On naurettavaa rinnastaa homosuhteet ja insestiset suhteet.
Rupesi nyt korpeamaan tuo konservatiivikristittyjen argumentointi sen verran, että rustaanpa asiasta aloituksen.
Konservatiivikristityt siis vetoavat siihen, että jos homoavioliitot sallitaan, niin rajoja ei ole: samoin argumentein voitaisiin sallia pedofiiliset suhteet, moniavioisuus ja vaikkapa insestinen sisarusten välinen avioliitto.
Silkkaa potaskaa. Yhteiskunnassa on aina rajanvetoja, ja nämä rajat määritellään yhteiskunnan arvopohjasta keskustelemalla. Rajat ovat aina jossakin. Homoavioliittojen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että mitään rajoja ei ole ja kaikki käy: tuskinpa homoliittojen kannattajat kannattavat myös insestisiä suhteita. Rajat vain siirtvät yhdeltä osin.
On myös toinen, tärkeämpi argumentti: Kuinka sairas mieli täytyy ihmisellä olla, jos hän rinnastaa seksuaalisen hyväksikäytön parisuhteeseen? Ja vaikka esim. sisarussuhteessa ei varsinaisesti olisikaan kyse alistamisesta, niin psykologeilla voisi olla jotakin sanottavaa siitä, miten terveellinen insestinen suhde olisi yksilön psyykelle. Saati sitten millaisia lapsia tuollainen pari saisi.
Jotenkin tuntuu, että homovastustajien mielikuvitus on syvällisen perverssi ja kieroontunut. Ja pelätään kaikkien rajojen murtumista, koska itsellä ei ole mitään oikeasti sisäistettyjä arvoja, vaan kaikki on ulkoa ohjattua ja opeteltua: silloin tietysti tuntuu, että korttitalo sortuu jos yhteenkin korttiin kajotaan.
Saikohan tästä nyt kukaan mitään selvää. Toivottavasti.
Kommentit (142)
kukas kuuluisa muusikko se nyt olikaan joka elää suhteessa omaan aikuiseen adoptiotyttäreensä...eipä ole kuulunut kauheeta haloota siitä, että olispa kauheeta tai moraalitonta...levymyyntikään ei ole laskenut...
Onko elänyt lapsesta asti miehen perheessä vai tullut uusperhekuvion myötä? Ja tärkein kysymys, millä lailla tämä on homojen vika?
"Eipä minulla ole oikein vertailupohjaa kun en ole koskaan ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä samaa sukupuolta olevan kanssa. En myöskään lasten enkä eläinten. Siksi juttelenkin vain teoriassa. Mutta toisaalta tämähän oli arvattavaa, koska tällä palstalla haukutaan kyllä sitten heti jos sanoo jotain epämiellyttävää. Minusta ahdasmielistä on se, ettei asioista voi edes puhua. Minua ainakin kiinnostaa aihe.
No ei mua hirveästi tuo pedofiliasta keskustelu teoriassakaan kiinnosta aiheena...ja onneksi ei ole vertailupohjaa...
on kylläkin näyttelijä ja ohjaaja. Ja siitä tuli haloo. Vaikka tyttö ei ollut hänen vaan entisen avopuolison adoptiotytär. Oli muuten iso haloo.
MIKSI homoavioliittojen salliminen lisäisi niiden ihmisten määrää, jotka haluavat mennä naimisiin sisarensa tai isänsä kanssa? Jos heitä on niin paljon ja hekin haluavat naimisiin,niin miksi kukaan heistä ei ole sanonut mitään? Suurin osa kyllä ymmärtää, miksi lähisukulaisen kanssa ei pidä harrastaa seksiä tai suhteita (erittäin haitallista psyykkisesti ja geneettisesti), joten vaikka te ette sitä ilmeisesti ymmärrä, niin ei näitä insestisuhteita tulla koskaan sallimaan. Jos te ette näe mitään pahaa siinä, että isä panee tyttärensä kanssa, niin onneksi suurin osa tajuaa. Jos on tapaus, että syntymässä erotetut sisarukset tapaavat aikuisina ja rakastuvat, ja näitä tapauksiahan on ainakin yksi kymmenessä vuodessa, niin tuskin heidän takiaan kannattaa laillistaa kaikki sairaat sukulaisten väliset suhteet..
no siksi eivät sano mitään...kun ihan kuin parikymmentä vuotta sitten homotkin asuivat kaapissa kun heitä pidettiin sairautta ja homoutta rikoksena.. niin samalla tavalla he ovat tänä päivänä rikoslain alaisia ja joutuvat salaamaan suhteensa.
"Eipä minulla ole oikein vertailupohjaa kun en ole koskaan ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä samaa sukupuolta olevan kanssa. En myöskään lasten enkä eläinten. Siksi juttelenkin vain teoriassa. Mutta toisaalta tämähän oli arvattavaa, koska tällä palstalla haukutaan kyllä sitten heti jos sanoo jotain epämiellyttävää. Minusta ahdasmielistä on se, ettei asioista voi edes puhua. Minua ainakin kiinnostaa aihe.
No ei mua hirveästi tuo pedofiliasta keskustelu teoriassakaan kiinnosta aiheena...ja onneksi ei ole vertailupohjaa...
Ja voisitko opetella lainaamaan noita viestejä että ne tulisivat selkeämmin esiin..? ;)
no siksi eivät sano mitään...kun ihan kuin parikymmentä vuotta sitten homotkin asuivat kaapissa kun heitä pidettiin sairautta ja homoutta rikoksena.. niin samalla tavalla he ovat tänä päivänä rikoslain alaisia ja joutuvat salaamaan suhteensa.
haluaa tulla hyväksytyksi? Murhaaja-murhattava-parit jotka vaan odottaa parempia aikoja että pääsisivät toteuttamaan käytännössä? Haloooooooooo! On ihan riittävästi todisteita siitä että insesti tuhoaa ihmisen psyyken. Ei voi verrata homoihin. Mistä näitä tonttuja riittää? Kun yhdelle saa selitettyä, seuraava älykkyysrajoitteinen pomppaa puskasta ylös.
Yhteiskunta voi todellakin hyväksyä homot ilman että hväksyy pedofiileja. Pedofiilit eivät ole homojen vika ja niitä on turha nostaa koko asiaan mukaan.
ei tarvitse olla homoseksuaali, jotta pitäisi tasa-arvoa ja Suomen perustuslakia tärkeänä. Jonkun uskovan mielestä tämä on feminismin kolmatta aaltoa, itse ajattelen käytännönläheisesti tuttavia ajatellen: heidän perheensä ja lapsensa ovat mielestäni lain edessä aivan tasavertaisia kuin muutkin perheet ja näin tulisi olla käytännössä.
"Soon-Yi Previn said that she does not consider Woody Allen to be her father, stepfather, or father figure; she said she considers André Previn to be her adoptive father." Soon Yi Previn adoptoitiin siis Farrow-Previn-perheeseen, ei Farrwo-Allen-perheeseen.
no siksi eivät sano mitään...kun ihan kuin parikymmentä vuotta sitten homotkin asuivat kaapissa kun heitä pidettiin sairautta ja homoutta rikoksena.. niin samalla tavalla he ovat tänä päivänä rikoslain alaisia ja joutuvat salaamaan suhteensa.
haluaa tulla hyväksytyksi? Murhaaja-murhattava-parit jotka vaan odottaa parempia aikoja että pääsisivät toteuttamaan käytännössä? Haloooooooooo! On ihan riittävästi todisteita siitä että insesti tuhoaa ihmisen psyyken. Ei voi verrata homoihin. Mistä näitä tonttuja riittää? Kun yhdelle saa selitettyä, seuraava älykkyysrajoitteinen pomppaa puskasta ylös.
Enpä ota sen kummemmin tuohon kantaa,mutta esimerkiksi ranskassa pedofiilit yrittävät saada lapsiin sekaantumisen lailliseksi, eli siellä on aloitetta jo tehty. Ja täällä Suomessa kauhea haloo homoista, huh huh.
Kai sitten pitäisi kieltää kaikki seksuaalisuus ja seksin harrastaminen että konservatiiviset ihmiset olisi tyytyväisiä.
Siis kai jokaisella on oikeus seksuaaliseen suuntautumiseen riippumatta mikä se on
.
Pedofiili haittaa lasta mitä suurimmassa määrin. Homot ei haittaa ketään.
Puolustaja puhuu läheisista ja perheistä lapsineen jotka tuntee ja tämä pohjautuu arkeen ja kokemukseen.
Vastustaja puhuu insestista, pedofiliasta ja anaaliseksistä, kukaan ei tunnusta että tämä pohjautuisi omaan kokemukseen.
Sateenkaariperheen lapsilla luulen että on kokemusta enemmän ensimmäisestä ja heille olisi kohtuullista olla samat oikeudet vanhempiinsa kuin heteroillakin.
no siksi eivät sano mitään...kun ihan kuin parikymmentä vuotta sitten homotkin asuivat kaapissa kun heitä pidettiin sairautta ja homoutta rikoksena.. niin samalla tavalla he ovat tänä päivänä rikoslain alaisia ja joutuvat salaamaan suhteensa.
haluaa tulla hyväksytyksi? Murhaaja-murhattava-parit jotka vaan odottaa parempia aikoja että pääsisivät toteuttamaan käytännössä? Haloooooooooo! On ihan riittävästi todisteita siitä että insesti tuhoaa ihmisen psyyken. Ei voi verrata homoihin. Mistä näitä tonttuja riittää? Kun yhdelle saa selitettyä, seuraava älykkyysrajoitteinen pomppaa puskasta ylös.
Enpä ota sen kummemmin tuohon kantaa,mutta esimerkiksi ranskassa pedofiilit yrittävät saada lapsiin sekaantumisen lailliseksi, eli siellä on aloitetta jo tehty. Ja täällä Suomessa kauhea haloo homoista, huh huh.
Kai sitten pitäisi kieltää kaikki seksuaalisuus ja seksin harrastaminen että konservatiiviset ihmiset olisi tyytyväisiä.
Ei ole verrattavissa, ei mitenkään.
Siis kai jokaisella on oikeus seksuaaliseen suuntautumiseen riippumatta mikä se on
.Pedofiili haittaa lasta mitä suurimmassa määrin. Homot ei haittaa ketään.
No tuntuuhan ne homotkin haittaavan isoa osaa uskovaisista
Joopa joo. No tälläkin hetkellä kaksi homoa panee jossain. Miten sen käytännössä haittaa uskovaista?
Esimerkiksi saavatko hyväksikäytetyt tehdä omia lapsia kun ovat suuressa riskissä ajautua käyttämään hyväksi omia lapsiaan, koska on itse joutunut kokemaan samaa?
Eikö tämä sitten haittaa ketään? Aika monesta pedofilian uhristahan tulee pedofiili, niinkuin itsekin sanoitte että henkisiä traumoja jättää...
"No tälläkin hetkellä kaksi homoa panee jossain. Miten sen käytännössä haittaa uskovaista?"
jos ne on ristikkäin niin mielikuva haittaa uskovaa.
"No tuntuuhan ne homotkin haittaavan isoa osaa uskovaisista"
Nyt loppuu huumorintaju. KEHTAATKO sinä OIKEASTI verrata HYVÄKSIKÄYTETYN LAPSEN LOPPUMATONTA PIINAA omaan moraaliseen NÄRKÄSTYKSEESI???!! MITEN sekaisin, empatiakyvytön ja ULALLA sinä oikeasti olet?