Kertokaas, mihin kaikkeen stressiin ja vtutukseen pitää varautua, kun saa lapsen?

Eri asioista tulee yleensä tärkeämpiä ja se muutos varmaan välillä häämentää. Ennen stressasi töistä ja nyt sitten on lapset tärkeimmät.

Myös se rassaa, ettei saa nukkua aamuisin pitkään ja että omaa aikaa on niin vähän.

- tämä kuuluisa "oma aika" - kerkesin kai viettää niin monta vuotta ns omaa aikaa ennen lapsia, että mielestäni aika, jota elän lasteni kanssa, on myös omaa aikaani :).

Vaan kaipaan esim. leffassa käyntiä, lenkkipolkua, punttista, uimahallivisiittiä, satunnaista ravintolailtaa, mahdollisuutta jutella jonkun hyvän ystävättären kanssa, pitkää suihkua, rauhallista meikkaustuokiota, mahdollisuutta siivota rauhassa. Nyt noita ei ole, kun on takiainen kiinni koko ajan.

Hyvä äiti tietysti lukee lehdetkin jo ennakkoon ennen lasten tekemistä, niin ettei sellaista enää tarvitse.

Eka lapsi oli valtavan levoton ja tottelematon ja juostiin neuvolassa ja vaikka missä, aina sai kuulla olevansa huono äiti joka ei kasvata lastaan, vaikka kasvatin ja kasvatin... Lapsella vaikea adhd ja uhmakkuushäiriö.

Muiden lasten kanssa sitten on painiskeltu masennuksen kanssa, kun vanhin on agressiivinen ja purkaa agressionsa pienempiin.

Huolet ovat lukemattomat. Miten vanhin pystyy koskaan käymään normaalia koulua, saamaan yhtään pysyvää ystävää tai pysymään masentumatta?

Miten nuoremmat sisarukset pystyvät kasvamaan häiriintymättä ja kuinka saada masennus lievenemään pienillä. Masennus johtaa itkuisuuteen ja oikukkuuteen, karkottaa kaverit ja leimaa koulussa.

Kaiken päälle hajosi avioliitto ja ex-mies kiusannut jo vuosia minua ja lapsia.

Olen huolesta soikeana ollut jo 15 vuotta ja aina tulee uusia huolia, joku lapsista oireilee koko ajan ja jatkuva pelko siitä että joku romahtaa on läsnä.

Päälimmäisenä siis on jatkuva huoli ja ahdistus lasten henkisestä hyvinvoinnista, koulukuntoisuudesta ja siitä, saavatko kavereita, pystyvätkö elämään yhteiskunnassa ja voivatko olla onnellisia. Kamala ajatus jos oma lapsi kärsii ja on onneton tai masentunut :(

Vauva-ajasta nautin molempien kohdalla, vaikka kakkosen saatuamme yöunet oli todella rajalliset.



Ärsyttävimmät kaudet on ollu:



- Ekan lapsen liikkumaan lähtö. Oli liikkeessä koko ajan ja kiipesi ihan kaikkialle. Koko ajan sai olla vahtimassa, että minne se on menossa. Kaikki roskikset, vessaharjat piti piilottaa, koska lapsi tutki kaikki paikat. Kylään kun mentiin niin tutki sielläkin ja kävi pesemässä vessanpöntöt koska harjat oli siellä esillä. Kauppaan meno oli ihan helvettiä, koska lapsi paino menemään pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Sekunniksi kun käänsit katseesi niin lapsi oli hävinnyt.

- Isompana lapsi on koko ajan ÄÄNESSÄ. Kyselykausi on jatkunut nyt yli kaksi vuotta. Samat asiat kerrataan joka päivä, kuka aikuinen jaksaisi vastata samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan. Jos lapsi ei keksi mitään kysyttävää saattaa jankuttaa vaikka "blaa, blaa, blaa" ihan vain huvikseen.

- Kakkosen kohdalla ollaan päästy huomattavasti helpommalla, samat vaiheet käyty läpi mutta paljon helpommalla "sykkeellä".

- Molempien lasten kohdalla ärysttää kodissa vallitseva kaaos. Hiekkaa tulee vaatteiden mukana sisään valtavat määrät. Miten puhdistat kuravaatteet ja minne ripustat ne kuivumaan. Lapset leikkii välillä tosi nätisti keskenään, joten ei aina viitti mennä väliin vaatimaan, että "Nyt siivotaan välillä leluja kaappiin". Siivouksella ei ole mitään merkitystä.



Mua ei niinkää ärsytä jos yöt menee välillä heräilyksi, tai jos lapset sairastaa ja oksentelee pitkin poikin koska se on OHIMENEVÄÄ. Ärysttävät vaiheet kestää pitkään ja ne on jokapäiväisiä. Tässä vaiheessa tuntuu jo, että onneksi pääseen puolen vuoden kulutta töihin, jotta saan välillä edes muuta mietittävää...

- äitiys on usein jatkuvaa huolta jostain isommasta tai pienemmästä asiasta, mikä on ihan HEMMETIN raskasta

- seurana on myös syyllisyys isosta tai pienestä asiasta usein. Syyllisyys on raskas tunne

- on äärimmäisen raskasta kun lapsi sairastelee

- seksielämä todellakin muuttui, ei ole kovin himokasta, vaikka ennen lapsia paneskeltiin paljon

- imetys sattui ensimmäiset viikot niin paljon että välillä itkin kun imetin ja pelkäsin jo etukäteen milloin vauva herää

- toisaalta vauva-aikana oli myös jatkuva kätkytkuolema pelko

ja edellä olleista kirjoituksista ei voi kuin päätellä, että kaikki eivät ole elämänsä roolissa. Juuri sellaisia kielteisiä ja asennevammaisia äitejä, joiden kuulee kaupoissa räyhäävän, tiuskivan ja jopa kiroilevan lapsilleen. Tosi surkeaa käytösmallia ja sitä sitten saa kyllä seurata kaupungilla, kun kuuntelee keskenkasvuisten sanailua.

Olisitte hankkimatta niitä lapsia, kun he ovat niin kamalia (itse heidät pilaatte).

Ja mitä ihmeen "omaa aikaa" pitäisi olla?

Jos perustaa perheen ei voi enää ajatella itsekkäästi vain omia tarpeitaan, eikä se ole mikään maailmanloppu.

Eikö neuvoloissa enää neuvota imetykseen valmistautumista? Rintojen päitä pitää nyppiä ja rasvata pari, kolme kertaa (ehkä useamminkin) päivässä jo useita viikkoja ennen synnytystä. Kun tätä tekee tunnollisesti ei ole mitään isompia ongelmia, kun imetys alkaa.

Ja vielä kaikille tuleville äideille: syyllisyys ja huoli ovat kaikkien äitien perisynti ja se on varmaan geeneissä, mutta älkää ottako sitä niin vakavasti.

Äitiys on kaikesta huolimatta naisen elämän paras asia, ehdottomasti!

Pinenen sairastelu on ihan kamalaa. Huoli on hirveä, pitäisikö viedä lääkärii vai olenko liian hysteerinen, jos taas vien. Tarvitseeko vaatia verikokeita tms. vai onko turhaa lapsen rääkkäystä...



Saati sitten, että kun lapsi on kipeänä joutuu perumaan kaikki menot moneksi viikoksi. Päivisin seurana on yleensä muita äitejä lapsineen, joten heitä ei tietenkään voi nähdä, ettei tauti tartu. Ja sitten kun oma lapsi on taas terve, niin kavereiden lapset on kipeinä, eikä taaskaan voida nähdä...



Lisäksi kipeä lapsi harvoin on helppo hoidettava. Lapsen uupumus kun näkyy usemmin kiukkuamisena ja kipu/tukkoinen nenä tms. nukkumisvaikeuksina.



Sitten yleensä tulee vielä itsekin kipeaäksi, kun lapsi aivastelee estoitta naamalle. Kotiäideillä ei ole oikein mitään mahdollisuutta sairaslomaan.



Töissä ollessa on kaikki mitä edellä, sekä lisäksi kauhea stressi hoitojärjestleyistä tai siitä, kun joutuu olemaan pois töistä välillä viikkojakin putkeen. Miehen kanssa käydään ikäviä keskusteluita siitä kumpi jää kotiin, kumman työ on tärkeämpää... Hoitoapua on vaikea saada ja esim. isovanhempien avun mukana tulee usein roppakaupalla "hyviä neuvoja", jotka pitäisi jaksaa rakentavasti ottaa vastaan, kun tulee stressaantuneena töistä kipeän lapen luo ja itselläkin takana heikot yöunet.



Mutta siis muuten tosi jees:-)

ja edellä olleista kirjoituksista ei voi kuin päätellä, että kaikki eivät ole elämänsä roolissa. Juuri sellaisia kielteisiä ja asennevammaisia äitejä, joiden kuulee kaupoissa räyhäävän, tiuskivan ja jopa kiroilevan lapsilleen. Tosi surkeaa käytösmallia ja sitä sitten saa kyllä seurata kaupungilla, kun kuuntelee keskenkasvuisten sanailua. Olisitte hankkimatta niitä lapsia, kun he ovat niin kamalia (itse heidät pilaatte). Ja mitä ihmeen "omaa aikaa" pitäisi olla? Jos perustaa perheen ei voi enää ajatella itsekkäästi vain omia tarpeitaan, eikä se ole mikään maailmanloppu.

-Aluksi ahdistaa se,että ei edes ehdi suihkuun, lapsi on oikeasti sylissä-rinnalla-vaipanvaihdossa-tms koko ajan, hyvä jos ehtii itse syömään jotain, että jaksaisi imettää.



-ystävät kaikkoaa. Muita ei kiinnostakaan sinun ihana mussukkasi, ei edes niitä joilla on jo omia lapsia. Tulet huomaamaan kuinka itsekkäitä ihmiset on. He tulevat korkeintaan katsomaan vauvaasi,mutta sinua eivät edes katso silmiin tai kysy miten sinulla menee(hyvät ystävät ovat siis todella harvassa,olet onnellilnen jos sellainen on)



-mies ei autakaan niin paljon mitä lupasi, ja syyttää sinua vauvan itkusta.



-et osaakkaan "lukea"vauvaasi niin hyvin kuin kuvittelit,kaikki on aluksi ihan arvailua...



-kaipaat seuraa, mutta sitten kun uskaltaudut ulos muiden äitien kanssa,huomaat miten paljon p...skaa he jauhavat.... Ja kaikki on kilpailua äitien kesken ;"Minä tein tänään mussukalle luomusosetta pakastimeen kahdeksi viikoksi"- ja kilpavarustelua; "kyllä pitää ajatella ekologisesti ja käyttää kestovaippoja,muuten olet itsekäs äiti". "me ostetaan vain reimatecciä."



-olet ikuisessa ristitulessa lapsen ja miehen välissä;mies vonkaa jotain ja lapsi tarvitsee sinua 24h ensimmäiset 2 vuotta. Suhde mieheen ei todellakaan kukoista. Jos mies on lapsellista sorttia, hän tod.näk.karkaa kaikista velvoitteistaan kotia kohtaan....



-ahdistaa olla kotona, mutta vielä enemmän ahdistaa ajatus laittaa lapsi hoitoon päiväkotiin,

jossa epäpätevät hoitajat "hoitavat" lastasi.



-univelkaa kertyy jumalattomasti ensimmäisinä 2 vuotena. Sitten haluatkin töihin, mutta oma ammatti ei enää kiinnostakaan..olet muuttunut.









Ja hei ap-onnittelut siitä että kysyit etukäteen!

Yleensä näistä asioista ei puhuta,ja kaikki tulee täydellisenä shokkina!!!!Tsemppiä!

Vaikkakin tunnistan ja allekirjoitan monet asiat myös omalta kohdaltani. itse yritin aikanaan miettiä kaikkia mahdollisia ahdistuksia ja ongelmia, mitä lasten kanssa voi tulla eteen. Olin mielestäni realistinen ja valmistautunut. Lapsen syntymä oli kuitenkin niin paljon suurempi mullistus kuin olin ikinä pystynyt kuvittelemaan.



Äidiksi kasvaminen vei minulta aikaa taikka paremminkin sopeutuminen uuteen tilanteeseen. En usko, että äidiksi tuloon voi täysin valmistautua etukäteen. Äidiksi kasvaminen on nimittäin tnneasia ja tunteet ovat tavattoman hankalia kontrolloitavia.



Ole avoimella mielellä. Äitinä olemiseen kasvetaan vauvan syntymän myötä, heti ei tarvitse olla valmis äiti. Äitiys myös muuttuu lapsen kasvaessa, eli ihan niin kuin päivä kerrallaan etenpäin. Turha miettiä etukäteen miten vaikeeta voi olla sitten muutaman vuoden kuluttua uhmaikäisen kanssa tai kiusataanko omaa lasta koulussa.



Onnea loppuraskauteen. Nauti näistä hetkistä, sillä ensimmäisen lapsen odotus on ainutlaatuista aikaa. Sen pystyy kokemaan vain kerran elämässä.

pahimpia ovat olleet lasten sairastumiset.

* Kuukausia kestävät tautikierteet on ihan syvältä (kokemusta yhden talven ajalta).

* Sairaalahoitoa vaativat sairaudet (lapsi oli vähällä kuolla rota-ripuliin)stressaa ihan tajuttomasti.

* Nukuttamista vaativat leikkaukset on ihan helvettiä, niihin kun liittyy aina riskejä (tyräleikkausta odotellessa...).



Ei noita kuitenkaan jokaisen kohdalle satu. Aika harva taitaa sairastua mihinkään vakaviin juttuihin ja leikkauksetkin taitaa olla harvinaisia.

Päiväkodin aloitus sen sijaan tietää monelle tautikierrettä.

Vaikkakin tunnistan ja allekirjoitan monet asiat myös omalta kohdaltani. itse yritin aikanaan miettiä kaikkia mahdollisia ahdistuksia ja ongelmia, mitä lasten kanssa voi tulla eteen. Olin mielestäni realistinen ja valmistautunut. Lapsen syntymä oli kuitenkin niin paljon suurempi mullistus kuin olin ikinä pystynyt kuvittelemaan. Äidiksi kasvaminen vei minulta aikaa taikka paremminkin sopeutuminen uuteen tilanteeseen. En usko, että äidiksi tuloon voi täysin valmistautua etukäteen. Äidiksi kasvaminen on nimittäin tnneasia ja tunteet ovat tavattoman hankalia kontrolloitavia. Ole avoimella mielellä. Äitinä olemiseen kasvetaan vauvan syntymän myötä, heti ei tarvitse olla valmis äiti. Äitiys myös muuttuu lapsen kasvaessa, eli ihan niin kuin päivä kerrallaan etenpäin. Turha miettiä etukäteen miten vaikeeta voi olla sitten muutaman vuoden kuluttua uhmaikäisen kanssa tai kiusataanko omaa lasta koulussa. Onnea loppuraskauteen. Nauti näistä hetkistä, sillä ensimmäisen lapsen odotus on ainutlaatuista aikaa. Sen pystyy kokemaan vain kerran elämässä.

"Ole avoimella mielellä".

Miten se auttaa alkuajan väsymykseen, tai esim synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

Ap kysyi mihin kaikkeen stressiin ja vtutukseen pitää valmistautua, ja tässä ketjussa on avoimesti kerrottu negatiivisista ja vaikeista kokemuksista. Yleensähän äidit ei niistä avaudu, vaan esittää toisilleen olevansa maailman paras,jaksavin,iloisin,jne äiti. Se jos mikä on ärsyttävää..Pelkkää esittämistä ja kehuskelua, vaikka lähes kaikilla on paljon huolia,ongellmia ja väsymysta!!!

[i"Ole avoimella mielellä". Miten se auttaa alkuajan väsymykseen, tai esim synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Ap kysyi mihin kaikkeen stressiin ja vtutukseen pitää valmistautua, ja tässä ketjussa on avoimesti kerrottu negatiivisista ja vaikeista kokemuksista. Yleensähän äidit ei niistä avaudu, vaan esittää toisilleen olevansa maailman paras,jaksavin,iloisin,jne äiti. Se jos mikä on ärsyttävää..Pelkkää esittämistä ja kehuskelua, vaikka lähes kaikilla on paljon huolia,ongellmia ja väsymysta!!!

[/quote]

En tietenkään tarkoita, ettei ongelmista pidä puhua. Tarkoitin sitä, ettei tulevat ongelmat ole juurikaan helpompia vaikka niitä olisi miettinyt etukäteen. Mulla oli nimenomaan suurin ongelma se, että halusin varautua kaikkeen mahdolliseen tyyliin, pessimisti ei pety ja petyin silti. Sillä lasten kanssa ei vaan voi suunnitella kaikkea, asioita vaan tapahtuu ja elämä on sopeutettava vallitsevaan tilanteeseen.



Esim toisen lapsen kohdalla olin miettiny kaikki mahdolliset kauhuskenaariot mitä voi olla. Todellisuus oli vielä kauheampi, mutta silloin kun oli siinä elämäntilanteessa niin huomasin, miten oikeasti sitä vaan menee eteenpäin kun on pakko.



Tarkoitin myös sitä, että jos käyttää kauheasti aikaa tulevien ongelmien miettimiseen ja pelkäämiseen, jää se nykyhetkestä nauttiminen väliin. On hyvä tiedostaa, että lapsen saanti muuttaa elämän, mutta ihan oikeasti ei voi tietää miten se muuttuu, ennen kun elää vauva-arkea.

mieltään ja todeta, että tämä ei ollutkaan hänen juttunsa ja jättää teidät lapsettoman naisen takia.



Unenpuute!!! Tämä väsymys saa toivomaan kuolemaa ja kiristää hermoja niin paljon, että oikeasti sitä pelkää että tekee vauvalle jotain pahaa.