Kertokaas, mihin kaikkeen stressiin ja vtutukseen pitää varautua, kun saa lapsen?

unen puute. Se taas saa pinnan lyhyemmäksi kaiken suhteen. Oman ajan puute. Mahdollisesti riidat kotitöistä. Nukkumisesta (kumpi saa nukkua). +Puklua tai oksennusta. Vaikka missä. Pyykkiä valtavasti. Huutoa ja kiukkua. Paljon asioita jotka on tehtävä just nyt eikä voi odottaa ( lapsen hoito yleensäkin, syli on oltava kun tarvitaan, mutta nyt esim vaippa on vaihdettava heti, lakanat on vaihdettava, ruoka pitää laittaa kun lapsi ei osaa odottaa niinkuin aikuinen, jne.) Jatkuva vaatteiden osto. Pakko on kun jää aina pieneksi ja vuodenajat vaihtuu..



Mutta et tule katumaan. Et vaikka et nukuisi kahta tuntia enempää yössä ja tuntuisi että puklua tai kakkaa on aina jossain ja joku huutaa vähän väliä ja oma aika on sitä kun käy kaupassa yksin. Ja sitäpaitsi, oikeasti olet sittwn lapsesta onnellinen, hauskaa on usein, omaakin elämää on kun järjestää ja lapsen kasvaessa, no ongelmat eivät ehkä lopu, mutta vaihtuvat- eli asiat muuttuvat ja ongelmat häviävät.

Ja ihan siinä suhteessa, etten ole kokenut mitään näistä. Parisuhde kukoistaa kahden lapsen jälkeen, ei ole univelkaa, seksielämä on vain parantunut. Omaa aikaa löytyy kyllä kunhan osaan sitä vaatia (mies ei tunnetusti osaa lukea ajatuksia ja eikä ymmärrä vihjailua).



Noh, kait se edelleen on asenteesta kiinni, miten elämän ottaa.

Ja ihan siinä suhteessa, etten ole kokenut mitään näistä. Parisuhde kukoistaa kahden lapsen jälkeen, ei ole univelkaa, seksielämä on vain parantunut. Omaa aikaa löytyy kyllä kunhan osaan sitä vaatia (mies ei tunnetusti osaa lukea ajatuksia ja eikä ymmärrä vihjailua).

Noh, kait se edelleen on asenteesta kiinni, miten elämän ottaa.

Oletus siitä, että mies osaisi lukea ajatuksia on todellakin pahan alku ja juuri. Eihän sellainen onnistu monelta naiseltakaan...

ja koet niin paljon rakkautta ettet tiennyt sen edes olevan mahdollista!



Muitakin tilanteita tulee matkan varrelle, mutta ei vatsatautikaan ole joka paiva ja maailmassa on kivojakin anoppeja.



Unohda manaajat ja nauti raskaudestasi!

ne ei osaa tehdä muuta kun tapella ja kiukutella. koko ajan ne on jotain älytöntä vailla.

toivon todella, etten koskaan olis tehnyt yhtään lasta.

Kirjojen hyvät vinkit ei toimi, lapsi ei viihdy sitterissä edes sitä sekuntia kun itse söisi, häntä ei saa ilman huutoa väännettya liinaan vaikka sen piti olla paikka, jota kaikki vauvat rakastaa. Vauva huutaa usein ilman syytä, mies vaikuttaa daijulta, ihmiset kysyy tyhmiä "onko vauva kiltti, kai se syö jo perunaa".

- synnytys sattuu ja hajottanee paikkasi -

Mina sain hyvan epiduraalin ja ainoa kipu oli supistukset kotona ennen sairaalaan menoa. 2vk kuluttua synnytyksesta alakerta tuntuu ihan normaalilta. 2 tikkia tuli, ei epparia (kieltaydyin).

väsymys on ihan hillitön ja huonot unet pilaavat pääsi toiminnan

Mies tuo vauvan yolla rinnalle joten olen saanut nukuttua kivasti 5h patkia.

- omaa aikaa ei enää ole, olet 24h jonkun orja -

Omaa aikaa ei tosiaan ole paljon, mutta tarpeeksi kun vauva unilla.

älä luota siihen, että yhtäkkiä olisi joitakin innokkaita vauvanhoitajia tarjolla (isovanhemmatkaan eivät aina voi/jaksa)

Asumme ulkomailla joten sukua ei ole ymparilla, silti aluksi en ole kokenut olevani yksin. Ystavat ovat auttaneet ja isovanhemmat tulossa kk apuun.

- kodin siisteys on muisto vain

Meilla ollut aina hyvin siistia ja on nytkin. Siivooja kay joka toinen vk.

-aina on pyykkiä ja kamat levällään

Ei ole ainakaan meilla. Ihan hyvin riittaa aikaa koneen tayttamiseen vauvan nukkuessa. Kun lapsi isompi aijon tehda siisvoamisesta meidan yhteisen hetken kuten monet ystavani. Esim lakanoiden vaihdossa voi leikkia kummitusta ja hupsutella.

-kiire

Ei enaa ollenkaan. Oli ennen vauvaa kun tyossa ym.

- lähtemiset kaikkialle ovat hankalia ja hitaita vrt. kaksistaan oloon

Ovat, mutta koska olen kotona enka taysipaivatyossa minulla on myos aikaa ja varaudun lahtoihin etukateen.

- pikkulapset ehtivät ja meluavat

Kylla. Meilla vasta vauva vaihe menossa mutta tiedan leikki-ikaisten olevan aikas aanekkaita.

- elämä on samaa rytmiä ja kun se sekoittuu, elämä vaikeutuu

Meidan vauva helppo ja nukkuu missa vain, ei tarvitse olla rutiinien vankin ja aina kotona kun nukkumaanmenoaika ym.

- sairaudet saapuvat viimeistään tarhaiässä: varaudu valvomiseen ja lääkärissäjuoksuun - lisähuolia voi ilmetä kehityksessä->juoksua ja huolta neuvolasta

No, en tieda tasta viela.

- kouluaikana ahistaa lapsen oppiminen ja kaverisuhteiden kehitys

Uskon.

- tarha/kouluajan lisäjuoksut vanhempainilloissa ja "vapaaehtois"toiminnassa - harrastusjuoksut ja aikataulujen yhdistely (kuka vie/tuo, koska pääsee töistä)

SIta oli jo kun teimme molemmat todella pitkaa tyopaivaa 50-60h/vk. Uskon etta nyt helpompaa kun olen kotona

- teini-iän ihanat v*ttuilusessiot -teini-iän murjotukset ja huolet - teini-iän kaveripiirin kyttääminen - teinin kehitys sitten tietysti opiskeluaika, aikä sekään välttämättä huolia poista.......

Huh.. kerron sitten 15v paasta!

Pyydän teitä, kokeneet äidit avautumaan ihan mistä tahansa asiasta. Mihin kaikkeen huoleen ja vaivaan minun on varauduttava lapsen tulon myötä?

Ja toki saatte kertoa ihan minkä ikäisestä lapsesta tahansa, vauvasta teiniin.

t. Raskaana rv 23

kenenkään muun kertomusten perusteella, miltä sinusta itsestäsi tuntuu olla äiti + mikä siinä on ihaninta/"kamalinta".

Sanoisin, että tulta päin! (ja rohkeasti).

Oman lapsen saaminen on sellainen asia elämässäsi, joka pistää sekä menneisyytesi että tulevaisuutesi uusiksi.

Lapsen synnyttyä tuo kysymyksesi voi tuntua sinusta ihan hassulta. ONhan itsestäänselvää ja maailman luonnollisinta, että sylissäsi olevan uuden elämän hoivaamiseen liittyy huolta ja vaivaa. Ja voipa olla että silloin sinusta on ihan sama, millaista se on/mihin se liittyy, kunhan vain voit jotenkin auttaa tuota pientä olentoa elämänsä polulla eteenpäin.

Myös se rassaa, ettei saa nukkua aamuisin pitkään ja että omaa aikaa on niin vähän.

- tämä kuuluisa "oma aika" - kerkesin kai viettää niin monta vuotta ns omaa aikaa ennen lapsia, että mielestäni aika, jota elän lasteni kanssa, on myös omaa aikaani :).

Minut yllätti se, että vauvan syntymä laittoi myös menneisyyteni uusiksi. Vanhempani erosivat aikoinaan todella kovasti riidellen. Ennen omaa lasta saatoin jotenkin kutenkin ymmärtää heitä, mutta nyt suhtaudun paljon jyrkemmin heidän keskinäiseen vihanpitoonsa ja etenkin siihen kun meidät lapset sekoitettiin aikuisten asioihin ja aikuisten riitoihin. Nyt ei ymmärrys riitä, ei.

Lisäksi nyt tajuaa sukupolvien välisen ketjun aivan eri lailla kuin ennen. Oli todella liikuttavaa käydä laittamassa kynttilöitä mummun haudalle vauva vatsassa. Päättynyt elämä ja vasta alkamassa oleva elämä.

Pyydän teitä, kokeneet äidit avautumaan ihan mistä tahansa asiasta. Mihin kaikkeen huoleen ja vaivaan minun on varauduttava lapsen tulon myötä?

Ja toki saatte kertoa ihan minkä ikäisestä lapsesta tahansa, vauvasta teiniin.

t. Raskaana rv 23

kenenkään muun kertomusten perusteella, miltä sinusta itsestäsi tuntuu olla äiti + mikä siinä on ihaninta/"kamalinta".

Sanoisin, että tulta päin! (ja rohkeasti).

Oman lapsen saaminen on sellainen asia elämässäsi, joka pistää sekä menneisyytesi että tulevaisuutesi uusiksi.

Lapsen synnyttyä tuo kysymyksesi voi tuntua sinusta ihan hassulta. ONhan itsestäänselvää ja maailman luonnollisinta, että sylissäsi olevan uuden elämän hoivaamiseen liittyy huolta ja vaivaa. Ja voipa olla että silloin sinusta on ihan sama, millaista se on/mihin se liittyy, kunhan vain voit jotenkin auttaa tuota pientä olentoa elämänsä polulla eteenpäin.

- tämä kuuluisa "oma aika" - kerkesin kai viettää niin monta vuotta ns omaa aikaa ennen lapsia, että mielestäni aika, jota elän lasteni kanssa, on myös omaa aikaani :).

että saa rauhassa vaikka lukea sanomalehden ja juodan kahvinsa. Tajusin vasta lasten saamisen jälkeen miten paljon tuosta rauhasta ja hiljaisuudesta nautinkaan.

jotkut kestää tuota härdelliä ja joka lauseen keskeytystä 24/7 ja pärjäävät nukkumattakin.

Tässä sinnitellään, päivä kerrallaan.

Itsestä valuu ensi viikkoina verta, pissaa, maitoa ja hikeä, vauvasta puolestaan pissaa, kakkaa ja puklua.



Pyykkivuori on valtava ja lattioilla on mitä eksoottisempia tahroja, vaikka jollain ajalla jaksaisitkin siivota, lisää tulee jo ennen kuin olet ehtinyt lopettaa.

joo hämmennys siitä ettei vauvaa saa sekunniksikaan pois päältä. Se että vauva vie sekä ajatuksesi että kroppasi. (toki ne pikkuhiljaa palautuu...) ekat kolme vuotta "käsityötä"- sitten pikku hiljaa väljenee. Ja se että joka sekunti ajattelet asiat vauvan kautta; et voi kävellä lenkkiä rattaiden kanssa miettimättä häikäseekö, tuuleeko yms..

No- mitään tän parempaa elämä ei voisi ihmiselle suoda kuin omat lapset:) Pinna venyy ja kasvaa aikuiseksi. Ja saa kokea kuinka pienestä nyytistä kasvaa ennennäkemätön, oma persoonansa joka ottaa maailmaa haltuun. Ja sä SAAT olla sen ainutlaatuinen, korvaamaton vanhempi!!Ja vuodet vierivät niiiiiiin nopeasti.

että lapsi antaa sulle lahjaksi kyvyn luottaa elämään- jos vain otat sen vastaan. Kaikkea ei voi kontrolloida, kaikki ei ole sun hallussa- voit tehdä parhaasi ja that's it. Voi tapahtua onnettonuus, sairastuminen- mitä vaan- eikä mikään voi satuttaa niin paljon kuin se jos lapsi joutuu kokemaan jotain kohtuutonta- niimpä jokainen hetki kun asiat ovat ok- on suurta lahjaa- elämään tuli kiitollisuus jollaista en ole ennen kokenut. Tätä kiitollisuutta ei tule, jos ei päästä irti kontrollista ja ala luottaa elämään. Lapsi opettaa myös nauttimaan tästä hetkestä ja olemaan siinä läsnä. Mun lapse sairasteli paljon ja oli hyvin allergisia- joten ahdistus, stressi ja jätkky univelka oli arkipäivää- mut niiden alta tulikin sitten tää ymmärrys kiitollisuudesta.

Parasta mitä voit itsesi hyväksi tehdä, on ottaa rennosti ja levätä, nukkua niin paljon kuin mahdollista.Ja unohtaa superäitimyytit.

että heti vauvan synnyttyä minua otti päähän se jälkivuoto. Ja kun maito nousi, sänky oli aina märkänä, mitkään liivinsuojat eivät pitäneet alussa, aina se happaman maidon haju nenässä :)



Uhmiksen kanssa vääntö joka asiasta. Aina on vastauksena ei, oli kyse mistä tahansa. Ja tätä uhmaikää tuntuu jatkuvan loputtomiin...

stressi siitä, että oikeasti oot vastuussa uudesta elämästä. Henkiset paineet siitä, että miten osaat hoitaa semmosta avutonta nyyttiä. Onko sillä kaikki ok, ja mitä jos se sairastuu jne.



Vitutus ehkä saattaa joskus liittyä siihen oman ajan katoamiseen. Toinen inahtaa niin sä liikut silloin.



Nämä tietenkin ihan kärjistettyinä. Ne ilot on sitten erikseen =)

kuin ap:llä, eli pitää varautua pahimpaan. :) Sainkin sitten maailman rauhallisimman ja helpoimman vauvan, joka nukkui ja söi hyvin ja päästi pienet itkut kerran tai pari viikossa. Tätä ihanuutta kesti ekat kaksi vuotta, enkä mä nytkään koe että lapsi itsessään stressaisi. Joskus muksu saa sellaiset kilarit että oksat pois, mut hän on vasta kaksi vuotta ja alle metrin mittainen, joten en mä nyt koe niitäkään mitenkään mahdottomiksi tilanteiksi.



Ap:lle sanoisin, että varaudu lähinnä siihen, että sun vauva on niin ihana että häntä katsoessa henki meinaa salpautua, ja että lapsen syntymän jälkeen maailma voi tuntua hetken aika pelottavalta paikalta, koska halu suojella sitä avutonta pientä ihmistä on niin kova. Mut kyllä se siitä sitten lähtee sujumaan. Sulla on edessä elämäsi onnellisimmat hetket kun lapsi syntyy, ei siinä pienet murheet enää paljoa paina.

.. tervetuloa vaan beibi..

varaudu ainakin siihen että imetys ei välttämättä onnistukaan kovin helposti (jos siis aiot imettää) ja ekat viikot saattaa olla hyvin stressaavia ja jopa ahdistavia imetyksen suhteen.