on erittäin hankalaa :D
c) kaikki ne jolla on lapsi , tietää millaista perhe elämä on, ja monestikki ne joilla ei ole lasta, ihmettelevät just, miten kaikki on niin hankalaa xD
niiltä parilta ystävältä joita tässä kaupungissa mulla on, toisella on itsellä 4 pientä poikaa, ei varmaan halua siihen kahta vielä pienempää lisää. Toinen kaveri on aina tosi kiireinen ja sairastanut taas monta viikkoa. Naapurissa on yksi joka voisi hoitaa, ja meinasin jo ehdottaakin hänelle, mutta hänellä oli myös syysflunssa iskenyt juuri, en voi hänelle viedä pitkään aikaan kun en halua sitä tautia meille, koska sitten sitä vasta kusessa ollaan.
Niin että se siitä sitten. Kärvistellään.
se kuule arvoisa ap niin yksinkertaista ole.meillä on 4 lasta joista kaksi on kehareita ja taapero vierastaa jopa mummia kummia yms sukulaisia ystäviäkin jopa.huutaa rassukka putkeen vaikka miten monta tuntia ellei vanhemmat ole lähellä
Kerroppa mistä tälläiselle katraalle löytyy hoitaja.ilomielin otan ehdotuksia vastaan oi arvoisa ja kaikkitietävä ap.
ja se tulee kyllä selkeästi todeksi näytettyä, kun lukee näitä vastahakoisia rutinoita, ettei voi, ei kehtaa, ei halua, ei pysty, ei ole varaa. Useimmiten se vaan on niin, ettei kerta kaikkiaan kukaan kelpaa hoitajaksi mamman kultamussukalle.
Ei mekään tunnettu ketään, kun aikanaaan muutettiin nykyiseen taloon, mutta niin vaan tultiin tutuiksi naapureiden kanssa ja olemme auttaneet toisiamme milloin lasten perään katsomisen, milloin talkooavun jne. keinoin. Ei ole maksanut mitään muuta kuin pientä viitsimistä ja halua auttaa.
Juu juu, tiedetään, juuri teillä on kolme erityislasta eikä naapureita 50 km säteellä. Ja sitten ei vielä kehtaa.
se kuule arvoisa ap niin yksinkertaista ole.meillä on 4 lasta joista kaksi on kehareita ja taapero vierastaa jopa mummia kummia yms sukulaisia ystäviäkin jopa.huutaa rassukka putkeen vaikka miten monta tuntia ellei vanhemmat ole lähellä Kerroppa mistä tälläiselle katraalle löytyy hoitaja.ilomielin otan ehdotuksia vastaan oi arvoisa ja kaikkitietävä ap.
En itse sanaa käytä. Luen sen samaan kastiin kuin neekeri tai mongoloidi -sanojen kanssa. Ymmärrän toki, että jos perheessä on lapsilla ongelmia, sanoiksi valikoituu mitä vain. Olen mustan huumorin kannalla itsekin. Mutta koetko, että muutkin kuin perheenjäsenet saavat kutsua lapsiasi kehareiksi? Ystävällisesti kysyn.
totuutta kaunistelemaan.Kahdella lapsellamme on kehitysvamma diagnoosi ja lyhennys siitä on kehari.Meilläpäin tuota ei kyllä minään haukkumasanana pidetä :)
vai pitäisikö yrittää peitellä sitä mitä lapset on ?
pitääköhän monet muut nimitystä asiomattana.
vanhin lapseni on 22v, lapsia on 4, nuorin 6v, koskaan en ketään ystävää ole hyväksikäyttänyt hoitoapuna, itse olen lapseni hoitanut, ja kun 3 vanhimpaa olivat alle kouluiässä, sain työpaikan, jonka työajat eivät edellyttäneet hoitopaikkaa, hoidin lapseni itse ja kävin töissä, paitsi iltatähteni, työtehtävien muuttuessa laitoin hänet perhepäivähoitajalle, joka oli naapuri, aivan ihana täti, jossa lapseni käy hoitosuhteen lopputtua ihan vaan moikkaamassa, hoitoapua saa isommista sisaruksista.
Pointtini on, että ystävyys voi loppua lyhyeen, jos sitä hyväksikäytetään
ja se tulee kyllä selkeästi todeksi näytettyä, kun lukee näitä vastahakoisia rutinoita, ettei voi, ei kehtaa, ei halua, ei pysty, ei ole varaa. Useimmiten se vaan on niin, ettei kerta kaikkiaan kukaan kelpaa hoitajaksi mamman kultamussukalle.
Juu juu, tiedetään, juuri teillä on kolme erityislasta eikä naapureita 50 km säteellä. Ja sitten ei vielä kehtaa.
Harva näistä vastaajista oikeasti tajusi ap:n pointin eli jos viitsii nähdä vaivaa, asiat yleensä järjestyvät. Mutta kun on ainakin kymmenen muttaa, miksei voikaan...
Jos oikeasti haluaa ja tarvitsee, kyllä hoitajan jostain saa. (ja ihan vaan rautalangasta vielä: en tarkoita poikkeustapauksia).
Tutustumista ei tietenkään rajata 2 x 30 min, miten siinä ajassa tutustuu kehenkään? Mistä tuollainen sääntö on peräisin? "Vieras ihminen" voi olla naapuri jolla on samanikäisiä lapsia ja kun tutustuu se lakkaa olemasta vieras.
Ymmärrän että tukiverkkoa ei ole heti valmiina kun vaihtaa paikkakuntaa, että erityislapsille on vaikea, joskus varmaan mahdotonta saada hoitoapua vaikka yrittäisi kuinka. Siitähän tässä ketjussa ei ole kysekään.
Selittäkää nyt joku, miksi tukiverkkoa ei voi rakentaa naapureiden ja ystävien kanssa. Eihän ihminen tyhjiössä elä tai pahantahtoisten vihollisten keskellä!
puoli tuntia, ei kai voi olettaa että vieras ihminen ilmaiseksi tutustuu perheeseen ja lapseen, jota sitten voi tulla hoitamaan muutaman tunnin ja saa palkkaa 20euroa?
Miten voi olla niin vaikea käsittää että jollakin ei ole tukiverkkoa? Siihen voi olla monia syitä, mutta sinä et niitä hyväksy!
no minä olen yh. Ei ole tukiverkostoa. Työkaverini ovat ainoat tutut, jolle voisin viedä hoitoon, mutta tekevät epäsäännöllistä 3-vuorotyötä, kuten itsekin, joten ihan ei nuo aikataulut meinaa osua yksiin. Ainoa lasten isovanhempi asuu 250km:n päässä. Lasten isä ei ole sukulaisineen lainkaan kuvioissa. Olen köyhä, ei ole varaa maksaa lastenhoitajaa. Pitäisikö mennä kadulta nykäisemään jotakuta ventovierasta hihasta, että sopiiko tulla muksujani hoitamaan? Siitäkös märinä syntyy, äiti ei jaskla hoitaa maailmaan saatettuja lapsiaan: "siinä taas näkee kuinka itsekäs yh:t ovat!". En ymmärrä minäkään jos niitä vaihtoehtoja on, ettei niitä käytä, mutta kun oikeasti on perheitä joilla ei ole vaihtoehtooja kuin hoitaa omat lapset. Enkä minä ainakaan siitä valita.
Vanhempien omat vanhemmat voivat olla sairaita, huonokuntoisia, kykenemättömiä hoitamaan pientä lasta tai asuvat kaukana, ehkä jopa toisessa maassa. Ei ehkä ole varaa palkata vaikkapa mll:n hoitajaa. Ystäväperheet varmasti auttavat tiukan paikan tullen (esim. sisaruksen syntyessä tai sairastapauksissa), mutta tuskinpa sitä kehtaa hoitoapua pyytää, jos meinaa vaikkapa viihteelle lähteä.
Ja siis meillä on hyvin hoitoapua saatavilla, mutta ymmärrän kyllä täysin, että kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole.