Ihanko täällä joku ei menisi häihin, jos ei myös lapsia olisi kutsuttu =)
Oletteko niin naurettavia tosiaan. Noloja suoraansanottuna
Kommentit (58)
Muuten menisimme miehen kanssan intopiukeena :)
että tulen vain kirkkoon ja mies tulee sitten myös juhlaan, mutta minä jään vauvan (8 kk) kanssa kotiin. Silloin tuli kutsu myös lapselle.
mutta aina ei saa lapsenvahtia. Ainakaan silloin, jos häät on vielä toisella paikkakunnalla ja sinne pitää jäädä yöksi.
babysitterit olis siellä häissä vieraina, niin voi olla helpointa jättää kekkerit väliin. Meillä on joskus ollut isommille lapsille joku vanhempi teinityttö sitterinä mutta tiedän, että monet eivät sellaista kelpuuttaisi.
Yleensä ne lapsettomat häät on typerää pönötystä, pariskunnat tulevat sinne viettämään "omaa aikaa" ja yleensä seurauksena on se, että syntyy älyttömiä riitoja. Kun on odotettu sitä yhteistä iltaa viikkotolkulla ja mies vetää liikaa viinaa, alkaa vaimolla yleensä keittää. Vihkipari jää sivuosaan, kun hääväki on panoatanut iltaan hirvittävästi, ja sitten tuleekin pettymys.
Suosittelen, että parisuhdetta hoidetaan muualla kuin häissä.
jos ei olisi lastenvahtia. Luultavasti ei olisi.
kaikilla oli hauskaa ja kukaan ei tapellut. Sulla on outoja kavereita.
Enkä koe olevani mitenkään nolo jos en mene, siis jos en saa sitä lastenvahtia. En mä voi oikein pieniä lapsia yksinkään kotiin jättää.
Jos lastenvahdin saaminen olisi vaikeaa. Tai häät kaukana. Tai joidenkin ei niin läheisten ihmisten häät.
Viime keväänä mies oli häissä joissa lapsikielto suuren viinalastin takia. Häissä siis juotiin reippaalla kädellä. Minä jäin kotiin vauvan (n.1,5kk) kanssa koska imetin häntä ja häät oli pitkän matkan päässä. Hoitajaa en olisi saanut, enkä todellakaan olisi jättänyt niin pientä vauvaa pariksi päiväksi hoitajalle!
Rahaa menee tarpeeksi jo lahjoihin, ei ruveta makselemaan lapsenvahdeille.
eli kutsuttiin vain ensimmäisellä kierroksella olevia pariskuntia ja ilman puolisoa ne tutut, joilla oli menossa toinen tai kolmas perhe. Haluttiin, että ei tule näitä exän-nyxä -riitoja hääväelle.
Ihmeen moni tuli ilman puolisoa ja vielä kiitteli, että kerrankin oli syy päästä omien lasten kanssa mukaan ilman miestä/vaimoa. Kaikilla oli kivaa, ja juhla oli enteellinen eli 18 vuoden jälkeenkin olemme vielä onnellisesti naimisissa.
häihin joihin hänen kultamussukoitansa ei oltu kutsuttu. Tai muutenkin oli rasittava kehuessaan kauhukakaroitaan jotka olivat samassa koulussa kuin omani ja tiesin kakarat koulukiusaajiksi vaikka äitinsä mielestä olivat täydellisiä.
Eli kutsun saaja päättää, uhraako viikonlopun juhlimiseen vai perheen kanssa olemiseen. Ainakin meillä lasten harrastukset kuljetuksineen ovat viikonloppuisin eikä kuljetusta kovin helpolla löydy. Sanoako siis lapselle, että et pääse kisoihin vai sanoako hääparille, että en pääse häihinsä - siinäpä dilemma. Yleensä se lapsi ja sitoutuminen harrastukseen voittaa, sillä jos lapsele on ehty selväksi, että harrastusta ei jätetä noin vain niin vanhemmankin pitää osata joustaa omista menoistaan.
Miksi menisin?
Yleensä ne lapsettomat häät on typerää pönötystä, pariskunnat tulevat sinne viettämään "omaa aikaa" ja yleensä seurauksena on se, että syntyy älyttömiä riitoja. Kun on odotettu sitä yhteistä iltaa viikkotolkulla ja mies vetää liikaa viinaa, alkaa vaimolla yleensä keittää. Vihkipari jää sivuosaan, kun hääväki on panoatanut iltaan hirvittävästi, ja sitten tuleekin pettymys.Suosittelen, että parisuhdetta hoidetaan muualla kuin häissä.
eli kutsuttiin vain ensimmäisellä kierroksella olevia pariskuntia ja ilman puolisoa ne tutut, joilla oli menossa toinen tai kolmas perhe. Haluttiin, että ei tule näitä exän-nyxä -riitoja hääväelle.
Ihmeen moni tuli ilman puolisoa ja vielä kiitteli, että kerrankin oli syy päästä omien lasten kanssa mukaan ilman miestä/vaimoa. Kaikilla oli kivaa, ja juhla oli enteellinen eli 18 vuoden jälkeenkin olemme vielä onnellisesti naimisissa.
Ja lisättäköön vielä että juhlat suomalaiseen tapaan ei aina ole lapsille paras mahdollinen paikka... häät nyt yleensä sujuu aika hyvissä fiiliksissä mutta humaltuneet ihmiset saa kyllä lapset pelokkaiksi ja hämilleen! En ikinä ota lapsia häihin mukaan!
Ja ei muuta elämää olekaan.
Meidänkin perhe jäisi lähtemättä.
Lapset ovat todella tärkeitä, OSA elämää, mutta ainakin meillä siihen elämään mahtuu muutakin.
Jos meidän perhe ei kelpaa tällaisena juhliin, niin ei voi mitään. Minusta on kutsunsaajan tehtävä päättää millaisella poppoolla osallistutaan. Eli jos ei voi kutsua koko perhettä, niin jättää sitten kutsun laittamatta kokonaan ja nauttii lapsettomista ystävistään.
Tämä vain osoittaa sitä, ettei ehkä olla sen hääparin kanssa muutenkaan samalla aaltopituudella...
Tosin välillä juhlissa kuljemmekin vain pienimmän tai kahden pienimmän kanssa, kun isommat eivät itse enää tahdo lähteä, mutta se on sitten taas aivan eri asia kuin kutsumatta jättäminen.
koska ei saada lapsenvahtia eikä todellakaan ruveta sellaisesta maksamaan.
Ja ei muuta elämää olekaan.