Lemmikit ja koiravapaa anoppila, miten olette ratkaisseet?

joka useimmiten matkustaa mukanani. Se on ollut hoidossa kerran, kun olin ulkomailla lentomatkan päässä, tutulla ystävällä. Kun olin ulkomailla autolla, koira oli mukana. Jos minun anoppilaan ei saisi koiraani viedä, en menisi sinne. Yksinkertaista. Jokaisella on oikeus kyllä valita, ketä ihmisiä tai eläimiä haluaa kotiinsa ottaa. Jos ei eläimiä halua kotiinsa, niin ei halua. Ymmärrän sen. Tosin sellaista ihmistä en myöskään minä elämääni kaipaisi, joka tälläisessa asiassa olisi niin jyrkkä. Hyvin yksinkertaista. Samoin, kuin jokainen päättää omasta kodistaan, päättää jokainen myös omasta elämästään. Jos joku ei halua koiraani kylään, ei hän halua myöskään minua kylään. Silloin minä päättäisin omasta elämästäni siten, että en menisi kyseiseen kyläpaikkaan. Erittäin yksinkertaista. Allergiat on asia erikseen. Siinä ei ole kyse valinnasta. Mutta siis todellakin jos ihminen ei muuten vaan tykkää koirista, niin en minäkään muuten vaan tykkää siitä ihmisestä. TODELLA yksinkertaista.

Ei elämä ole noin mustavalkoista. Koirasi ei kuole siihen, jos joskus jätät sen yksin kotiin lyhyen vierailun ajaksi. Koira on vain koira kuitenkin. Miksi pilata ihmissuhteita ihan turhan nipoilun vuoksi?

Ei elämä olekaan mustavalkoista mielestäni. Lyhyen vierailun ajaksi jätän koirani kotiin tai autoon tai hoitoon. Apn tapauksessa oli kyse sadoista kilometreistä. Satojen kilometrien päähän en viitsisi matkustaa tapaamaan ihmistä, joka on niin jyrkkämielinen (=mustavalkoinen) että ei siedä koiraa.

En toki käske ketään sietämään koiraa. Mutta silloin minunkaan ei tarvitse sietää sitä ihmistä, eikö niin?

Mielestäsi koira on vain koira kuitenkin. Ihmissuhteita ei pitäisi pilata turhan nipoilun vuoksi? Niinpä, ei pitäisi. Mutta enhän minä sitä silloin pilaisikaan, vaan nipoileva tyyppi, jonka luo ei voi koiraa viedä.

Koiranomistajan vastuulla on koiran siisteys vieraassa paikassa. Koirani on käyttäytynyt aina kylässä moitteetomasti. Se ei riehu, sotke, kuolaa, raavi. On tarvittaessa vaikka siellä yhdessä huoneessa yön ja muun ajan pihalla. Jos se on likainen, pyyhin ja pesen sen. Olen siis vieraanvarainen jopa vieraana. Vieraspaikankin kuuluu olla vieraanvarainen. Jos koiraani ei sinne huolita, ei minuakaan sinne kiinnosta mennä.

Mielestäni sekä ap ja koiramimmi saavat tehdä niinkuin haluavat. Siinä ei ole kenelläkään nokan koputtamista. Jos haluaa vetää viivan, rajan, jonnekkin, se on ok. Siksi tapaus on mielestäni yksinkertainen. Ap sanoo, että ei kiitos koiria talooni. Siihen itse ainakin vastaisin, että ei kiitos ihmissuhdetta meidän välille.

Apn viestistä henkii se että hän ei ota tätä tyttöä vakavana tyttöystävä/vaimokokelaana.

Ikään kuin oletat, että parin kuukauden kuluttua juttu on jo ohi. Voin vannoa, että ei ole hyvä alku anoppi-miniä suhteelle, mikäli juttu kehkeytyykin vakavammaksi.

Ihan sama miten ratkaiset koiraongelman, mutta selvää on jos jutusta tulee pitkäaikainen poikasi valitsee tyttöystänsä lapsuudenkotiaan herkemmin.

Eli jos olet ok sen kanssa, että poikasi viettää tytön ja koirien kanssa joulut ja muut juhlapyhät niin älä järjestel koirille kyläilyoloja. Jos taas haluat poikasi jatkossakin vieraaksesi tee asialle jotain.

Aivan samaa mieltä ylläolevan kanssa. Anoppi suhtautuu nykyiseen tyttöystävään kylmäkiskoisesti eikä viitsi vaivautua ehkä jo huomenna historiaa olevan tytön ja tämän haisevien, sotkevien ja rasvaisten koirien vuoksi. Pääasia, että aidot matot ovat puhtaina hautaan asti ja tiptop, kun seuraava tyttöystävä astuu kuvioon.

Jos ap äitinä tahtoo minimoida yhteydenpitonsa pojan ja tämän tulevan perheen kanssa, niin oikealla tiellä olet! Jos taas tahdot yhteisiä iloisia muistoja, ääniä, elämää, naurua ja hauskanpitoa, kehotan pikaisesti vaihtamaan ääntä kellossa ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Ja please, koita päästä eroon noista äärettömän kulahtaneista ennakkoluuloistasi koiria kohtaan.

Koiraihmisenä tiedän tämän ja minusta ap:n pitää saada pitää kotinsa koirattomana jos niin haluaa.

Yleensä ihminen ei omista koiristaan ja niiden sotkuista kärsi mutat vierata ihmiset eivät suhtaudu samalla tavoin. Kuolainen purulelu tai hiekat lattialla on minusta ihan ok mutta ymmärrän ihan hyvin jos se jotakuta ärsyttää.

Antaisit tytön tulla koirineen kylään. Sitten kyläilyn jälkeen tarkastat mitä vahinkoja koirista on aiheutunut ja onko hajuhaitat tosiaan olleet sietämättömät. Jos näin on, sanot että jatkossa koirat eivät ole tervetulleita.

enkä TODELLAKAAN oleta, että voin ottaa koirat mukaani minne tahansa menenkin! Sitä tarkoitusta varten on mm. koirahoitolat.



Lähtökohta on aina se, että koiralle hankitaan paikka reissun ajaksi. IKINÄ en ensimmäisenä ole tunkemassa kenellekään kylään koirineni. Jos emäntä/isäntäväki toivottaa koiratkin tervetulleeksi (ilman minun aloitettani), voin ne mukaankin ottaa.



Toivon myös, että muut kunnioittavat minun kotiani samalla tapaa.



Enkä myöskään aseta lapsia ja koiria samalle viivalle, kun koira on vain koira. Perheenjäsen kylläkin, mutta VAIN koira.

jos sä valitset koiran lapsen sijasta, niin se on sun valintas.

Vaippahousu haisee kakalle Varsinkin kestovaippahousujen käyttäjä. Lapset saattavat pissata lattialle. Likainen lapsi haisee aivan yhtä pahalle kuin likainen koirakin. Ja Opiumilla itsensä sytsyttänyt anoppi vasta haiseekin.

mulla lapset menee elukoiden edelle ja se on mun valinta.

hajutonta ei ole yhtään missään. Mutta se että sanot koiria elukoiksi, kertoo sinusta paljon. Tai ehkä sulle onkin tasapuolisesti koirat elukoita, lapset kakaroita ja naapurin rouva bitch. Jee, olispa kiva, jos perhepiirissä olis tuollainen ympäristönsä ilo.

niin voin sillä perustella sen, ettei meille astu sisään yksikään hurtta.



Asia nyt vain menisis sitten niin, että jos pimu ei haluaisi olla erossa koiristaan niin sitten ei kävisi meillä. Jos poika ei haluaisi pimun takia tulla sukujuhliin yms niin sitten ei kävisi.



Ei sota yhtä miestä kaipaa.

"Hän, jolla on vanha huvilamainen talo lankkulattioineen ja isoine aitoine lumessapyöriteltyine mattoineen".



Mind the pedestrian, Richard!

Dilemmasi voi kiteyttää eräänlaiseksi valintatilanteeksi. Sinulla on vaaka, jonka toisesta kupista löytyvät:



yhteiset hetket KOKO perheen kanssa ja läheiset suhteet poikaasi + tämän perheeseen, johon myös koirat kuuluvat



ja toisesta taas:



puhtaat matot ja hajuttomuus.



Hmm. Kannattaa miettiä millaisen arvovalinnan tekee. Se tulee meinaan vaikuttamaan loppuelämäsi muovautumiseen olennaisesti.



Liioitteletkohan nyt hieman tuota mattojen sotkeutumista ja koirien haisemista? Onko sinulla ihan oikeasti jonkunlaista empiiristä, omakohtaista kokemusta asiasta, vai oletatko naiivisti asioiden vain olevan niin?

Dilemmasi voi kiteyttää eräänlaiseksi valintatilanteeksi. Sinulla on vaaka, jonka toisesta kupista löytyvät:

yhteiset hetket KOKO perheen kanssa ja läheiset suhteet poikaasi + tämän perheeseen, johon myös koirat kuuluvat

ja toisesta taas:

puhtaat matot ja hajuttomuus.

Hmm. Kannattaa miettiä millaisen arvovalinnan tekee. Se tulee meinaan vaikuttamaan loppuelämäsi muovautumiseen olennaisesti.

Liioitteletkohan nyt hieman tuota mattojen sotkeutumista ja koirien haisemista? Onko sinulla ihan oikeasti jonkunlaista empiiristä, omakohtaista kokemusta asiasta, vai oletatko naiivisti asioiden vain olevan niin?

niin mielestäni ap ei liioittele ollenkaan. Jos kyseessä olisi yksi vaikkapa cokkeri tai muu pienehkö koira, ongelmaa tuskin edes olisi. Itsekään en tahtoisi kotiini kahta edes labbiksen kokoista koiraa saati sitten jos kyseessä olisi joku iso tanskandoggi tms.

Ja meillä sentään on eläimiä!

koiria kylässä, mutta yleensä koiraihmiset ottavat koiransa mukaan vain kesäisin, jolloin ne voidaan pitää ulkona. Silloin kyllä rapsuttelen niitä ja saavat juosta vapaana pihalla, eivät ne minua pelota eivätkä häiritse. Tottakai olen ollut paikoissa joissa on koiria, omassa lapsuudenperheessäni oli labradorinnoutaja lintukoirana. Koira haisi, siitä lähti karvaa ympäri vuoden ja se oli rasvainen. Koira oli hyvin herttainen luonteeltaan, mutta muistan kyllä myös nämä miinuspuolet enkä halua kotiini karvoja tai hajua, en kuolaa, likaa tai naarmuja.

En myöskään suhtaudu tyttöystvään negatiivisesti, enhän edes tunne koko ihmistä. Meistä on aina ollut mukava tavata uusia nuoria ihmisiä emmekä koskaan ole puuttuneet lastemme valintoihin. Jos suhtautuisin lähtökohtaisesti ikävästi enhän edes pähkäilisi tätä asiaa.

Hieman nyt arkijoustavuutta kehiin ap! Ei se matto siitä nokkiinsa ota, jos muutama sisäsiisti koira sillä vahingossa astelisikin.



Laitat vain eteiseen pari isoa pyyhettä ja tarvittaessa vaikka ulkokuistille vesivadin, jossa tyttöystävä voi poikasi kanssa koirien tassuja sisääntullessaan huuhdella. Itse omistan sekä pienen että ison koiran ja ihan aidosti voin sanoa, että vähemmän sitä rapaa isoon koiraan ulkoillessa tarttuu. Pienemmällä säkäkorkeudella varustetun muffen vatsakarvat osuvat heinikkoon ja kastuvat keräten rapaa itseensä magneetin lailla, isolla koiralla riittää kun tassuja lenkin jälkeen pyyhkäisee. Ja aidosti voin sanoa, ettei meillä ainakaan pahalle haise vaikka koiraperhe olemmekin. Pikkuisen aktiivisuutta siisteyteen ja koiran pesuun, niin jopas saa mahdolliset hajut talttumaan. Ilmanraikastimiakin on tarvittaessa olemassa!

Aika moni ei ole lukenut kaikkia viestejäni ja kuvittelee, että kotiimme ei ole tervetullut kukaan jos ei koiratkaan. Näin ei todellakaan ole, meillä kävi lastemme opiskeluaikoina paljon heidän ystviään, miniä- ja vävykokeliata on käynyt myös useita ja osa heistä käy edelleen meitä vanhuksia morjestamassa. Kotimme on suuri ja on luonnollista että lähisku kokoontuu aina tänne, lapsenlapset ovat erityisen rakkaita. Vuosien varrella on ollut kaikenlaista meille uutta, on ollut kasvissyöjää yms ja aina olemme ottaneet uuden tilanteen huomioon ja tehneet näiden ihmisten olon tervetulleekksi. Koira-asiaan emme ole ennen törmänneet. Täällä on ollut muutama ihan varteenotettava neuvo, kuten muovimaton hankkiminen ja oman paikan tekeminen koirille. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole liian pieni tai mielletä pottuiluksi. En suinkaan kuvittele olevani ainoa vanhassa talossa asuva, en tietenkään ja nämä kodinhoitohuoneasiat mainitsin vain siksi, että muutama minulle vastannut otti ne esille koirien mahdollisena pitopaikkana. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että oma lapsenlapsi ei ole rinnastettavissa eläimeen eikä varsinkaan vieraaseen sellaiseen. Jos pikkuinen oksentaa sänkyyn, pistetään pesukone pyörimään ja tehdään lapsen hyväksi mitä voidaan. Jos koira kuolaa kiinteästi verhoillun kalusteen, niin mitäs sitten? Ja jos koira makaa matolla ja hinkkaa siihen turkkiaan, niin varmasti jälki on erilaista kuin jos siinä olisi leikkinyt lapsi. Jos lapsella on kakka vaipassa, se pestään pois, mutta milläs koiran hajun poistat? ap

Mitä jos se lapsi oksentaa/puklaa kiinteästi verhoillun kalusteen niin mitäs sitten? Mitä sitten jos lapsi on leikkinyt matolla ja kakka vaipasta olisi siinä matossa? Eikö niitä koiran jälkiä voi pestä tai imuroida samoin kuin lapsen?

Sinulla on täysi oikeus siihen etteivät koirat tule kotiisi. Nuo selityksesi siisteyden vuoksi ehkä hieman ontuvat, koska lasten osalta se on hyväksyttävää. Ymmärrän että lapsen vuoksi olet valmis antaa kotisi kulua, koiran et. Tämäkin ok, mutta selittelysi siitä että koira sotkisi enemmän kuin lapset on minusta turha. Tällöin perustelusi on ettet halua koiran vuoksi siivota tai stressata.

Kuten olet kirjoittanut et halua koiria kotiisi. Joko se on ehdotonta ja voi olla että tulevaa miniäkokelasta ei hirveästi näy (ja ehkä jopa poikaasi) tai välit vähän tulehtuvat. Toinen vaihtoehtosi on kokeilla vaikka sitä jotain huonetta muovimatolla verhottuna (tosin kannattaa ne aidot matot siksi aikaa ottaa pois) ja tärkeistä tavaroista riisuttuna ja ehdottaa tätä ratkaisua. Näistä kahdesta ehdottaisin ensin kokeiltavaksi tuota jälkimmäistä:) Jos näyttää että miniäkokelaasta tulee pysyvä, niin sitten voi harkita koirille pysyvämpää ratkaisua jotenkin teille tullessa.

Varmasti näistä vastauksista sait kuvaa miten miniäkokelaasi voi suhtautua ehdotukseesi tai koirakieltoon. Oletan että haitkin tätä avaamalla tämän keskustelun. Lopullisen tuloksen näet kun olet keskustellut joko poikasi tai miniäkokelaan kanssa asiasta.

Nimenomaan ajattelet, että tyttöystävä koirineen on vain joku välivaihe poikasi elämässä. On ihan ok, jos et ota koiria kotiisi, mutta viestisi henkivät ihan selvästi sitä, että et ajattele koiraongelman olevan pysyvä.



Jos poikasi muuttaa tytön kanssa yhteen, koirista tulee myös poikasi koiria! Mitä sitten teet? Poikasi ei voi enää tulla luoksesi käymään?



Poikasi on ottanut ns. Paketin, johon kuuluu tyttö koirineen. Sinun ei tarvitse koiria kotiisi ottaa, mutta ehkäpä kannattaisi miettiä ihan tosissaan miten voisit koirat luoksenne vierailujen ajaksi majoittaa. Voisiko koirat yöpyä esim. pesuhuoneessa mistä kurat ja hajut olisi helppo pestä pois?



Ota myös huomioon, että nuorella tytöllä ei ehkä ole varaa palkata koiranhoitajaa. Jos raha on tiukassa, ehkä hän ei halua kovin mieluusti ainakaan usein tulla luoksesi. Luonnollesesti mikäli poikasi on oikeasti ihastunut tyttöön tämä vähentää myös poikasi käyntejä luonanne.

Mainitsit ap, että ehkä koirille saataisiin järjestymään oma tila. Luulen, että se olisi hieno ratkaisu. Pari vinkkiä :)



Kysele vaikka pojaltasi, millaisia koirat ovat käytökseltään. Onko niillä tapana olla esimerkiksi sohvilla tai sängyillä? Jos ei, säästyt jo paljolta suojaamiselta. Voisiko esimerkiksi vierashuone olla se koirahuone, jolloin yöllä ne voivat olla emäntänsä kanssa samassa tilassa. Voivat olla silloin rauhallisempia.



Monesti helpottaa, jos koirilla on katseyhteys omistajaansa. Joten jos koirahuone on alakerrassa, missä oletettavasti myös keittiö, olohuone yms. ovat, ne tuntevat olevansa lauman mukana. Oviaukkoon voisi hankkia parillakympillä irroitettavan lapsiportin, jolloin ne voisivat rauhassa kurkkia ihmisten touhuja.



Poista matot ynnä muut helposti likaantuvat huoneesta, mutta muista, että koirakin tykkää pienestä luksusesta ;) Jos vintiltä löytyy vanha räsymatto, jonka voi vaikka pyöräyttää pesukoneessa käynnin jälkeen, sen voi laitta lattialle koiria varten. Vastuullinen omistaja tosin ottaa koirille mukaan niiden omat pedit.



Labbis on onneksi lyhytkarvaisena rotuna helppo puhdistaa, meillä moiset pestään vuodessa vain pariin kertaan (pahinpaan rapa-aikaan). Yleensä riittää, kun tassut pyyhitään vanhalla pyyhkeellä sisälle tultua. Karvaahan niistä lähtee, mutta sekin on yksilöllistä. Toisista paljon, toisista tuskin lainkaan.



Toivottavasti löydätte hyvän kompromissin ja pääsette viettämään yhteisaikaa mahdollisesti tulevan miniänne kanssa. Pidän peukkuja :)



T. nro 26

joka useimmiten matkustaa mukanani. Se on ollut hoidossa kerran, kun olin ulkomailla lentomatkan päässä, tutulla ystävällä. Kun olin ulkomailla autolla, koira oli mukana. Jos minun anoppilaan ei saisi koiraani viedä, en menisi sinne. Yksinkertaista. Jokaisella on oikeus kyllä valita, ketä ihmisiä tai eläimiä haluaa kotiinsa ottaa. Jos ei eläimiä halua kotiinsa, niin ei halua. Ymmärrän sen. Tosin sellaista ihmistä en myöskään minä elämääni kaipaisi, joka tälläisessa asiassa olisi niin jyrkkä. Hyvin yksinkertaista. Samoin, kuin jokainen päättää omasta kodistaan, päättää jokainen myös omasta elämästään. Jos joku ei halua koiraani kylään, ei hän halua myöskään minua kylään. Silloin minä päättäisin omasta elämästäni siten, että en menisi kyseiseen kyläpaikkaan. Erittäin yksinkertaista. Allergiat on asia erikseen. Siinä ei ole kyse valinnasta. Mutta siis todellakin jos ihminen ei muuten vaan tykkää koirista, niin en minäkään muuten vaan tykkää siitä ihmisestä. TODELLA yksinkertaista.

Ei elämä ole noin mustavalkoista. Koirasi ei kuole siihen, jos joskus jätät sen yksin kotiin lyhyen vierailun ajaksi. Koira on vain koira kuitenkin. Miksi pilata ihmissuhteita ihan turhan nipoilun vuoksi?

Eiköhän se ap ja hänen kaltaisensa ihmiset ole niitä oikeasti nipoja ja lapsellisia ihmisiä? Ei kai se anoppikokelas kuole siihen, että koirat ovat kerran vierailulla mukana? Eihän se elämä saa olla niin mustavalkoista etteikö koiria voisi ottaa mukaan!

Kysehän on nyt siitä, kumpi joustaa, miniä vai anoppi.

Toiselle kodin siivo on tärkeää ja hän ei erityisemmin pidä koirista - saa olla pitämättä, eivät koirat ole ihmisyyden tai empatian merkki, kuten tässäkin ketjussa muutaman kouhon koirafanin kommenteista hyvin on voinut lukea.

Toiselle taas on ehdottoman tärkeää, että koirat kulkevat aina mukana. Ei panna hoitoon, ei pidetä ulkona tai jätetä muutamaksi tunniksi kotiin. Pystyykö tuo miniä käymään töissä, miten se sitten on mahdollista? Ok, yöksi jääminen ja koirien jättäminen siksi aikaa yksin on mahdotonta, mutta päiväseltään voisi anoppilassa käydä.

Minä kallistun kyllä sen kannalle, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin eläimet. En ikinä kehtaisi väen väkisin viedä isoja eläimiä kylään mukanani, sen verran yleisiä allergiat ovat. Eikä koirien karttamiseen edes tarvita mitään syytä, ei vaan tykkää koirista riittää minusta hyvin perusteluksi.

Itse ehdotin tuossa ulkotarhan tekoa tai naapurin kanssa koirahoidosta sopimista. Jos suhde vakiintuu, miniä ja poika aidantekoon vaan!

koiria kylässä, mutta yleensä koiraihmiset ottavat koiransa mukaan vain kesäisin, jolloin ne voidaan pitää ulkona. Silloin kyllä rapsuttelen niitä ja saavat juosta vapaana pihalla, eivät ne minua pelota eivätkä häiritse. Tottakai olen ollut paikoissa joissa on koiria, omassa lapsuudenperheessäni oli labradorinnoutaja lintukoirana. Koira haisi, siitä lähti karvaa ympäri vuoden ja se oli rasvainen. Koira oli hyvin herttainen luonteeltaan, mutta muistan kyllä myös nämä miinuspuolet enkä halua kotiini karvoja tai hajua, en kuolaa, likaa tai naarmuja.

En myöskään suhtaudu tyttöystvään negatiivisesti, enhän edes tunne koko ihmistä. Meistä on aina ollut mukava tavata uusia nuoria ihmisiä emmekä koskaan ole puuttuneet lastemme valintoihin. Jos suhtautuisin lähtökohtaisesti ikävästi enhän edes pähkäilisi tätä asiaa.

No johan selvisi ennakkoluulojen alkulähteet. Ymmärrät AP varmaan ettet voi verrata lintukoiraa tavalliseen sisäkoiraan. Tottakai lintukoirat ja metsästyskoirat yleensäkin haisevat ja ovat likaisia, erityisesti metsästyskausina. Jos tyttöystävän koirat ovat sisäkoiria eikä niitä käytetä metsästyksessä, on hygienian taso ihan eri luokkaa.

Kuoletko jos kodissasi olisi elämisenjälkiä? Mitä pari karvaa matolla haittaisi? Saahan ne imuroitua pois? Eihän tyttöystävä ole teille koirineen muuttamassa, kävisi vain kylässä hetken aikaa!

Harva sitä elämisenjälkiä kuolinvuoteellaan harmittelee, ehkä enemmänkin sitä elämättä jäänyttä elämää. No, jätätpä perinnöksi ainakin hyväkuntoiset aidot matot, tiedä vaikka päätyisivät vielä poikasi koiran nukkuma-alusiksi.

Mitä jos sanoisit miniälle, että sinä arastelet koiria, varsinkin isoja. Korostaisit ehkä tuota henkistä arastelupuolta etkä niinkään koirien vaikutusta sisustukseen, vaikka siitäkin voisit toki mainita. Kyllä paatuneimpienkin koiraihmistenkin luulisi ymmärtävän, että koirankarvat eivät kaikista ole kivoja.



Jos miniällä on yhtään järkeä, niin hän ymmärtää kantasi ja suostuu vaikka siihen, että koirat pysyvät ulkona. Jos ei ymmärrä, niin sinulla on täysi oikeus pitää häntä moukkana.

Minulla oli 2 isoa koiraa kun tapasin mieheni. Koirat eivät olleet tervetulleita mieheni vanhempien luokse ja kunnioitin kyllä heidän toivettaan. En koskaan vienyt silloisia koiriani heille kylään. Meillä minun ja mieheni kotipaikan välillä oli 700 km. Anoppini oletti minun hommaavaan koirille hoitopaikan joka lomillemme. Onneksi omat vanhempani ottivat koirat hoitoonsa ilmaiseksi siksi aikaa, jotta "pääsin" anoppilaan kylävierailulle. Muutoin minulla ei kyllä olisi ollut rahaa hommata mitään koiranhoitajia, riitti kun piti säästää jo muutenkin ylimääräisesti junalippuihin ym.



Noh. Kuinkas ollakaan suhteemme vakiintui ja mieheni muutti luokseni. Vuosien myötä myös hänestä tuli ns. "koiraihminen". Omat koirani ovat kuolleet jo aikaa sitten ja otimme myöhemmin yhden yhteisen koiran. Nyt tilanne on sitten se, että käymme anoppilassa ehkä n. 1-2 kertaa vuodessa, juuri tuon koiraongelman takia. Lapset eivät todellakaan halua jättää koiraa hoitoon esim. jouluna. Anoppi murjottaa, mutta ei edelleenkään halua koiraamme kotiinsa. Ei siinä mitään, mutta näkemiset ovat kovin harvassa. Kertaakaan anoppi ei ole edes antanut mahdollisuutta koirallemme kyläilyyn. Ehkä olisi silloin huomannut, että ei siitä niin kovasti karvaa lähde eikä se tuhojakaan enää tee kun ei ole pentu. Mutta minkäs tässä voit?

Voiko jollekin matot ja koiranjäljettömät asuintilat olla tosiaan noin tärkeitä? En ymmärrä tuollaista materialismia sitten ollenkaan. Pahinta kaikessa on, että ilmeisesti ap sallii nämä jäljet kyllä lasten tekeminä, mutta koiriin hän suhtautuu jo valmiiksi ennakkoluuloisesti omiin metsästyskoirakokemuksiinsa vedoten. Mietipä nyt aikuinen ihminen hetki, mikä tässä lyhyessä elämässä oikeasti on tärkeää!



terv. Vanhassa talossa asusteleva kolmen ihmislapsen ja kahden koiralapsen avosylinen mummeli

meillä on 40-luvulla rakennettu omakotitalo, jossa myös lankkulattiat. Täällä on koira tepastellut jo kaksi vuotta ja ei kyllä lattiassa yhtään kynnen jälkeä ole. Koira painaa noin 30 kiloa eli ei valtava, mutta ei mikään pikkukoira.

Sillä mäntylautalattiaan jää jo kissan kynsistä jäljet kun se spurttaa. Koiran kynsistä jää jäljet vaikka olisi kuinka pieni