mieheni aikoo aloittaa mielialalääkkeet
en tykkää yhtään. nappeja vaan käteen ja hiukan lomaa. mitään keskusteluapua ei edes tarjottu. kannustan parempaan vointiin, mutta noita lääkkeita en kyllä puolla lainkaan.
Kommentit (24)
ja on pakko ottaa niitä nappeja halusi tai ei. Toinen vaihtoehto voi olla että vointi huonontuu koko ajan.
että lääkkeistä on paljonkin hyötyä. Monasti masentunut on niin kuilussa, ettei keskustelut oikein irtoa. Masennus heikentää ajattelukykyä. Lääkkeet potkaisee aivot taas käyntiin. Ne on maailman käytetyimpiä ja siksi myös turvallisia lääkkeitä.
turvallisuudesta sitten voikin olla montaa mieltä.
turvallisuudesta sitten voikin olla montaa mieltä.
tutkimukseen perustat mielipiteesi, etteivät masennuslääkkeet olisi turvallisia?
siinä kuin esimerkiksi diabetesta?
masislääkkeistä vaikka söin niitä vain viikon.
Sillä pääsi pahimman yli ja sai ajatuksia järjestykseen.
oma mieheni on kahdesti syönyt mielialalääkekuurin ja niistä on ollut apua.
Miksi olet noin vastaan? Minkämerkkisiä lääkkeitä miehesi sai?
antavat voimia alkaa ratkoa niitä ongelmia muilla keinoilla.
placebo... nehän alkavat tehota useimmiten parin viikon päästä vasta.
vastutaisitko sitten niitäkin lääkkeitä???? Olet kyllä tosi outo tapaus! Miehesi on ollut erittäin rohkea ja mennyt hakemaan apua pahaan oloonsa ja sinä sitten lyttäät vaan lisää" Hyi, häpeä!
vaan muutaman viikon kuluttua oli ihan toista mieltä!! =) Sanoikin sen ääneen, olen ihan eri ihminen nyt.Tai olen löytänyt sen postiivisen, iloisen ja puuhakkaan itseni taas.
Sanookin aina et oletkos muistanu ilopillerin ottaa tällepäivää.
jos lisäävät elimistön vajaatehoista toimintaa. Vääränlaiset lääkkeet puolestaan voivat olla huono asia, kuten koulusurmatkin osoittaneet.
toivon, että minunkin mieleni muuttuu ja olen vielä iloinen mieheni ratkaisusta popsia pillereitä. tällä hetkellä en vain ole.
ja juu, olen varmaan outo tapaus, en kiellä. en kyllä osaa hävetäkään, ei mielestäni ole väärin tuntea mitä tuntee. olihan se mies rohkea kun haki apua, kyllä minä tiedän mitä se vaatii kun olen joskus itsekin ollut samassa tilanteessa.
suhtaudun yleensäkin lääkkeisiin varauksellisesti, en täysin tyrmäävästi kuitenkaan. mutta enemmän harkintaa niiden käytössä soisin olevan, noin yleisesti ottaen, kenenkään henk.koht. tapaukseen kantaa ottamatta. kyllä minä tiedän että joskus lääkkeitäkin tarvitaan.
ap
Tollasen luuserin, joka joutuu turvautumaan johonki mielareiden, kanssa ei kannata jatkaa.
Mäkin olen aika depis, mutta ei kiinnosta mikään pitkä lääkitys, ois kiva vaan päästä täältä kuopasta ylös.
ja lihassärkyjen takia kahdeksan kuukauden saikulle. Psykiatri sanoi että kokeillaan lääkkeitä. Kuutta eri merkkiä on nyt kokeiltu ja edelleen ainoa joka särkyjä vie vähemmäksi on panadol comp pore.
Masispillereiden ainoa vaikutus tuntui lompsassa ja kymmenen kilon painon nousuna.
Sain juttutuokiot psykologin kanssa, ne ovat kääntäneet ajatuksiani positiivisesti, mutta masennus ja säryt jatkuu edelleen.
Särkyjen takia tehdään magneettikuvauksia joulukuulla, mutta sinne asti täytyy sinnitellä.
1,5 vuotta. Nyt alkaa olo olla normaali. Viimeksi puhuin lääkärille annostuksen vähentämisestä, mutta lääkäri suositteli vielä ainakin vuoden lääkkeiden käyttöä. Toipuminen on vielä menossa.
suhtaudun yleensäkin lääkkeisiin varauksellisesti, en täysin tyrmäävästi kuitenkaan. mutta enemmän harkintaa niiden käytössä soisin olevan, noin yleisesti ottaen, kenenkään henk.koht. tapaukseen kantaa ottamatta. kyllä minä tiedän että joskus lääkkeitäkin tarvitaan. ap
No, otit kuitekin miehesi tapaukseen kantaa, etteivät lääkkeet tule kuuloonkaan.
Jos lääkkeiden vastustuksessa kyse ei ole periaatteesta, niin voisiko siinä olla taustalla ajatus "epäonnistumisesta". Ettei asiota ole pystynyt itse ratkomaan.
Kuten sanottua, lääkkeet väliaikaisena ratkaisuna ovat yksi askel pysyvään paranemiseen. Psykoterapia on oikeastaan hieman "järeämpi" keino, vaikka ensialkuun voisi tuntua että pitäisi olla toisin päin. Karkeasti voi sanoa, että lääkkeillä saadaan potilas itsessään tilaan jossa asioita on ylipäätään mahdollista käsitellä.
sain keskusteluapua, mutta se ei riittänyt, jouduin myöntämään, että tarvitsen lääkityksen ja nyt reilu vuosi lääkkeiden aloituksesta saatiin jo purettua koko lääkitys. Ja elämämaistuu. Se lääkkeiden aloitus ja myöntäminen, ettei pärjää ja voi hyvin, oli meidän avioliiton pelastus.
Varatkaa aika lääkärille tai th:lle ja menkää keskustelemaan noista lääkkeistä.
en tykkää yhtään. nappeja vaan käteen ja hiukan lomaa. mitään keskusteluapua ei edes tarjottu. kannustan parempaan vointiin, mutta noita lääkkeita en kyllä puolla lainkaan.
ottaa selvää asioista ennen kuin muodostaa mielipiteensä. Samanlaisia "nappeja" syödään muihinkin sairauksiin, vai vastustatko esim. skitsofreenikoiden lääkkeiden syöntiä?