Mistä oimia ja jaksamista kestää mieheni arvosteluja?

ennen kuin eroat. Kyllä ennen eroa pitää edes yrittää keskustella asia pois. Sillä tuohan on ihan keskusteltavissa oleva ongelma eikä sen ratkaisemiseen eroa tarvita.



Ja joo, olethan sinä yrittänyt, mutta väärin keinoin, kun et ole saanut miestä mukaan keskusteluun. Kyllä miehen saa puhumaan, kun käyttää oikeita keinoja. Ja jos sun mies ei kerran erotakaan haluaisi, niin kyllä hän puhuu kun laitat puhumaan.

käsittää miten jotkut ihmiset voivat sietää tuollaista. En tarkoita millään pahalla, olen ite vaan sellainen että hermostun aika helposti tuollaisesta, hintana tosin on se, että tilanne ihan oikeasti riitaantuu. Enkä ole edes luonteeltani sellainen että osaisin tosi ärhäkästi itse puolustautua, mutta oikeuksiani ole kyllä oppinut vaatimaan! Ja minusta jokaisella on oikeus kumppaniin joka tukee...

niinkuin tuntuu täällä olevan muillakin..

Mun mies sai pari kuukautta sitten uuden työn ja purkaa stressiään muhun, etenkin juuri arvostelemalla ulkonäköäni ja muutenkin yleisesti valittamalla kaikesta.

En usko että tuo on välttämättä narsistista kun ei oikein tuolla perusteella voi sanoa, mutta meillä ainakin tuo johtuu ihan vaan miehen ajattelemattomuudesta. Meillä käy yleensä niin että pahoitan haukuista mieleni ja mökötän ja sitten mies pyytää taas anteeksi kunnes parin päivän kuluttua sama meno jatkuu, surullista... :(

Mutta tsemppiä ap, toivottavasti voisit vielä korjata tilanteen, mutta jos et voi, niin sitten otat ja lähdet!!

Haloo, nainen!



Oletko sä miehellesi puhunut tuosta sen käyttäytymisestä?



Ei toisia saa haukkua, sehän opetetaan jo pikkulapsillekin.

Olen puhunut. Mies ei ole halukas puhumaan omasta käytöksestään. Mies on töissä johtoasemassa oleva ja tottunut käskyttämään ja mielipiteitään ilmaisemaan.

Olen kertonut että tulen surulliseksi kun haukkuu. Miehen mielestä minulla on itsetunnon kanssa ongelmia. Ei siis hänen syynsä että olen surullinen asista. Olen välillä yrittänyt ja jopa onnistunut pudottamaan painoa. On vaan jotenkin niin murskaavaa kun ei yhtä ainutta kannustavaa kommentia ole mieheltään saanut. Kaverit ja vieraatkin ihmiset huomaa ja kehuu. Mies ei vahingossakaan. Olen myös kysynyt ja ehdottanut että että josko pitäisi erota kun en kelpaa. Mies ei kuitenkaan halua erota, ei ole kuulemma mitään ongelmia. Ongelmahan mieheni mielestä vaan on minun huono itsetuntoni joka ei kestä totuutta eli ainaista huomauttelua siitä miten olen läski ja tyhmä :(

Ymmärrän toki että se on totta että olen ylipainoinen, silti mua sattuu se että mua nälvitään ja haukutaan läskiksi lehmäksi.

Jos olisi alussa sanonut en olisi jatkanut, on vaan jotenkin niin raskasta perääntyä ja purkaa koko nykyinen elämä.

Mun mielestä parisuhteessa - niin kuin ei missään muussakaan suhteessa - haukuta toisia ihmisiä. Se on lähtökohta. Ei se, että sulla on itsetunto-ongelma.



Mun parhaalla ystävällä on pottunokka ja miehelläni väkäleuka, vaan ei ole tapana näitä totuuksia heille ladella.



Nyrkkiä pöytään, käske miehesi lopettaa. Ei sua saa haukkua vaikka olisit minkälainen!! Se sun pitää sanoa, eikä että sua surettaa kun mies on ilkeä.

eroa ennen kuin itsetuntosi on täysin mennyttä. Oikeasti, tuo kuulostaa sairaalta.

...pitää vain ostaa viinipullo.

minulla vähän vastaavaa, tosin kohdistuu lähinnä tekemisiini. Kuulen jatkuvaa valitusta kodin kunnosta, ei ole tarpeeksi siistiä jos joku vaatepino on odottamassa kaappeihin menoa tai lasten pari hassua lelua on lattialla kun mies tulee kotiin jne. Jääkaapillakin mies käy vain kyttäämässä, josko löytäisi jonkun vanhan päiväyksen ja pääsisi siitä valittamaan. Sama jos pesukoneessa on märkää pyykkiä tai jos mitään muuta ei keksi niin varasto on ainakin tarpeeksi sekainen. Siivosin senkin nyt tässä, mutta jo taas miestä nyppii nyt se, ettei makuuhuoneessamme ole tuolia, johon hän voisi laittaa pidetyt vaattensa (lue kasata likaiset vaatteet, pesukoppaan tai kylpyhuoneen koukkuun odottamaan laittaminen tuntunee ylitsevuotavan haastavalta). Minunkin mies on johtavassa asemassa ja minä kotona. Meillä todellakin on siistiä, kyse ei ole siitä että eläisimme sikolätissä.



Tsemppiä ap, en osaa mitään sinulle neuvoa muuta kuin että jutelkaa asiasta. Mekin jutellaan vähintään parin viikon välein, toisinaan mies myöntää menneensä liian pitkälle mutta kun stressiä alkaa kasautua töistä niin johan alkaa taas uudelleen alusta epäkohtien etsiminen.

Mies haukkui läskiksi kun en heti raskauden jälkeen päässyt entisiin mittoihin. Eipä se haukkuminen kannustanut laihduttamaan.

Meillä meni siihen ,että käperryin itseeni ja lapseen: meillä oli ihan oma maailma, johon ei mies kuulunut. Mies kävi kotona työpäivän jälkeen ja nukkumassa, mutta ei ollut meidän kanssa. En halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Lopulta mies äksyili kun ei saanut seksiä - TÄMÄ oli ainoa asia, mistä hän valitti kun olin vain lapsen kanssa!

Kun selitin, miksi en halua olla hänen kanssaan, edes samassa huoneessa, en vain halua kuulla hänen haukkumistaan ja halveksuntaansa. Mies oli ihmeissään, miksi minä olen niin sekopää. Anteeksi ei pyytänyt, koska hän ei ollut tehnyt mitään väärin.



Niinpä, kun miehelle antaa pesää, niin hän on hetken hiljaa. Kun hän on puutteessa, niin saan kuulla olevani maailman kamalin akka, jota kukaan ei takuulla huolisi, ikinä.



Tätä tämä on. Katsotaan, koska repäisen itseni irti. En vain uskalla lähteä.

Mitä jos minua ei todellakaan kukaan enää huoli? Kukaan ei koskaan enää rakasta minua, jos on koskaan rakastanutkaan.

Teidän parisuhteissa on ihan kieroutuneita kuvioita. Ei stressi eikä mikään muukaan ole mikään syy haukkua toisia. Vai miten se menis hiekkalaatikolla: Kalle haukkuis Villeä paskahousuksi, mutta se olisikin ihan ok, koska Villehän olikin kerran kakannut housuunsa ja sitä paitsi Kallella on nälkä, niin johonkinhan se paha mieli täytyy purkaa.

Juttelisin mielelläni mutta mies ei halua eikä koe tarpeelliseksi. Hän ei varmaankaan koe tekevänsä väärää, ainakin hän antaa ymmärtää niin.

Jos koitan keskustella asiasta niin mies yleensä menee toiseen huoneeseen taikka ulos, tai on vaan hiljaa.

Kukaan joka meidät tuntee tai tietää ei voisi kuvitella millaista elämä on täällä kotona.

Ollaan kumpikin valoisia ja ulospäin suntautuneita, kumpikin osaa vuorovaikutustaidot työssään oikein vallan mainiosti.

Eli ei ole kyse että ei mies osaisi puhua vaan pikemmin siitä että ei halua.

Minusta on niin outoa se että juuri silloin raskauden aikana kun olisin kaikkein eniten kaivannut rakkautta ja huomiota niin sainkin lokaa niskaan. Tätä haukkumista kun ei ollut ennen raskautta.

Olen miettinyt sitäkin että koska on lapsi niin olen ns varma nakki ja mulle saa olla miten huvittaa. Että ei ole vaaraa että häivyn. Jos ei tätä ilkeilyä olisi tullut kuviohin olisin varmaankin hyvin onnellinen ja tyytväinen elämääni. Nyt olen aina surullinen, koitan kyllä olla ajattelemasta asiaa. Tosi vaikeeta se kuitenkin on.

koska oli pakko spontaanisti heti sanoa että nyt et kestä enää YHTÄÄN AINOAA ARVOSTELUA. Eroamista se ei tarkoita, vaan sitä että panet totaalisen ja järkähtämättömän stopin kaikelle läskipuheille ym. Olkoon miehesi vaikka miten jumalainen, hänellä on ruma sielu jos sinua haukkuu.



Olet itsekin siinä mielessä vastuussa tilanteen kehittymistä tähän pisteeseen, että olet sallinut itseäsi polkevat moitteet.

Koska olet ilmeisesti normaalisti alistuva ja masentuva ihminen, ehdotan kunnon Pikku-Myy -raivareita!!!

Ensi kerralla nouset PYSTYYN ja todellakin annat kuulua että mua ei enää KOSKAAN nimitellä tolla tavalla!

Nyt peli poikki tästä asiasta ihan tähän paikkaan.

Miehellä oli vaativassa työssään raskas aika ja kiukku purkautui jatkuvasti kotona ihan kohtuuttomasti minuun. Luulin, että menee ohi kun vain ymmärrän ymmärrän ja ymmärrän. Ja p...t!



Pari kertaa sitten kilahdin. En siis alkanut tapella kiukuttelun aiheena olevasta asiasta vaan kylmästi totesin miehen käytöksen olevan syvältä. Ja häivyin paikalta. Suosittelen ap:llekin. Jätä lapsi vielä siihen hoidettavaksi.Kommentoin vain rauhallisesti ettei kukaan puhu noin rakastamalleen ihmiselle. Kukaan ei puhu niin tylysti yhtään kenellekään, jota arvostaa pikkuisenkaan. Ilmoitin, että minulla on oikeus kunnioittavaan kohteluun myös kotona. Mm töissä ei tulisi mieleenkään, että kukaan voisi puhua minulle yhtä tylysti.



Alkoihan se tilanne rauhoittua. Entinen rakastava mies alkoi hieman tajuta oman käytäytymisensä seurauksia. Alkoi myös ymmärtää, että hänen pitää muuttua ja muuttaa elämäänsä, ei minun.

Ketään ei saa kohdella noin. Lapselle ei saa opettaa tuollaista käytöstä.



Puhu/kirjoita kirje/eroa.

että tekisin kaikkeni ulkonäköni eteen. Laihduttaisin itselleni upean vartalon, laittaisin uuden ihanan kampauksen ja sitten vasta jättäisin sen sikaäijän. Paras kosto olisi se, että näkisi ukko mitä menetti omaa typeryyttään.

tuollainen kritisointi lopu, vaikka kuinka ulkonäkö muuttuisi. Se kritisointi sitten siirtyy toiseen kohteeseen, eli hän alkaa haukkumaan jotain muuta sinussa.



Näin meillä oli. Aina syy oli minussa.

Mene vaikka yksin perhe/pari/yksilöterapiaan purkamaan pahaa oloasi ja miettimään mitä elämältä haluat ja millaisen parisuhdemallin lapsellesi haluat opettaa.



Sinulla on vastuu omasta elämästäsi, miksi ihmeessä kuluttaisit itkien toisen ilkeyttä? Jos hän ei suostu korjaamaan käytöstään, eroa.



Ja niinkuin joku jo tuolla neuvoikin; seuraavaan loukkaukseen vastaa kylmästi " Minua satuttaa kun puhut noin, lähden ulos" Harjoittele vaikka peilin edessä kylmää "minä" puhetta ( älä sorru syyttämään äläkä lauseisiin "aina sinä, taas sinä jne.) kerro vain miltä sinusta tuntuu.



Tsemppiä, tuollaista elämää ei tarvitse eikä pidä jaksaa.

itsesi niin timmiin kuntoon kun voit ja haistatat hänelle pitkät! Sulle tulee samalla itselleki hyvä olo!

Haistata pitkät! Oma mieheni ihan seurustelun alussa puolitsoukilla erehtyi arvostelemaan vartaloani ja en ollut silloin vielä edes ylipainoinenkaan. Siitä nousi jumalaton sota. Toisen kerran ei ole haukkunut..Ei muuta kun ukko pihalle, hyvin sä pärjäät lapsen kanssa kaksistaankin.