Mitä tehdä: rakastan lapsiani, mutta haluisin niistä vähäksi aikaa eroon!! ov

no joo, en tiiä mikä auttais, mutta täällä on toinen, josta tuntuu ihan samalle! ja kaiken lisäks tuntuu vielä sille, että viikonloppu ei riittäis, vaan semmonen pari viikkoa ois hyvä :(

että eikö mies voisi hoitaa lapsia jonkun viikonlopun, että pääsiti vaikka jonkun kaverin kanssa risteilylle maailmaa parantamaan etc. Tai vaikka naapurikaupunkiin, hotelliin ja ravontolaan syömään...

Ensimmäiseksi ehdottaisin, että keskustelisit vakavasti miehesi kanssa siitä, että et jaksa. Eihän tilanne voi jatkua tullaisena.



Eivätkö isovanhemmat voi auttaa? Entä kotiapu kunnalta, sitähän voi ostaa. Tai muu kotiapulainen tai lastenhoitaja.



Yksi vaihtoehto olisi osapäivähoito lapsille, esim. pari päivää viikossa.



Nejäntenä vaihtoehtona ehdotan, että menet töihin. Pääset kotoa hetkeksi, tosin päiväkotirumba on silloin aika raskas, ja ilmeisesti et saa mieheltäsi apua.

se ihmettelee että miten niin en jaksa kun SAAN olla lasten kanssa kotona ja joskus jopa nukkua päiväunet jne. jne. Miehen mielestä kotona lasten kanssa olo on yhtä lomaa.

Töihin menisin mielelläni, mutta tällä hetkellä minulla ei ole työpaikkaa, haen kyllä koko ajan. Päiväkotirumba tietenkin sitten odottaisi, mutta jos saisin mukavan työpaikan niin se varmaan tekisi hyvää! Mutta niitä töitä ei nyt niin vaan löydetä, siis oman alan töitä kuitenkin etsin.



Isovanhemmat ovat kaikki vielä työelämässä, joten heille lapsia ei viikonloppua pidempään voi viedä. Ja jotenkin tuntuu että se vapaa viikonloppu olisi yhtä tyhjän kanssa, varmaan heti perjantai-iltana alkaisin laskea tunteja että miten vähän omaa aikaa enää on jäljellä!



Oonko mä ihan sekopää ja huono äiti vai saako omiin lapsiin ja varsinkin niiden ja kodin hoitoon väsyä???



ap

Siinä äiti (tosin teinien) päättää häipyä. =)



Tosissani pohdin isovanhempia - onko ketään käytettävissä? Muutamakin päivä helpottaisi varmasti!

henkisesti ja fyysisesti väsynyt äiti!

Mutta laittakaa nyt ensi alkuun lapset hoitoon isovanhemmille!



Ja kehottaisin sinua jättämään lapset kokonaan isällem esimerkiksi viikonlopuksi, niin isäkin saisi vähän kosketusta lastenhoitoarkeen

Lepäät, syöt hyvin, luet ja nautit vaan yksinolosta. Mies hoitaa lapset kotona, menet hänen talvilomansa aikana, jos ei muuten onnistu järjestämään. Sinä palaat hyvin levänneenä kotiin ja miehesi on oppinut, että kotona olo lasten kanssa ei ole vain leppoisaa kotona oloa. Jatkossa ehkäpä ymmärtää autella enemmän ja olemaan vähättelemättä kotona oloa ja sinä saat uutta virtaa jaksamaan kotona, mikäli työnhaku ei heti tärppää.

Nyt sinulle sitä omaa aikaa ja kiireesti! Lasten viikonloppu mummolassa on hyvä alku - mutta kuten jo itsekin totesit, niin se ei yksin riitä. Mutta aloita siitä. Älä kasaa sille viikonlopulle kaikkia tekemättömiä kotitöitä, vaan nauti omasta ajasta: käy teatterissa/leffassa, ystävän kanssa syömässä, harrasta jotain mieluisaa liikuntaa (ratsastamaan, uimaan, tms. mistä sitten tykkäätkin), shoppailemassa, lue kirjaa, nuku aamulla pitkään ja päiväunet päälle jne.



Ja sitten sovi miehesi kanssa vaikka yksi säännöllinen ilta viikosta, joka on sinun omaa aikaasi: mies hoitaa lapset, syövät sitten vaikka saarioisten äitien tekemää ruokaa ja sinä saat lähteä kotoa johonkin rentoutumaan, vaikkapa sen mieluisan urheiluharrastuksen pariin. Kun tiedät joka viikko saavasi tämän lepotauon, niin jaksat paremmin. Ja tekosyitä ei keksitä. Jos miehelle tulee työpalaveri sille illalle niin hän on vastuussa hoitajan hommaamisesta, ja se hoitaja et ole sinä.



Tsemppiä ja jaksamista!

T: vain yhden lapsen äiti, jolle on säännöllisesti kalenteriin varattu 1 oma viikonloppu kuukaudessa + 1 ilta viikossa.

Baby blues työntekijään yhteyttä!

Edes pari tuntia. Muuten tulee hulluksi. Kaikki sitä tosin eivät itse huomaa (hulluuttaan).

Itse olin aivan hermoheikko ja se vaikutti jo 5-vuotiaan äitinä olemiseenkin. Lapsi pääsi syyslomalla mummulaan ja mieskin oli töissä. Sain olla kotona ja nukkua puolille päivin. Nyt on olo aivan eri ja ihana kun lapsi on taas kotona.

Isovanhemmat eivät ole mikään isän korvike! Eivätkä edes vastuussa miniän tai tyttären viitsimisestä.



Yhteys neuvolaan ja sitä kautta apua, vaikka tukiperhe, jonne lapset menevät 1-2 krt/kk ja saat levätä.

ei auta tai tuntikaan niin kyllä ne vaan auttaa... Onko teillä avointa päiväkotia tai kerhoja joihin 3v ainakin sopii hyvin.

pienten lasten kanssa kotona ilman toisen aikuisen seuraa on se, joka yleensä aina jossain vaiheessa pimahtaa. Siitä kärsii myös parisuhde jatkossa. Jonkun pitäisi hänelle nyt rautalangasta vääntää, että miksi hänen pitäisi mahd. pian viettää vaikka viikonloppu lastenne kanssa keskenään. Sen jälkeen hän todnäk tajuaa edes jossain määrin millaista se arki on.



Ymmärrän sua täysin. Ei ole kaikilla mummoja/vaareja, jotka jaksaisivat paria tuntia kauempaa noin pieniä katsoa, jos sitäkään.

ettei nyt tukiperhettä tarvittaisi vaan miehesi hoitaisi lapsiaa myös? Moni mies sortuu tuohon kuvitelmaan, että rouvalla on kissanpäivät kotona lapsosten kanssa, vaikka se on pitkän päälle kuolettavan boooring.



Mun ukko oli aikanaan muutaman pitkän viikonlopun tuon ikäisten lastemme kanssa, kun minä reissasin kaverin tai siskoni kanssa. Jestas kun teki hyvää, eikä ole siippa sen jälkeen kadehtinut arkeani, vaan myöntää, että töihin meno on toisinaan lepoa taaperoarjen jälkeen.

ilta ja yö vain itseä varten. Minusta tuo ajatusmallisi, että viikonloppu ei riitä, kertoo masennuksesta. Masentunut ihminen ei näe ratkaisuja. Tiedän, kun ole itse samanlainen välillä:)

tosi onnellinen kun saan painaa kotioven kiinni:)



Minä olen myös sitä mieltä, että isä hoitamaan viikonlopuksi. Oppii ehkä arvostamaan lastenhoitoa.

Itselläni tuohon ei ole auttanut mikään muu kuin se, että laittaa lapset päiväkotiin osa-aikaisesti edes. Minusta lasten kanssa neljän seinän sisällä on niin rankkaa, etten mitenkään jaksa, joten ymmärrän todella.

Lapset on 3v ja 1v ja hoidan niitä kotona. Kaikki on periaatteessa mennyt hyvin, lapset nukkuu kohtalaisen hyvin ja ovat olleet terveinä. Mutta mä olen jotenkin vaan ihan loppu henkisesti. Tiuskin lapsille, ja tuo 3-vuotias on selkeästi alkanut oireilemaan, tiuskii samalla tavalla ja tönii pikkusisarustaan yms.

En oikein ymmärrä mistä tämä johtuu. Masennus ai varsinaisesti kai voi olla kysymyksessä, kun syön jo nyt mielialalääkkeitä. Mielialani on oikeastaan ihan ok, olen vaan väsynyt ympärivuorokautiseen vastuuseen. Mies tekee pitkiä päiviä ja on välillä viikonloputkin töissä.

Mihin ihmeeseen mä nuo lapset voisin lykätä? Voisiko ne antaa pariksi viikoksi huostaanottoon? Okei, en mä nyt sitä tosissani ajatellut, mutta nyt vaan tuntuu etten vaan jaksa!!!

Masentunut tai ei, kotona oleminen lasten kanssa ei ole ihmisen luontainen olotila, ts. ennen oltiin isoissa yhteisöissä ja tehtiin jatkuvasti jotain, ei pelkästään leikitetty lapsia. Minusta on oikein luonnollista, että et jaksa. Mieti nyt nopeasti, miten saisit lapset osa-aikahoitoon!

ilta ja yö vain itseä varten. Minusta tuo ajatusmallisi, että viikonloppu ei riitä, kertoo masennuksesta. Masentunut ihminen ei näe ratkaisuja. Tiedän, kun ole itse samanlainen välillä:)