Tunnetko ketään keski-ikäistä pariskuntaa, joka ollut pitkään yhdessä, jotka aidosti onnellisia?

Useitakin pareja. Ja kaikkia niitä pareja yhdistää se, että he tekevät yhdessä työtä parisuhteensa ja avioliittonsa eteen. Osallistumalla esim. säännöllisesti ohjelmallisiin avioparitapaamisiin jne.

kaikissa parisuhteissa on ongelmia, koska elämä ei voi olla täysin ongelmatonta ikinä, ei millään osa-alueella. Mut osa ihmisistä pystyy hyväksymään sekä omat että toisen heikkoudet ja keskittymään siihen mikä on hyvää ja toimii.

Keski-ikäinen on laskennallisesti n. 40-vuotias, ja siinä iässä kaikilla ei voi olla pitkää parisuhdetta (joka mielestäni on yli 20 vuotta) ihan siksi että nykyään pariudutaan myöhään. Mä siis tiedän monia onnellisia keski-ikäisiä ja monia jotka on onnellisia pitkissä suhteissaan, mutten montakaan jonka kohdalla molemmat kriteerit täytytisivät.

Tunnen paljonkin keski-ikäisiä pariskuntia jotka vaikuttavat onnellisilta.

Ollaan oltu yhdessä melkein 20 vuotta ja yhä ihan onnellisia.

Tunnen todellakin yhden pariskunnan jotka on onnellisia eikä vain elä arkea yhdessä. Ovat jo kuusikymppisiä ja olleet teineistä asti yhdessä. Edelleen katsovat toisiaan silmät täynnä rakkautta. Olen tuntenut heidät koko 4-kymppisen elämäni ja aina ovat olleet sellaisia. Mutta toista paria ei kyllä ole vastaan tullut.

30 jatkaa että tunnen kyllä monia pareja joilla menee ihan hyvin, mutta ei kuitenkaan voi sanoa että onni heistä mitenkään paistaisi. Alle nelikymppisissä pareista löytyy pari onnellista paria. Oma parisuhdekin on ihan ok, mutta ei tässä nyt mitään erityistä onnentulvahdusta ole.

työajat klo 8-16,

ovat töissä molemmat julkisella sektorilla eli ei tarvitse tehdä vuorotyötä,

molemmat johtavassa asemassa eli ei tarvitse kadehtia toisiaan,

1 auto,

3 aikuista lasta,

mies antaa periksi, vaimo aina oikeassa

ja on hyvin uskonnollinen

minä itse ja mun mies.30 vuotta yhdessä. nuorena tavattiin ja yhteen kasvattiin. omanlaisiamme olemme.riidellään, kiukutellaan ja huudetaan välillä, jopa joka päivä. mutta kivaa meillä on yhdessä ja halutaan olla kahdestaan ja perusarvot samat. harrastetaan samantyylisiä asioita, taiteellisia ollaan molemmat- mies soittaa instrumentteja ja minusta on kiva kuunnella.minä maalaan ja harrastan kasveja sisällä ja ulkona. elokuvia katellaan yhdessä.molemmilla kodissa oma "työ/harrastehuone" ja yhteinen makuuhuone.tykätään molemmat olla kotona. mutta en minä, eikä mieheni täydellinen ole.joskus elämämme on pelkkää riitaa ja itkua, hetkittäin:)

joten mitä merkitystä tuolla on?

olivat onnellisia, vaikka äiti sairasti elämänsä viimeiset kahdeksan vuotta syöpää. Onnellisuus välittyi kyllä heistä, ei sitä olisi voinut näytellä. Vanhemmat ovat antaneet hyvän mallin kunnioittavalla tavallaan kohdella toisiaan myös minun parisuhteelleni ja seitsemän onnellista vuotta alkaa olla jo takana. :-)

ei mielestäni ole sama asia kuin seesteinen parisuhde. Onnellisessa avioliitossa voi olla myrskyjä, riitoja ja nalkutusta sopivassa määrin, ja sitä sopivaa määrää ei määrittele kukaan muu kuin se aviopari itse!

Toiset isovanhempani olivat mutta sen sitten lastensa onnen kustannuksella... (välittivät vain toisistaan, huolehtivat lapsistaan kyllä mutta rakastetuiksi nämä eivät kokeneet itseään koskaan).



Toiset isovanhempani olivat ihan helvetin onnettomia, vanhempani samaten onnettomia, appivanhemmat samoin, itsellä 40 lähestyy ja aika päin persettä menee vaikka kuinka yritän :(



Muista tietämistäni keski-ikäisistä pariskunnista en mene sanomaan mitään, en usko että ulkopuolelta tietää mitään. Eivät ne veljen menestyksekkään oloiset appivanhemmatkaan kuulema kovin onnellisia yhdessä ole...



Toivottavasti joku muu tietää!!

aidosti yhdessä. Mutta tunnemme riipuvaisuutta yhdessä oloon. On yhteinen asunto ja lapset, ja lasten lapset. Vaikee olis lähtee erimatkoihin. Ehken jos voittaisin lotossa 7 oikein, voisin harkita.

Minä ja mieheni! Yhdessä 20 vuotta, kaksi lasta.

vuodesta 1986. Minä 42, mies 46. Lapset 11 ja 8. Ollaan yhdessä ja onnellisia, ihan aidosti. Tahdosta pitkälti riippuu.