Voisitko olla tällaisen naisen ystävä?
Sporttinen, hoikka, nätti, tyylitajuinen ja akateeminen. Elää onnellisessa parisuhteessa, sisustaa arvoasuntonsa hillityn skandinaavisella tyylillä, harrastaa juoksua, jumppia ja laskettelua. Syö kansainvälisesti ja panostaa luomuun ja lähiruokaan. Käy päivittäin Stockalla. Ostaa vain merkkituotteita. Matkustelee useamman kerran vuodessa. Ei kännää, vaan nauttii hyvistä viineistä. Ei usko Jumalaan. Äänestää vihreitä.
Millaisen ensivaikutelman tällainen nainen sinussa saa aikaan? Olisitko valmis tutustumaan häneen paremmin?
Kommentit (78)
olen itse aika vastakohta tuohon, joten epäilen, ettei tultais toimeen keskenämme. eli en yrittäisi tutustua.
ensilukemalta sovinnaiselta ja tylsältä ihmiseltä. Jos hänellä olisi huumorintajua, olisi utelias ja sivistynyt ("akateeminen" on pelkkä koulutus), niin ehkä sitten.
lukee paljon, osaa keskustella ajankohtaisista asioista tai on hauska tai muuten natsaa. Noista jutuista jotka mainitsit ei juurikaan saa jutunjuurta pitkäksi aikaa minun kanssani.
ensivaikutelma on aika hajuton ja mauton. Mä olen aina valmis tutustumaan kaikkiin paremmin, mutta todennäköisesti meistä ei tule sydänystäviä. Siitä kertoo se, että hän ostaa VAIN merkkituotteita ja äänestää aina VAIN vihreitä (mäkin äänestän vihreitä EU-vaaleissa. En kunnallisvaaleissa, koska niiden kunnallispolitiikka on ihan syvältä).
Miten muuten syödään kansainvälisesti lähiruokaa?
mutta kyllä APn arvio "kiinnostunut viineistä mutta ei kännää" voi mennä pahastikin metsään. Monet alkoholistit pitävät kulissit pystyssä viimeiseen asti.
Kuulostaa tosi ärsyttävälle ja kamalalle tyypille.
Etenkin kohta, käy joka päivä Stockalla. Selvästikin vihreä materialisti. Omituinen tapaus mutta kai sellaisiakin voi olla.
Sellaiselta, joka on kovasti kiinnostunut siitä, miltä asiat ulospäin näyttävät. Hänen arvonsa eivät siis välttämättä ole aitoja. Sen todistaa juuri tuo ristiriita, että ostetaan trendikkäästi luomua ja puhutaan lähiruoasta, mutta ei koeta mitään hankaluutta vaikkapa siinä, että lennellään laskettelulomalle jonnekin kauas.
Ylipäänsä, jos ihmisellä ei ole elämässään suunnilleen muuta kuin sisustaminen ja jumppa, hän ei voi olla kovin mielenkiintoinen tai syvällinen.
Itse asiassahan siis kyse ei ollutkaan siitä, että ihminen olisi ollut kuvauksen kaltainen pinnallinen tyyppi, vaan siitä, että ap on ollut kylässä ja siellä kiinnittänyt huomionsa näihin pinnallisiin, hajuttomiin ja mauttomiin varmanpäälle-juttuihin. Ap on siis huomannut vain merkkivaatteet (on munkin mökkikamat kaapissa piilossa, mutta pitäisin outona ihmistä, joka alkaa penkoa toisen naulakkoa tai vessan kaappia nähdäkseen, minkä merkkisiä vaatteita ja meikkejä siellä on) ja olettaa sitten, että kaveri ostaa vain merkkituotteita. Hän on huomannut jumppakamat ja laskettelulehden ja olettaa sitten, että kaveri harrastaa vain niitä. Ise asiassa hän on myös keskutellut yhdestä ja toisesta kiinnostavasta ja arvomaailmaa valottavasta asiasta näiden ihmisten kanssa, mutta saanut keskusteluista irti että ei kuulu kirkkoon ja että kannattaa virheitä arvoja. Näistä ei muuten välttämättä voi päätellä, että joku ei usko J/jumalaan tai äänestää aina vihreitä.
Tässä kävi nyt niin, että kuvaus kertoi sittenkin enemmän kuvaajasta kuin kuvattavasta henkilöstä. Se on aika tavallista. Mutta mun analyysi tilanteesta ja ap:n jossain välissä esittämsätä kysymyksiesta "miksikohan tuli sellainen tunne että ei oikein iske", että ap syystä tai toisesta haluaa identifioitua hajutonta ja mautonta keskiluokkaa paremmaksi ja etsii siksi itselleen mahdollisimman keskiluokkaista kohdetta, josta erottautua. Oliko tämä kohde oikeasti sellainen, vai pelkkää ap:n kuvitelmaa, on mahdoton sanoa.
Sporttinen, hoikka, nätti, tyylitajuinen
- ei mitään merkitystä ystävyyssuhteessa, olen hetero :)
ja akateeminen.
- ei kerro mitään, humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat usein kiinnostavaa juttuseuraa, mutta en valitse ystäviä koulutuksen perusteella
Elää onnellisessa parisuhteessa,
-kuten minäkin
sisustaa arvoasuntonsa hillityn skandinaavisella tyylillä,
- tällaisen ystävän luona olisi mukava kyläillä ja keskustella sisustamisesta. Oma kotimme ei ole mikään arvoasunto, voisin tuntea alemmuudentunnetta tästä
harrastaa juoksua, jumppia ja laskettelua.
- eivät kiinnosta minua, toivottavasti on muitakin kiinnostuksenkohteita
Syö kansainvälisesti ja panostaa luomuun ja lähiruokaan. Käy päivittäin Stockalla.
- arvostaa hyvää ruokaa, ok
Ostaa vain merkkituotteita. Matkustelee useamman kerran vuodessa.
- Merkkituotteiden ostaminen merkin vuoksi tuntuu pinnalliselta. Matkustamisesta keskustelu ei kiinnosta, ok jos on siitä kiinnostunut.
Ei kännää, vaan nauttii hyvistä viineistä.
- ok, tosin viinisnobbailua en itse harrasta
Ei usko Jumalaan.
- Plussa ystävässä
Äänestää vihreitä.
-ristiriita melko materialistisilta vaikuttavien arvojen kanssa.
Millaisen ensivaikutelman tällainen nainen sinussa saa aikaan? Olisitko valmis tutustumaan häneen paremmin?
Olisin valmis tutustumaan paremmin, riippuu tietysti ihmisen luonteesta ja keskinäisistä kemioista. Olen itse merkkituotteesta ja matkustamisesta kiinnostumaton downshiftaaja, ja aihe voisi hiertää välejämme.
ostaa luomutuotteita ja lähiruokaa
sitten taas lentelee ympärimaapalloa hiihtelemään
ostelee kotiin hinoja uutuksia
ei sovi minun tyyliin tuollainen, joten en usko et ystäviä oltaisiin kovinkaan kauan
liian shoppailuintoinenkin tuo ihminen on, käy päivittäin stokkalla huh huh mitä turhaa kulutusta ja tavaroiden ihannointia
merkkivaatteet, ei ne myöskään sovi yhteen luomuruokien kansssa
eli kovin kahtiajakoinen ihminen tuntus olevan
Kyllä minäkin ostan käytännössä vain merkkivaatteita, koska silloin joudun laittamaan niihin enemmän rahaa ja vaivaa ja tästä taas seuraa se, että arvostan ja käytän niitä pidempään. Eli ostan harvemmin ja pidän kauemmin. Henkkamaukat ja muut halppisrytkyt on niin helppo heittää kierrätykseen yhden kauden jälkeen, kun eihän ne edes mitään maksa. Ja luomua ostan aina, kun on tarjolla.
vihreisiin arvoihin. Tämä edelliselle.
Voisin tutustua, vaikka hiukan eri arvomaailmaa edustaa.
mitä yhteistä keskusteltavaa meillä olisi.
Itse en ole tyylitajuinen, en meikkaa, olen amm,koulun käynyt, en välitä sisustamisesta, en matkustele, ostan kirppikseltä vaatteet, viineistä en tiedä mitään, en kännää.
Luulisin, että itse olisit se, joka ei halua minuun tutustua. Yleensä sitä etsii samankaltaisia ihmisiä kaveriksi. Oltais me aika hassu pari, jos mentäis vaikka shoppaileen, toinen tyylikäs ja toinen farkut ja cittarin paita päällä :D
Mutta kommentoimani kirjoittaja puhuikin merkkivaatteista.
Miksi sinä puhut seipäistä, kun me puhumme aidasta?
mutta näin äkkiseltään vaikuttaa siltä että meillä ei juurikaan olis mitään yhteistä. Varman vastauksen osaisin sanoa, jos tuntisin tyypin.
Matkustelee paljon (tuskin karttaa lentokoneita, laskettelee, ostaa/arvostaa paljon materiaa...
Ja kuitenkin olevinaan eko???