muita seksuaalisesti hyväksikäytettyjä linjoilla?

kerro ihmeessä varsinkin jos asia heijastuu ongelmina elämässäsi. istu alas vaimon kanssa ja sano että tulet nyt kertomaan jotain mitä et ole koskaan voinut kertoa kenellekkään ja että se asia ehkä selittää vaimollesi miksi sinulla on välillä niin vaikeaa ja että ehkä hän ymmärtää sinua paremmin kun tietää. luotat häneen niin paljon että haluat kertoa.



häpeä on yksi asia miksi ihminen yrittää tukahduttaa muistot mutta kuten itsekin sanoit, asia vaikuttaa sinuun vielä. äläkä hätäile, se mikä tapahtui ajat sitten ei katoa sekunnissa, eikä yhdellä kerralla. jo se että saat vihdoin kertoa asian ääneen helpottaa, vaikka ensin saattaa tulla valtava tunnemyrsky, itkua, raivoa, mitä tahansa. mutta siitä alkaa tie joka joskus johtaa siihen että pääsen tuon sysipimeän vuoren yli.



minulle psykologi sanoi kerran viisaasti: puhut asiasta niin monta kertaa ettei se enää satu niin paljon. ja hän oli oikeassa, minä uskon että se päivä tulee joskus ja tie kannattaa katsoa loppuun.

kirjoitin tuohon "pääsen". vaikka tarkoitin "pääset".. tosin tavallaan omasta asiastani puhuin samalla.. joten sopii siihen myös :)

sanoi 2 heistä ajatelleen, että minussa on ollut "jotain vikaa. Tämä ei mitenkään negatiivisesti. Toinen heistä on mies, joka ihmetteli kerran ääneen kuinka voin olla miesten kanssa oikeasti kaveri mm.hänen ilman, että ilamssa on ikinä mitää flirttiin / seksuaalisuuteen viittaavaakaan.



Sinä mies, joka mietit kuinka kerrot vaimollesi. Ota minun mantra "ei ollut minun vika, minulle tehtiin väkivaltaa, johon en ollut mitenkään syyllinen"...Varmaan menee hänellä selvitellessä hetki, mutta myös yhteiset vuotenne ovat taatusti hänelle opettaneet, että "jotain on oikeasti vialla".



Ja terapeutit ovat kuulleet kaikenlaista, he ovat vaitiolovelvollisia.

pitääkö jossain maksaa siitä että pääsee terapiaan?

mä tiedän monta jotka on käynyt terapiassa pitkiäkin jaksoja, itseni mukaanlukien eikä mitään laskua ole tullut.

pitääkö jossain maksaa siitä että pääsee terapiaan? mä tiedän monta jotka on käynyt terapiassa pitkiäkin jaksoja, itseni mukaanlukien eikä mitään laskua ole tullut.

Ap maksaa klelan omavastuun 25€/krt. jää tosi tiivis terapia vaan haaveeksi. 300€/kk...

monia miehiä on myös lapsena hyväksikäytetty.



Tää on niin surullista, en voi ymmärtää kuinka joku voi olla niin sairas että tekee lapselle pahaa.

minulla on serkku, joka ei ole ikinä harrastanut seksiä eikä ilmeisesti aiokaan, ikää melkein 35, eikä gynekologilla halua käydä, koska ei halua kenenkään "koskevan paikkoihinsa" vai miten hän asian ilmaisi. Mitä muita selityksiä tämmöiselle käytökselle voisi olla kuin hyväksikäyttö? Minulla kun on vähän epämiellyttäviä kokemuksia hänen isästään, semmoinen tunne vain joskus tullut.

Voin hyvin huonosti, vaikka toisaalta jotenkuten pärjään. Tällä hetkellä tunnen oloni hyvin kipeäksi, asiat lukkiuttavat koko ihmisen ja kehon.

Olen terapiassa, kyseenalaista auttaako. Kaikki kun on kehossa.

En ole nyt töissä.

Olen vanhempi.

En ole päässyt yli, tietoinen kyllä.

vihaan ihan henk.koht. niitä teidän hyväksikäyttäjiä. >:0 Helkkari sentään. Ajattelemattomia, perverssejä, itsekkäitä paskiaisia, jotka ovat omilla teoillaan aiheuttaneet niin paljon mielipahaa!! Miten sellaisesta voi saada vastuuseen - tai ennemmin, miten kukaan voi OTTAA sellaista vastuuta? Ovatko ajatelleet, ettei tästä ole mitään haittaa, vai eikö sillä ole ollut mitään väliä?



Olisipa mielenkiintoista kuulla jonkun hyväksikäyttäjän mielipide, miltä tuntuu lukea näitä koskettavia, riipaisevia tarinoita, miten nyt aikuiset ihmiset yrittävät pärjätä itsensä kanssa, ehjätä itseään, elää normaalia elämää?



Halaus kaikille niille pienille lapsille teissä. :(

ammattaidoton psykologi. Kyllä jo perusihmisen maalaisjärki sanoo, että varmaksi muistamaton muistokin on käsiteltävä, eikä se, ettei varmaksi muista, tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut.



Toivottavasti nykyinen psykologisi tajuaa ottaa asiasi todesta, yritä luottaa ja rohkene puhua siitä. Olen pahoillani kokemuksestasi ja muistoistasi. :(

ammattaidoton psykologi. Kyllä jo perusihmisen maalaisjärki sanoo, että varmaksi muistamaton muistokin on käsiteltävä, eikä se, ettei varmaksi muista, tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Toivottavasti nykyinen psykologisi tajuaa ottaa asiasi todesta, yritä luottaa ja rohkene puhua siitä. Olen pahoillani kokemuksestasi ja muistoistasi. :(

ammattaidoton psykologi. Kyllä jo perusihmisen maalaisjärki sanoo, että varmaksi muistamaton muistokin on käsiteltävä, eikä se, ettei varmaksi muista, tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Toivottavasti nykyinen psykologisi tajuaa ottaa asiasi todesta, yritä luottaa ja rohkene puhua siitä. Olen pahoillani kokemuksestasi ja muistoistasi. :(

ammattaidoton psykologi. Kyllä jo perusihmisen maalaisjärki sanoo, että varmaksi muistamaton muistokin on käsiteltävä, eikä se, ettei varmaksi muista, tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Toivottavasti nykyinen psykologisi tajuaa ottaa asiasi todesta, yritä luottaa ja rohkene puhua siitä. Olen pahoillani kokemuksestasi ja muistoistasi. :(

oma kokemus on että kannattaa kertoa vasta sitten kun tietää että toinen kestää sen kuulla. Tarkoitan tässä siis omaa miestä tai vaimoa.

Olen itse huomannut että se tuo tuskaa myös kumppanille, jo pelkästään kuuleminen, saati sitten asian tajuaminen ja kyllä se aina jotain muuttaa.

Meillä suhde muuttui aikanaan jopa syvemmäksi, mutta ei se mennyt niin että kun kerroin niin tunteet syveni. Se vaati lisää keskusteluja, piti antaa aikaa, ja taas keskusteltiin jne. Se oli toki hyvä juttu ja lopulta lähentävä asia, mutta pitää muistaa että se toinenkin käy lävitse samoja tunteita mitä itse on joutunut käymään ja käy edelleen. Kumppanille saattaa myös tulla ekana kieltäminen, raivo ja viha, suru ja itku, helpotus siitä että on kerrottu, viha tekijää ja tapahtumaa kohtaan jne. Näitä on just niin monta kuin ihmisiäkin eli haluaisin vain muistuttaa että kumppanin reaktiot voivat olla ihan mitä vaan ja siihen pitää varautua ja se pitää hyväksyä. Pitää olla valmis myös antamaan sitä aikaa.

ammattaidoton psykologi. Kyllä jo perusihmisen maalaisjärki sanoo, että varmaksi muistamaton muistokin on käsiteltävä, eikä se, ettei varmaksi muista, tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Toivottavasti nykyinen psykologisi tajuaa ottaa asiasi todesta, yritä luottaa ja rohkene puhua siitä. Olen pahoillani kokemuksestasi ja muistoistasi. :(

Näin on, mullakin muistot tulivat vasta vuosikymmenten jälkeen. Ja sen jälkeen tuli muita kamalia muistoja ja oon huomannut että jos puhutaan arkisia asioita, se ei auta mua tässä tilanteessa. Paha olo vaan jatkuu eli mun "terapeutti" ei ehkä täysin osaa mua hoitaa vaikka

sanoo olevansa psykoterapeutti..

Ja kannattaa siis puhua vaikka olisi vain aavistus, asiat nimittäin tulee esiin, jos on tullakseen kun niitä vähän pöyhii.

43

43

kävi teini-iän kynnyksellä. Pääsin onneksi nopsaa terapiaan. Eka terapeuttini oli kyllä omasta mielestäni ärsyttävä ja se onneksi vaihtui. Sain todella ihanan terapeutin jonka luona kävin melkein 10vuotta. Vaikka kasvoinkin tästä terapeutista yli, hän ajoi asiani niin ettei minua siirretty vanhetessani toiselle vaan sain hänellä käydä. Välillä oli toki taukoja, mutta suht tiiviisti tuli käytyä.



Olen herkkä masentumaan nykyään. Tietyt asiat miehissä pelottaa, esim. tapa suuttua. Jotenkin vain lamaannun ja palaan takaisin täriseväksi 13-vuotiaaksi. Nykyinen mies tuota silloin aikoinaan kysyikin seurustelumme alussa, kerroin kaiken ja nykyään hän osaa riidellä kanssani ns. oikein.

Jotkin asiat muistuttavat välillä, mutta enää en mene paniikkiin. Tiedän että asia ei ollut oma vikani. Nykyään olen ottanut tuon vain osana elämääni joka vahvisti minua tietyllä tavalla. Jos tulee aikoja kun tuntuu että koko maailma romahtaa, muistan että olen pahemmastakin selvinnyt.



Muutamalle ystävälleni olen kertonut. He olivat ihan mukavia asian suhteen, eivätkä olleet mitenkään luotaantyöntäviä.

Seksin tai parisuhteen kanssa mulla ei niin ole ongelmia. Hirveän tarkka vaan olen välillä siinä omassa tilassani, esim. en tykkää jos kaverikaan tulee kovin lähelle. En ole kova halailemaan tai pussailemaan.



Tiedän että tämä asia on jättänyt muhun lähtemättömät jälkensä, tietyllä tavalla olen varmana erilainen ihminen kuin ehkä olisin jos tätä ei olisi tapahtunut. Olen aika varautunut ja tietyllä tavalla kylmä. En siis herkästi näytä tunteitani muuten kuin ihan kaikkein lähimmilleni (mies, äiti, paras ystäväni).



Terapia oli mun pelastukseni josta olen ikuisesti kiitollinen, vaikkei 15-vuotiaana sinne olisi millään halunnut mennä. Suosittelen, joskus toki menee hetki ennen kuin löytää sen itselle sopivan terapeutin :)

kyllä vihaksi pistää. Sanoisin, että välillä vihastuttaa niin, ettei veri keirrä. Minulla rikos mennyt vanhaksi, joten kun haluan tehdä asialle jotain maksan sen omasta pussistani. kymmeniä tuhansia euroja rikoksen takia, jossa olin uhri.



Jos jaksaisin niin alkaisin ajaa kaikille meille maksutonta terapiaa ilman rajoituksia.



Oma mieheni on ollut minunpelastukseni. Olin kertonut asian jo seurusteluaikana (en muista itse sitä tehneeni, tämä kertoo jotain siitä oman mielen poissulkemiskyvystä), mutta enemmän asiaa aloin puhua vasta pari vuotta sitten. Seksi elämään se vaikuttaa koko ajan; välillä menee kuukausia ettei minuun saa koskea ja välillä olen oikea ´kyltymätön seksipeto. tässä on kumppanin välillä hankala kestää, onneksi on jaksanut.



Nuoruudessani hain hyväksyntää miehiltä keinolla millä hyvänsä, onneksi en skesiä harrastanut. Seksiin toisen kuin mieheni kanssa en pystyisi ikinä. Minäkuvani on täysin vääristynyt; erotan itsessäni vain vahvan ammattilaisen tai muu minuus onkin jotain mustaa. Olen syönyt ahdistukseeni itseni läskiksi eikä kaiken tämän ahdistuksen keskellä todellakaan ole voimia laihduttaa.



Tekijä on sukulainen, hänellä on perhe, pieniä lapsia. Nyt olen niin pitkällä, että pystyn katsomaan häntä pää pystyssä ja hän ei enää voi katsoakaan minua. Hän muistaa. Minäkin muistan. hautaan saakka.

oma kokemus on että kannattaa kertoa vasta sitten kun tietää että toinen kestää sen kuulla. Tarkoitan tässä siis omaa miestä tai vaimoa. Olen itse huomannut että se tuo tuskaa myös kumppanille, jo pelkästään kuuleminen, saati sitten asian tajuaminen ja kyllä se aina jotain muuttaa. Meillä suhde muuttui aikanaan jopa syvemmäksi, mutta ei se mennyt niin että kun kerroin niin tunteet syveni. Se vaati lisää keskusteluja, piti antaa aikaa, ja taas keskusteltiin jne. Se oli toki hyvä juttu ja lopulta lähentävä asia, mutta pitää muistaa että se toinenkin käy lävitse samoja tunteita mitä itse on joutunut käymään ja käy edelleen. Kumppanille saattaa myös tulla ekana kieltäminen, raivo ja viha, suru ja itku, helpotus siitä että on kerrottu, viha tekijää ja tapahtumaa kohtaan jne. Näitä on just niin monta kuin ihmisiäkin eli haluaisin vain muistuttaa että kumppanin reaktiot voivat olla ihan mitä vaan ja siihen pitää varautua ja se pitää hyväksyä. Pitää olla valmis myös antamaan sitä aikaa.

Naisystävääni on seksuaalisesti ylikävelty edellisessä suhteessa. Tällä hetkellä meidän yhteiset erotiikkaan vähänkään viittaavat jutut on nollassa: korkeintaan hali ja hyvänyönsuukko...Paniikki/pelot! Kuka tietää onko meillä mitään mahdollisuutta jatkaa normaaliin parisuhteeseen jossa molemmat pystyy/tahtoo?

jotka ette ole yrittänyt/käsitellyt asiaa loppuun asti että olette vastuuttomia vanhempia!



itse tosin en ikinä ole loppuun asti saanut käsiteltyä minuun kohdistunutta vääryyttä,mutta olen niin monta vuotta yrittänyt ammattiauttajien kanssa ja monilla eri konsteilla että tiedän että vaikka välillä tulee yhtäkkiä mieleen asia niin olen silti vihdoin tavallaan "sinut" sen asian kanssa.



olen onnellisesti naimisissa,vihdoin mieheni saa koskea minuun ihan miten haluaa ja kuinka yllättäen tahansa. alkuun en antanut mieheni edes pestä lastani suihkussa,luotin vain itseeni että osaan koskea rakastavasti,en seksuaalisesti.

nyt luotan täysin,myös muihin miehiin.olen onnellinen!



jos sinua on pitkään hyväksikäytetty pienestä asti,sinä voit olla myöhemmin se itse. en sano että tällä palstalla olisi nyt sellasia,ne eivät asiasta puhu. mutta moni on niin totaalisen kieroutunut seksuaalisesti.



tiedän että lapsestani olisi tullut jollain lailla häiriintynyt/epänormaali jos en olisi työstänyt niin paljon traumojani,niin moni tekemiseni vaikuttaisi häneen.

-itku jos mies pelästyttää

-isä ei saa saunoa lapsen kanssa

-ei saa mennä vaarille ja kummisedälle ym

-itkukohtaukseni jos telkkarissa tulee edes vähän asiasta muistuttava mainos/ohjelma

-mieheni ei saanut tuoda meille kavereitaan kellä oli kunnon parta.

lista jatkuu pitkälle. en olisi uskonut että voin joskus näin hyvin. onneksi lapseni oli vasta 1,5vuoden ikäinen kun viimeisimmätkin pelot rupesivat hälvenemään. jotkut ei ikinä,mutta niiden kanssa pystyn nykyään elämään,olen tyytyväinen siihen.



voimia kaikille ketä on näin julmasti satutettu. sairaita ihmisiä on olemassa,valitettavasti me jouduimme todistamaan yhden julmimmista sairauksista jossa me olemme niitä sijaiskärsijöitä.



tulipas pitkä teksti ja varmaan sekavakin,mutta toivon että saa selvää.

törkeä kysymys, mutta kysyn kuitenkin.



Eli ihan mielenkiinnosta, mitä teille on tehty tarkalleenottaen ja kuka? Minkä ikäisiä olitte, entä tekijä?