Pinei vauva perheessä, mies lähtee ulkomaanlomalle

Anna kunnolla pimpettiä sille ukolles nii unohtaa nuo ulukomaanreissut!

Löysinpäs tämän pari vuotta vanhan aloitukseni täältä.



Halusin tätä kommentoida. Ensiksikin, kyllähän minä selvisin siitä miehen reissusta, yksinäistä oli vauvan kanssa, olin aika poikki ja pelottikin. Mies toisella puolella maailmaa, jos jotain olisi sattunut, eipä sieltä olisi noin vain päässyt kotiin. Tilanne oli vain minusta jotenkin hirveän epäreilu, sillä eihän minulla olisi ikimaailmassa ollut samanlaista mahdollisuutta lähteä itse reissuun kaverin kanssa. Ja ihan oli miehen lomamatkasta tässä kyse, mikään pakkomatka, työjuttu ei ollut kyseessä ollenkaan. Järkyttävintä oli ehkä se, että mies oli saanut lahjaksi matkalahjakortin kahdelle hengelle, mutta valitsi matkalleen kaverinsa eikä minua. Siis ehdotin monta kertaa, että lähdetään reissuun perheenä, kun vauva on hieman kasvanut. Mutta ei sopinut miehelle alkuunkaan.



No, nyt tilanne on lähes naurettava täällä meillä. Ollaan siis toki edelleen yhdessä. Miehellä isyys oli todella hukassa miltei ensimmäisen vuoden esikoisen syntymän jälkeen. Mietin pitkään, että tämä jää ainoaksi lapseksi, en jaksa hoitaa kahta yksin, koska miehelle on tärkeämpää nukkuminen, kaverit ja oma rauha. No kävi kuitenkin niin, että vahingossa tulin uudelleen raskaaksi. Shokki oli kamala, yhden lapsen kanssa minulla olisi ollut paremmat ja realistisemmat mahdollisuudet vaikkapa muuttaa kahdestaan pois miehen luota, jos tilanne olisi jatkunut miehen osalta yhtä välinpitämättömänä, mutta että kahden lapsen kanssa.. Tuntui, että vankilan ovi sulkeutui lopullisesti, kun tein raskaustestin. No, nyt vauva on syntynyt ja ihana vauva toki onkin, koskaan ikinä ei käynyt mm. abortti pienessä mielessäkään.



Ja mitäs mies tekee nyt? Heittäkääpä villi arvaus.. No hän kertoi olevansa masentunut ja ettei ole onnellinen enää. Hän tarvitsee omaa rauhaa ja hänen mielestään hänen pitäisi päästä nyt yksin jonnekin matkalle pariksi viikoksi!?!?!?!



Juu nyt tämä kuulostaa jo aivan ilmiselvältä provolta, minä tiedän. Mutta kun se ei sitä ole. Minulla kesti kauan päästä siitä miehen esikoisen vauva-aikana tekemästä matkasta yli (tai en oikein ole siitä vieläkään toipunut, en vaan voi käsittää miehen itsekkyyden määrää). Ja nyt aikoo tehdä saman tempun. Tilannehan on minulle lähesd katastrofaalinen, sillä tukiverkkoja ei juuri ole olemassakaan. Ja nyt minun pitäisi pärjätä 2-v esikoisen ja pikkuvauvan kanssa kahdestaan pari viikkoa. Esikoinen valvottaa edelleen joka ikinen yö, joten minun kontollani olisi hoitaa vauvan imetykset ym hoidot yöllä sekä myös esikoisen huudot ja itkut, pissattamiset jne. Esikoinen siis käy yöllä potalla parikin kertaa ja sen lisäksi muuten vaan itkeskelee ja raivoaa, varmaan reagoi uuteen vauvaan. Esikoisella myös aikamoinen uhma, eli raivareita riittää päivisin, ruuat lentää seinään, pukeminen on taistelua jne jne.



Mies on sitä mieltä, että minulla ei ole oikeutta sanoa hänelle, ettei voi lähteä "etsimään itseään". Vilauttelee erokorttia uhkailuna, että jos ei nyt pääse selvittämään päätään saattaa hyvinkin olla ero edessä jne. Todella lapsellista, selkärangatonta ja itsekästä luuseritoimintaa mieheltä.



Olisikin helppoa vaan käskeä, että et lähde minnekään. Mutta miten sitä voisi aikuista miestä käskyttää? Varsinkin, kun uhkailee erolla.



Mua jotenkin niin hävettää, silloin viimeksikin jätin monelle kaverille kertomatta miehen reissusta, koska eivät he olisi mitenkään ymmärtäneet. Itse jokainen naimisissa kunnollisten miesten kanssa. Parille kerroin ja kyllä ihmetys oli suunnaton ja tiedän, että heidän mielipiteensä miehestäni muuttui aika paljon, arvostus laski. En tiedä miten nyt sitten, yritän pitää tämän matkan salassa ihan kaikilta, hävettää niin maan pirusti :(. Ja olen niin loukkaantunut, tuntuu, kuin minulla ei olisi mitään ihmisarvoa..



Ja sanottakoon vielä, että mies on reissannut milloin missäkin (ei työmatkoilla) koko esikoisen olemassaolon ajan. On kysynyt tavallaan minulta lupaa ensin, mutta kun olen ollut vastahakoinen, on alkanut mykkäkoulu, vittuilu, riitely ja tiuskiminen. Siis miehen taholta. Että miten kehtaan kieltää häneltä näitä matkoja. Tyypillisin kommentti on aina ollut, että "kylähän 4 lapsen yksinhuoltajatkin pärjää, et voi väittää ettet sinä pärjäisi täällä". Hänen on niin vaikea käsittää, että ei tollaisella verukkeella voi perustella matkoja. Totta kai jokainen pärjää pakon edessä, mutta miksi minun pitäisi kun minulla on avioimies, perheessämme on, tai pitäisi olla, kaksi tasavertaista vanhempaa huolehtimassa kodista ja lapsista. Ja kun ehdotin, että minulla on sitten sama oikeus heti kun vaan imetys tämän uuden vauvan kohdalla päättyy, minäkin lähden reissuun. Mies saa luvan pitää töistään lomaa ja minä matkustan jonnekin. Miehen kommentti oli vaan, että mene ihmeessä sitten vaikka Helsinkiin hotelliin kaverin kanssa viikonloppuna yöksi (!!!). Että hän ei ainakaan estä minua. Että ihan yhdeksi yöksi.. Sen pitäisi minulle riittää.



TUlee vaan mieleen, että miten minä tähän tilanteeseen jouduin. Mitä ihmettä voin tehdä. NO ainahan voi erota, mutta en haluaisi rikkoa lapsilta perhettä ja koska tukiverkkoja meillä ei täällä ole, olisin todella lapsissa aivan kiinni. Nyt sentään mies on osallistunut jollain tasolla kotona ollessaan perheen pyörittämiseen.



Juu ja ihan yli 30-vuotiaita ollaan, naimisissa jne. En olisi koskaan uskonut, että mies on tällainen vätys ja itsekkyyden perikuva. Kun oltiin kaksin ennen lapsia, mies oli huomaavainen ja tehtiin paljon matkoja mm. ihan kahdestaan. Molemmat haluttiin lapsia jne. Tuntuu, että mua on huijattu.



Neuvoja?



Ap

että heti, kun olet vierottanut vauvan tissiltä, niin lähdet 2 viikoksi etelään. Tyttöjen reisuulle. Kyllähän mies voi säästää isyyslomaa sinne. Tasavertaisuus parisuhteessa pitää olla tai se ei ole parisuhde vaan jotain ihan muuta.

Ihan järkyttävää, että miehen lomaa joku voi edes puolustaa! Ja kyse oli vielä esikoisesta. Itse lähtisin vauvan kanssa uuteen osoitteeseen, niin saisi mies palata tyhjään asuntoon ja jatkaa poikamieselämäänsä, mennä ja tulla niinkuin tahtoo.

Ja mieheni tietää sen, sillä olen sanonut, että aina saa mennä, mutta se että ollaanko me enää tässä talossa, kun palaat niin on eriasia. Eli siis järki käteen. Perhe tarkoittaa yhteiselämää, ei sitä, että äiti hoitaa lapset kotona ja mies käy matkoilla ja kokeilee vierasta pimperoa.

Esim. kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen, se on maksutonta ja ei-uskonnollista. EWhkä miehesi silmät avautuisivat omalle itsekkyydelleen, kun joku ulkopuolinen olisi mukana keskustelussa.



Ymmärrän, että häpeät miehesi käytöstä mutta kun peittelet sitä kavereiltanne, tavallaan suojelet häntä. Ehkä sinun kannattaisikin puhua asiasta avoimesti kavereillenne? Ethän sinä toimi väärin vaan miehesi, te olette kaksi erillistä olentoa eikä sinun tarvitse kokea syyllisyyttä tai noloutta hänen teoistaan.



Jotenkin tuollainen yksin matkustelu (kun sitä käsittääkseni tapahtuu useinkin) ei kuulosta perhe-elämältä ollenkaan. Kuka mies todellakin käyttää kahden hengen matkalahjakortin kaverinsa kanssa oman vaimonsa sijaan? Minulle tulee heti mieleen, että mahtaako olla uskollinen noilla matkoillansa :(

Ehkä tämä yllätysvauva oli shokki miehellesikin? Ja siksi kokee asian nyt näin?

En puolustele siis millään tavalla, mutta yritän edes ymmärtää...



Sitten se varsinainen asia. EROLLA EI UHKAILLA. Mä en ole ikinä ymmärtänyt tuota "ero-korttia". Mä sanoin aikanaan seurusteluvaiheessa lapseni isälle, että ero on sellainen asia, että jos sen sanoo ääneen, on paras sitten lähteä kanssa. Piste! Tämän siis sanoin, kun seurusteluaikana kerran uhkaili jättävänsä minut. Ei uhkaillut uudestaan. Minä sanoin kerran, että nyt erotaan ja kiikutin paperit postiin. Tämä siis monta vuotta myöhemmin.



Erolla uhkailu on mielestäni henkistä väkivaltaa. Pidetään se toinen osapuoli varpaillaan, kun sopivin väliajoin muistutetaan siitä, että eroaminenkin on vaihtoehto. Argh!



Parisuhteenne ei todellakaan ole tasapainoinen, jos toinen uhkailee erolla ja toinen pelkää, miten pärjää, jos se puoliso lähtee. En suosittele eroa (itse "valitsin" yh-äidin roolin, ei se helppoa ole sekään). Suosittelen joko a) kunnollista keskustelua miehen kanssa elämän pelisäännöistä b) pariterapiaa, jossa ammattilainen ehkä saa teidät puhumaan asioista, joista ette kahden pysty puhumaan.

Ap, kuulostaa siltä, että olet miehelle kynnysmatto. Arvostaako miehesi sinua, ihan oikeasti? Välittääkö jaksamisestasi, osallistuu kotitöihin, lastenhoitoon? Huomioi sinua? Tekstisi perusteella ei kuulosta siltä.

Se pariterapia voisi olla hyvä asia, mies kaipaisi myös perheneuvolasta tms apua isyyden "löytämiseen".

Mikäli mies ei ole suostuvainen terapiaan tai mihinkään muutoksiiin, ero voisi olla todellakin hyvä ratkaisu. Vaikka silloin olisitkin yksin lasten kanssa, ei silloin mies olisi antamassa turhaa toivoa avusta tai välittämisestä. Sekin voi rasittaa kun toivoo ja toivoo miehen osallistuvan, mutta saa jatkuvasti pettyä.

Ja jos eroon päädyt, yritä muuttaa lähemmäs tukiverkkojasi. Miehen varaan en mitään laskisi.

Ehkä tärkeintä olisi nyt huolehtia ehkäisystä. Sillä kolmas vauva voisi olla teidän tilanteessanne aika katastrofi.



Mitäpä jos kysyisit mieheltä että jos perhe-elämä on hänestä näin rankkaa kun te kaksi aikuista hoidatte sitä niin miksi hän aikoo jättää sinut yksin hoitamaan sitä pariksi viikoksi.



Minäkin kannatan parisuhdeterapiaa tai jotain vastaavaa teille.



Mitä tulee tuohon eroon niin seuraavalla kerralla kun sillä "uhkailee" niin kysy olisiko miehestäsi tosiaan helpompaa hoitaa jokatoinen viikko lapset yksin kun hoitaisitte heitä vuoroviikoin ? Herättäisikö se yhtään miestä ?



En tiedä oikein mitä neuvoa ap;lle koska mies kuulostaa niin täydellisen keskenkasvuiselta nassikalta ettei tuohon taida toimia tavalliset aikuisenihmisen ajatukset.



Kovasti jaksamista ap;lle ja älä päästä miestäsi pariksi viikoksi johonkin nyt toisen lapsen pikkuvauva vaiheessa. Jos avioliittonne kaatuu siihen niin kyllä sinä pärjäät paremmin ilman tuollaista kakaraa.

Minkäikäisiä miehesi kaverit ovat ja millainen on heidän elämäntilanteensa. Omassa tuttavapiirissäni ei ole kyllä ketään yli 3-kymppistä, joka tuosta noin vain jättäisi perheensä lähteäkseen kaveriporukalla lomalle 1,5 viikoksi. Eikö tuollaiset reissut kuulu railakkaille parikymppisille?

Ja miten muuten 10 pvää kului AP? Ilmeisesti reissu meni jo, tämä ketjuhan on jo toista kuukautta vanha.

on täysimetetty, joten en voisi lähteä minnekään lomalle kavereideni kanssa, kuten isä nyt tekee. Isä saa olla edelleen mies ja harrastaakin omia harrastuksiaan ja käy (on jo käynyt pari kertaa) kavereiden kanssa ulkona ihan kuin ennen vauvaakin. Tottakai me molemmat haluamme edelleen olla myös omia yksilöitämme, mutta kyllä mielestäni tärkein roolimme on nyt olla isä ja äiti tälle pienelle vauvallemme. Ainoa toiveeni oli, että mieheni olisi matkustanut reissulleen hieman myöhemmin, eikä nyt kun vauva on melkein vastasyntynyt. Tuskin vauva tajuaa isän olleen 1,5 viikkoa poissa, mutta minä tajuan ja isän poissaolo taatusti näkyy voinnissani, kun hän palaa lomaltaan... Olen nyt jo aivan poikki, vaikka isä on päivisin vain 8 h töissä ja viikonloput vapaalla. Kauhulla odotan tuota lomaa, selviän siitä toki, mutta näin ei olisi tarvinut olla, mies olisi voinut lähteä lomalleen hieman myöhemminkin. Lähtee siis kavereidensa kanssa.

Vauva on täysin terve ja normaali, kuten olen minäkin. Vauva valvottaa öisin ja varsinkin päivisin on rankkaa, kun nukkuu vain pieniä jaksoja. Ei viihdy pätkääkään yksin sängyssä tai sitterissä. Hermostuu sylissä, jos häntä ei jatkuvasti heijaa ja juttele/laula tms. Joskus saan aamupalan syötyä vasta siinä klo 12-13 maissa. Vauvalla on jonkun verran vatsavaivoja, joita itkeskelee. Iltaisin minulla on ollut mahdollisuus esim. käydä netissä ja katsoa hieman telkkaa, kun mies on seurustellut vauvan kanssa töistä tultuaan. Vauva normaalisti valvoo illalla monta tuntia putkeen, joten jo nyt kurkkua kuristaa, kun ajattelen etten saa juuri hetkeäkään hengähtää 1,5 viikkoon.

Kyllähän minä sen vauvan kanssa kahdestaan pärjään. Mutta tämä tilanne ei olisi ollut välttämätön, jos mies olisi ajatellut asiaa minun kannaltani ja tehnyt reissunsa vaikkapa keväällä. Olisimme voineetkin lähteä vauvan kanssa mukaan, mutta mies ei pyytänyt. Halusi mielummin kaverinsa kanssa lähteä. Ja ymmärrän toki sen, että haluaa viettää aikaa kavereidensakin kanssa. Mutta edelleen, miksi juuri NYT kun vauvaan on juuri alettu vasta tutustua ja kun minä tarvitsisisn eniten mieheni tukea ja apua.

Ap

on puolustusvoimilla töissä. Oli esikoisvauva ja 3 viikkoa siis sektiosta. Pärjäsin vaikka ensin pelottikin vähän. Onneksi oli kesäkuu.



Jos kyseessä on työmatka niin minusta asia on ok. Jos huviretki niin mies on urpo, kun on sellaisen varannut ko. ajankohtaan ja tuore äiti ihan yhtä urpo, kun ei ole asiasta äläkkää nostanut ajoissa.



Reilua? Tyhmä kysymys. Niin makaa kuin petaa. Elämä harvoin on "reilua"

ymmärrä miestä yhtään, miten voi haluta lähteä lomalle, kun on noin pieni lapsi? Eikö halua viettää aikaa lapsensa kanssa ja tutustua häneen?

Tietysti lapsen kanssa pärjää yksinkin tuon ajan, mutta tuota miehen asennetta on hieman vaikea ymmärtää, minun mieheni ei olisi missään tapauksessa suostunut olemaan noin pitkää aikaa poissa, kun lapsi oli pieni -tuskin olisi vieläkään loman vuoksi, vaikka lapsi jo yli vuoden ikäinen.

ja matka on juuri äsken varattu. Matkasta puhuttiin jo ennen vauvan syntymää ja pyysin, rukoilin että lähtisi vaikkapa tammikuussa tai myöhemmin keväällä, kun vauvan rytmit vähän tasoittuneet ja minulla homma enemmän hanskassa/ei pelottaisi olla yksin vastuussa 24h/1,5 viikkoa. Mies on muuten oikain hyvä isä, viettää aikaa vauvan kanssa ja on vauvasta onnellinen. Auttaa myös minua paljon kotona. Hän ei nyt vaan jotenkin tajua, miten rankkaa on yksin vauvan kanssa ja että miksi minun mielestäni tämä matka on aika kohtuuton ja epäreilusti tehty minua kohtaan. En tietenkään jätä tämän vuoksi miestäni, mutta kyllä sydämen alasta riipaisee, että miksi ei huomioi minun tunteitani tässä asiassa. Kyllä minä pärjään sen loman ajan, tiedän sen, mutta kyllä tulee rankkaa fyysisesti ja henkisesti. Itse en vaan mitenkään pystyisi pitämään hauskaa lomalla, jos tietäisin toisen elävän kotona jaksamisen äärirajoilla ihan vaan minun tekemän valintani vuoksi :(.

Minusta on vähän outoa, että miehesi katsoo olevan ihan ok lomailla itsekseen. Eikös perheet yleensä lomaile yhdessä? Ei kyllä ajattele paljoakaan sinua, kun katsoo olevan ihan ok lähteä vaan lomalle tuossa tilanteessa.

Itselläni mies oli työmatkalle 4pv/vko kun meidän tyttö syntyi mutta se on kyllä vähän eri asia.

Se on sitä varten, että hoidat lastasi.



Eikä kuusiviikkoista mitenkään viihdytetä. Tai lapsia ylipäätään. Äitiys on aika hukassa.

siis perhettään paskan vertaa, kun keskittyy vain itseensä. Olen sanonut miehelleni, että aina saat lähteä, mutta kun tulet takaisin, niin talo voi olla tyhjä. Eikä onneksi tuollaista tekisikään.

Kai sinä olet äityslomalla?? Se on sitä varten, että hoidat lastasi.

Eikä kuusiviikkoista mitenkään viihdytetä. Tai lapsia ylipäätään. Äitiys on aika hukassa.

Vai että on ihan äitiys hukassa. Luulenpa, että jos tässä joku on hukassa niin se isyys.

Ja hei, äiti on äitiysLOMALLA. Senkin pitää saada lomailla eikä vain hoitaa lasta 24/7. Eiks jee?

kuten useilla muillakin uunituoreilla vanhemmilla. Yleensä 6 vkoisen lapsen vanhemmat opettelevat sitä vanhemmuutta parhaillaan yhdessä.

Varmaan tosi ihana tunne kun saa oman kruununsa kiiltäväksi.

Se on sitä varten, että hoidat lastasi.

Eikä kuusiviikkoista mitenkään viihdytetä. Tai lapsia ylipäätään. Äitiys on aika hukassa.

t. Neljän äiti, joka muistaa alun epävarmuuden esikoisen kanssa.

jos noin avuton uuno on.

No pitää jättää lapset tekemättä, jos noin avuton uuno on.

Ihan oikeassa olet.

Äitiys on aika hukassa.

voisin kyllä päästää oman mieheni reissuun, kun lapsi on ihan pieni.

Minulla on muutakin tukiverkkoa, mies saisi "viimeisen" hetken olla ihan rennosti (tietäen, että vauva kyllä on hyvässä hoidossa äidin kanssa) ja myöhemmin olisi sitten äidin vuoro mennä tyttökaveri(e)n kanssa reissuun.

AP:n tapauksessa tietysti ongelmana on se, että AP ei halua miehen lähtevän ja miehen pitäisi sitä toivetta kunnioittaa ja mennä lomareissulle vasta myöhemmin. Mikä kauhea kiire sillä on?