Lue keskustelun säännöt.
Miksi kavereiden puhelinsoitot stressaavat?
22.10.2010 |
Minusta tuntuu, että elämä on ihan liian hektistä. On työ, harrastuksia, perhe-elämääkin pitäisi ehtiä elää.
Nyt tuntuu, että en enää uskalla vastata kavereiden soittoihin. Tältäkin viikolta on kolmelle kaverille soittamatta takaisin.
Kaverit aina ehdottavat jotain tapaamista. Ja usein minulla on sitten viikko jo niin täynnä, etten ehdi iltaisin, en aina viikonloppuisinkaan tavata.
Jos on sitten yksi vapaailta tai päivä viikossa, niin en jaksaisi siihen sopia vielä tapaamista kavereiden kanssa. Vaikka heitä ihana onkin nähdä.
Ja tuntuu kurjalta aina olla sanomassa, että en nyt voi, en ehdi, en pääse.
Viimeksi yksi kaveri halusi kutsua luokseen. Ehdotti kolmea eri perjantaita. Sanoin suoraan, että minulle ei käy niistä mikään - ja ehdotin viiden viikon päässä olevaa perjantaita. Tähän yksi kavereistani tuhahti, että on se nyt kumma, jos ei sulle mikään näistä ehdotetuista sovi.
Mutta kun ei sovi, niin ei sovi.
Mitä teen? stressaa! Kotiakin pitäisi ehtiä siivota.
Kommentit (9)
Ystävyyssuhteen ei pitäisi olla velvoite. Nykymeno on mennyt siihen suuntaan kuitenkin, ettei sitä ole aikaa ystäville. Työ vie aikaa, harrastukset, lasten harrastukset. Meidän vapaa-aika on täysin ulkoa ohjelmoitu. Siihen voi itse tietenkin vaikuttaa jos uskaltaa tehdä irtioton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiakin pitäisi ehtiä siivota.
Tai kutsu heitä kylään.
Ahistaa, kun pitäisi treffata, eikä ehdi. Haluaisin joskus vaan OLLA kotona ilman mitään velvoitteita mihinkään päin. Joskus huomaan kaipailevani niitä ihania opiskeluaikoja, jolloin sai olla niin vapaasti. Oli aikaa tavata ihmisiä, käydä näyttelyissä ja leffoissa, nukkua ja olla itselleen. Elämä oli mukavaa, eikä sitä oikein silloin edes osannut arvostaakaan.
Stressaavatko työ, harrastukset ja kotityöt sinua, vai ihanko vaan nämä ystävien yhteydenotot? Itse pyrkisin kyllä karsimaan jostain muualta, että saisin tavata ystäviä. Se vasta onkin rentouttavaa jos mikä! Elämän painopisteessä on minusta jotain vikaa, jos ei ehdi ystäviä tapaamaan! Ei minua edes kärtetä jatkuvasti kylään, mutta kyllä kerran kahdessa viikossa on päästävä jonkun kanssa edes kahville, lounaalle, leffaan, teatteriin, lasilliselle, lenkille, jonnekin!
Ja nuorten ja lasten kuskauksiin menee yllättävän paljon aikaa. Koulupäivät on pitkiä, ja jos nuori haluaa menestyä sekä kouluss että harrastuksensa parissa, niin se vaatii mm. kuskaustukea vanhemmilta.
Ajattelen sen niin, että ruuhkavuodet kestää aikansa. Ja toisaalta ei siinä montaa vuotta mene, kun ensimmäinen lentää pesästä ja minulla on enemmän aikaa omille jutuille.
Aika aikaa kutakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai oma tilanteeni on vielä sen verran erilainen, että olen KOTIÄITI, mutta silti tuntuu että ei vaan riitä aikaa. (miten jaksan sitten kun palaan työelämään??)
Joka kerta kun puhelin soi, stressaa että taasko sieltä joku on tulossa käymään.. meillä tosin käy tosi paljon porukkaa. Tällä viikolla on jo käynyt 7 eri vierasta ja vielä pitäisi tulla kolme loppuviikon aikana ja itse pitäisi mennä sunnuntaina kylään.. "parhaimpina" päivinä keittelen kahvit, katan pöydän ja tarjoilen vieraille KOLME eri kertaa. Huh. alkaa käydä jo työstä.. ja kun jossain välissä olisi kiva ehtiä vähän tekemään kotitöitäkin tai olla lasten kanssa tai ihan vaan jopa itsekseen...
Nyt vaan noina päivinä menee aika siihen että siivoan vähän kotia kun kuulen että ekat vieraat tulossa. Sitten keitän kahvit, katan pöydän, tarjoilen, viihdytän, sitten kun lähtevät, korjaan pöydän, siivoan jäljet, pyyhin pöydät, sitten soittaa jo seuraava tulevansa ja taas sama homma ja vielä kolmaskin kerta.. argh.
En tiedä miksi meillä näin paljon käy porukkaa, itse en oikeasti soittele enää kenellekään tai kutsu ketään kylään. Meille soitellaan, ja meille tullaan kylään. Ehkä, koska asumme juuri "sopivasti" sellaisella paikalla että tutuilla, kavereille ja sukulaisilla on aina menoa tästä ohitse johonkin, sitten lienee mukava poiketa ilmaisille kahville :/
Siis kiva sinänsä, että porukkaa käy, mutta tää alkaa jo tuntua työltä. Suurimmaksi osaksi on siis sellaisia viikkoja, ettei ole yhtäkään päivää, kun ei olisi ketään käymässä.
Ahistaa, kun pitäisi treffata, eikä ehdi. Haluaisin joskus vaan OLLA kotona ilman mitään velvoitteita mihinkään päin. Joskus huomaan kaipailevani niitä ihania opiskeluaikoja, jolloin sai olla niin vapaasti. Oli aikaa tavata ihmisiä, käydä näyttelyissä ja leffoissa, nukkua ja olla itselleen. Elämä oli mukavaa, eikä sitä oikein silloin edes osannut arvostaakaan.
Minulla on eka viikonloppu varmaan kuukauteen kun olen kotona =) Viikot on menny yhden päivän vapailla. Nyt olin niin itsekäs että sanoin jopa vanhemmilleni että tämän viikonlopun olen kotona (tosin osa tästäkin kuluu tentin lukuun).
Kaupassta tavattiin miehen kaveri joka pyysi meitä kylään. Ehdotin miehelle että jos hän menisi ja minä menisin kotiin.
Onneksi minun kaverit ja ystävät ymmärtävät että olen aikalailla koti-ihminen vähillä vapailla. Ne oikeat hyvät ystävät ovat säilyneet vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki ystäviä, ennen kuin tarvitset heitä.
Itse tingin mieluummin siivouksesta ja oikeastaan työajastakin, kunhan riittää aikaa ystäville. Ei aina ehdi pitkän kaavan mukaan, mutta iltalenkille tai kahvikupilliselle töiden jälkeen yritän aina suostua kun pyydetään. Ymmärrän myös, että välillä on hektisempää ja silloin sitten pirautellaan pikaisesti ja moikkaillaan facebookissa :-)
tai siis tavata heitä. Suututtaa vastata maratoni pituisiin puheluihin, joita on vaikea lopettaa.
Ei auta vaikka itsellä kuinka kiire.
Mieluiten tekstailen, mutta kaikille se ei riitä.
Onneksi kuitenkin suurimmalla osalla ystävistäni myös omat kiireensä eikä ongelmia ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Sitten ollaan naama norsun veellä, kun en soita.
Niille kiva vastata, kenen puhelut normi pituisia (noin max 15min.).
Nämä maratoonipuhujat unohtavat, että ystäviä on muitakin ja jos kaikkien kanssa menisi tunninkin verran..