Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä: rakastan lapsiani, mutta haluisin niistä vähäksi aikaa eroon!! ov
24.10.2010 |
Lapset on 3v ja 1v ja hoidan niitä kotona. Kaikki on periaatteessa mennyt hyvin, lapset nukkuu kohtalaisen hyvin ja ovat olleet terveinä. Mutta mä olen jotenkin vaan ihan loppu henkisesti. Tiuskin lapsille, ja tuo 3-vuotias on selkeästi alkanut oireilemaan, tiuskii samalla tavalla ja tönii pikkusisarustaan yms.
En oikein ymmärrä mistä tämä johtuu. Masennus ai varsinaisesti kai voi olla kysymyksessä, kun syön jo nyt mielialalääkkeitä. Mielialani on oikeastaan ihan ok, olen vaan väsynyt ympärivuorokautiseen vastuuseen. Mies tekee pitkiä päiviä ja on välillä viikonloputkin töissä.
Mihin ihmeeseen mä nuo lapset voisin lykätä? Voisiko ne antaa pariksi viikoksi huostaanottoon? Okei, en mä nyt sitä tosissani ajatellut, mutta nyt vaan tuntuu etten vaan jaksa!!!
Kommentit (22)
Mä suosittelisin jotain pariterapiaa. Kysäise neuvolasta. Jos mies ei ymmärrä että oot loppu niin vika ei ole sussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Kiitos viesteistä, ihanaa että täältä löytyy ihmisiä jotka ymmärtää että kotonaoloon voi väsyä!
Miehelle olen yrittänyt ehdottaa että hän lähtisi lasten kanssa omien vanhempiensa luokse viikonlopuksi (isovanhemmat kun eivät oikein yksinään pärjää näiden lasten kanssa), mutta mies on sitä mieltä että se on HÄN joka sitä lomaa tarvitsee.
Ok, miehellä on raskas työ ja pitkät työpäivät, joten tunnen entistä enemmän syyllisyyttä siitä että tuntuu etten jaksa.
Mies on ollut pari kertaa viikonlopun lasten kanssa, ja hänen mielestään se on yhtä lomaa ja koko ajan vaan kivaa. Mutta arvatkaapa onko mies sen viikonlopun aikana tehnyt mitään kotitöitä? Ei pyykinpesua, ei pienintäkään siivousta (siivoaa kodin siedettäväksi puoli tuntia ennen kuin tulen kotiin), ei ruuanlaittoa, hädin tuskin tiskikoneen tyhjentää. Tuntuu että mies ei koskaan tule ymmärtämään että miksi minulla voi olla raskasta kotona. Ja välillä tuntuu etten ymmärrä sitä itsekään!!
Joku mainitsi jonkun Baby bluesin, mikä se on? Tukiperheratkaisu kuulostaa vähän hurjalta, olen itsekin sitä mieltä että mies kyllä kykenee auttamaan, mutta ehkä sekin on töiltään niin väsynyt ettei halua olla lasten kanssa.
Tää on täysin pattitilanne, tuntuu että seinät kaatuu päälle. En tiedä onko sitten masennusta, mutta tosiaan syön jo nyt mielialalääkettä. Sen sain lääkäriltä kun keväällä valitin tätä samaa ja sitä että koko ajan ahdistaa. Lääkkeestä on kyllä ollut apua, mutta voikohan olla että elimistö on jotenkin "tottunut" lääkkeeseen ja se ei enää tehoa?
Voi kun pääsisikin edes yhtenä iltana viikossa jonnekin! Se on kuitenkin turha toivo. Mies käy 2 kertaa viikossa omissa urheiluharrastuksissaan, mutta minä en pääse koska mies tulee niin myöhään kotiin aina. Käsitöitä tykkään tehdä mutta niitä ei saa rauhassa tehdä, lapset hyppii siinä koko ajan vaikka mies niitä "paimentaisikin". Silloin tällöin pääsen kauppaan ilman lapsia, mutta perjantainakin nautiskelin yksiolosta ja tein ostokset ihan rauhassa ilman kiirettä, ja sitten mies jo soittelikin perään että missä viivyn. Tuntuu että mikään ei toimi ilman minua, ja se onkin se kaikkein ahdistavin juttu.
ap